Epäoikeudenmukaisuuden kokemus maailmassa on matalan tunnetason harha – jokainen ihminen luo itse oman todellisuutensa

Elämäämme maapallolla sisältyy paljon iloa, mutta myös paljon negatiivisia tunteita ja kärsimyksen kokemuksia. Monen meistä on myös lähes mahdotonta hyväksyä sitä, että eri ihmisillä on esimerkiksi niin valtavan erilaiset materiaaliset lähtökohdat elämässä. Tai että lapsia syntyy monin eri tavoin vaikeisiin olosuhteisiin. Moni meistä ymmärtääkin kärsimyksen arvon vasta palatessaan jälleen takaisin korkeampaan tietoisuuteen, eli poistuessaan itse tästä fyysisestä elämästä.

Jos kysymys kärsimyksestä ja ihmisten eriarvoisuudesta maapallolla tuntuu sinusta ahdistavalta, niin sinun on parempi olla ajattelematta sitä, sillä et silloin näe asiaa korkeamman minäsi silmin. Ja jos olet ahdistunut, niin vedät puoleesi vain lisää matalan tunnetaajuuden kokemuksia, myös omaan elämääsi. Eli et saa koskaan mieltäsi tyynnyttävää vastausta kysymykseesi maailman epäoikeudenmukaisuudesta, jos koet kysymystä esittäessäsi myös itse negatiivisia tunteita, eli olet matalalla tunnetaajuudella.

 

Korkeamman minäsi näkökulmasta asiaa katsoessasi näet ensinnäkin sen, että kärsimys on aina suhteellista. Köyhempi ihminen siis ei ole automaattisesti ”onnettomampi” kuin rikkaampi, vaan materiaalisesti niukkaa elämää elävä voi olla korkeassa tunnetaajuudessa jopa suuremman osan elämästään, kuin rikas. Pelkkä raha ei siis millään tavalla takaa korkean tunnetaajuuden kokemuksia, eikä köyhyys estä niitä, vaan matalat ja korkeat tunnetaajuudet vaihtelevat jatkuvasti, joka ikisen ihmisen elämässä. Ja esim. rikkauteen liittyy aivan omat huolensa ja pelkonsa, kuin niukempaan elämään. Varakas ihminen kokee siis aivan samalla tavalla negatiivisia tunteita, kuin köyhäkin: Masennusta eli arvottomuutta, pelkoa, vihaa, turhautumista ja pettymystä. Ja vastaavasti köyhä ihminen saattaa kokea pakahduttavaa riemua hyvin pienistä materiaalisista saavutuksista, ja rakkautta ja elämäniloa katsoessaan auringonlaskua tai silittäessään koiraansa. Kun syyllisyyttä omasta vauraudestaan tunteva ihminen lukee tämän, niin hän pitää tätä selitystä kliseisenä ja ylimielisenä, sillä syyllisyyden kokemus on matalan tunnetaajuuden tunne. Mutta korkeassa tunnetaajuudessa oleva ymmärtää, että emme voi arvioida kenenkään yksittäisen ihmisen kokemuksia elämästä ulkopuolelta, voimme arvioida vain omia tunnetaajuuksiamme, siis niitä jotka itse koemme. Matalassa tunnetaajuudessa oleva kokee siis empatiaa, korkeassa tunnetaajuudessa oleva myötätuntoa. Ja vain jälkimmäisestä on hyötyä silloin, kun haluamme auttaa muita ihmisiä. Sillä emme voi koskaan olla tarpeeksi sairaita, auttaaksemme sairasta ihmistä paranemaan. Emme voi koskaan olla tarpeeksi köyhiä, tehdäksemme köyhistä rikkaita. Se, mitä kukin kokee elämässään, on jokaisen ihmisen ja jokaisen sielun oma luomus – ja oma kokemus

 

Ja vaikka lapsi syntyisi maan päälle vain kuollakseen muutaman päivän ikäisenä sota-alueella, niin myös tämä on sielun oma valinta. Se, miksi meidän on vaikea tätä ymmärtää, johtuu siitä, että emme negatiivisten tunteidemme vallassa muista, että kuolemaa ei ole olemassa, ja että aina, kun poistumme fyysiseltä tasolta, niin koemme välittömästi korkean tietoisuuden tason ja euforian. Vastaavasti eläimet eivät ”pelkää” kuolemaa, koska eläin on korkeassa tunnetaajuudessa, eikä siis koe taajuuseroa fyysisen elämän ja ei-fyysisen elämän välillä (tästä poikkeuksena vain jotkut ihmisten tunnetaajuuksia heijastavat lemmikkieläimet, tosin nekään eivät ”ajattele” kuolemaa).  Kärsimys perustuu siis aina vain mataliin tunnetaajuuksiin, ja vastustukseen, eli esim. vuosia sairaalassa makaavat potilaat vastustavat itse omaa täydellistä ”vapautumistaan” kärsimyksestä – johon yksi syy on myös se, että  moni vuodepotilaista myös kokee korkean tunnetaajuuden kokemuksia ollessaan hoidettavana sairaalassa, vaikka terveen ihmisen on tätä usein vaikea uskoa.

