Anteeksianto on sitä, että näet ”pahuuden” olevan vain negatiivisten tunnetilojen mahdollistamaa harhaa

Jokainen ihminen, joka on koskaan elänyt maan päällä, on aina ja ikuisesti puhdasta positiivista energiaa, ja puhdasta rakkautta. Kaikki negatiiviset tunteemme ja tekomme ovat mahdollisia vain siksi, että olemme ajoittain erossa todellisesta olemuksestamme. Ja juuri siksi me tunnemme negatiivisia tunteita: Negatiivinen tunne on kuin tuntoaisti, joka kertoo, että negatiivisen tunteemme aikaansaama ajatus on ”kuuma”, ja että se voi polttaa pahasti, jos jatkamme negatiivisen ajatuksen ajattelemista. Koska vetovoiman laki siis vetää negatiivisessa tunnetilassa puoleemme negatiivisia kokemuksia. Negatiivinen tunne siis viestittää sinulle, että jos jatkat tähän suuntaan, niin negatiivinen tapahtumaketju voimistuu, ja sinun on lopulta mahdotonta pysäyttää sitä.

Kaikki uskonnot ovat saaneet alkunsa tiedosta, että me ihmiset olemme korkean tietoisuuden ulottuvuuksia, ja sellaisina tietoisia, oman elämämme luojia. Olemme siis osa luomakuntaa, mutta luomme ajatuksillamme tietoisemmin, kuin evoluutiota sallivat, ja korkeassa tunnetilassa vakaasti pysyvät  kasvit ja eläimet.

Myös kristinuskon profeetan, eli Jeesuksen, alkuperäinen opetus oli, että ihminen itse on kaikkivoipa luoja, eikä negatiivisessa tunnetilassa tehdyillä teoilla ole lopulta mitään merkitystä, koska ne eivät vahingoita kenenkään perusolemusta, joka on aina puhdasta positiivista energiaa. Eikä kenenkään tule siksi tuntea syyllisyyttä negatiivisista teoista, koska jokainen pahantekijä on vahingoittanut teollaan aina kaikkein eniten itseään, ja koska hänen uhrinsa ovat myös itse valinneet oman osansa negatiivisten tunnetilojen luomassa näytelmässä. Uhri vapautuu tuskastaan, jos hän tuntee myötätuntoa tekijää kohtaan, ja samalla hän vapauttaa myös tekijän syyllisyydestä.

Anteeksianto on siis sitä, että emme ajattele sellaista ”pahuutta”, joka on jo tapahtunut, vaan neutraloimme pahuuden olemalla ajattelematta sitä. Sillä kaikki kokemamme negatiivinen on joka tapauksessa jo luonut positiivista. Kun olemme korkeassa tunnetilassa, niin ymmärrämme myös meitä vahingoittaneen ihmisen motiivit, eli millainen tunnetila sai hänet vahingoittamaan meitä, ja millaisessa tunnetilassa itse mahdollistimme oman kokemuksemme. Uhrina näemme siis myös pahantekijässä oman itsemme. Koska tapahtunut tapahtui molempien osapuolten ollessa negatiivisessa tunnetilassa (viha-pelko, viha-viha, pelko-pelko, syyllisyys-syyttäminen, katkeruus/kosto-halveksunta), niin pääsemme eroon omasta tuskastamme tuntemalla puhdasta myötätuntoa tekijää kohtaan.

Jos ajattelet tätä uhrin osallisuutta negatiivisessa kanssaluomistilanteessa silloin, kun olet itse  matalassa tunnetilassa, niin tunnet vihaa, koska sinusta tuntuu, että ”uhria syyllistetään” siitä, että hänelle on tehty pahaa. Mutta korkeassa tunnetilassa ollessasi ymmärrät, että ketään ei syyllistetä, sillä syyllisiä ei koskaan ole. On vain korkeasta olemuksestaan erossa olevat ihmiset, tekijä ja uhri.

Ja kaikesta, mitä koemme, seuraa joka tapauksessa aina vain pelkkää hyvää ja positiivista.

Kaikki, mikä tuottaa kipua, luo myös samalla hetkellä korkeamman minämme taajuuteen kokemuksia, jotka saavat meidät unohtamaan kivun. Kaikki, mikä särkyy, tuottaa aina ”onnea”. Kaikki, minkä näennäisesti elämässä menetämme, luo uusia mahdollisuuksia. Kaikki materiaalinen, mistä luovumme, tai minkä lahjoitamme toiselle ihmiselle korkeassa tunnetilassa, antaa meille itsellemme tuhatkertaisesti. Kaikki rakkaus jota viljelemme, tuottaa runsaan sadon. Aina, kun tunnemme myötätuntoa toista ihmistä kohtaan, ja annamme vilpittömästi anteeksi, niin anname myös itsellemme anteeksi sen, että olemme vahingoittaneet muita ihmisiä negatiivisissa tunnetiloissamme. Meidän ei siis tarvitse koskaan olla nöyriä, ja syyttää itseämme mistään – kun olemme armeliaita itseämme kohtaan, niin annamme samalla armon myös kaikille muille. Uskonnollinen ”nöyryys jumalalle” on aina negatiivisten tunteiden inspiroimaa, kuten myös mielikuva erillisestä  ”jumalasta”, jonka edessä uskova nöyrtyy. Olemme tuo ”jumala” itse. Meidän ei siis tarvitse olla nöyriä, eikä kiitollisia koskaan kenellekään. Sen sijaan  meidän tulee arvostaa  aivan kaikkia ihmisiä, ja koko luomakuntaa – ja myös itseämme sen osana.

