Kuinka todellisuutemme luominen ja manifestointi konkreettisesti tapahtuu?

Kaikki mikä on, ja minkä koemme olevan – ajatukset, tunteet ja aisteillamme havaitsemamme materiaalinen todellisuus – on värähtelyä, jolla on tietty taajuus.

Mitä useammin ja mitä enemmän tunnet ns. korkeita, eli positiivisia tunteita, niin sitä enemmän vastaanotat fyysiseen todellisuuteesi toivomiasi asioita. Ja vastaavasti: Mitä useammin tunnet negatiivisia tunteita, niin sitä enemmän vastaanotat todellisuuteesi asioita, joita et toivo.

Ja tämä siis johtuu siitä, että sekä toiveesi, että asiat joita et toivo, ovat jo olemassa, sillä sinä olet ne ajatuksillasi ja tunteillasi luonut. Tunnetilasi välityksellä teet siis konkreettisesti valinnan toivotun ja ei-toivotun manifestation välillä. Mutta mikäli sitten koet, eli manifestoit luomasi ei-toivotun kokemuksen, niin kokiessasi tuota epämiellyttävää kokemusta, samalla kuitenkin luot korkean minäsi taajuudelle sen vastakohdan, eli toiveen paremmasta. Ja tästä siis johtuu, että KAIKKI ahatuksesi ja tunnetilasi luovat todellisuuttasi.

Mutta mitä sitten on niin sanottu todellisuus? Kaikki, mitä koemme todellisuudeksemme on ”havainnollistusta”, eli todellistamme sen, minkä koemme aisteillamme. Todellisuus on illuusio, jonka olemme siis kuitenkin havaitsemalla todellistaneet, eli tämä illuusio ei ole ”olematon” eikä siis siinä mielessä harhaa, että olemme  luoneet sen ajatuksillamme, ja manifestoineet sen tunteillamme.

Kaikki, mitä fyysisessä elämässämme koemme, on siis havainto, joka on olemassa, koska me sen havaitsijoinakin olemme olemassa. Kun taas vertailun vuoksi esimerkiksi ääni, jota kukaan ei havaitse , EI ole olemassa, koska havaintoon tarvitaan siis havainnon tekijä, eli äänen vastaanottaja, ja hänen äänivärähtelyä vastaanottava elimensä, eli korva. Äänihän on fysiologisesti ilmaistuna kokemus, joka syntyy, kun ilman värähtely muuttuu korvassa hermosolujen sähköisiksi signaaleiksi, ja kulkee aivojen kuuloalueelle.

Kun vastaamme kokemaamme asiaan tunteillamme, niin syntyy joko positiivinen, tai negatiivinen tapahtumaketju sen mukaan, millä taajuudella tunteemme värähtelee: Positiivinen tunne saa meidät manifstoiman lisää positiivisia ajatuksia, tunteita ja tapahtumia, ja negatiivinen tunne taas mahdollistaa negatiivisten ajatusten, tunteiden ja tapahtumien manifestaatiot.

Eli kaikki, mitä koemme, on ikään kuin oma tulkintamme tietystä taajuudesta. Unessa ei ole ns. vastustusta, eli unitilassa ilmennämme tunteitamme siksi vapaammin. Saatamme unessa käydä läpi vaikkapa pelkojamme tai toteutumattomia toiveitamme, mutta kokea etukäteen myös sellaisia asioita,jotka on jo luotu, mutta jotka eivät ole vielä manifestoituneet. Enneunissa on kyse tästä ilmiöstä.

Se, että uskomme myös kollektiivisesti eli ihmiskuntana kokemaamme fyysiseen todellisuuteen, eli että fyysinen todellisuus on kollektiivisesti ”totta”, johtuu siitä, että emme ole erillisiä. Mutta silti jokaisen ihmisen oma todellisuuskuva on aivan omanlaisensa, riippuen itse kunkin tunnetilasta ja ajatuksista – emme vain havaitse tätä, koska näemme elämän ja maailman aina vain ”omasta perspektiivistämme”, ja omien tunteidemme kautta.Aivan kuten erilaiset eläimet, ja myös kasvit,  havaitsevat ja aistivat maailmaa aivan eri tavalla, kuin me ihmiset

