Itsekkyys korkeamman tietoisuuden näkökulmasta

Emme voi arvostaa muita ihmisiä, jos emme arvosta omaa itseämme. Silti ”itsekkyys” käsitetään negatiivisena asiana, kun taas ”epäitsekkyys” positiivisena.

Jokainen meistä ymmärtää sanat omalla tavallaan, sillä sanat ovat aina pelkkää semantiikkaa – eli sanojen merkitys on sellainen, jollaisen sanoille itse annamme – mutta ”itse” on kuitenkin korkeamman minämme näkökulmasta korkeampi minämme, ja samalla meidän kaikkien yhteinen korkeampi tietoisuus.

Se, että olemme usein tunnetasolla matalassa taajuudessa, eli erossa puhtaan positiivisen energian taajuudesta,  ei  tee kuitenkaan matalassa taajuudessa olevasta olevaisuudestamme ”totta”, vaan todellinen olemuksemme on korkeampi minä, eli ”itseys”.

Itsekkyys on siis tässä mielessä luomisen elinehto. Eli niin ihmis- , eläin- kuin kasvimaailmassakin itsekkyys mahdollistaa luomisen, vaikka samalla kaikki olevainen, eli Kaikki Mikä On on myös yhtä, samaa, universumia ylläpitävää, ja korkeaa värähtelytaajuutta ilmentävää henkeä.

Oma vapaa tahto, ja  ilon ja rakkauden, eli oman korkeamman olevaisuutemme etsiminen, mahdollistaa siis  kaiken luomisen, sillä toivoessamme jotakin – mitä tahansa – pyrimme aina tuntemaan korkeita tunnetiloja. Jos olemme hyvin matalassa tunnetilassa, kuten vaikkapa masennuksen tilassa, niin pyrimme silloinkin löytämään helpotuksen tunteen tunnetilaamme kohottamalla, ja masennusta korkeampi tunnetila on viha. Ja vihakaan ei ole mahdollista, ilman ”itsekkyyttä”, sillä vihainen ihminen ei tunne enää täydellistä arvottomuutta, kuten masentunut, vaan puolustaa itseään ja omaa arvoaan.

Ja tästä, matalien tunnetaajuuksien itsekkyydestä, onkin syntynyt mielikuva, että kaikki itsekkyys ja ”itsen rakastaminen” olisi pahasta. Tämä mielikuva ja tulkinta on siis kuitenkin aivan väärä. Emme koskaan voi rakastaa ja arvostaa muita ihmisiä, ellemme ensin rakasta ja arvosta itseämme. Sillä kokiessamme arvottomuutta meillä ei ole mitään annettavaa muille ihmisille, eli vain olemalla itse korkeassa tunnetilassa voimme auttaa matalammassa tunnetilassa olevaa kanssaihmistämme. Rakkaus, eli korkea tunnetaajuus,  dominoi aina universumissa. Ja jos emme koe myötätuntoa itseämme kohtaan, niin emme tunne sitä myöskään muita kohtaan. Ja tämä siis johtuu siitä, että olemme kaikki yhtä KORKEAMMAN minämme taajuudella, eli todellinen itseytemme resonoi toisen ihmisen todellisen itseyden kanssa silloinkin, kun meidän molempien oma tunnetila on fyysisessä ”tietoisuudessamme” matala.

Pyri siis aina ensisijaisesti huolehtimaan omasta hyvästä olostasi, ja korkeasta tunnetilastasi, eli älä yritä auttaa muita ihmisiä matalassa tunnetilassa. Et voi auttaa sairasta sairastamalla itse, et voi auttaa hukkuvaa jos et jaksa tai osaa itse uida – etkä voi ilahduttaa surevaa suremalla. Me ihmiset usein kyllä etsimme matalassa tunnetilassa ollessamme  ”kohtalotovereita”, mutta matalien tunnetilojen jakaminen muiden kanssa ei  auta omaa tunnetilaamme kohoamaan. Esimerkiksi vahingonilo on ihan aitoa iloa, mutta vahingonilo on mahdollista siksi, että sitä kokevan tunnetila hieman kohoaa, kun hän näkee kanssaihmisensäkin kärsivän, kuten hän on siis itsekin kärsinyt. Samanlaista tunnetilan nousua kokee siis myös ihminen, joka nauttii kostamisesta ja vihasta. Vihaava, vahingoniloinen tai kostava ihminen ei siis ole ”paha”, vaan hän on vain noussut  tunneskaalassa ylemmäs vielä matalammasta tunnetilasta, eli kokee helpotusta vihaamalla muita.

Muista siis aina arvostaa ja rakastaa itseäsi ehdoitta, eli katsoa myös itseäsi aina korkeamman minäsi silmin – siten kykenet pyyteettömään rakkauteen myös kanssaihmisiäsi kohtaan.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *