Kaikki mihin itse todella uskot, toteutuu – poikkeuksia ei ole

Miksi kaikki toiveemme eivät kuitenkaan aina toteudu? Siksi, että yritämme uskoa niiden toteutumiseen, tai toivomme uskovamme, mutta emme todellisuudessa kuitenkaan usko. Uskomisen yrittäminen ei ole aitoa uskomista, siis tietämistä. Kun tiedämme jonkin asian todeksi, niin se on totta. Sama pätee myös vetovoiman lakiin: Jos todella uskot vetovoiman lakiin, ja siihen, että uskomuksesi aina toteutuvat, niin ne myös toteutuvat, eli voit muuttaa myös valmiita negatiivisia uskomuksiasi positiivisiksi.

Universumin laki on siis absoluuttinen luonnonlaki, taajuuksien tiedettä, ei pelkkää toiveajattelua, tai henkiolentojen meihin kohdistamia päähänpistoja. Negatiivinen tunnetilasi kertoo, että et ole resonanssissa toiveesi kanssa, eli estät toiveesi toteutumisen, koska et usko siihen.

Ja todella usein toivomme jotakin, minkä toteutumiseen emme usko, vaan olemme toiveen taajuudella, eli olemme vain uskovinamme. Ja mitä kauemmin  toivomme samaa asiaa, joka ei siis matalasta tunnetaajuustasostamme johtuen toteudu, niin sitä vahvemmin uskomme siihen, että se ei voikaan koskaan  toteutua.

Ns. toiveajattelu tapahtuu ”melankolisen haikeuden taajuudella”, eli haikeus ja kaipaus ovat negatiivisia tunnetiloja. Tämä tunnetila värähtelee siis eri taajuudella, kuin aito usko, eli ”sokea” optimismi. Sokeus vain ei todellisuudessa ole sokeutta, vaan täydellisen selkeyden tila, eli tietoisuus omasta rajattomasta luomisvoimastamme. Emme usein näe eroa toiveikkuuden ja aidon optimismin välillä siksi, että sekoitamme mielessämme ”kevyen, tuoreen toiveen”, ja ”vanhan haaveen”. Kun toiveemme on uusi ja tuore, niin siihen ei liity valmiita negatiivisia uskomuksia, jolloin se voi toteutua helposti, koska toiveemme ajatteleminen ei laske tunnetilaamme. Vanha, toteutumaton haave, taas sisältää jo itsessään valmiin uskomuksen, että toteutumaton ei voi toteutua. On hyvin tavallista, että tällaiset ”ikuiset unelmat” kuitenkin lopulta toteutuvat, kun haaveilija on jo luopunut haaveestaan, ja on sattumalta korkeassa tunnetilassa. Mutta yhtä tavallista on, että haaveilija haaveilee koko fyysisen elämänsä ajan, ja kun hän sitten poistuu fyysisestä maailmasta, niin hän kokee välittömästi kaikki toiveensa toteutuneina, koska ei-fyysisessä olomuodossamme emme vastusta omia toiveitamme negatiivisilla tunteillamme. 99,9   prosenttia olemuksestamme, siis olevaisuudestamme, on tosin tälläkin hetkellä tuossa ”korkean tietoisuuden tilassa”, me vain näemme tätä ”fyysistä unta”, ja se tuntuu meistä hyvin todelliselta, koska aistimme tulkitsevat mestarillisesti värähtelytaajuuksia, eli omaa luomustamme todellisuudestamme.

