Emme koe vastoinkäymisiä, jotta oppisimme paremmiksi ihmisiksi. Luomme kaikki ongelmat itse itsellemme

Monien uskontojen julistama näkeys ihmiselämästä on, että elämme maailmassa, koska meidän tulee  kärsimyksen kautta ”oppia paremmiksi”, hioutua hyviksi ihmisiksi. Ja että olemme syntyessämme ”perisyntisiä”, siis vajavaisia, ”erossa jumalasta”.

Tämä tulkinta on täysin väärä, vaikka sen pohjalla onkin joskus kauan sitten ollut profeetan kanavoima tieto vetovoiman laista.

Se, että meidän tehtävämme on saada toiveillamme – ja myös negatiivisilla tunteillamme, eli kokemalla ei-toivottua – aikaan universumin laajentumista, on tärkeä ja pyhä tehtävä. Me koemme siis ei-toivottua vain siksi, että se antaa meille mahdollisuuden täsmentää toiveitamme. Se, että olemme Luojia, ei siis suinkaan tarkoita, että olemme ”epätäydellisiä”, tai että meidän tulee ”oppia olemaan täydellisempiä”, tai ”hurskaampia”.

Rakkaudettomuus, oleminen erossa korkeammasta minästämme,ei siis ole huonoutta tai syntisyyttä, vaan rakkaudettomuus on vain matalan taajuuden tunnetila. Ja rakkaudesta erossa oleva ihminen ei siis rakasta itseään, eikä siksi kykene tuntemaan rakkautta myöskään muita ihmisiä kohtaan.

Mutta hänen perusolemuksensa on kuitenkin aina täydellinen, puhdasta positiivista energiaa. Hänen kokemansa kärsimys ei siis ole jonkin ulkopuolisen ”jumalan” määräämä rangaistus syntisyydestä, vaan kärsimys on hänen oma valintansa, hänen itse luomansa este, resistanssi, joka estää hänen toiveitaan toteutumasta. Mutta heti kun hän luopuu kärsimyksestä – siis mistä tahansa negatiivisista tunteista –  ja sallii tunnetaajuutensa kohota, niin hän alkaa jälleen liikkua toiveiden virrassa myötävirtaan, ja voi jälleen manifestoida asioita, joista on unelmoinut.

Jos ihmettelet, miksi jotkut toiveesi eivät tunnu millään toteutuvan, niin kyse ei siis ole siitä, että ”jumala” tai ”karma” hioisi  sinusta jonkinlaisella kärsimyksen hiekkapaperilla parempaa ihmistä, timanttia, joka on saanut muotonsa surusta ja ahdistuksesta. Vaan kyse on vain siitä, että et itse ole valmis vastaanottamaan toivettasi. Ja tällainen, piinalliselta tuntuva odotustilanne, saattaa kestää hyvin kauan, mikäli et malta tehdä rauhaa nykyhetken kanssa, vaan yrität kärsimättömänä nopeuttaa ”vastaanottavaiseksi tulemistasi”.

Kyse ei siis ole rangaistuksesta, tai siitä, että universumi ”kiusaa” sinua, vaan yksinkertaisesti siitä, että vetovoiman laki on ehdoton. Eli jos  yrität liikaa, niin taajuutesi pysyy matalana, ja toiveesi ei voi toteutua, vaikka se olisi ollut jo vuosia, jopa vuosikymmeniä valmiina korkeassa värähtelytaajuudessa! Siis sinun oman korkeamman olemuspuolesi kokemusmaailmassa.

Helpoimmin ymmärrät tämän asian, kun ajattelet radiovastaanotinta, joka ottaa vastaan tietyillä taajuuksilla lähetettäviä tiettyjä ohjelmia. Jos vastaanottimesi taajuusvalitsin ei ole kohdallaan, niin et voi kuulla lempiohjelmaasi, vaikka kuinka kovasti yrittäisit ja toivoisit, rukoilisit, tekisit lähes mitä tahansa, kuullaksesi tuon ohjelman.

Mutta heti, jos vastaanottimesi taajuus onkin oikea, niin ohjelma välittyy korviisi. Ilman ponnisteluja, ilman rukoilua, ilman synnintunnustuksia, ilman tunnetta omasta ”vajavaisuudesta”.

Toinen turhaa, matalassa tunnetaajuudessa tapahtuvaa  yrittämistä kuvaava vertaus on se, että yrität ajaa autolla, jossa ei ole lainkaan polttoainetta. Tai katsoa televisiota, jonka virtajohto ei ole pistorasiassa. Korkea tunnetaajuus on kuin  tuo bensiini ja sähkövirta, joka mahdollistaa sen, että koemme toiveemme sellaisina kokemuksina, kuin millaisia olemme elämäämme  toiveillamme luoneet.

Onnellisen elämän salaisuus on siis monien meistä mielestä ehkä liiankin yksinkertainen: Ilo, huolettomuus  ja rakkaus elämää kohtaan.

Meidät on opetettu kunnioittamaan ihmisiä, jotka saavuttavat asioita elämässään kovalla työllä, taistelulla, uhrauksilla ja kärsimyksellä. Siksi meistä tuntuu lähes hävyttömältä, jos meille kerrotaan, että kaikki kokemamme kärsimys onkin ollut turhaa. Ikään kuin draamaa, jonka olisimme yhtä hyvin voineet jättää näyttelemättä, koska tuo draama oli perusvireeltään murheellista – ei siis iloista ja nautinnollista, valon ja varjon kepeää leikkiä.

Vastoinkäymiset, joita olemme kokeneet,  eivät ole olleet turhia, ei-toivottujen kokemusten  avulla olemme luoneet itsellemme korkean minämme taajuudelle uskomattoman ihanan unelmiemme elämän, siis toiveidemme mukaisen. Mutta se, että olemme KÄRSINEET vastoinkäymisten takia, on ollut turhaa, sillä kärsimys on vain hidastanut upeiden unelmiemme toteutumista jo tässä elämässä.

Eli jos olet turhautunut, ja menettämässä jo uskosi onnellisen, eli alati innostavan, ja iloa tuottavan elämän mahdollisuuteen, niin päästä irti: Usko ja luota, salli ja vastaanota –  älä siis koskaan YRITÄ sallia ja vastaanottaa!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *