Ajatuksen ja tunteen liitto: Kun tunnet fyysisesti resonanssin oman korkeamman minäsi kanssa, niin sallit, mitä haluat

Kaikkien maailman uskontojen alkuperäinen, profeettojen kanavoima oppi, on kertonut vetovoiman laista, ja ohjannut ihmiskuntaa käyttämään oman mielensä rajatonta voimaa. Mutta uskonnot ovat aina olleet myös maallisen vallan välineitä, ja siksi kaikkien uskontojen piirissä on aina toiminut myös ihmisiä, jotka ovat halunneet hallita muita ihmisiä, ja siksi esimerkiksi Jeesuksen oppi muutettiin jo ajanlaskumme alkuvuosisatoina käytännössä aivan toiseksi. Eli Jeesuksesta itsestään, eli profeetasta,  tehtiin ”jumala”, joka on tuon opin mukaan meidän muiden ihmisten yläpuolella, ja ”ainoa pelastaja”.

Jokainen meistä voi kuitenkin ”pelastaa, tai tuhota”,  itse itsensä.

Kun oppi muutettiin ”kuolemalla lunastamisen, ja syntien sovittamisen opiksi”, niin ehdottoman rakkauden sanomasta tuli pelkkää sanahelinää sellaisille uskoville, jotka kokivat syyllisyyttä ”messiaan kuolemasta”, ja jotka uskoivat ”elohimin” olevan ihmisen yläpuolella oleva korkeampi olento, eikä siis ihminen ja luomakunta itse. Ja nämä samat ihmiset uskoivat myös ”persoonalliseen pahaan” ja ”helvettiin”, ja siksi kristinuskosta tuli useimmille sen kannattajille pelkoon ja nöyryyteen kehottava uskonto. Eli uskonnolliset vallanpitäjät ovat pelänneet itse, ja siksi he ovat kuvitelleet ”pelastavansa” ihmiskunnan, opettamalla uskoville nöyryyttä ja ”jumalanpelkoa”.

Jeesuksen alkuperäinen oppi on edelleen luettavissa Egyptistä v. 1945 löytyneestä Tuomaan evankeliumista, tosin tämänkin evankeliumin käännöksissä puhutaan edelleen ”jumalasta” ja ”isästä”, mikä johtaa lukijan harhaan, sillä ei ole olemassa mitään meidän ulkopuolellamme eläviä korkeampia olentoja, vaan me OLEMME  tuo heprean kielen ”elohim”, korkeamman tietoisuuden ulottuvuus. Ja  Tuomaan evankeliumista puuttuvatkin ihmisten hallitsemiseen kehitetyt käsitteet ”synti”, ”paholainen” ja ”demonit”. Ja Jeesus on tuossa evankeliumissa vain Jeesus, ei siis ”jumalan ainoa poika”. Eli Jeesus kuvaa tässä evankeliumissa sitä, että kun olemme resonanssissa oman korkeamman minämme kanssa, niin tiedämme ja tunnemme, että kuolemaa ei ole olemassa, ja että olemme täysin rajattomia ja täysin vapaita, tietoisia oman elämämme Luojia.  Tuomas 70:

”Jeesus sanoi: ’Teidät pelastaa se, mikä on sisimmässänne, jos tuotte sen esiin. Jos teidän sisimmässänne ei sitä ole, se, mikä teiltä puuttuu, vie teidät tuhoon.'”

Ja tuo ”sisimmässämme oleva”, perusolemuksemme, on siis ehdoton rakkaus.

Vaikka Raamattuun hyväksytyissä, legendakaavaa noudattavissa, ja osin muiden uskontojen perinteestä kopioiduissa evankeliumeissa, on myös samantyyppisiä vertauksia, kuin Tuomaan evankeliumissa, niin oppi ihmisestä oman elämänsä luojana oli niin selkeässä ristiriidassa kristinuskon kaanonin kanssa (joka syntyi ajanlaskumme alun kirkolliskokousten päätösten seurauksena), että Jeesuksen alkuperäinen oppi demonisoitiin, ja sen kannattajia myös rangaistiin ankarasti. Ja sellaiset elementit, jotka kuvaavat toiveiden manifestointia, on poistettu Raamatusta laskelmoidusti, ja jokseenkin tarkkaan. Tosin joitain hyvin selkeitä viittauksia ihmisen ”jumaluuteen” on myös Raamattuun unohtunut, kuten  Joh10:34 ja Ps 82:6, joissa kutsutaan ihmisiä konkreettisesti nimityksellä ”elohim”. Ja tällainen on myös kaikille tuttu 1. Mooseksen kirjan ”ihminen on elohimin kuva”. Tämänkin lauseen todellinen merkitys vain muuttuu, jos ”elohim” käännetään ”jumalaksi”, ja ”jumala” ymmärretään ihmisen ulkopuolisena, ja ihmistä korkeampana  olentona. Heprean sana ”elohim” on monikkomuotoinen, ja isoja kirjaimia ei hepreassa ole, eli  parempi käännös olisi ”korkea tietoisuus”, ”kaikkeus”. Sanaan ”jumala” liittyy useimpien maailman ihmisten mielissä aivan liikaa ”persoonallisia” elementtejä, jotta tätä sanaa olisi tarkoituksenmukaista käyttää tarkoittamaan ”kaikkeutta” panteistisessa mielessä. Eli siten, että tuo sana herättää myös ehdottoman rakkauden TUNTEEN. Todella moni ihminen maailmassahan tuntee myös pelkoa ja katkeruutta ajatellessaan ”jumalaa”.

