Suru ei johdu siitä, että menetät läheisesi – surun tunne johtuu siitä, että korkeampi minäsi ei tunne surua

Kun läheinen ihminen siirtyy fyysisestä elämästä korkeamman minänsä taajuudelle, niin monet meistä kokevat matalan taajuuden tunteita, kuten surua, epätoivoa ja kaipausta. Nämä matalan taajuuden tunteet eivät kuitenkaan johdu siitä, että oma korkein olevaisuutemme eli korkeampi minämme surisi kuolemaa -kuolemaa ei ole olemassa-  vaan negatiiviset tunteet johtuvat siitä, että niin sanotun menetyksen kohdatessamme sallimme oman tunnetaajuutemme laskea, kun taas korkeampi minämme ei koskaan laskeudu alempiin tajuuksiin puhtaan positiivisen energian taajuudelta. Negatiivinen tunne siis kertoo vain siitä, että olemme erossa omasta korkeammasta tietoisuudestamme. Eli me TULKITSEMME ns. kuoleman menetykseksi, vaikka se ei sitä ole. Sillä kuolema on harha, kukaan meistä ei koskaan kuole – korkeampi olevaisuutemme on olemassa ikuisesti.

Ne läheisemme, jotka siirtyvät korkean tietoisuuden taajuudelle, kokevat siirtymisen ekstaasina, sillä fyysisessä ”kuolemassa” kaikki resistanssi eli vastustus häviää, eli korkeamman tietoisuuden tasolla ei ole olemassa matalia tunnetaajuuksia. Mikäli me, jotka jatkamme elämäämme täällä fyysisellä tasolla ymmärrämme, että kuolemaa ei ole olemassa, ja säilytämme oman korkean tunnetaajuutemme, niin meidän yhteytemme toiselle tasolle siirtyneisiin läheisiimme ei katkea missään vaiheessa. Me emme siis ”menetä” ketään kuolemassa, vaan läheisemme tulevat korkeaan taajuuteen siirtyessään meitä entistäkin lähemmäksi, sillä korkeassa tunnetaajuudessa olemme heidän kanssaan kirjaimellisesti yhtä.

Niin sanottu fyysinen kuolema on siis aina iloinen ja vapauttava asia, jota pitäisi suremisen sijasta juhlia, sillä se vapauttaa sielun kokonaan negatiivisista tunteista. Paradoksi on, että juhlimme syntymää, mutta suremme kuolemaa, vaikka syntymässä osittain ”kuolemme” korken tietoisuutemme osalta,  sillä syntyminen maan päälle mahdollistaa negatiiviset tunteet ja kärsimyksen, siis sen, että olemme erossa korkeammasta minästämme. Silti sekä syntymä että kuolema ovat universumin näkökulmasta juhlan aiheita, sillä jokainen maan päälle syntyvä lapsi auttaa toiveillaan universumia laajenemaan – ja jokainen fyysisestä elämästä poistuva sielu elää maan päällä elävien kanssa joka hetki heidän korkeamman minänsä taajuudella, eli elää todeksi kaikkia niitä toiveita ja unelmia joita me emme aina itsellemme maallisessa elämässä salli. Korkeassa tietoisuudessa elävät sielut siis iloitsevat kanssamme elämästä joka hetki – siis myös siitä elämästä, jonka olemme luoneet toiveillamme korkeamman minämme taajuudelle – täysin ilman matalan taajuuden tunteita, ilman resistanssia, ilman kärsimystä.

Uskonnoissa kuvattu ”taivas” ja ”nirvana” siis tarkoittaa vain korkeamman minämme taajuutta, jonka voimme kokea niin fyysisellä kuin ei-fyysiselläkin tasolla. ”Helvettiä” tai ”kadotusta” taas ei ole olemassa muualla, kuin fyysisellä tasolla elävien ihmisten mielissä, matalien tunnetaajuuksien manifestaationa. Universumia hallitsee puhdas positiivinen rakkauden energia, eli ”kadotus” on pelkkä matalan tunnetaajuuden harha.