Sairastuminen on matalan värähtelyn ilmentymä – korkea mieliala mahdollistaa nk. plaseboparanemisen
Mielialamme -siis taajuutemme- vaikuttaa koko ajan kaikkeen, mitä tapahtuu ja mitä manifestoituu elämässämme.
Kehomme solut on ohjelmoitu korjaamaan mitä tahansa kehomme häiriötiloja, esim.torjumaan virustartuntoja. Mutta solujen automaattinen korjausmekanismi toimii optimaalisesti vain korkeammissa taajuuksissa, siis kun mielemme on positiivinen, taajuutemme lähempänä korkeampaa minäämme. Siksi sairastamme usein väsyneinä, masentuneina tai tuntiessamme turhautumista ja vihaa, siis ollessamme matalassa taajuudessa. Eli sairaus syntyy, kun resistanssimme eli vastustuksemme on vahva, siis kun vastustamme elämää ja sen luonnollista, vapaata virtausta.
Kun siis taajuutemme on enimmäkseen matala, kehomme solut eivät pysty yhtä hyvin tekemään luonnollista tehtäväänsä, eli korjaamaan itse itseään ja pyrkimään takaisin keskinäiseen harmoniaan. Mielemme eli mielialamme, taajuutemme, siis säätelee myös fyysisen kehomme manifestaatioita: Kun emme salli solujen parantaa itse itseämme, sairastumme. Olennaista sairauden paranemisessakin on -kuten kaikessa manifestoinnissa- se että sallimme paranemisen tapahtuvan.
Kipu on siis viesti: Jotain on vialla, kehoni antoi hälytyksen. Ja kuten aina kun havaitsemme jonkin ei-toivotun asian elämässämme, niin korkeampi todellisuus vastaa siihen välittömästi luomalla korkeaan taajuuteen ei-toivotun sijaan toivotun. Eli kun tunnemme kivun voimme olla iloisia: Apu on jo tulossa. Solut ovat jo aloittaneet itse itsensä parantamisen. Ainoa tehtävämme on paranemisen salliminen.
Suurin osa ihmisistä toimii kuitenkin täysin päinvastaisella tavalla: Kipua pelätään. Sairastumista pelätään. Ja pelko on matalaa värähtelyä. Koska sairauden ensioireet koetaan usein väsyneenä, eli jo valmiiksi matalassa taajuudessa, niin vetovoiman laki siis vetää puoleensa pelon tunteita. Ja sairaus, joka olisi ollut alkuvaiheessaan helppo pysäyttää, pahenee.
Vetovoiman laki toimii samalla tavalla kuin painovoima: Jos lumipallo on korkean mäen päällä ja se alkaa vieriä alas on vieriminen helppo pysäyttää sen alkuvaiheessa. Mutta jos lumipallon liike alaspäin on jo kiihtynyt ja pallo saanut lisää massaa, on lumipallo jo paljon vaikeampi saada seisahtumaan.
Sairauden oireet siis pahenevat, kun niihin kiinnitetään huomiota matalasta värähtelystä käsin. Useimmiten, kun lääkäri on antanut sairaudesta diagnoosin, sairaus pahenee hetkellisesti voimakkaasti. Potilas uskoo diagnosoituun sairauteen vahvemmin ja pelko edesauttaa sairauden pahenemista. Ihminen kykenee myös luomaan sairauksia pelkästään visualisoimalla niitä. Tätä ilmiötä on perinteisesti kutsuttu luulosairaudeksi: Ihminen uskoo sairastuneensa, keskittää huomionsa johonkin tiettyyn tuntemaansa sairauteen. Ja mitä tarkemmin hän matalasta taajuudestaan käsin kohdistaa ajatuksensa johonkin tiettyyn sairauteen ja sen oireisiin, sitä varmemmin hän myös manifestoi juuri tuon sairauden
Lääketiede tuntee käsitteet plasebo ja nosebo. Plasebovaikutukseksi kutsutaan siis ilmiötä, jossa kehon solut parantavat ja balansoivat itse itsensä. Noseboksi kutsutaan ilmiötä, jossa ihmisen mieli luo fyysisen sairauden kokemuksen eli manifestoi sairauden. Ihminen kykenee siis sekä paranemaan että sairastumaan myös syömällä neutraaleja sokeripillereitä, koska mieliala eli taajuus ohjaa kehon solujen toimintaa – joko sallimalla normaalin toiminnan ja automaattisen pyrkimyksen harmoniaan, tai estämällä sen.
Joskus sielu syntyy kehoon, joka on jo syntyessään tavalla tai toisella toiminnallisesti epätasapainossa. Joskus aivan pienet lapset myös palaavat takaisin korkeampaan todellisuuteen pian syntymänsä jälkeen. Tällaiset kokemukset ovat paitsi sielun omia, niin myös heidän kanssaluojiensa eli vaikkapa perheenjäsenten manifestaatioita, monet päätetty jo sielutasolla. Jos joku asia elämässä ei ole tasapainossa, se synnyttää voimakkaan toiveen tasapainosta. Kehollinen epätasapaino eli synnynnäinen sairaus tai vamma on siis myös kontrastisena kokemuksena tärkeä tekijä universumin laajentumisessa. Ja jos ihan tarkkoja ollaan: mitään absoluuttisesti normaalia kehoa ei ole olemassa, olemme kaikki omanlaisiamme variaatioita siitä, mitä on olla fyysisesti ihminen.
Teoriassa on myös mahdollista manifestoida muutoksia kehoon, johon olemme syntyneet. Jotkut eläimet kykenevät vaihtamaan väriään ja sukupuoltaan, jotkut jopa luomaan uuden raajan vahingoittuneen tilalle. Me ihmisetkin pystymme samaan, jos uskomme muutokseen on vahva. Vaikka kaikki on vain värähtelyä ja todellisuutemme pelkkä illuusio, niin uskomme kuitenkin niin vahvasti siihen todellisuuteen, mikä on jo manifestoitunut, että vaikkapa pituuden lisääminen toivomalla jää usein toiveeksi, joka ei manifestoidu.
Informaation määrä on lisääntynyt maailmassa viime vuosina rajusti. meillä on koko ajan valtavasti tietoa paitsi lukemattomista erilaisista sairauksista, niin myös ympäristömme tilasta ja esim. saasteiden tai geenimanipulaation aiheuttamista teoreettisista sairastumisriskeistä. Negatiivinen ”pelkoinformaatio” laskee värähtelyämme ja lisää sairauksien manifestointia. Vaikka luonto ja kehomme pyrkii aina tasapainoon ja pystyy palauttamaan luonnollisen harmonian, niin manifestoimalla uhkakuvia emme salli sitä.
Tietokoneissamme on puhdistus- ja korjausohjelmia, joiden toimintaan usein luotamme. Kehomme soluissa on samankaltainen, automaattinen korjaustoiminto. Meidän tarvitsee vain kohottaa värähtelyämme ja luottaa siihen, että universumissa kaikki pyrkii aina tasapainoon. Meidän tehtävämme on vain sallia se.