Hyväksytyksi tulemisen tarve rajoittaa luomisvoimaamme
Ns.oman tiensä kulkijat tekevät ja saavuttavat usein asioita, joista enemmistö meistä vain haaveilee. Vaikka ihailemme ihmisiä, jotka eivät tarvitse muilta hyväksyntää elämäntavalleen ja ratkaisuilleen, niin oma sosiaalisuutemme rajoittaa silti useimpien meistä elämää ja manifestaatioita. Toisaalta tunnemme usein myös kateutta ja muita negatiivisia tunteita niitä kohtaan, jotka eivät pysyttäydy ”minimaalisen selviytymisen” mielentilassa eli jotka eivät minimoi materiaalisia manifestaatioitaan – ja negatiivisten tunteidemme vallassa kuvittelemme, että voimme ikään kuin paheksunnallamme vetää korkeammassa taajuudessa viihtyvät vapaammat kanssaihmisemme luoksemme mataliin taajuuksiin. Etsimme myös vahvistusta pessimismillemme eettisistä, moraalisista ja uskonnollisista perinteistämme affirmaatioilla: ”Itku pitkästä ilosta”, ”joka ei työtä tee sen ei syödäkään pidä”, ”ylpeys käy lankeemuksen edellä”, ”kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat” jne.
Ja sananlaskut ja kansanviisaudet pitävät myös paikkansa – ei siksi, että ne olisivat universaali totuus, vaan siksi, että manifestoimme ne todeksi uskomalla niihin.
Jatkuva sosiaalisuuteen pyrkivä ”ajatusmelumme” saa meidät siis luomaan koko ajan sitä, mikä on ”yleisesti hyväksyttyä”: Mietimme millaisia asioita on ”sopivaa” elämässä haluta, millaiset saavutukset ovat ”kohtuullisia”, kuinka paljon uhrautumista ja työntekoa meidän tulee vaatia itseltämme ansaitaksemme onnea, vapautta ja materiaalista hyvinvointia. Ja otamme mallia tähän arviointiin hyvin usein muiden ihmisten käytöksestä eli sosiaalisista normeista. Jos ystävämme ja muut läheisemme kamppailevat elämässään saavuttaen kovalla työllä minimaalisen toimeentulon -ollen suurimman osan ajasta matalammilla taajuuksilla- niin kokeaksemme sosiaalista yhteenkuuluvuutta keskustelemme heidän kanssaan useimmiten elämän vaikeuksista ja haasteista, eli pysymme itsekin matalammalla taajuudella, manifestoiden myös itsellemme niukkuutta ja haasteellista elämää.
Ihminen voi esim.elää hyvin vähällä unella ja vähäisellä ravinnolla – tarvitaan vain usko tähän ”totuuteen” – yleisesti hyväksytyn uskomuksen (”tarvitsemme paljon unta ja runsaasti ravintoa”) sijaan. Me emme nuku siksi, että tarvitsisimme joka yö kahdeksan tuntia lepoa jaksaaksemme fyysisesti seuraavan päivän. Me nukumme siksi, että nukkuessamme värähtelymme useimmiten kohoaa, jolloin myös seuraava päivä alkaaa korkeassa taajuudessa. Tarvitsemme siis unta taajuutemme korjaamiseen. Jos olemme harjoitelleet positiivisia tunteita ja pysymme enimmäkseen korkeassa taajuudessa, tarvitsemme hyvin vähän unta. Jos meille vaikkapa myöhään illalla tapahtuu jotakin hyvin positiivista, voi olla hyvin vaikea nukahtaa, koska värähtelymme eli vireystasomme on korkealla. Se, että tällaisen illan jälkeen ehkä nukumme kuitenkin pitkään, johtuu jälleen kerran uskomuksestamme: ”Koska olen valvonut pitkään minun on myös nukuttava pidempään”. Eli koska valvotun illan jälkeen uskomme olevamme väsyneitä, me myös olemme väsyneitä. Korkeassa värähtelyssä ja inspiroituneina enimmäkseen elävät ihmiset nukkuvat siis paljon vähemmän. Ja he manifestoivat myös sairauksia paljon vähemmän – elleivät he sitten ajoittain ”halua uskoa” sairauksiin, eli ”levätä”, kun heidän värähtelynsä eli mielentilansa syystä tai toisesta laskee.
Sosiaalisuus ja yhteisölliset uskomukset rajoittavat ja kohdentavat siis myös hyvin konkreettisesti manifestaatioitamme, sitä millaista elämää joka hetki itse itsellemme luomme. Ja tiedonsaantimahdollisuuksien ja sosiaalisuuden valtava laajeneminen ja lisääntyminen internetin myötä on vahvistanut todella paljon erilaisia uskomuksia, esim. monenlaisten tutkimusten aikaansaamia manifestaatioita. Eli se mitä tieteellisillä tutkimuksilla ”todistetaan” on niin ikään itseään toteuttavaa: Uskomme vaikkapa tiettyjen sairauksien lisääntymiseen ja tietomme mitä erilaisempien oireiden ja sairauksien olemassaolosta ja yksityiskohdista saa meidät manifestoimaan noita sairauksia. Eikä vastaanottamamme tiedon tarvitse edes perustua mihinkään ”tutkittuun”: Manifestoimme kaiken sen mihin uskomme, sillä uskomus on vain ajatus jota toistamme itsellemme.
Myös koko ajan lisääntyvä ja kaikkialta maailmasta tulviva, tunteisiimme vaikuttava negatiivinen uutismateriaali (sodista, terrorismista, katastrofeista) moninkertaistuu ja manifestoituu konkreettisiksi tapahtumiksi ja kokemuksiksi sitä mukaa, kun ihmiskunta kohdistaa siihen yhä enemmän pelkoa ja muita negatiivisia tunteita. Sillä universumissa ei voi vastustaa mitään luomatta lisää samanlaista. Vaikka vastustaisimme ns. pahoja asioita, sellaisia joita haluaisimme muuttaa paremmiksi, niin luomme silti vastustuksellamme vain lisää sitä, mitä vastustamme, koska vastustaessamme -mitä tahansa- olemme matalassa taajuudessa. Voimme siis ”parantaa maailmaa” vain olemalla korkeassa taajuudessa ja kohdistamalla ajatuksemme positiivisiin asioihin.
Toisaalta tiedon lisääntyminen ja globaali sosiaalisuus on lisännyt myös valinnanmahdolisuuksiamme myönteisessä mielessä: Riippuen siitä, millaista tietoa ja millaisia sosiaalisia normeja globaalista tietotulvasta valitsemme, niin sitä myös manifestoimme omaan elämäämme. Eli myös positiivisia tunteita herättävät asiat lisääntyvät maailmassa globaalisti ja kiihtyvällä tahdilla.
Tärkeintä siis on se, mihin keskitymme, että kohdistamme huomiomme myönteisiin asioihin, niihin joita toivomme elämäämme ja kanssaihmistemme elämään, emmekä vastusta mitään. Tällöin taajuutemme kohoaa kohti todellista olemustamme -puhdasta positiivista energiaa- ja manifestoimme juuri sitä mitä haluamme.