Tyypillisiä esimerkkejä ”tuoreesta toiveesta” ja sen toteutumisesta ovat ns. moukan tuuri, ja aloittelijan onni, eli onnenpotku, ja ”kuherruskuukausi” millä tahansa elämänalueella. Asiat, joita haluamme, ja joihin meillä ei liity epäuskoa, toteutuvat aina, se on universumin laki. Rakastamme niin kauan, kun tunnemme itse rakkautta. Yleinen uskomus on, että jonkinlainen itsemme ulkopuolinen kohtalo, ”rouva fortuna”, kiusoittelee meitä tarjoamalla meille sattumanvaraisesti ns. onnenkantamoisia, mutta tämä tulkinta on siis täysin väärä.  Mikä tahansa, mitä haluamme, voi toteutua helposti ja nopeasti, jos uskomme tuon asian onnistumiseen. Jos taas uskomme itsemme ulkopuolisiin ”voimiin”, tai ”jumaliin”, kohtalomme määrääjinä, niin uskostamme voi olla hyötyä silloin, kun onnistumme, mutta jos emme onnistu jossain asiassa, ja liitämmekin noihin voimiin epäuskomme, niin myös epäuskomme vahvistuu, koska siis uskomme, että joku muu voima hallitsee elämäämme. Käsitys siitä, että ihmiselämän tarkoitus olisi jonkinlainen ”henkinen kouluttautuminen” kärsimyksen kautta, on siis väärä. Voimme myös säilytttää ns. lapsenuskomme, ja elää helpon ja onnellisen elämän, tuntematta paljon kärsimystä, jos niin haluamme. Mutta suurin osa ihmiskunnasta todellisuudessa rakastaa dramatiikkaa, ja valon  ja varjon suuria vaihteluita omassa elämässään, eli ”haluaa elää täydesti”. Mutta silloin, jos varjo valtaa ihmisen koko elämän, eikä tuossa elämässä ole valoa juuri lainkaan, niin elämän todellinen tarkoitus, eli ilon tunteminen, ei toteudu.

Esimerkiksi suuri lottovoitto on täysin yhtä mahdollinen jokaiselle meistä, mutta suurin osa lottoajista vain ”kokeilee onneaan”, toivoo voittoa, mutta ei todellisuudessa usko siihen – ei siis usko ”ansaitsevansa helppoa rahaa”. Suomen kielen palkansaantia kuvaava verbi ”ansaita” kuvastaa itsessään tätä ajattelua, eli uskomme siihen, että meidän on uhrautumisen ja kärsimyksen kautta ANSAITTAVA kaikki se hyvä, mitä elämäämme saamme. Tämä väärä uskomus johtuu paljolti kristinuskon negatiivisesta tulkinnasta. Profeetta Jeesus itsehän sen sijaan kehotti seuraajiaan olemaan huolettomia, ja elämään kuin ”lapsi tai kedon kukkanen, iloisena, huolehtimatta huomisesta päivästä.”

Uhkapelin ammattilainen taas saattaa kehittää ”rationaalisen” pelaamistekniikan, joka alkaa toimia, ja johon hän siksi itse alkaa uskoa, jolloin se myös tuo voittoja. Samoin kuka tahansa yrittäjä menestyy, jos hän vain uskoo omaan yritysideaansa, ja kun yritys alkaa tuottaa, niin hänen uskonsa vahvistuu. Eli myös todennäköisyydet ja  todennäköisyyslaskenta perustuu  uskomuksiimme. Jos uskomme todennäköisyyksiin, olivat ne millaisia tahansa, niin ne myös toteutuvat.

Jos siis uskot, että on ”hyvin pieni todennäköisyys voittaa lotossa päävoitto”, tai että ”asunnot menevät näinä aikoina huonosti kaupaksi”, ”yleinen taloustilanne on huono”,”tietyillä aloilla on vaikea työllisyystilanne”, tai että ”minun on lähes mahdotonta löytää itselleni kumppania”, tai ”sairauteni on parantumaton”, niin nuo negatiiviset uskomuksesi  toteutuvat, varsinkin, jos vahvistat uskomuksiasi vakuuttelemalla niitä muille ihmisille. Mutta myös samoihin asioihin liittyvät positiiviset uskomuksesi toteutuisivat, jos uskoisit niihin. Sanonnat ”kel onni on, se onnen kätkeköön”, ja  ”pidä ideasi omana tietonasi, kunnes se on vahvistunut”, ovat viisauksia, jotka neuvovat meitä olemaan puhumatta muille ihmisille liikaa onnistumisistamme, jotta nuo muut ihmiset eivät omilla negatiivisilla uskomuksillaan latistaisi meidän omaa uskoamme. Myös profeetta Jeesus kehotti parannettavaa olemaan puhumatta muille paranemisestaan, jotta nuo muut ihmiset eivät ”uskottelisi häntä  sairastumaan uudelleen”.