 

Jokainen kuolema on joka tapauksessa aina ”itsemurha”, sillä valitsemme itse sen ajankohdan, jolloin palaamme korkean tietoisuuden tilaan. Ja täsmällisesti ilmaistuna emme edes ”palaa”, vaan luovumme vain fyysiseen elämään liittyvästä vastustuksesta eli negatiivisen tunnetaajuuden kokemuksista, ja elämme ns. kuolemamme jälkeen koko ajan fyysisessä maailmassa elävien elämää heidän aistiensa kautta. Ero on vain siinä, että emme enää koe negatiivisia tunteita, vaan pelkästään rakkautta ja iloa. Kunnes synnymme taas innokkkaina uudelleen fyysiseen olomuotoon, mahdollistaaksemme ei-toivottujen kokemustemme ja toiveidemme kautta universumin laajentumisen. Sillä korkeimmassa tietoisuudessa ymmärrämme, että ikuinen laajentuminen on  elämän tarkoitus.

 

Myös ”pahuus” ja ”rikollisuus” on aina suhteellista. Vanhemmat, joiden lapset näkevät nälkää, voivat saada korkeammalta minältään inspiraation varastaa ruokaa. Tällöin kauppias ei edes havaitse varkautta. Jos taas varkaus tapahtuu varkaan ollessa matalassa tunnetaajuudessa, niin varkauden kohde eli kauppias tuntee hänkin matalan tunnetaajuuden tunteita, jolloin tunnetaajuuksien samanlaisuus  mahdollistaa varkaudet. Ja jos varattomat ihmiset eivät itse tunnetasolla hyväksy varastamista, eli heidän tunteensa varastamista kohtaan on negatiivinen, niin heidän korkeampi minänsä löytää jonkin muun tavan lasten ruokkimiseen. Ja tuo inspiraatio tulee heille sillä hetkellä, kun he kokevat korkean tunnetaajuuden tunteita –  mistä tahansa syystä.

Vastaavasti henkilö, joka suunnittelee itsemurhaiskua tai murhaa on luultavasti kokenut masennusta eli täydellistä arvottomuutta jo pitkään, ja tekojen taustalla on usein  myös oman kuolemanpelon, itseinhon (itsevihan) ja voimakkaan vihan kokemuksia, eli kun ihminen tappaa muita ihmisiä, hän kostaa – eli hänen oma tunnetaajuutensa todellisuudessa siis kohoaa ylemmäs masennuksen taajuudelta koston taajuudelle. Hänen uhrinsakaan eivät ole ”satunnaisia”, vaan heidän tunnetaajuutensa on syystä tai toisesta sama tekijän kanssa. Jopa murhatkin ovat siis kahden ihmisen yhteisen ”kanssaluomisen” tulos. Jälleen kerran – tarkastellessamme meitä järkyttäviä tapahtumia ulkopuolelta –  arviomme esim. uhriksi päätymisen mielettömyydestä ja ”epäoikeudenmukaisuudesta” ei siis pidä paikkaansa. Vetovoiman laki yhdistää aina samalla tunnetaajuudella olevat ihmiset. Ja myös korkealla tunnetaajuudella kuollessaan oleva ihminen on ”luonut itse oman kuolemansa”.

Esimerkiksi vanhempi henkilö, joka on dementoitumassa, saattaa tehdä ei-toivottujen kokemustensa seurauksena päätöksen, että ei halua jatkaa dementoituneena fyysistä elämäänsä – ja hänen korkeamman minänsä tarjoama helpoin polku pois tilanteesta on odottamaton kuolema vaikkapa onnettomuudessa. EI siis vuosikausien makaaminen dementoituneena sairaalassa. Myös nuorten ihmisten tekemät itsemurhat ovat tällaisia, ”helpoimpia polkuja vapautumiseen” matalista tunnetaajuuksista, kuten kroonisesta masennuksesta. Ja vaikka itsemurhan tehneiden nuorten vanhemmat eivät halua useinkaan sitä myöntää, niin myös monet vanhemmat kokevat tapahtuneen itsemurhan tunnetasolla vapauttavana, mikäli he ovat nähneet oman lapsensa kokeneen paljon kärsimystä. Samalla tavalla vapauttava kokemus voi olla vaikkapa alkoholistin kuolema hänen lapsilleen ja puolisolleen.

 

Katso siis sekä omaasi, että kaikkien muiden ihmisten elämää aina korkeammasta tunnetaajuudesta käsin. Näin voit kokea myötätuntoa ja inspiroitua myös auttamaan siten, että avustasi on autettavalle myös hyötyä. Ja muista, että vihaamalla ”pahantekijöitä” et koskaan saa mitään hyvää aikaan. Rakkaus eli korkein tunnetaajuus on ainoa tunne, jolla voit saada aikaan hyviä asioita maailmassa, eli ”parantaa” maailmaa.