Sinä luot vain oman todellisuutesi – kaikki muut ihmiset luovat itse omansa

Aina, kun olemme  negatiivisessa tunnetilassa, luovutamme pois oman rajattoman voimamme sallia itsellemme unelmiamme.

Osa omasta voimastaan ja unelmistaan luopuneista  ihmisistä ajautuu osaksi muiden ihmisten unelmia, koska he eivät usko omiin unelmiinsa, mutta löytävät samalla tunnetaajuudella olevan toisen ihmisen, joka yrittää uskoa omiin unelmiinsa, mutta ei todellisuudessa usko niihin. Omista unelmistaan luopuneet ihmiset syyttävät noita unelmoijia siitä, että nämä pyrkivät toteuttamaan omia unelmiaan. Mutta tällaisessa tilanteessa siis myös unelmiaan kohti pyrkijä on negatiivisessa tunnetilassa, koska hän YRITTÄÄ toteuttaa unelmiaan, eikä ota niitä vain vastaan, eli salli. Ja samalla hän tuntee syyllisyyttä siitä, että joutuu ikään kuin ”pakottamaan” kumppaninsa mukaan omiin, toivottomalta tuntuviin  yrityksiinsä tavoittaa noita päämääriä. Syyttäjä ja syyllinen ovat siis löytäneet toisensa, koska heillä on sama tunnetaajuus. Suurin osa ihmiskunnasta kokee elämänsä tällaisena taisteluna, josta he uskovat vapautuvansa vain kuolemassa. Eli he näkevä elämän eräänlaisena kestävyyyskokeena ja testinä, josta on vain jostain syystä selvittävä, lunastaakseen oikeuden olemassaoloon. Todellisuudessa olemme kuitenkin kaikki jo lähtökohtaisesti mittaamattoman arvokkaita, eikä kukaan eikä mikään voima meidän ulkopuolellamme koskaan testaa meitä, vaan luomme haasteemme ja kärsimyksemme aina täysin vapaasti itse.

Esimerkki: Toinen puolisoista haluaa, että koti on siisti, ja hän siivoaa paljon, mutta keskittyy negatiivisessa tunnetilassa eli katkerana siihen, että hänen puolisonsa ei siivoa yhtä paljon. Pysymällä negatiivisessa tunnetilassa tuo siivoava pakottaa puolisonsakin pysymään negatiivisessa tunnetilassa, eli siivoaja ”näkee puolisonsa laiskana sotkijana”, jolloin tämän on myös pakko ilmentää tuota uskomusta. Ja tuo siivoava yrittää ”kouluttaa” sotkijasta siivoajaa, koska uskoo tuntevansa onnellisuutta vain sitten, kun sotkijakin siivoaa. Mutta vaikka tämä syytetty osapuoli pakottaisikin itsensä siivoamaan, niin hän ei siivoa omasta halustaan, vaan pakotettuna, jolloin molempien osapuolten negatiiviset tunnetilat aiheuttavat jatkuvaa tyytymättömyyttä ja riitaa molemmissa. Ja riidat ovat aina pohjattomia. Siivoajan negatiivisen tunnetilan syy ei nimittäin ole hänen sotkeva puolisonsa, vaan se, että hän on itse erossa omasta korkeammasta minästään tuomitessaan puolisoaan. Mutta jos sen sijaan tuo siisteyttä arvostava onkin  korkeassa tunnetilassa, ja siivoaa siivoamisen ilosta, eli ”toteuttaa omaa unelmaansa”, niin myös hänen puolisonsa voi pysyä korkeassa tunnetilassa, jolloin hän inspiroituu tekemään vapaaehtoisesti sellaisia asioita, joita tuo siivoajakin toivoo. Ja tällöin MOLEMMAT parisuhteen osapuolet toteuttavat omia unelmiaan, ja myös toinen toistensa unelmia, ja kokevat näin onnellisuutta.

