Ei ole olemassa ”jumalia”, jotka päättävät, milloin toiveesi voivat toteutua – olet itse oma korkeimpasi

Pieni lapsi TIETÄÄ olevansa kaikkivoipa – että hän voi luoda ja vastaanottaa aivan kaiken, mitä hän haluaa. Siksi lapset ihan oikeasti – siis myös tunnetasolla – uskovat joulupukkiin. Eivätkä he halua lakata uskomasta joulupukkiin, kun heille kerrotaan, että joulupukkia ei ole olemassa. Sillä he tietävät, että aikuiset ovat väärässä, ja heidän oma uskonsa oli oikea tieto, joka heiltä nyt otetaan pois. Koska ”suurin osa ns. järkevää mailmaa ei usko joulupukkiin”. Ja kuitenkin paradoksaalisti: Erilaisiin uskonnollisiin oppeihin uskoo tavalla tai toisella suurin osa ihmiskunnasta.

Ja tuo sama, intuitiivinen tieto vetovoiman laista inspiroi lapsia myös leikkimään: He luovat todellisuutta mielikuvituksellaan,eläytymällä, tuntemalla. Ja siksi lapset uskovat myös satuihin. Vanhat sadut eivät alunperinkään ole olleet ”vain satuja”, ”vain lapsille tarkoitettuja”, vaan vertauskuvallisia kuvauksia vetovoiman lain voimasta. Esimerkiksi, kun sadussa puhutaan ”kolmesta toivomuksesta”, niin sadun opetus on ollut, että voit toivoa ja saada kaiken, mitä haluat, mutta jos et arvosta sitä, mitä saat, niin myös se mitä jo sait, katoaa. Ja kun oletkin sitten jo  kadottanut sen, mitä halusit, niin sinun on paljon vaikeampi enää uskoa ”hyviin haltioihin”, eli et enää uskalla edes toivoa sitä neljättä toivetta, koska pelkäät pettymystä.

Näinhän useimmille ihmisille käy elämässä. Nuorena unelmointi on helpompaa, koska negatiivisia tunnemuistoja on vähän, ja tunnetaajuutemme on usein korkea, koemme ”elämästä haltioitumista”. Vanhempana taas negatiivisia kokemuksia eli tunnemuistoja on jo niin paljon, että vaikka pyydämme, niin emme itse enää usko voivamme saavuttaa unelmiamme, eli tunnetaajuutemme pysyy matalana.

Eli siksi lapsillekin  useimmiten käy niin, että uskon omaan kaikkivoipaisuutensa jo kadottaneet aikuiset lapsen ympärillä opettavat lapselle muutamassa vuodessa, että kaikki ei suinkaan ole mahdollista, vaan että jonkinlainen itsemme ulkopuolinen voima, tai pelkästään ”huono onni” tai ”kohtalo”, rajoittaa mahdollisuuksiamme nauttia elämästä juuri haluamallamme tavalla. Tai että oma kyvyttömyytemme tai lahjattomuutemme on syy onnettomaan elämäämme. Ja kun lapsikin alkaa uskoa näihin rajoituksiin, niin hän alkaa myös manifestoida noita samoja uskomuksia – aivan kuten hänen vanhempansakin ovat tehneet.

Todellisuudessa mitään kohtaloa,  tai meidän  yläpuolellamme olevia ”jumalia”- sen kummemmin kuin onnellisuutta estävää kyvyttömyyttä ja lahjattomuuttakaan – ei ole olemassa, vaan voimme milloin tahansa vastaanottaa kaiken mitä haluamme, ja minkä olemme itse valmiit vastaanottamaan – eli kaiken sen, minkä itse itsellemme juuri nyt sallimme.

Ja juuri tuossa sallivuudessa on kaiken tietoisen luomisen ydin. Sallivuuden tila tarkoittaa siis sellaista värähtelytaajuutta ja tunnetilaa, joka mahdollistaa sen, että vetovoiman laki  vetää puoleesi toiveesi, kuin magneetti. Eli jos todella pystyt ymmärtämään ja hyväksymään vetovoiman lain painovoiman kaltaisena luonnonlakina,  etkä siis enää ajattele luomis- ja manifestoitumisprosessia jonkinlaisena itsesi ulkopuolisen tietoisuuden aikaansaamana tapahtumana, niin keskityt raivaamaan toiveidesi tieltä sen ainoan esteen, joka estää unelmiasi toteutumasta: Matalan tunnetilan.

