Et koskaan kaipaa mitään etkä ketään muuta, kuin yhteyttä omaan korkeampaan minääsi

Suurin osa ihmiskunnasta tulkitsee kaipauksen, haikeuden ja ikävän ikään kuin osoituksina rakkaudesta ja kiintymyksestä jotakin, tai jotakuta kohtaan. Mutta todellisuudessa nämä tunteet kertovat vain siitä, että olet noita tunteita tuntiessasi erossa omasta korkeammasta minästäsi, etkä siksi juuri nyt salli sitä, mitä todella haluat, eli minkä olet jo luontu oman korkeamman minäsi taajuudelle.

Jos siis kaipaat jotain ihmistä, joka on joko väliaikaisesti tai lopullisesti poissa luotasi, niin kyse on vain siitä, että olet toivonut jotakin muuta, mutta keskittämällä ajatuksesi kaipauksesi kohteeseen sallit tunnetaajuutesi laskea. Esimerkiksi jos olet matkalla, ja kaipaat kotiin jääneitä perheenjäseniäsi, niin todellisuudessa et haluaisikaan olla juuri nyt heidän seurassaan, vaan olet luonut ja sallinut itsellesi matkan, jotta kokisit uusia kokemuksia, ja nauttisit niistä. Negatiivinen tunteesi kertoo siis vain taajuuserosta todellisten toiveidesi, ja kuvittelemasi toiveen välillä.

Samoin, jos tunnet pettymystä siksi, että sinulla ei ole tarpeeksi rahaa ostaaksesi jotakin, mitä juuri nyt haluat, niin todellisuudessa et  haluaisikaan juuri nyt ostaa tuota asiaa, vaan olet luonut korkeamman minäsi taajuudelle jotakin aivan muuta, jota todella haluat.

Voit siis olla korkeassa tunnetilassa MISSÄ olosuhteissa tahansa, ja sallia siten korkeamman minäsi taajuudelle luomasi asiat. Mutta jos siis olet matalassa tunnetilassa, niin silloin et salli toiveidesi manifestoitua. Pettymystä tunnemme siis vain silloin, jos luulemme haluavamme jotakin, mitä emme todellisuudessa halua, ja tuijotamme tiukasti asiaa, jota siis luulimme haluavamme, mutta jota emme saaneet.

Läheisen kuolema on myös tyypillinen tapahtuma, jossa kuvittelemme surevamme kuollutta, mutta todellisuudessa iloitsemme hänen vapautumisestaan korkeaan tunnetaajuuteen. Me vain tuijotamme fyysistä ”kuolemaa, eli läheisemme poistumista hänen fyysisestä ruumiistaan, näkemättä sitä, että hän ei olekaan poistunut mihinkään. Suru kuoleman takia tuntuu usein niin voimakkaalta juuri siksi, että ”kuollut” on paljon enemmän ja vahvemmin läsnä elämässämme kuoltuaan, kuin mitä hän oli ollessaan fyysisesti ”elossa”.

Myös huoli rahan puutteesta on sitä kovempi, mitä enemmän olemme luoneet itsellemme rahaa korkeaan tunnetaajuuteen, kaikkea tuota varakkuutta itsellemme kuitenkaan sallimatta.

Myös sairaudet tuntuvat sitä kivuliaammilta, mitä enemmän terveyttä olemme luoneet korkeamman minämme taajuudelle. Ja usein ”helpoin mahdollinen polku” pois kivuliaasta sairaustilasta onkin fyysisen elämän päättäminen. Mutta tämä ei siis tapahdu siksi, että olisimme ”liian sairaita” elääksemme – vaan päädymme vapauttamaan itsemme fyysisestä elämästämme siksi, että vakava sairaus merkitsee hyvin vahvaa vastustusta eli resistanssia, eli ”vastustamme itse paranemista” , keskittymällä ja uskomalla sairauteen.

Opettele siis suhtautumaan kaikkiin negaiivisiin tunteisiisi tärkeinä opasteina polullasi. Sinun ei  tarvitse koskaan toivottomana JÄÄDÄ negatiiviseen tunnetilaan, vaan reagoida vain sen tarjoamaan ohjaukseen. Ja päin vastoin iloita siitä, että aivan kaikki ei-toivottu luo aina toivottua.