Mutta palataan vielä parisuhteeseen, joka  perustuu negatiivisiin tunnetiloihin, ja niiden luomaan sidokseen. Usein tällainen liitto saattaa kestää pitkäänkin, ja syy on siis negatiivisissa tunnetiloissa, ja siinä, että nuo roolit ovat jollakin muulla elämänalueella myös toisin päin. Eli unelmiaan kohti yrittävällä on kuitenkin jotakin annettavaa myös kumppanilleen, joka on  ottanut tuossa suhteessa ”uhrin” roolin. Eli myös syyllisyyttä tunteva kokee itsensä syyttäjän uhriksi, jollain toisella elämänalueella.

Moni ajattelee tässä kohtaa, että tuollaistahan elämän kuuluukin olla, molemmat osapuolet kärsivät, ”elämä ei ole kurjuutta kummempaa”, mutta molemmilla on toinen toisilleen kuitenkin edes jotakin annettavaa, eli silloin tällöin koemme myös lyhyitä iloisia hetkiä, jotka saavat meidät jaksamaan päivän kerrallaan, vaikka suurimman osan yhdessä kokemastamme ajasta olemmekin turhautumisen ja näköalattomuuden tunnetiloissa. Eli ajattelemme, että vähään tyytyväinen ei petykään kovin paljon.

Juuri tällainen ”pessimisti ei iloitse suuresti, mutta ei petykään raskaasti” -asenne pitää suurimman osan maailman  ihmisistä turhautuneina, kärsimättöminä, kateellisina, katkerina, pettyneinä, ja ajoittain apaattisina ja masentuneina. Siis pääosin onnettomina, ja korkeintaan  toiveikkuuden tunnetilassa, eli alati ”tuleviin onnenhetkiin” tähyävinä, vaikka voimme kokea onnellisuutta vain juuri nyt, emme siis koskaan tulevaisuudessa.

Ja tästä syystä monien ihmisten on lähes mahdotonta uskoa, että he luovat täysin vapaasti itse oman todellisuutensa, ja että he voisivat saada ja saavuttaa MITÄ TAHANSA mitä he haluavat, jos he vain itse sallisivat nuo asiat itselleen. Tällaisten ihmisten elämässä ei tunnu juuri mikään koskaan muuttuvan, ja tämä johtuu siis  siitä, että heidän uskomuksensa vallitsevaan todellisuuteen on niin vahva, he tuijottavat jo manifestoitunutta ja ”olemassaolevaa” niin tiiviisti, että vaikka he luovat todellisuuttaan koko ajan uudeksi, niin he luovat koko ajan samaa, josta siis syntyy muuttumattomuuden ja pysyvyyden illuusio. Eli vaikka tällainen ihminen kulkee koko ajan eteen päin – emme pysy elämämme aikana koskaan paikallamme – niin koska hän katsoo koko ajan maahan, ja havaitsee vain  hiekkaa, niin hän ei näe muuta kuin hiekkaa. Jos hän kohottaisi edes hieman katsettaan, niin hän näkisi myös kauniita kukkia tien vierellä, ja vielä korkeammalle tähytessään hän näkisi myös horisontin, eli rajattomat mahdollisuudet. Todellisuutemme perustuu siis aina vain siihen, missä mielentilassa koemme kulloisenkin hetkemme, eli millaisena todellisuutemme itse havaitsemme.

Ja jos siis  kaksi samalla, matalalla tunnetaajuudella olevaa ihmistä elää yhdessä, niin he löytävät toinen toisistaan ”tanssipartnerin”, joka tuntuu turvalliselta, koska tuon kumppanin tunnetaajuus on siis sama. Ja vaikka side näiden kahden ihmisen välillä onkin pääosin negatiivisiin tunteisiin perustuva, eli molemmat syyttävät toisiaan, ja molemmat kokevat syyllisyyttä, molemmat pelkäävät menettävänsä toisensa, ja molemmat tuntevat ajoittain siksi mustasukkaisuutta – niin he eivät kuitenkaan koe olevansa ”täysin yksin maailmassa”, vaan  ehdollinen rakkaus pitää heidät kiinni toisissaan.