Siksi vaikkapa sellaisen ihmisen, joka ei ole koskaan kokenut ns. yliluonnollisiksi kutsuttuja ilmiöitä – tai ei ole suostunut uskomaan omiin havaintoihinsa – on usein mahdotonta uskoa, että sellaisia kokisivat muutkaan. Kun taas vaikkapa henkilölle, joka havaitsee jatkuvasti henkiolentoja ympärillään, kokee synkronisia merkkejä, telepatiaa ja etiäisiä, nuo ilmiot eivät ole yliluonnollisia lainkaan, vaan täysin luonnollisia. Eli me  sallimme itsellemme aina tietynlaisen todellisuuden, oli kyse sitten ns. fyysisestä todellisuudesta, tai nk. yliaistillisesta todellisuudesta.

Ja me kaikki emme manifestoi edes samassa tunnetilassa samanlaisia asioita. Me saatamme esimerkiksi  negatiivisessa tunnetilassa manifestoida sellaisia asioita, jotka toisen ihmisen mielestä olisivat positiivisia, mutta meille itsellemme ne ovat siis joko neutraaleja tai negatiivisia. Eli jos emme arvosta vaikkapa rahaa tai ihmissuhteitamme, niin saatamme negativisessa tunnetilassa manifestoida itsellemme paljon rahaa ja ihmissuhteita. Mutta koska tunnetilamme on negatiivinen, niin raha ja ihmissuhteet pitävät meidät negatiivisessa tunnetilassa, eli emme nauti luomuksistamme, emmekä arvosta niitä.

Tunteemme luovat myös sairastumisemme ja elämämme pituuden. Negatiivisessa tunnetilassa – esim. katkeruuden tunnetilassa – pääosin oleva ihminen voi esimerkiksi elää hyvin pitkän elämän, kuitenkaan  arvostamatta elämäänsä ja nauttimatta siitä. Hän ei koe voimakasta masennusta tai voimakasta vihaa, mutta ei myöskään niiden vastapainoksi syntyviä  voimakkaita positiivisia kokemuksia. ”Mikäs pahan tappais” kuvataan usein humoristisesti tämäntyyppisstä ihmistä. Eli tällainen henkilö on niin tottunut ja turtunut negatiiviseen tunnetaajuuteensa, että hän luo koko ajan samanlaista, melko vakaata todellisuutta, eikä osaa edes kaivata korkeita tunnetiloja.

Kun taas voimakkaita positiivisia, ja voimakkaita negatiivisia tunnetiloja vuorotellen elämässään kokeva sairastuu helposti negatiivisia tunnetiloja kokiessaan, koska korkeiden positiivisten tunnetilojen jälkeen raju tunnetilan lasku tuntuu kehossa normaalia kivuliaampana. Ja negatiivisessa tunnetilassa kehon solujen oma korjausjärjestelmä ei pääse toimimaan normaalisti, jolloin ihminen sairastuu. Toisaalta sairastaminen saa sairaan toivomaan myös voimakkaammin terveyttä ja hyvää oloa, eli kun sairas ihminen kokee syystä tai toisesta iloa eli korkeaita tunteita, niin tällainen ihminen joko toipuu – tai kokee vapautuksen kivuistaan poistumalla fyysisestä elämästä.

Kokemiemme tunteiden ja ns. reaalitodellisuuden suhde on puolestaan aina suhteellinen, eli ”voimme nähdä kauneutta kaikessa”, eli tuntea esimerkiksi iloa ja rakkautta millaisissa olosuhteissa tahansa. Eli jos ihminen on hyvin köyhä, mutta hänellä on hyvä mielikuvitus, niin hän voi  korkeassa tunnetilassa luoda ja manifestoida näennäisesti ”uskomattomia asioita”. Ja esimerkiksi maailmanlaajuinen internet  ja vaikkapa elokuvateollisuus  ja mainonta ovat lisänneet valtavasti ”unelmamateriaalia”, jota kuka tahansa maapallon ihminen voi omaan elämäänsä manifestoida, mikäli tunnetasolla itse uskoo manifestaation mahdollisuuteen, eli ”kokee unelmansa tunnetasolla todeksi jo ennen niiden toteutumista”.

Esimerkiksi satu Tuhkimosta kertoo tällaisesta manifestoinnista, eli köyhyys voi ”yhdessä yössä” muuttua rikkaudeksi rakkauden tunnetilassa.

Se, mihin tunnetasolla uskot, se on.