Kärsimyksen syy on kärsimättömyys, mutta kärsivällisyys on silti aina tarpeetonta
Buddha opetti, että ”kärsimyksen syy on elämän jano”. Tämä on usein tulkittu niin, että meidän pitäisi vain ”luopua elämästä”, eli valaistua, koska ”kaikki elämä on kärsimystä”. Kuten kaikkien uskontojen tekstien tulkintoihin, niin myös buddhalaisten tekstien tulkintoihin, ovat aina kuitenkin vaikuttaneet tulkitsijoiden oma ymmärryskyky, ja käännökset eri kielille. Selkeämpi suomen kielen muoto alun lauseesta olisi: ”Kärsimyksen syy on haluaminen ja tahtominen”, siis ”päämäärän tavoittelun yrittäminen”, ”tahtomiseen takertuminen”. Eli kärsimättömyys aiheuttaa meille kärsimystä, koska yritämme kärsimättöminä mennä ”asioiden edelle”, ja tehdä universumille ja vetovoiman laille kuuluvan työn. Jos olemme kärsimättömiä, niin emme pysy ”flow-tilassa”, eli emme elä hetkessä, nauti kaikesta siitä, mitä meillä jo on.
Kärsivällisyys ei siis ole tarpeen silloin, kun toivomme jotakin, koska universumi antaa meille aivan kaiken mitä haluamme – kaikki, mitä toivomme, on VÄLITTÖMÄSTI olemassa korkeamman minämme taajuudella – mutta kärsimättömyytemme kuitenkin aiheuttaa kärsimyksemme, koska ollessamme kärsimättömiä emme luota universumiin, emme luota prosessiin, ja tunnetilamme on siksi negatiivinen. Emme siis luota siihen, että olemme aina polullamme, ja että kuljemme aina oikeaan suuntaan silloin, kun tunnetilamme on korkea.
Termit ”kärsivällisyys” ja ”kärsimättömyys” tulevat verbistä ”kärsiä”, eli myös kaikkien kansojen kielissä on jäänteitä universumin ikuisesta viisaudesta, eli vetovoiman laista. Englanniksi sama yhteys on sanassa ”patient”, joka tarkoittaa sekä potilasta eli ”sairaudesta kärsivää”, että ”kärsivällistä”. Patient tarkoittaa myös ”vakaata”, mutta kärsivällinen ei todellisuudessa ole ”mieleltään vakaa”, sillä hän tahtoo ja odottaa jotakin, joka on ”edessä päin”. Hän siis keskittää ajatuksensa tulevaan, eikä elä hetkessä, ja ”salli elämää”.
Rationaalinen mielemme, voimakas tahtomme ja tarpeemme SUORITTAA elämäämme aiheuttaa siis kärsimyksen. Ja tämä tarve johtuu siis siitä, että vaikka perusolemuksemme onkin korkea taajuus, eli olemme korkeassa tunnetilassa kaikkitietäviä ja kaikkivoipia, niin matalammissa tunnetiloissa emme näe helpointa polkua, vaan valitsemme vaikeamman – siis melomme vastavirtaan sen sijaan, että purjehtsimme vain myötävirtaan. Ja tästä syystä ilo ja rakkaus on aina selkeyden tila, ja myös helpoin polku tavoitteisiimme, koska ilo ja rakkaus valaisevat polkuamme.
Yrittäminen siis laskee tunnetilaamme, ja yrittäessämme jotakin yritämme siis päästä mahdollisimman nopeasti itse asettamaamme päämäärään, vaikka universumi tarjoaa meille joka hetki helpompaa ja paljon hauskempaa polkua, jota kulkiessamme kokisimme – niin ikään itse toivomiamme – ihania yllätyksiä. Itse järkeilemämme nopein tie päämääräämme ei siis ole suinkaan aina hauskin ja miellyttävin, me vain kuvittelemme, että näin olisi. Elämämme polut ovat mutkikkaita ja yllätyksellisiä, ja juuri siinä piilee myös elämämme mielekkyys.
Päämäärästä, yrittämisestä ja tahtomisesta irti päästäminen mahdollistaa siis paradoksaalisti sen, mitä yrittämällä ja kärsimällä emme ole saavuttaneet. Eli vain sinä itse voit olla omien tavoitteidesi esteenä, mutta negatiivinen tunnetilasi kertoo aina, jos olet kulkemassa väärään suuntaan, eli sinua kyllä ohjataan, joka hetki!
Suurin osa ihmiskunnasta tavoittelee päivittäin jotakin sellaista, jota on itse päättänyt pitää tärkeänä, ja kokee kärsimystä, koska taistelee saadakseen haluamansa, eikä siis ole tyytyväinen nykyhetkeen, joka on kuitenkin myös manifestaatio, eli toiveiden täyttymys. Ihan jokaiseen elämäntilanteeseemme liittyy aina sekä positiivisia, että negatiivisia aspekteja, mutta tyytyväisyyttä ja onnellisuutta kokee se, joka keskittyy ajatuksissaan vain niihin positiivisiin asioihin, jolloin hän myös sallii lisää samanlaista, eli positiivista.
Jos siis olet tyytyväinen juuri nyt, uhraamatta ajatustakaan ”suurelle tavoitteellesi”, niin tavoitat myös tuon suuren unelmasi huomattavasti nopeammin, ja myös polkusi, joka johtaa tuon unelmasi luokse, on miellyttävä, koska tyytyväisyytesi pitää mielialasi korkeana, ja korkea tunnetila vetää puoleesi lisää miellyttäviä asioita ja kokemuksia, jotka lisäävät tyytyväisyyttäsi – ja onnellisuushan ei ole lopulta koskaan mitään muuta, kuin korkea tunnetila.
Ihmiskunnan kärsimysten yksi tärkeä syy on, että paljon kärsineet ihmiset ovat opettaneet jälkipolville, että kärsimys tekee ihmisestä arvokkaamman, ”kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat”. Tämä ei siis pidä lainkaan paikkaansa, sillä jokainen meistä on jo itsessään mittaamattoman arvokas. Negatiiviset kokemuksemme kyllä saavat meidät toivomaan enemmän ja voimakkaammin, mutta emme tarvitse upeiden asioiden saavuttamiseen kärsimystä sekuntiakaan, pelkkä toive riittää, eli toiveemme luo, kärsimys vain hidastaa toiveemme toteutumista.
Kun siis valitset positiivisen tunnetilan, mistä tahansa syystä, niin sallit positiivisen tapahtumaketjun kasvaa ja saada voimaa, ja koet positiivisia asioita. Ja nuo positiiviset asiat ovat KAIKKI omia toiveitasi, et vain aina heti tunnista niitä, koska monet toiveesi olet jo unohtanut. Nauttimalla elämästä vedät siis puoleesi lisää nautintoa.
Onnellisen elämän salaisuus on siis niin yksinkertainen, että monen meistä on hyvin vaikea uskoa sitä. Meillä ei ole elämässä kerta kaikkiaan koskaan mitään pelättävää, koska vain pelkomme itsessään luo syitä pelkoon. Meillä ei ole koskaan syytä vihata ketään, koska vain oma vihamme saa muut ihmiset vihaamaan meitä.
Jos kuvittelet asuvasi hyvin ankealla kaatopaikalla, jonka keskellä kasvaa yksi kaunis, punainen kukka, niin keskittymällä täydestä sydämestäsi ihailemaan tuon kukan kauneutta olet ennen pitkää muuttanut kaatopaikan ympärilläsi unelmiesi paratiisiksi. Kaikki mihin itse tunnetasolla uskomme, on totta – aina.