Ehdollinen rakkaus on siis sitä, että syytämme toista ihmistä siitä, että olemme itse erossa omasta korkeammasta minästämme. Tuo toinen ihminen on täysin syytön, mutta me vain kuvittelemme, että hän siis omalla käytöksellään aiheuttaa negatiivisen tunnetilamme.

Jos nimittäin kyse olisi aidosta, ehdottomasta rakkaudesta, niin tämän liiton osapuolet eivät pelkäisi  menettävänsä toisiaan, eikä kumpikaan  syyttäisi toista siitä, etä hänen omat unelmansa eivät ole toteutuneet, vaan molemmat ymmärtäisivät luovansa täysin vapaasti itse oman todellisuutensa, ja kumpikin iloitsisi kumppaninsa unelmista, ja kannustaisi kumppaniaan toteuttamaan niitä.

Rakkauden paradoksi on, että negatiivisessa tunnetilassa ollessamme pelkäämme tuntea ehdotonta rakkautta, koska pelkäämme, että jos päästämme irti ehdollisesta rakkaudesta, ja negatiivisesta tunnetilastamme, niin menetämme myös  negatiivisessa tunnetilassa edelleen olevan puolisomme. Eli pelkäämme sitä, että jos sallimme itsellemme onnellisuutta, eli sallimme oman tunnetilamme kohota, niin tunnetaajuuksiemme välinen taajuusero pakottaa meidät eroamaan puolisostamme, koska vetovoiman laki ei mahdollista kahden eri tunnetaajuudella olevan ihmisen yhteiseloa.

Tässä pelossa on totta toinen puoli, mutta huomaa, että pelot eivät koskaan toteudu,  jos tunnetilasi on korkea, vaan TOIVEESI toteutuvat korkeissa tunnetiloissa! Jos nimittäin pidät kiinni omista unelmistasi, eli todella uskot niihin, eli et YRITÄ VÄKISIN toteuttaa niitä, vaan luotat universumiin ja vetovoiman lakiin, eli korkean tunnetilasi voimaan, niin koska sinä olet korkeassa tunnetaajuudessa, niin sinä kuljet koko ajan kohti omia unelmiasi.  Kun taas kumppanisi, joka ei  usko sinun unelmiisi, mutta ei myöskään omiinsa,  kulkee eri suuntaan, koska hän siis jää negatiivisiin tunnetiloihinsa, tuntee katkeruutta, syyttää sinua ”karusta kohtalostaan”, eikä ymmärrä luovansa täysin vapaasti itse oman todellisuutensa.

Eli menetätkö siis rakkautesi siksi, että tunsit ehdotonta rakkautta, sekä itseäsi, että kumpaniasi kohtaan? Väärä tulkinta, näköharha.

Jos nimittäin olisit pysynyt kumppanisi kanssa noissa negatiivisissa tunnetiloissa, eli olisit edelleen syyttänyt ja syyllistynyt, niin ette kumpikaan olisi sallineet itsellenne omia unelmianne. Mutta koska uskalsit edelleen unelmoida, ja valitsit siksi lopulta ehdottoman rakkauden, niin vapautit sekä itsesi, että kumppanisi, tuosta negatiivisten tunteiden luomasta vankilasta, sillä sinun TODELLINEN toiveesi ei missään vaiheessa ollut parisuhde, joka pysyy ”hengissä” molempien osapuolten tuntemien negatiivisten tunteiden takia. Vaan negatiiviset tunteesi ja kokemuksesi ovat luoneet korkeamman minäsi taajuuteen aivan uuden, unelmiesi parisuhteen, joka perustuu täydelliseen vapauteen, ja ehdottomaan rakkauteen! Ja jos haluat olla onnellinen – onnellisuushan on vain olemista korkeassa tunnetilassa – niin sinun on valittava tuo unelmiesi parisuhde, ja jätettävä taaksesi negatiivisiin tunteisiin perustuva tunnesidos.

