Et voi auttaa kärsiviä ihmisiä katsomalla uutisia ja kauhistelemalla heidän ongelmiaan eli antamalla oman tunnetaajuutesi laskea

Moderni tiedonvälitys pyrkii jatkuvasti tuottamaan mahdollisimman laajalle yleisölle suunnattuja uutisia kaikista mahdollisista ”inhimillistä uteliaisuuta” herättävistä tapahtumista, mitä maailmassa päivittäin ilmenee. Suuri osa tuosta uutisvirrasta kertoo ongelmista, onnettomuuksista, katastrofeista, rikoksista ja muista matalan taajuuden tunteita vastaanottajalle synnyttävistä asioista. Seuraamalla aktiivisesti tällaisia uutisia ja eläytymällä niihin tunnetasolla luomme kyllä negatiivisten tunteidemme kautta toiveita paremmasta, mutta dramaattisiksi tarkoituksella luotujen uutisten seuraaminen usein myös vain turruttaa meitä, ja saa meidät pysymään matalalla tunnetaajuudella. Kun negatiivista informaatiota on ympärillämme paljon, niin juutumme helposti ”taivastelemaan”, että ”maailma on paha”, ”on toivotonta yrittää auttaa” ja että koko elämän syvin olemus on kärsimys, ja jonkinlainen mahdollisimman voimakkaan kärsimyksen kautta ”jalostuminen”. Tällöin emme matalalta tunnetaajuudeltamme käsin ehkä enää lainkaan havaitse, että luomme myös omaan elämäämme matalan taajuutemme kanssa resonanssissa olevia ei-toivottuja kokemuksia.

Jos taas tarkastelemme sekä oman elämämme että myös muiden ihmisten ongelmia korkeasta tunnetaajuudesta käsin, niin pääsemme ongelmiin eli negatiiviseen fokusoinnin sijasta suoraan käsiksi ratkaisuihin, eli korkeamman tietoisuuden tarjoamiin konkreettisiin apukeinoihin. Korkeassa taajuudessamme ollessammme korkeampi minämme myös inspiroi meitä poimimaan uutisvirrasta vain ne ongelmat, joiden ratkaisemisessa voimme omilla teoillamme vaikuttaa. Esimerkiksi jos näemme uutisen, jossa yksinäisiä autetaan ystäväpalvelun avulla, niin emme jää matalassa tunnetaajuudessa murehtimaan kaikkien maailman yksinäisten ihmisten yksinäisyyttä, vaan inspiroidumme auttamaan yksinäisiä ihmsiiä omassa lähipiirissämme korkeasta tunnetaajuudesta käsin.

Myöskään ihmiskunnan historiassa tapahtuneiden negatiivisten asioiden -kuten vaikkapa sotien- muisteleminen, ja niihin eläytyminen menneitä tapahtumia murehtimalla, tai suhtautumalla menneisiin ongelmiin ja vaikeuksiin jonkinlaisella kollektiivisella katumuksella, ei hyödytä mitään, jos tunnetaajuuteme on matala. Usein sanotaan, että ”historiasta voi oppia ja luoda parempaa maailmaa”. Tämä pitää paikkansa vain, jos rakennamme parempaa maailmaa korkeasta tunnetaajuudesta käsin, emmekä siis keskity jo tapahtuneiden asioiden kauhisteluun tai ajatukseen, että menneet pitäisi jotenkin jatkuvasti ja säännöllisesti suremalla ja katumalla ”sovittaa”. Myös siis kirjallisuus, joka palauttaa elävinä mieliimme menneiden sukupolvien negatiivisia kokemuksia vaikkapa sodista ja muista väkivallanteoista, saattaa luoda vain lisää samalla taajuudella olevia tapahtumia ja kokemuksia, mikäli kirjoihin eläytyvät lukijat sallivat taajuutensa toistuvasti tai jopa kroonisesti laskea. Negatiiviseen historiantapahtumaan liittyvä kollektiivinen tunnemuisto synnyttää siis vetovoiman lain vaikutuksesta usein vain lisää samalla taajuudella värähteleviä tapahtumia, sen sijaan että vähentäisi niitä.