Luot ”kohtalosi” täysin vapaasti itse, uskomalla siihen

Täydellinen luomisen vapaus on ihmiselämän perusta. Mutta uskot vapauteesi konkreettisesti  vain ollessasi korkeassa tunnetilassa, selkeyden tilassa, eli ollessasi tunne- ja taajuustason resonanssissa oman korkeamman minäsi kanssa. Negatiivisessa tunnetilassa et voi uskoa vapauteesi, koska silloin sinusta tunnetasolla tuntuu, että negatiiviset asiat tapahtuvat sinulle vastoin omaa tahtoasi. Eli todellisuutesi ON tuolloin negatiivinen, ja se myös siis konkreettisesti tuntuu negatiiviselta ja rajoittuneelta. Ja tämä siis johtuu omasta matalasta taajuustilastasi, jossa et voi tuntea vapauden ja rajattomuuden tunnetta. Ja tuossa värähtelytaajuudessa vastaanotat myös ajatuksia ihmiskunnan yhteisestä, negatiivisesta ajatusvirrasta, joka siis sisältää kaikkien maailmassa ikinä eläneiden ihmisten negatiivisia ajatuksia ja uskomuksia. Ei siis ihme, että negatiiviset uskomukset hallitsevat ihmiskuntaa, eikä ihmiskunta sitä – siitäkin huolimatta, että lähes koko muu luomakunta on samaan aikaan korkean tietoisuuden, ja selkeyden tilassa, ja tasapainottaa siten maapallon taajuustilaa. Eli eivät sinun, eivätkä myöskään koko ihmiskunnan  negatiiviset tunnetilat,  koskaan voi saada vaikkapa maapalloa, tai muita planeettoja suistuman radaltaan, vaikka kuinka pelkäisit, että näin tapahtuu, koska muun universumin, ja maapallon kasvien, mineraalien ja eläinten  oma värähtelytaajuus on niin vakaa ja korkea.

Korkeassa tunnetilassa itse ollessasi  tiedostat konkreettisesti täydellisen luomisvapautesi, ja se myös toteutuu, koska uskot siihen, ja koet vapautesi  tunnetasolla todeksi. Ja saat vapaudestasi vetovoiman lain vaikutuksesta koko ajan myös konkreettisia todisteita, jotka vahvistavat omaa, positiivista uskomustasi. Tästä, ja vain tästä,  johtuu se, että maailma, ja eri ihmisten ns. elämänkohtalot,  näyttävät meidän ihmisten näkökulmasta näennäisesti  niin ”epäoikeudenmukaisilta”.

Todellisuudessa maailma ei kuitenkaan ole lainkaan niin epäoikeudenmukainen, kuin miltä se vaikuttaa, sillä onnellisuus on aina suhteellista. Eli jos esim. arvioimme länsimaisen, varakkaan ihmisen onnellisemmaksi, kuin kehitysmaassa elävän köyhän ihmisen, niin kyseessä on näköharha: Rikas ei välttämättä tunne onnellisuuden tunnetta yhtään enempää, kuin köyhäkään. Mutta rikas on syntynyt vaurauteen, joten hän ”uskoo vaurauteensa”, ja siksi manifestoi vaurautta. Ja samasta syystä esim. Intiassa on nykyisin paljon superrikkaita, koska he ovat internetin avulla alkaneet havaita  vaurautta muualla maailmassa, uskoa globaaleihin rikastumisen mahdollisuuksiin, ja siksi alkaneet rikastua, eli manifestoida internetissä näkemäänsä.

Ja vastaavasti uskominen negatiivisessa tunnetilassa ”vaarallisiin kulkutauteihin” lisää niihin sairastuneisuutta, eli jos luemme uutisia vaarallisista viruksista, ja pelkäämme niitä, niin sairastumme, oli meillä juuri tuo uutisissa mainittu virus tai ei. Manifestoimme elämäämme  aina kaiken, mihin itse uskomme, ja mitä pelkäämme, halusimmepa sitä, tai emme.