Ja matalasta tunnetilasta taas et voi ”päästä eroon” ajattelemalla sitä pois, sillä universumissa ei voi koskaan työntää mitään pois, voit vain vetää puoleesi, positiivista tai negatiivista. Mutta toiveesi peittävä sumu hälvenee, ja tunnetilasi kohoaa, jos tunnet tyytyväisyyttä, mistä tahansa syystä. Suurinkin toiveesi on siis kirjaimellisesti vain ”sumuverhon takana”, eli et havaitse sitä, jos tunnetilasi on matala.

Tyytyväisyys on siis olemista samassa tahdissa oman sallivuutesi kanssa. Eli ollaksesi tyytyväinen elämääsi et voi sallia itsellesi liiian vähän, mutta et myöskään liian paljon toiveitasi yhdellä kertaa! Eli ollaksesi tyytyväinen, sinun tulee sallia itsellesi juuri niin paljon toiveitasi, kuin mihin olet juuri nyt valmis. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että elämäsi pitäisi olla loputonta ”kituuttelua”, sillä kun alat tietoisesti keskittyä tyytyväisyyteen, niin alat sallia itsellesi toiveitasi jatkuvana virtana. Toiveidesi esteenä ollut pato ikään kuin pala palalta murtuu, ja toiveidesi virta alkaa tihkua padon reijistä. Ja tällöin myös valmiutesi vastaanottaa unelmiasi kasvaa koko ajan, sillä sopeudut vähitellen korkeampiin ja korkeampiin  tunnetiloihin, ja alat uskoa yhä enemmän mahdollisuuksiisi ja kaikkivoipaisuuteesi. Eli nuo pienet tihkuvat purot muuttuvat – oman uskosi ja vetovoiman lain voimasta – vuolaaksi virraksi.

Älä koskaan vertaa itseäsi, ja itsellesi sallimiasi unelmia, muihin ihmisiin, ja heidän heille itselleen sallimiinsa unelmiin. Et voi koskaan tietää, mitä muut ihmiset ovat tunnetasolla elämässään kokeneet, mitä he ovat mielessään pyytäneet, ja mikä on heidän tunnetilansa juuri nyt. Älä siis koskaan tunne kateutta muiden ihmisten saavutuksista. Onnellisuus on aina pelkästään tunnetila, eli jokainen meistä voi vain itse tuntea onnellisuutta, tai olla tuntematta sitä, kunakin elämänsä hetkenä, olosuhteista täysin riippumatta. Eli vaikkapa ihminen, jonka rikkaudesta tai lahjakkuudesta olet kateellinen, voi olla juuri nyt aivan yhtä onneton tai onnellinen, kuin sinäkin. Ja se, että tunnet kateutta, tarkoittaa, että tunnetilasi on matala, eli et kateutta tuntiessasi tunne onnellisuutta. Älä siis hukkaa elämäsi kallisarvoisia hetkiä negatiivisten tunteiden tuntemiseen. Olet koko ajan matkalla, ja matkasi on juuri niin onnistunut, kuin millaisia ovat matkallasi kokemasi yksittäiset hetket ja elämykset.

Ulkopuolella sinua itseäsi ei siis ole mitään sensoria, joka päättää, milloin tuo itse rakantamasi, ja unelmiesi toteutumista estänyt pato murtuu, vaan sinun oma kohoava tunnetaajuutesi mahdollistaa padon murtumisen.

Eli tietoisena luojana sinun ei enää koskaan tarvitse tuntea katkeruutta ”kohtaloa” tai ”jumalaa” kohtaan – eikä myöskään itseäsi kohtaan – jos tunnet tyytymättömyyttä. Sillä nyt tiedät tarkalleen, miten voit itse auttaa itseäsi nauttimaan elämästä, milloin tahansa.

Jos olet aiemmin esimerkiksi rukoillut matalissa tunnetiloissa eli epätoivoisesti (kuten huomaat, niin semanttisestikin matalan tunnetaajuuden rukous on siis  EPÄ-TOIVOISTA, eli ”ei-toiveikasta”), mitä tahansa voimia tai jumalia: ”Anna minulle mitä haluan ja tarvitsen!!”, niin nyt voit muuttaa rukoustasi, ja kohdistaa sen noiden fiktiivisten ulkopuolisten voimien ja sensorien sijaan itsellesi:

”Inspiroi minua ajattelemaan ajatuksia, jotka saavat minut rakastamaan itseäni ja muita niin paljon, että voin sallia itselleni asiat, joita olen pyytänyt, jotka olen juuri nyt valmis vastaanottamaan, ja jotka ovat olleet ja ovat ulottuvillani koko ajan.”