Vapautuminen ”vaikean lapsuuden” vaikutuksesta tunnetaajuuteesi
Kokemus ”hyvästä” tai ”huonosta” lapsuudesta on aina yksilöllinen ja subjektiivinen – ja myös suhteellinen siinä mielessä, että pieninä lapsina meillä on vielä vahva sisäinen tieto siitä, miksi olemme sieluna valinneet tietynlaisen lapsuudenkodin. Eli olosuhteet, jotka ulkopuolisen havainnoijan silmin saattavat näyttää ”sietämättömiltä”, eivät noihin oloihin syntyneen lapsen näkökulmasta näytä yhtä dramaattisilta. Tämä johtuu myös siitä, että lapsen kokemuksessa on paljon enemmän vivahteita ja ”valööreja”, kun taas vieraan havainnoijan kuva tilanteesta on karumpi, siis enemmän pelkistetty: Huono näyttää todella huonolta, hyvä todella hyvältä. Ja kumpikaan kuva ulkopuolisen tarkkailijan silmin nähtynä ei ole sama kuin olosuhteissa elävän lapsen kokemus.
Sillä se, joka kokee minkä tahansa negatiivisen kokemuksen, luo aina negatiivisen välityksellä positiivista, eli hänen tietoisuutensa kokemuksen myötä laajenee. Samasta syystä esimerkiksi lapsensa menettänyt vanhempi, joka on käynyt tunnetasolla läpi kokemuksensa, eli hänen tunnetaajuutensa on kohonnut surusta korkeampiin tunteisiin, ei enää näe lapsen kuolemaa samalla tavalla ”kammottavana” asiana kuin sellainen ihminen, joka ei ole itse kokenut samaa asiaa.
Vaikka siis lapsuuden olosuhteet olisivat todella vaikeat, niin pieni lapsi ymmärtää vielä olevansa korkeampi olento ja näkee myös läheisensä korkeamman minänsä silmin, täysin riippumatta noiden läheisten käytöksestä. Esimerkiksi vanhempiensa vihan lapsi ymmärtää vaistomaisesti korkeammaksi tunteeksi kuin masennus ja epätoivo, joten lapselle on vapauttavampaa kokea läheisissään vihaa kuin lamaannusta. Ja vaikka esimerkiksi vanhempien päihteiden käyttö pakottaa lapsen usein aikuistumaan ja ottamaan vastuuta omasta ja läheisten elämästä ”liian varhain”, niin korkeamman minänsä taajuudella lapsi kuitenkin ymmärtää, että esimerkiksi runsas alkoholinkäyttö helpottaa hänen vanhempansa oloa ja kohottaa hänen tunnetaajuuttaan edes hetkellisesti.
Usein alkoholistiperheen lasten ahdistusta ja huolta lisääkin paradoksaalisti enemmän se, että se vanhemmista, joka on raitis, on pelokas ja toivoton puolisonsa alkoholinkäytön takia – kuin se, että toinen vanhemmista juopottelee. Esimerkiksi kroonisen syyllisyydentunteen lapsi saattaa periä myös ”kunnolliselta” vanhemmaltaan, joka on ehkä kokenut syyllisyyttä siksi, että ei ole kyennyt olemaan tarpeeksi ”hyvä” puoliso alkoholistille, jotta tämä olisi lopettanut juomisen.
Joka tapauksessa: Pieni lapsi on vielä yhteydessä korkeampaan minäänsä ja kykenee tuntemaan pyyteetöntä rakkautta vanhempiaan kohtaan, täysin riippumatta heidän käytöksestään. Kasvaessaan lapsi myöhemmin torjuu masennusta ja yrittää kohottaa tunnetaajuuttaan myös vihaamalla, sillä tie masennuksesta ja toivottomuudesta toivoon käy aina vihan, kostonhimon ja turhautumisen kautta. Koko tunneskaala on siis aina käytävä läpi, jotta tunnetaajuus voi kohota.
Mutta olivat lapsuudenkokemuksemme millaisia tahansa, niin meidän ei tarvitse ”kantaa” vaikeaa lapsuuttamme mukanamme läpi elämämme, eikä meidän siis tarvitse antaa lapsena koettujen negatiivisten tunteiden laskea tunnetaajuuttamme. Sillä lapsena koetut negatiiviset tunteet eivät vaikuta tunnetaajuuteemme, ellemme aktivoi niitä. Vetovoiman laki kyllä vetää jatkuvasti puoleemme negatiivisia muistoja ja tunteita, mikäli muistelemme usein vaikeaa lapsuuttamme, mutta mikäli emme aktivoi noita muistoja, vaan keskitämme huomiomme tietoisesti lapsuudessamme kokemiimme positiivisiin asioihin, niin voimme ikään kuin ”puhdistaa” lapsuuteen liittyvät tunnemuistot – eli nähdä haastavan lapsuutemme ja läheisemme korkeamman minämme silmin.
Mikään ”alitajuinen” muisto ei siis myöskään vaikuta meihin, ellemme aktivoi tuota muistoa. Jos olet siis jostakin muusta syystä korkeassa tunnetaajuudessa, niin juuri silloin sinun kannattaa pohtia myös lapsuuttasi, sillä korkeassa tunnetilassa kykenet näkemään negatiivisissakin kokemuksissa niiden arvokkuuden luomisprosessin kannalta. Mutta jos tunnetaajuutesi muistelun seurauksena laskee, niin keskitä huomiosi jälleen positiivisiin asioihin tai meditoi. Älä siis koskaan ”ruoki” menneisyyden matalia tunnetaajuuksia. Muista, että korkeampi minäsi ei koskaan katso taaksepäin. Sinäkään et siis ole lapsuutesi kokemusten ”vanki”.
Ja kaikilla ei-toivotuilla kokemuksillamme on luomistyössämme aina positiivinen ulottuvuutensa, eli ei-toivottu luo aina toivottua. Eli jos olet kokenut haasteita lapsena, niin olet samalla luonut korkeamman minäsi taajuudelle valtavasti positiivista, siis toivottua. Eli mitä enemmän olet vaikkapa omaa vanhempaasi vihannut, niin sitä enemmän häntä korkeamman minäsi taajuudella rakastat. Ja mitä enemmän olet kokenut syyllisyyttä siitä, että et ole kyennyt auttamamaan itseäsi ja perhettäsi lapsena, niin sitä voimakkaammaksi olet kasvanut – ja samalla olet auttaut universumia laajentumaan, luonut negatiivisten kokemustesi kautta positiivista.
Jätä siis mahdollinen ”vaikea lapsuutesi” taaksesi, älä enää aktivoi sitä mielessäsi. Vaan salli tunnetaajuutesi kohota ja salli itsellesi kaikki se suunnaton positiivinen potentiaali, toiveet ja unelmat, jotka olet itse itsellesi tunteidesi ja kokemustesi kautta luonut.