Taajuuksia eli dimensioita on universumissa loputon määrä – tavoittele sitä taajuutta, johon olet itse toiveillasi laajentunut
Meille ihmisille on tyypillistä ”tähtien tavoittelu”. Olemme kiinnostuneita muista aurinkokunnista ja itseämme muistuttavista olennoista vierailla planeetoilla – eli todellisuuksista ja dimensioista itsemme ja oman elämänpiirimme ulkopuolella. Samalla emme kuitenkaan ole lähelläkään oman korkeamman minämme värähtelytaajuudelle manifestoitunutta minäämme, eli omien toiveidemme myötä laajentunutta omaa itseämme. Valtava, fantastinen, tuntematon ”universumi” sisältyy siis ennen muuta meihin itseemme.
Taajuuksia, joilla on ”elämää”, on siis kyllä loputon määrä, ja universumi laajenee kaikilla taajuuksilla koko ajan valtavalla vauhdilla, mutta meidän oma kokemuksemme elämästä on juuri sellainen, kuin millainen on oma tunnetaajuutemme ja millaisen todellisuuden tunnetilamme siis meille milläkin hetkellä sallii. Tästä syystä myös jokaisella maan päällä elävällä ihmisellä on aivan oma todellisuutensa, emme vain havaitse näitä eroja, koska uskomme niin vahvasti kaikkien ihmisten yhteiseen, näennäisesti ”kollektiiviseen todellisuuteen”. Eli aivan kuten kärpäsen tai kissan aistinvarainen havainto maailmasta on erilainen kuin meillä ihmisillä, niin samalla tavalla eri ihmisillä on keskenään erilaiset kuvat maailmasta, jossa elämm. Ja jokainen meistä siis on myös luonut oman todellisuutensa ja kokemuksensa itse.
Sa toisaalta: Mitään ei ole olemassa ilman havaitsijaa. Kaikki mikä ”on”, on siinä mielessä pelkkää harhaa, eli niin sanottu todellisuus on hologrammi.
Vaikka fyysisessä elämässämme on paljon hyvinvointia ja runsautta, niin olemme kuitenkin raaputtaneet vain pintaa kaikesta siitä henkisestä ja maallisesta rikkaudesta, joka on jo olemassa korkeammassa tietoisuudessa – ja joka kuuluu vain meille, koska olemme sen itse luoneet. Oma tunnetaajuutemme määrittelee sen, kuinka paljon tuosta ”korkean tietoisuuden varannosta” voimme milläkin hetkellä sallia itsellemme, eli millaisten toiveidemme vastaanottamiseen olemme milloinkin valmiita.
Meillä on siis valtava pääoma – maallista rikkautta, upeita kokemuksia, ihmissuhteita – josta olemme lunastaneet käyttöömme vain mitättömän pienen osan. Ja tähän on syynä se, että emme ymmärrä omaa mittaamatonta arvoamme. Mitä enemmän olemme kokeneet tunnetasolla – ja sitä kautta myös konkreettisesti – puutetta millä tahansa elämänalueella, nin sitä enemmän olemme luoneet samoja asioita korkeamman minämme taajuudelle. Eli perusolemuksemme, kaikkivoipa luoja, on laajentunut toiveidemme ja unelmiemme seurauksena.
Tätä korkean taajuuden rajattoman runsauden kokemusta on alun perin kuvannut uskontojen vertauskuva ”taivaasta”, ”paratiisista” tai ”nirvanasta”, jonka koemme aina, kun olemme elämiemme välitilassa täydellisesti ei-fyysisellä tasolla (suurin osa olevaisuudestamme on koko ajan korkeassa tietoisuudessa). Olemme kaikkien fyysisellä tasolla elämiemme elämien seurauksena luoneet ei-toivotuilla kokemuksillamme toivottuja kokemuksia. Ja kaikki, mistä olemme koskaan unelmoineet, on siis ikuisesti olemassa, ja odottaa vain meidän oman tunnetaajuutemme kohoamista tasolle, jossa voimme kaiken sen havaita.
Se, että kokiessamme pidäkkeetöntä iloa, eli kun tunnetaajuutemme on ajoittain korkealla, eivät ”kaikki taivaat aukene” kerralla, johtuu siitä, että emme kykenisi vastaanottamaan niin paljon ”onnea” yhdellä kertaa. Manifestoimme siis fyysiseen elämäämme aina vain niin paljon hyvää, kuin mitä ”sielumme sietää” vastaanottaa. Tästä syystä esim. valtavan suuret veikkausvoitot ovat paitsi ”toiveiden täyttymyksiä”, niin toisaalta myös ”matalan tunnetaajuuden luomuksia”, sillä valtavat, hyvin nopeasti saadut rikkaudet saattavat useimmat ihmiset henkisesti epätasapainoon, eli tuovatkin saajalleen ns. epäonnea. Niukkuudessa elävän on tätä vaikea käsittää, mutta materiaalisesti suuret rikkaudet voivat siis myös lisätä ihmisen arvottomuuden tunnetta, sillä ihmisen omanarvontunne on konkreettisesti pelkästään tunnetason kokemus. Mitkään maalliset rikkaudet eivät pysty sitä aikaansaamaan, ellei ihminen itse tunne itseään arvokkaaksi.
Ja vastaavasti: Jos ihminen tuntee itsensä tunnetasolla arvokkaaksi, eli tunnistaa itsessään aidosti kaikkivoivan Luojan, mittaamattoman arvokkaan sielun, niin äärimmäinenkään materiaalinen puute ei poista tätä omanarvontuntoa. Luomme siis aina tunteillamme, sekä sitä mitä emme halua, että sitä mitä haluamme.
Tunne siis aina mittaamaton arvosi, täysin riippumatta elämäntilanteestasi, jossa juuri nyt elät. Siten voit myös sallia itsellesi kaiken sen hyvän, mitä toivot. Ilo luo iloa, rakkaus luo rakkautta, tyytyväisyys tyytyväisyyttä. Arvosta itseäsi ja elämääsi, ja saat kaiken, mitä haluat.