Aivan kaikki, mitä meille siis elämämme aikana tapahtuu, perustuu  omiin toiveisiimme, ja omiin uskomuksiimme, eli on aina ja poikkeuksetta ”toiveidemme täyttymys”, sillä myös ajatus, johon liittyy negatiivinen uskomus, on ”toive”. Olemme täysin vapaita, oman elämämme Luojia.

Pyri siis aina uskomaan siihen, mitä todella haluat, ja vahvista korkeassa tunnetilassa unelmoimalla uskomustasi, ja  vältä ajattelemasta negatiivisessa tunnetilassa asioita, joita et halua kokea. Ja iloitse aina onnistumisistasi, sillä kun iloitset jostain, niin universumi tarjoa sinulle lisää samanlaista. Jos saavutat jotakin, ja tunnetkin tyytymättömyyttä – ”sain vähän, mutta en tarpeeksi” –  niin universumi tarjoaa sinulle lisää aiheita olla tyytymätön. Eli voit olla joko ”flow-tilassa”, ”voittoputkessa”, ja noususuhdanteessa – tai ”häviömielialassa”, laskusuhdanteessa, tai  syöksykierteessä. Ja aivan kuka tahansa voi milloin tahansa joutua jompaan kumpaan mielentilaan. Ja mielentila jossa olemme, vahvistaa kokemustemme seurauksena itse itseään.

Mitä tarkempi on siis oma päämääräsi, ja mitä korkeampi mielialasi tuota päämäärää ajatellessasi, niin sitä helpommin ja nopeammin saavutat päämääräsi. Universumi ei siis estä sinua saamasta mitään nopeasti, ja pakota sinua kärsivällisyyteen,  eli kyse ei ole ajasta, vaan tunnetaajuudestasi. Ja kärsivällisyys on aina matala tunnetila, eli kärsivällinen keskittyy oman toiveensa negatiiviseen ulottuvuuteen, jolloin hän joutuu myös jatkamaan kärsivällisyyttään, koska manifestoi toiveensa ”ei-olevaista ulottuvuutta” (termin ”kärsivällisyys” kantasana on ”kärsiä”).

Eli  sama toiveen,  ja siihen uskomisen logiikka, toimii myös negatiivisessa mielessä: Usein negatiivisissa tunnetiloissa olevat, päämäärättömät ihmiset, ajautuvat  osaksi muiden ihmisten toiveita ja unelmia, ja tuntevat lopulta katkeruutta noita muita ihmisiä kohtaan, jotka ovat heidän silmissään ”ottaneet vallan” heidän elämässään. Mutta nämä päämäärättömätkin ihmiset  ovat siis itse luoneet oman todellisuutensa, eli antaneet oman elämänsä muiden ihmisten johdettavaksi. Tyypillinen tällainen tilanne on esimerkiksi sellainen, että ihminen työskentelee saman yrityksen palveluksessa vuosikymmeniä, eli ”uhraa itsensä ja elämänsä yhdelle yritykselle”, koska kokee vakituisen työpaikan turvallisena. Eli työsopimus tuo hänelle turvaa, mutta samalla hän on tuon sopimuksen, ja turvallisuudentunteensa vanki. Ja kun hän sitten lopulta kuitenkin itse turhautuu ja väsyy työhönsä, ”työn orjuuteen”, tuntee kateutta jopa työttömiä kanssaihmisiään kohtaan, koska pitää heitä vapaampina, eikä enää arvosta ”vakaata toimeentuloa”, koska pitää sitä itsestäänselvyytenä, ja alkaa toivoa vaihtelua, niin hän luo itse oman irtisanomisensa – mutta syyttää tuosta irtisanomisesta pomoaan.

Kaikki elämäntilanteet, joissa ”toinen vie, ja toinen vikisee”, eli toinen osapuoli kokee tavalla tai toisella olevansa uhri – oli sitten kysymys työsuhteista, parisuhteista, tai vaikkapa naapuruussuhteista – perustuvat siihen, että olemme itse negatiivisessa tunnetilassa, jolloin myös kanssaihmisemme ilmentävät  omia uskomuksiamme omalla toiminnallaan. Ketään ihmistä ei siis voi toinen ihminen koskaan hallita, ellei hallittava antaudu itse hallittavaksi! Ja kun sitten alamme TAISTELLA oikeuksiemme puolesta, niin tilanne usein vain pahenee, koska tunnetilamme siis on negatiivinen, ja käynnissä on negatiivinen tapahtumaketju.

