Arvosta omaa luomisvoimaasi – asettuminen ”jumalan” alamaiseksi erottaa sinut omasta voimastasi

Se, mitä monessa ns. yksijumalisessa uskonnossa kutsutaan ”jumalaksi”, on todellisuudessa alati laajeneva tietoisuus, ja me olemme tuon korkeamman tietoisuuden ulottuvuus, osa sitä, emme siis sen ”alamaisia”. Eli jos ihminen  arvottaa itsensä ”jumalien” alapuolella olevaksi, eli ”alamaiseksi”, ”syntiseksi”, ”vajavaiseksi”, niin hän samalla erottaa itsensä myös omasta korkeammasta voimastaan.

Eli tästä syystä minkä tahansa ns. jumalan kunnioittaminen, ja tällaisen hahmon edessä nöyrtyminen, on itseään toteuttava profetia, ja negatiivinen manifestaatio: Koska uskomme olevamme alamaisia, heikkoja ja syntisiä, niin myös olemme sitä, koska tunnetaajuutemme on matala. Ja matalassa tunnetilassa OLEMME heikkoja, emme luomisvoimaisia, ja omaan voimaammme luottavia. Negatiivisessa tunnetilassa TEEMME ns. syntiä, eli omasta mielestämme vääriä ja tuomittavia asioita, joita tehtyämme me sitten tuomitsemme itseämme, eli pysymme edelleen matalassa tunnetilassa. Koska saamme kaiken, mitä ajattelemme ja mitä tunnemme, halusimmepa tai emme.

Esimerkiksi uskonnollisessa yhteisössä, jossa on hyvin tiukat säännöt ja määräykset siitä, millainen käytös on sallittua, ja mikä puolestaan ”synnillistä”, niin keskittyminen voimakkaasti syntien vastustamiseen itse asiassa tekee ns. uskovaisista usein ”syntisiä”. Sillä se, mitä vastustamme, niin sitä vedämme aina puoleemme. Ja jos esim. lapset kasvavat tällaisessa yhteisössä ”synnin ja korkeamman pelkoon”, niin he ajautuvat matalan tunnetilansa seurauksena usein myös valtaa yhteisössä pitävien aikuisten uhreiksi . Eli tästä syystä ”syntiä vihaavat” myös ”tekevät syntiä”, vaikka ukonnollinen tavoite olisi siis täysin päinvastainen. Tästä syystä uskonyhteisöt ovat usein käytännössä irvikuvia siitä, mikä on uskonnon alkuperäinen, opillinen ihanne.

Myös kiihkeä, matalassa tunnetilassa tapahtuva rukoileminen, aneleminen ja pyytäminen, voi olla enemmän haitallista, kuin tuloksellista. Eli jos harjoitat rukoilemista, niin muista, että on kaksi tapaa rukoilla: Hyödyllinen ja hyödytön, jopa vahingollinen.

Jos rukoilet siten, että pyydät ja anelet apua, eli rukoilet, koska tarvitset ja haluat jotakin, niin rukoilusi usein vain erottaa sinut omasta voimastasi. Sillä meidän ei tarvitse pyytää mitään asiaa kuin yhden ainoan kerran, ja olemme jo luoneet ratkaisun korkeaan värähtelytaajuuteen. Meidän ei siis tarvitse esittää kuin yksi kysymys, ja kysymykseen on jo olemassa vastaus. Eli kaikki on hyvin aina, sillä saat aina mitä toivot – jos vain otat toiveesi vastaan.

Ja ainoa tapa ottaa vastaan toiveitasi,on korkea tunnetila. Siksi ainoa toimiva rukous on arvostava: Arvosta itseäsi, kaikkia muita ihmisiä,  ja aivan kaikkea, mitä olet omaan elämääsi itse luonut.

Arvosta aivan erityisen paljon kokemiasi ongelmia, sillä kun arvostat ongelmaa, niin mahdollistat ratkaisun ongelmaasi. Ja ilman ongelmaa ei siis olisi olemassa myöskään sen ratkaisua!

Eli totuus luomisprosessista on: Et voi saada mitään, ellet pyydä mitään. Et voi saada vastauksia, ellet kysy. Vain ongelmat ja kysymykset mahdollistavat siis vastaukset, eli vain ei-toivottua kokemalla voimme luoda toivottua.

Tästä syystä selviäminen – näennäisesti – aivan erityisen suurista ongelmista on lopulta aivan erityisen suuri lahja universumilta. Sillä kun kysymme suuria kysymyksiä, myös vastaukset joita saamme, ovat suuria ja merkittäviä.