Uskonnot, joiden opin mukaan on olemassa ihmisestä erillään oleva jumalolento, ja sen vastakohtana ”persoonallinen paha”, perustuvat negatiiviseen tunnetilaan ja pelkoon, ja ihmisen kuvitteelliseen alamaisuuteen noille ”suuremmille voimille”, eli erillisyysharhaan. Koska alkuperäinen, profeettojen oppi, on kuitenkin sisältänyt tiedon ihmisestä täysin vapaana luojana, ja korkeampana olentona, ja tästä tiedosta on uskonnollisissa kirjoissa edelleen jäänteitä (esim. juutalaiskristillisessä perinteessä ”elohim on rakkaus”, ”te olette elohim”), niin tällaisista opeista on niiden historian saatossa muodotunut sisäisesti hyvin ristiriitaisia, ja esim. kristillisestä teologiasta on tullut hyvin monimutkaista,  ja myös uskoville ahdistusta tuottavaa, koska alkuperäistä, yksinkertaista totuutta ehdottoman rakkauden voimasta   on vuosisatoja yritetty ”selittää pois”. Ja täysin selviäkin viittauksia esim. ihmiseen korkeana olentona on alettu tulkita, editoida ja kääntää muuksi, kuin mitä alkuteksteissä kuitenkin edelleenkin lukee.  Ja vaikka esim. joissakin kristillisissä seurakunnissa opetetaan myös niin, että ”jumala auttaa ihmistä, joka auttaa itse itseään”, niin uskovat ihmiset kokevat itsensä kuitenkin ”jumalalle alamaisina”, eiväkä todellisuudessa usko vapauteensa määrätä täydellisen vapaasti ns. kohtaloaan, vaan uskovat, että onnellisuuden edellytyksenä ja avaimena on tietty uskonto, koska ihmisen elämä on lopulta kuitenkin ”jumalan kädessä”. Eli uskonnollinen euforiantunne yhdistetään tiettyyn uskontoon, ymmärtämättä, että ihan jokainen ihminen tuntee elämässään  tuota samaa korkeaa tunnetta, eikä se siis liity millään tavalla tiettyyn uskontoon, ja tietynnimiseen ”jumalaan”, vaan kyse on jokaisen ihmisen omasta, korkeasta tunnetilasta.

Luot siis täysin vapaasti itse oman kohtalosi, ja jos sinusta ei siltä tunnu, niin sinulla on valmis negatiivinen uskomus, jota aktivoit jatkuvasti ajattelemalla tätä uskomusta vahvistavia tapahtumia ja kokemuksia omassa elämässäsi, tai muiden ihmisten elämässä. Pyrit siis  elämään ”jalat maassa”, ja olemaan ”realisti”, mutta juuri tuo realismisi estää elämäsi muuttumisen toiveidesi mukaiseksi!

Olemme ihmisolentoina äärimmäisen luovia keksimään ja havaitsemaan negatiivisia ”lainalaisuuksia” omassa elämässämme, ja kun havaitsemme niitä, niin vahvistamme niihin liittyviä uskomuksiamme. Olet  saattanut myös kuulla sukuusi ja perheeseesi liittyviä negatiivisia uskomuksia omilta vanhemmiltasi tai isovanhemmiltasi, ja kun olet ajatellut ja ihmetellyt tällaisia ”sukukarmoja”, niin olet myös itse alkanut uskoa niihin, ja siten myös itse toteuttaa niitä.  Ja kun uskomme johonkin, niin löydämme aina myös samalla tunnetajuudella olevia kanssaluojia,jotka ”näyttelevät samaa näytelmää kanssamme”. Ja vaikka siis edelleen valitsemme kohtalomme, ja sen, mitä meille tapahtuu, täysin vapaasti itse, niin tuo näytelmä voi vaikuttaa niin dramaattiselta ja kohtalonomaiselta, että lopulta uskomme sen  ”olevan totta” –  ja väistämätöntä.

Ns. kohtalomme on siis aina oma luomuksemme, uskomustemme tulos. Vain elämämme alkulähtökohdat, ja hyvin yleiset tavoitteet, valitsemme jo sielutasolla.

