Älä aktivoi menneisyydessä tapahtuneita negatiivisia kokemuksia muistelemalla niitä
Meidät on opetettu ajattelemaan, että menneisyydessä koettuja negatiivisia kokemuksia pitäisi ikään kuin terapeuttisesti ”purkaa” tai ”käsitellä” muistelemalla niitä. Muisteleminen aiheuttaa kuitenkin vain sen, että negatiivisiin kokemuksiin liittyvät tunnemuistot aktivoituvat ja vetovoiman laki vetää puoleemme lisää negatiivisia kokemuksia myös nykyhetkeen. Jos vaikkapa joku ihminen on joskus menneisyydessä jonkun tekonsa seurauksena aiheuttanut sinun elämääsi ongelmia ja olet edelleen sitä mieltä, että tämä ihminen on tavallaan syyllinen myös epäonnistumisten sarjaan, jonka olet tuon tapahtuman jälkeen elämässäsi kokenut, niin syyttämällä mielessäsi ja muistoissasi edelleen tuota henkilöä vedät puoleesi vain lisää vastaavanlaisia henkilöitä ja vastaavanlaisia tapahtumia. Usein käy myös niin, etä törmäät toistuvasti tuohon negatiivisten muistojesi henkilöön, sillä jos keskität negatiiviset ajatuksesi johonkuhun, niin vetovoiman laki tuo hänet tavalla tai toisella luoksesi tai tietoisuuteesi – niin kauan, kunnes negatiivinen tunteesi ikään kuin neutraloituu ja lakkaat syyttämästä häntä tunnetasolla.
Tästä syystä esim. lapsuudessaan koulukiusatut törmäävät kuin ihmeen kaupalla aikuisenakin entisiin koulukiusaajiinsa, väkivaltaa kokeneet väkivallan tekijöihin ja avioerossa katkeroituneet entisiin puolisoihinsa. Sillä se mihin keskität huomiosi, oli kyseinen asia tai muisto sitten positiivinen tai negatiivinen, niin sitä vedät puoleesi.
Muistot siis aktivoituvat muistelemalla, sillä kaikki ajatukset joita on koskaan ajateltu ovat ikuisesti olemassa, ja kaikki tunteet joita on koskaan tunnettu, ovat myös aina olemassa. Mutta kummatkaan eivät vaikuta meihin, ellemme itse ajatuksissamme ja tunnetasolla aktivoi niitä.
On totta, että sellainen ihminen joka on itse kokenut tunnentasolla paljon negatiivisia asioita voi paremmin ymmärtää vastaavanlaisia kokemuksia kokenutta lähimmäistään. Mutta mikäli tällainen ”auttaja” yrittää auttaa negatiivisia asioita kokenutta olemalla epaattinen, eli laskeutumalla tunnetasolla autettavansa matalaan taajuuteen, niin auttajan avusta ei ole mitään hyötyä. Vertaistuesta on hyötyä vain siinä tapauksessa, että auttaja säilyttää omista vastaavanlaisista kokemuksistaan ja tunnemuistoistaan huolimatta oman korkean tunnetajuutensa, eli tuntee myötätuntoa, mutta ei empatiaa, eli ei laskeudu autettavan matalalle tunnetasolle. Korkeassa tunnetaajuudessa oleva, laajan elämänkokemuksen omaava henkilö voi siis auttaa matalassa tunnetaajuudessa olevaa sallimaan taajuutensa kohota – mutta matalassa tunnetaajuudessa itse oleva auttaja aktivoi vain sekä omia matalan taajuuden tunnemuistojaan, että autettavansa negatiivisia tunnemuistoja.
Tunnetaajuutemme on siis kuin radiotaajuus: Manifestoidaksemme positiivisia asioita ja tunnetiloja riittää, että säilytämme oman korkean tunnetaajuutemme. Vaikka matalammillakin taajuuksilla lähetetään koko ajan radio-ohjelmaa, niin meidän ei tarvitse virittäytyä itse matalammille taajuuksille ja ”vastustaa” tai ”analysoida” niillä lähetettävää ohjelmaa. Riittää, että säilytämme oman taajuutemme. Eli tunnetaajuutemme määrittelee kulloisenkin todellisuutemme ja kulloisetkin kokemuksemme, aivan kuten vastaanottimeemme viritetty radiotaajuus määrittelee sen, millaista ohjelmaa milloinkin kuulemme.