Mutta meidän ei siis tarvitse PYYTÄÄ lisää ongelmia rukoilemalla apua matalassa tunnetilassa, vaan voimme vastaanottaa ongelmiimme ratkaisuja luottamalla ratkaisujen  olemassaoloon. Eli luottamalla omaan kaikkivoipaisuuteemme. Ns. esirukoileminen, eli toisen ihmisen puolesta rukoileminen toimii usein siksi, että se, joka uskoo esirukouksen voimaan, myös manifestoi sitä, mihin itse tunnetasolla uskoo. Kyse ei siis ole siitä, että ”jumala” toteuttaisi esirukousten pyynnöt, vaan rukouksen kohde itse sallii itselleen ratkaisut.

Kaikki kokemamme ongelmat itsessään ovat siis lahjoja universumilta.

Jos  olet vaikkapa joskus kohdannut ihmisen, joka herättää sinussa voimakasta vastenmielisyyttä, joka on mielestäsi tehnyt sinua kohtaan väärin, joka on yrittänyt tavalla tai toisella vahingoittaa sinua, tai joka on ollut sinua kohtaan vihamielinen, niin arvosta aivan erityisesti juuri tätä ihmistä. Sillä juuri tämä ”vihollisesi” on saanut sinut toivomaan voimakkaasti elämääsi kanssaihmisiä, jotka ovat myötätuntoisia, rakastavia ja hyviä. Jos et olisi kohdanut tuota ns. vihamiestäsi, et olisi myöskkään pyytänyt rakkautta elämääsi. Ja tavalla tai toisella negatiivisten ihmisten kohtaaminen kertoo myös aina siitä, että et itse arvosta ja rakasta itseäsi – sillä tunnetaajuutesi on matala kohdatessasi muita matalassa taajuudessa olevia ihmisiä, uhri ja pahantekijä ovat aina samalla tunnetaajuudella –  eli ns. vihollisesi saavat sinut  myös arvostamaan itseäsi, koska ”toivot olevasi arvokas” kokiessasi arvottomuutta.

Myös sairaudet ja taloudelliset vaikeudet ovat suuria lahjoja, koska sairaus saa meidät arvostamaan terveyttä, puute ja pelko puolestaan arvostamaan runsautta,mielenrauhaa ja turvallisuutta. Läheisten fyysiset kuolemat auttavat meitä pääsemään eroon kuolemanpelosta, sillä kun läheisemme palaa takaisin korkeaan tietoisuuteen, niin samalla koemme itse ”pienen kuoleman”. Erityisen suuri lahja on myös  lapsen kuolema, eli usein ihminen, joka haluaa oivaltaa syvällisesti tunnetasolla, että ”kuolemaa ei ole olemassa”, luo elämäänsä oman lapsensa kuoleman. Lapsi, joka kuolee, on puolestaan  ”syntynyt maan päälle vain palatakseen pian takaisin korkeaan tietoisuuteen”, eli hän on tässä luomisprosessissa kanssaluojana.

Myös perheenjäsenen itsemurha on suuri lahja, sillä se opettaa meitä paitsi ymmärtämään, että fyysinen kuolema on aina vain ”kuin kävelisi viereiseen huoneeseen”, että itsemurha on vapautus ja helpoin mahdollinen polku silloin, jos ihminen ei kykene muulla tavoin sallimaan itselleen elämäniloa, eli korkeita tunteita –  ja että jokainen ihminen luo aina itse oman todellisuutensa, eli kukaan toinen ihminen ei ole koskaan syyllinen kenenkään toisen ihmisen itsemurhaan.

Joskus saatamme kokea elämämme ”liian haastavana”, eli olla katkeria itsellemme siitä, että elämässämme on niin paljon suuria haasteita. Mutta arvostamalla aivan kaikkea kokemaamme emme koe haasteitamme kärsimyksenä, vaan päin vastoin siis lahjoina. Ja katkeruuteen ei todellakaan ole aihetta, sillä se, joka on nähnyt paljon synkkää pimeyttä, näkee myös valon paljon kirkkaampana. Eli voit kokea todella pakahduttavaa onnen  tunnetta, jos tiedät myös sen, miltä tuntuu olla erossa omasta korkeammasta minästäsi, eli tuntea täydellistä onnettomuutta ja arvottomuutta.

Eli jokainen onnettomuus on aina samalla suunnattoman suuri lahja. Pyydämme vastoinkäymisiä elämäämme itse, mutta saamme myös nauttia niiden luomista lahjoista itse.

Tarina kertoo miehestä, joka oli patikoimassa vuosistossa, kun hän yhtäkkiä putosi ja katkaisi molemmat jalkansa. Onni onnettomuudessa oli, että häntä saapui pian noutamaan helikopteri. Kun hän istui vammautuneena helikopterissa, hän näki alhaalla vuoristossa kauniimman vesiputouksen, kuin millaista hän oli koskaan kyennyt mielessään edes kuvittelemaan, ja jollaista hän ei siis olisi koskaan saanut nähdä, ellei onnettumuutta olisi tapahtunut.

Eli kaikilla pilvillä on aina kultainen reunus. Arvosta aina täydestä sydämestäsi kaikkia kohtaamiasi ongelmia!