Jos joku ihminen lähelläsi tuomitsee sinut ”itsekkääksi”, kun et sääli häntä, ollessasi korkeassa tunnetilassa, niin älä laskeudu hänen kanssaan mataliin tunnetiloihin. Sääli on aina ehdollista rakkautta, paljon alempi tunnetila, kuin puhdas myötätunto. Ja negatiivisten tunteiden vallassa et voi häntä auttaa. Vain ehdottoman rakkauden tunnetilassa voit inspiroitua sanomaan oikeat sanat, ja löytämään oikeat ratkaisut hänen auttamisekseen. Ja ehdottoman rakkauden tunnetilassa olet hänelle esimerkki siitä, millainen hän itse haluaisi olla, mutta ei juuri nyt, katkerana ja vihaisena, ole. Eli hänen katkeruutensa johtuu vain siitä, että hän ei itse ole resonanssissa oman korkeamman minänsä kanssa. Hän ei siis todellisuudessa ole vihainen sinulle, vaan itselleen. Samoin ”jumalaan” luottanut, ja rukouksiinsa pettynyt uskovainen, ei ole vihainen ”jumalalle”, vaan itselleen, koska luovutti oman voimansa tuolle kuvitteelliselle olennolle.

Täydellistä, puhdasta rakkautta, tunnet silloin, kun pysyt rakkauden tunnetilassa, vaikka läheisesi valittaa, että hän ei SAA sinulta rakkautta. Kieltäydyt siis tuntemasta syyllisyyttä. Läheisesi tarkoittaa nimittäin tuolla ”rakkaudella” ehdollista rakkautta, ja sinä taas olet ehdottoman rakkauden tunnetilassa. Jos olet aiemmin ollut hänen mielestään ”ihanan tunteellinen ja empaattinen”, ja riitatilanteenne ovat päättyneet siihen, että sinä itket – itkuhan purkaa resistanssia ja kohottaa tunnetilaa, eli aidosti korkeassa tunnetilassa et koskaan itke – ja nyt siis tietoisena luojana olet hänen mielestään ”kylmä ja itsekäs”, koska et itke (sinulla ei siis ole tarvetta tunnetilan kohottamiseen), niin tämä tulkinta johtuu vain hänen omasta negatiivisesta tunnetilastaan. Aiemmin  luovuit omasta voimastasi, ja palvelit häntä ja hänen itsekkyyttään, tuntemalla syyllisyyttä ja empatiaa. Mutta nyt kun pysyt ehdottomassa rakkaudessa, palvelet teitä molempia, sillä se, joka on resonanssissa oman korkeamman olemuksensa kanssa, on vaikutusvaltaisempi ja voimakkaampi, kuin yksikään negatiivisessa tunnetilassa oleva.

Todellinen rakkaus on siis rohkeutta päästää täydellisesti irti ehdollisesta rakkaudesta, ja rakastaa täysin ilman mitään ehtoja. Sillä tuntiessasi ehdotonta rakkautta kuljet aina varmasti kohti omia unelmiasi,etkä siis tunne kärsimystä. Koska et yritä väkisin kahlita toista ihmistä rakastamaan sinua ehdollisesti, etkä pakota myöskään itseäsi ehdolliseen, omistavaan rakkauteen.

Anteeksiantaminen, sekä itselle että muille, on  sitä, että näet minkä tahansa ei-toivotun teon olevan vain negatiivisen tunnetilan inspiroimaa, täysin riippumatta siitä, kuinka ”kauhea” tuo teko on. Ja että olemme kaikissa elämämme tilanteissa myös itse tunnetilojemme vaikutuksesta osallisia niihin pahoihin tekoihin, jotka kohdistuvat meihin itseemme.

Jos et vielä pysty tätä asiaa täysin hyväksymään, eli ihmisten ”pahuuden” ajatteleminen saa tunnetilasi laskemaan, ja koet edelleen tarvetta syyttää ”pahoja” ihmisiä, niin vältä omien negatiivisten kokemustesi, ja ihmiskunnan pahojen tekojen ajattelemista. Kun pysyt vakaammin korkeassa tunnetilassa, niin eräänä päivänä voit ajatelle MITÄ TAHANSA ns. hirmutekoa, ja nähdä tuon teon tekijän korkeamman minäsi silmin, ja tuon teon vain negatiivisten tunnetilojen, ja masennuksesta kohottavan koston ja vihan aikaansaamana. Sillä vain ihmiset, jotka tuntevat täydellistä arvottomuutta, tai eivät lainkaan hallitse tunnetilojaan ja tekojaan (esim. sellaiset ihmiset,jotka ovat saaneet ”hengeltä” tappamiskäskyn, eli jotka luokitellaan syyntakeettomiksi), kykenevät hirmutekoihin.

Kun pystyt olemaan täydellisen armollinen itsellesi ja muille, tapahtui mitä tahansa, niin olet lopulta myös täydellisen vapaa, valaistunut.