Monet esimerkit tosielämän ns. kohtalonomaisuudesta ovat siis hyvin dramaatttisia, ja siksi vain erittäin harva ihminen oivaltaa, että kyse ei kaikesta huolimatta  ole kohtalosta eikä ”karmasta”, eikä myöskään ”onnettomista sattumista”, vaan omien uskomuksiemme toteuttamisesesta – siis ”unesta, jota luomme itse sitä kokiessamme”. Seuraavia esimerkkejä lukiessa on hyvä muistaa, että elämä ei ole koskaan vakavaa, ja että kuolemaa ei ole olemassa, eli vaikka monet ihmiset luovat elämäänsä dramaattisia tapahtumia, niin sellaisia ei ole kenenkään meistä kuitenkaan koskaan pakko manifestoida, vaan olemme vapaita valitsemaan myös  vähemmän dramaattisen elämän.

Esimerkkejä:

Henkilö, jolla on kaksi aikuista lasta, menettää molemmat lapsensa liikenneonnettomuuksissa, jotka tapahtuvat vuoden välein samalla tiellä, samassa kohdassa.

Henkilöllä on ollut kolme puolisoa, jotka kaikki odottamatta kuolivat, ja kaikki kuitenkin myös ”kummittelevat” henkilön elämässä, eli pitävät hänestä ikään kuin huolta ”haudan takaa”.

Henkilö kuuli omassa lapsuudenkodissaan usein, kuinka hänen isänsä aina äidin tultua raskaaksi vihaisena huusi, että hän haluaa vetää ”sikiöt vessasta alas”. Hän toistaa oman isänsä käytösmallia kommentoimalla samalla tavalla omalle puolisolleen aina, kun tämä tulee raskaaksi. Tämän henkilön omista lapsista yksi kuolee myöhemmin, ja yhden lapsen kanssa hän ei ole ollut missään tekemisissä. Hän siis toistaa oman isänsä negatiivisia puheita, uskoo omiin negatiivisiin puheisiinsa, eli aktivoi negatiivisia tunnemuistojaan, ja manifestoi niitä molempia omassa elämässään, ja ”rankaisee” samalla itseään tuntemalla katkeruutta, surua ja huonoa omaatuntoa.

Henkilö uskoo olevansa ”noitien sukua”, ja oli myös löytänyt suvustaan mestatun ns. noidan. Hän kuolee itse tulipalossa tilanteessa, jossa on dementoitumassa, eli hän ei halua elää muiden ihmisten avuttomana hoidokkina, vaan haluaa vapautua fyysisestä elämästä. Kuolintapa on hänen oma manifestaationsa, ja kuolemaan liittyy usein edellä kuvatun kaltaista mustaa huumoria sellaisilla ihmisillä, jotka ymmärtävät, että kuolemaa ei ole todellisuudessa olemassa, vaan se on vain ikään kuin ”siirtymistä viereiseen huoneeseen”, ja fyysisen ruumiin lisäksi kuollut luopuu vain negatiivisista tunnetaajuuksista.

Henkilö, jonka oma isä oli käytökseltään arvaamaton ja poissaoleva alkoholinkäytön takia, löytää puolisoikseen aina joko päihteidenkäyttäjiä, tai muulla tavoin psyykkisesti epävakaita, tai tunnetasolla poissaolevia  tai haavoittuneita henkilöitä. Hänen negatiivinen tunnemuistonsa omasta isästä on siis edelleen aktiivinen, vaikka jokainen  parisuhde tavalla tai toisella epävakaan kumppanin kanssa lieventääkin tuota negatiivista tunnemuistoa, koska aina, kun koemme negatiivista, niin luomme kokemuksellamme samalla  positiivisen vastineen korkean tietoisuuden tasoon. Parisuhteet ja perheet ovat tärkeimpiä kanssaluomistilanteitamme siksi, että rakkauden tunne suhteen alussa, tai lasten ollessa pieniä,  mahdollistaa sen, että löydämme rinnallemme negatiivisia tunnemuistojamme myöhemmin aktivoivia kumppaneita. Tämä johtuu siitä, että suhteen alussa näemme toisen ihmisen ”korkeamman minämme silmin”, täydellisenä sieluna, mutta suhteen todellinen tunnetason side paljastuu vasta myöhemmin. Jos kuitenkin kykenemme ehdottomaan rakkauteen, niin voimme juuri tällaisten suhteiden avulla puhdistaa tuon vanhan negatiivisen tunnemuiston, jolloin lakkaamme myös löytämästä negatiivista tunnemuistoamme vastaavia kumppaneita.