”Kaikki mitä vastustamme lisääntyy aina”. Tilanne alkaa parantua vasta siinä vaiheessa, kun joko molemmat osapuolet antavat periksi, tai jompi kumpi osapuoli kieltäytyy taistelusta, jolloin negatiivisessa tunnetilassa oleva jää yksin ”vetämään köyttä”. Kaikkiin riitoihin, kaikkiin sotiin ja taisteluihin, ja kaikkiin valtapeleihin, tarvitaan aina vähintään kaksi osapuolta. Eli siksi sodalla tai taistelulla, oli sen näennäinen syy kuinka ylevä tahansa,  ei ole koskaan voittajaa, vain häviäjiä!

Ehdolliseen rakkauteen perustuvat  rakkaussuhteet – eli valtaosa läheisistä ihmissuhteista, poikkeuksena usein vain vanhempien ja lasten väliset suhteet – ovat siis myös  tällaisia valtasuhteita: Jompi kumpi suhteen osapuolista ottaa enemmän vastuuta yhteisestä päämäärästä, jolloin toinen kokee olevansa tavalla tai toisella alistettu, ja toinen taas  kokee  vastuunsa raskaana. Vaikka molemmat ovat itse valinneet oman roolinsa suhteessa.

Myös erilaisten kemiallisten päihteiden käyttäminen mielialan kohottamiseen on samanlainen ”valtatilanne”: Päihde ottaa ihmisen valtaansa, koska hän itse sallii sen tapahtua. Ja koska ihminen tuntee kuitenkin päihteidenkäytöstään syyllisyyttä, niin ajoittainen tunnetilan kohoaminen, jonka päihde aiheuttaa, ei mahdollista tämän ihmisen toiveiden toteutumista, koska inspiraatiot, joita hän saa päihteen vaikutuksen alaisena, eivät manifestoidu, koska päihteidenkäyttäjän ajatusfokus on yleensä epätarkka, ja syyllisyydentunne pysäyttää aina positiivisen tapahtumaketjun. Hän siis saa inspiraatioita, mutta ei päihtymyksensä takia voi niitä hyödyntää. Päihde itsessään ei siis ole ”paha”, vaan ihminen itse estää toiveensa, koska hän ei hallitse tietoisesti omia tunnetilojaan, vaan päihde hallitsee häntä. Näin on myös silloin, jos taiteilija uskoo tarvitsevansa aina humala- tai krapulatilaa, luodakseen taidetta. Hän alkaa siis uskoa itse siihen, että hän ei voi olla luova, eli inspiraation tilassa, ilman päihdettä. Shamanistisissa kulttuureissa taas shamaani käyttää huumaavaa ainetta hallitummin tietoisuustilansa kohottamiseen, siis ainakin periaatteessa. Myös shamaani voi käyttää valtaansa henkisenä johtajana väärin, kuten muidenkin uskontojen papisto, ja olla myös huumaavien aineiden VALLASSA, jolloin hän ei siis itse hallitse  tuota ainetta, ja omia mielentilojaan, vaan huume hallitsee häntä.

Kaikissa tällaisissa hierarkisissa tilanteissa on kyse aina siitä, että ihminen ei usko omiin toiveisiinsa, eikä siksi salli itselleen toiveidensa toteutumista, eli  ei ”hallitse omaa elämäänsä ja luomisvoimaansa”, jolloin hänen elämänsä ei ole tasapainoista, ja hän kokee tyytymättömyyttä. Ja tuolla tyytymättömyyden tunnetilallaan hän manifestoi koko ajan lisää kokemuksia, jotka tekevät hänet tyytymättömäksi.

Mutta toisaalta: Usko siirtää myös ”vuoria”, eli se mihin itse uskot, ja mitä toivot, niin  se toteutuu – aina.