Romanttinen rakkauskin tuntuu monista ihmisistä paljon enemmän euforialta, kuin ”jumalan rakkaus”. Ja juuri ehdoton rakkaus on se tunne, joka saa meidät sallimaan toiveemme, virittää meidät  konkreettisesti kuin radiovastaanottimet ”manifestaation taajuudelle”.

Jeesuksen alkuperäinen oppi oli siis ”salatietoa”, joka paljastettiin ajanlaskumme alussa vain ”vihityille”. Eli kyse oli paitsi uskonnollisesta vallanhalusta, niin myös kirkon johtomiesten vilpittömästä pelosta: Pelättiin, että jos ihmiset tiedostavat oman sisäisen voimansa, niin ”noituus” saa vallan. Eli negatiivisessa tunnetilassa itse olevat papit eivät kyenneet ymmärtämään ”rakkauden voimaa”, vaan he pelkäsivät ”pahaa magiaa”. Mikä on itseään toteuttava, ironinen paradoksi: Pelkääjä kokee todeksi sen, mitä pelkää, eikä siksi näe, että juuri pelko on turhaa – ja vahingollista.

Ja tästä pelosta ja vallanhalusta johtuu myös se, että kansanparantajia, selvänäkijöitä, ja etenkin itämaisten uskontojen kannattajia ja profeettoja ,on kautta kristinuskon historian demonisoitu.

Tuomaan evankeliumissa Jeesus kertoo käytännössä, kuinka vetovoiman laki toimii, ja kuinka voimme manifestoida toiveemme. Tuomas 48 (Laytonin englanninkielinen käännös Nag Hammadin koptinkielisestä alkutekstistä):

”Jesus said, ”If two make peace with one another within a single house they will say to a mountain ’go elsewhere’ and it will go elsewhere.”

Tästäkin lauseesta on olemassa useita, merkityssisällöltään täysin erilaisia käännöksiä, eli alkutekstien kääntäjät ovat vaikuttaneet todella paljon paitsi Raamatun, niin myös apokryfisten kirjojen sisältöön!

Eli mitä noilla ”kahdella” siis tarkoitetaan, ja mikä on ”talo”, josta vertauksessa puhutaan? Nuo kaksi ovat ajatus ja tunne, ja talo on ihmiskeho.

Eli Jeesuksen alkuperäisen opin ydin oli: ”Kun ajatus ja tunne ovat yhtä, niin ajatus muuttuu fyysiseksi todellisuudeksi”. ”Eli kun ajattelet siirtäväsi vuoren, ja uskot tunnetasolla, että vuori siirtyy, niin se siirtyy”.

Ja tämä sama oppi on alun perin ollut myös muissa uskonnoissa, ja on edelleen esimerkiksi buddhalaisuudessa: ”Vihasi saa sinut kohtaamaan vihollisia”, ”kärsimyksen syy on haluaminen”, eli oma negatiivinen mielentilamme  – ”haluamiseen kiinni jääminen” – pitää meidät erossa siitä, mitä haluamme.

Ja miltä tuo ”ajatuksen ja tunteen liitto”, toiveen sallimisen hetki,  totuuden ja tietämisen hetki, sitten kehollisesti tuntuu? Se tuntuu samalta, kuin euforinen rakkauden tunne. Se tuntuu ”kylminä väreinä”. Se tuntuu voimakkaana lämpönä, sillä kyse on energian vapaasta virtauksesta. Monilla ihmisillä se tuntuu myös ”sähköiskun” kaltaisina tuntemuksina, mutta tällöin mukana on vastustusta, eli resistanssia, eli kokijan taajuus on hetken korkein mahdollinen, eli ”tiedon taajuus”, mutta epäusko ei mahdollista pysymistä vakaasti korkeassa taajuudessa. Monen ns. energia- ja käsilläparantajan kädet ”säpsähtelevät” tai ”värisevät” hoitotilanteessa, ja myös tuo säpsähtely johtuu hienonhienosta resistanssista, kun energia ei virtaa täysin vapaasti, vaikka virtaakin ”oikeaan suuntaan”.

Jos siis olet toivonut jotakin, mutta et ole tuota toivetta vielä saavuttanut, niin pyri ensisijaisesti tuntemaan korkea tunne, eli resonanssi korkeamman minäsi kanssa, eli älä ajattele toivetta, jonka koet tunnetasolla saavuttamattomaksi. On siis aivan  saman tekevää, MIKÄ saa sinut tuntemaan tuon korkean tunteen.  Korkea tunne itsessään on portti, runsaudensarvi, ihmeitätekevä malja, Graalin malja.

Eli ehdoton rakkaus, yhteys korkeaan tietoisuuteen, mahdollistaa – mitä tahansa.