Älä koskaan tavoittele muiden ihmisten hyväksyntää – pyri aina resonanssiin korkeamman minäsi kanssa

Negatiivisten tunteidesi viesti on yksiselitteinen ja selkeä: Kun tunnet negatiivista tunnetta , niin korkeampi minäsi on juuri tuolla samalla hetkellä eri mieltä kanssasi. Jos siis tunnet häpeää, koska pelkäät, mitä muut ihmiset ajattelevat sinusta, niin korkeampi minäsi ei näe sinussa tai tekemisisissäsi mitään häpeämisen aihetta. Jos tunnet syyllisyyttä, koska joku syyttää sinua,niin  tunteesi kertoo vain siitä, että korkeamman minäsi mielestä et ole syyllinen mihinkään, vaan olet täydellinen sielu, ja mittaamattoman arvokas Luoja.

Älä siis koskaan yritä miellyttää muita ihmisiä, sillä ensinnäkin: Et koskaan kykenisi miellyttämään kaikkia muita ihmisiä, koska heidän tunteensa ovat riippuvaisia heidän omista tunnetaajuuksistaan, eivätkä liity sinuun millään tavalla. Ja toiseksi: Korkeampi minäsi rakastaa, ihailee ja arvostaa sinua suunnattomasti. Pyri siis aina vain resonanssiin korkeamman minäsi kanssa.

Jos siis tunnet joskus häpeää tai syyllisyyttä, niin kohdista tietoisesti ajatuksesi sellaisiin asioihin, joita arvostat itsessäsi ja elämässäsi. Arvosta myös niitä ihmisiä, jotka syyttävät sinua, sillä he syyttävät sinua vain siksi, että ovat itse matalassa tunnetilassa, ja kokevat itse syyllisyyttä. Syyttäminen on korkeampi tunnetila kuin syyllisyys, joten toisia ihmisiä syyttävä ihminen pyrkii kokemaan helpotusta kohottamalla tunnetasoaan ylöspäin. Älä siis uhraa ajatustakaan syyllisyydelle tai häpeälle. Sillä ne ovat siis molemmat ”epätosia” tunteita, joita tuntemalla vedät puoleesi vain lisää negatiivisia kokemuksia, ja tunnetaajuutesi laskee.

Ja kun olet korkeamman minäsi kanssa samalla taajuudella, niin silloin arvostat myös kaikkia muita ihmisiä, täysin riippumatta siitä, miten he kokevat itse itsensä – vaikka he kokisivat häpeää, syyllisyyttä, katkeruutta, vihaa tai masennusta. Korkeassa tunnetilassa saat impulssin kannustaa ja auttaa muita ihmisiä täysin pyyteettömästi, rakkaudella ilman mitään ehtoja. Ja koska näet kanssaihmisesi korkeamman minäsi silmin, niin et näe heidän virheitään ja negatiivisia tunnetilojaan, vaan näet myös heidät täydellsiinä sieluina, jotka ovat kenties hetkellisesti matalassa tunnetilassa, siis erossa omasta korkeammasta minästään.

Omanarvontuntoista ihmistä pidetään usein itsekkäänä, mutta tämä tulkinta ei pidä paikkaansa: Vain itseään arvostava ja rakastava ihminen arvostaa myös muita. Ja vain itseäsi rakastamalla voit auttaa myös muita ihmisiä arvostamaan itse itseään. Nöyryys, jos sillä tarkoitetaan muiden ihmisten puolesta uhrautumista, on aina vahingollinen tunne. Esim. kristinuskossa korostuva messiaan uhrikuolema ei ole Jeesuksen itsensä opetusten mukainen. Kenenkään meidän ei pidä eikä täydy uhrata itseämme muiden ihmisten tai ”jumalien” puolesta. Jokainen ihminen voi hallita vain omaa tunnetilaansa, ja kaikki, mitä meille elämässä tapahtuu, on siksi seurausta meidän omista ajatuksistamme ja tunnetiloistamme, ja siis aina oma luomuksemme.

Kokemamme kontrasti, eli vastoinkäymiset ja negatiiviset tunteet, ovat välttämätön väline luomistyössä, joka mahdollistaa siis universumin laajenemisen. Meidän ei  ole koskaan tarkoituskaan ihmisinä ”tulla täydellisiksi”, kehittyä ikään kuin ”valmiiksi”, sillä laajenemme ajatustemme ja tunteidemme välityksellä koko ajan, eli täydellisyyttä ei ole koskaan edes olemassa, on vain ikuinen laajentuminen. ”Valaistumisen” käsite tarkoittaa, että ihminen ymmärtää olevansa itse oman todellisuutensa luoja, ja pystyy siten tietoisesti kontrolloimaan tunnetilojaan kokiessaan ei-toivottua, eli arvostamaan vastoinkäymisiä luomistyön välttämättömänä osana.

Kun siis monissa uskonnoissa opetetaan, että fyysinen elämä on ikäänkuin henkistä  ja ”jumalaa” vajavaisempaa, epätäydellisempää, niin tällainen tulkinta on väärinkäsitys. Ei ole olemassa henkistä ilman fyysistä, se mitä uskonnoissa kutsutaan ”jumalaksi” on meissä itsessämme, ja laajenee siis koko ajan meidän kauttamme. ”Jumala” ei siis ole meistä erillään oleva maailmankaikkeuden Luoja, vaan meissä on sekä henkinen korkea tietoisuus, että fyysinen, joista jälkimmäisessä koetut tunnetajuuksien vaihtelut, toivotun ja ei-toivotun kokemukset,   mahdollistavat luomistyön, eli me  olemme korkeampaa tietoisuutta laajentavia Luojia maallisessa olomuodossamme.

Uskonnollinen käsitys ”fyysisestä vajavaisena, pahana ja syntisenä” on siis täydellinen väärinkäsitys. Henkisyyden korkein aste on fyysinen, koska fyysisen välityksellä tapahtuu jatkuvasti laajentuminen korkeassa tietoisuudessa. ”Jumalallinen” on olemassa ja laajenee siis meidän kauttamme, ei päin vastoin.