Tässä kohtaa saatat jälleen  pelästyä: En haluakaan olla tietoinen luoja, jos onnellisuuteni ja unelmieni toteutumisen  hintana on rakkaan parisuhteeni ja puolisoni menettäminen!

Jälleen väärä tulkinta. Ensinnäkin: Tietoisen luojan polulta ei ole paluutta, eli jos olet harjoitellut korkeassa tunnetilassa pysymistä, niin olet ollut jo pitkään  matkalla kohti sydämesi toiveita, etkä siis voi enää palata entiseen, negatiivisiin tunteisiin perustuvaan elämääsi. Olet siis jo  ”laajentunut”, ja luonut itsellesi uuden tulevaisuuden. Toiseksi: Se kuva, joka  sinulla on puolisostasi, on ollut omien negatiivisten tunteidesi luoma, ei siis suinkaan todellinen. Eli jos olet täysin rehellinen itsellesi, niin olet ITSE ollut turhautunut puolisoosi (siis omaan negatiiviseen luomukseesi hänestä!), yrittäessäsi pyrkiä kohti omia unelmiasi – sillä kun olet yrittänyt ja taistellut, niin sinunkin tunnetilasi on ollut negatiivinen.

Mutta kun vihdoin sallit oman tunnetilasi kohota – et siis enää yritä mitään, vaan uskot unelmiisi aidosti, päästät irti – ja annat myös kumppanillesi vapauden suunnata kohti omia unelmiaan, niin jos edelleen tunnet rakkautta häntä kohtaan, niin rakkautesi onkin nyt ehdotonta, ei ehdollista, siis menettämisen pelkoon perustuvaa.

Ja kun sekä sinä, että kumppanisi olette nyt ”vapautuneet negatiivisesta sidoksestanne”, niin jos kumppanisi edelleen tuntee rakkautta sinua kohtaan, niin hänkin voi nyt sallia oman tunnetilansa kohota, jolloin te olettekin molemmat jälleen samalla tunnetaajuudella, ja löydätte toinen toisenne uudelleen. Mutta jos kumppanisi EI salli tunnetilansa kohota, vaan jää katkeruuden tunnetilaan, niin hän löytää itselleen negatiivisessa tunnetilassa olevia uusia kanssaluojia. Kun taas sinä löydät korkeassa tunnetilassa olevan, sydämesi toveiden mukaisen kumppanin.

Mutta hyvin usein tuo sydämesi toiveiden mukainen kumppani onkin juuri se puoliso, jonka ehdoton rakkautesi vapautti toteuttamaan myös omia unelmiaan, eli rakastamaan sekä itseään, että sinua ehdoitta.

Universumi on aina synkroniassa, eli kaikki olevainen, Kaikki Mikä On, hakeutuu aina harmoniaan toisiinsa nähden, eli universumin rajaton viisaus saa myös sinun unelmasi, ja kumppanisi unelmat, sopusointuun keskenään. Eli sinun tehtäväsi ei ole toimia synkroniaa luovana  moottorina, sinun tehtäväsi ei ole yrittää sovittaa omia ja kumppanisi unelmia toisiinsa, se on universumin ja vetovoiman lain tehtävä. Eli tee asioita elämässäsi aina VAIN siksi, koska haluat tehdä niitä, eli tee aina sitä, mitä rakastat. Jos uhraudut kenen tahansa toisen ihmisen puolesta, niin et rakasta itseäsi, etkä myöskään tuota toista ihmistä.

Ehdoton rakkaus mahdollistaa siis KAIKEN, mitä todella haluamme, eli vain ehdoton rakkaus voi tehdä sinut, ja myös kumppanisi onnelliseksi. Ole siis rohkea, ja valitse aina ja joka hetki ehdoton rakkaus, valitse ilo ja onnellisuus!