On siis täysin väärin sanoa, että rakastuneina olemme ”epärealistisia”, sillä juuri ehdottoman rakkauden tunnetilassa näemme toisen ihmisen  sellaisena, kuin millainen hän sisimmältään ja perusolemukseltaan todella on: Täydellinen sielu, puhdasta rakkauden energiaa.

Jos olet kokenut elämässäsi paljon eroja, eli parisuhteesi eivät ole ”onnistuneet”, niin kyse  on siitä, että olet negatiivisissa tunnetiloissa olessasi keskittynyt  kumppaneidesi negatiivisiin puoliin, joista he ITSEKÄÄN EIVÄT PIDÄ. Ja he ovat siis joutuneet ilmentämään seurassasi juuri näitä puolia, ja kokeneet itse itsensä siitä johtuen arvottomiksi ja ”viallisiksi”. Kyse ei siis ole todellisuudessa siitä, että esim. sinua kohtaan vihamieliset kumppanisi olisivat nähneet sinussa vikaa, vaan he ovat nähneet vikaa itsessään, ja tämä tietoisuus on pitänyt heidät erossa omasta korkeammasta itsestään. Ja jos sinä puolestasi olet syyttänyt itseäsi parisuhteenne ongelmista, niin olet kokenut tunnetasolla syyllisyyttä, jolloin olet myös pakottanut kumppanisi syyttämään sinua. Ja päin vastoin. Eli alun perin te molemmat olette löytäneet toinen toisenne negatiivisten tunnemuistojenne samankaltaisuuden perusteella, ja kokiessanne parisuhteessa mitä tahansa ongelmia, niin olette molemmat aktivoineet noita negatiivisia tunnemuistoja itsessänne ja toisissanne. Ja tällöin vetovoiman laki on saanut teidät molemmat myös manifestoimaan ongelmia. Olette siis olleet puolisoina kuin ”vakka ja kansi”.

Jos taas toinen teistä on tietoisesti harjoitellut arvostamista, ja korkeassa tunnetilassa pysymistä, niin matalammassa tunnetilassa olevan on ollut lopulta  pakko poistua korkeammassa taajuustilassa olevan vaikutuspiiristä.

Mutta toisaalta: Se, joka on ehdottoman rakkauden tunnetilassa, on aina suunnattoman paljon vaikutusvaltaisempi, kuin yksikään matalammissa tunnetiloissa oleva kanssaihmisensä, eli saat kehen tahansa  maailman ihmiseen aina niin halutetessasi ”korkean tason yhteyden”, jolloin nuo muut ihmiset ilmentävät  omaa korkeinta olemustaan sinun seurassasi. Eli sinulla ei ole luojana koskaan mitään rajoitteita, saati ongelmia ja vaaroja, myöskään ihmissuhteissasi, jos olet aidosti ehdottoman rakkauden tunnetilassa, ja kohdistat positiiviset tunteesi kanssaihmisiisi. Ja siksi tietoisena Luojana sinun ei tarvitse koskaan kokea kärsimystä muiden ihmisten takia, sillä sinä vedät aina korkeassa tunnetilassa ollessasi puoleesi muita ihmisiä, jotka hekin ovat ehdottoman rakkauden  tunnetilassa.

Pyri siis aina, ja missä elämäntilanteessa tahansa,  tuntemaan iloa, rakkautta ja puhdasta myötätuntoa, sillä näissä korkeissa tunnetiloissa et koskaan koe kärsimystä.