Miksi koemme joskus juuri ennen toiveemme manifestaatiota suuria vastoinkäymisiä?

Otsikon sanaan ”vastoinkäymisiä”sisältyy paradoksi. Kuvittele tilannetta, että olet toivonut jotakin asiaa pitkään, mutta olet ollut itse oman toiveesi esteenä, eli et ole uskonut unelmaasi, vaan olet matalalla tunnetaajuudellasi vetänyt puoleesi vain lisää ongelmia. Olet siis luonut enemmän negatiivisia tapahtumaketjuja, kuin positiivisia.

Toiveesi ovat kuitenkin luoneet valtavasti positiivisia asioita korkeamman minäsi taajuudelle, joten toiveidesi virta on muuttunut pauhuavaksi koskeksi, jossa et lopulta enää yksinkertaisesti kykene melomaan vastavirtaan – ja taistelun käytyä ylivoimaiseksi päätät luovuttaa, ja käännyt myötävirtaan. Ja virta on niin voimakas, että se vie sinut väistämättä ja kovalla vauhdilla kohti toivettasi.

Mutta jotta ”uusi elämäsi” voisi alkaa, eli toiveillasi luomasi taideteos tulisi vihdoin viimeistä silausta myöten valmiiksi, niin joskus on niin, että lähes KAIKEN vanhan on väistyttävä uuden tieltä.

Ja mitä enemmän olet ponnistellut ja yrittänyt toteuttaa toiveitasi matalasta tunnetaajuudesta käsin, niin sitä ”rajumpia” saattavat kokemuksesi ennen toiveidesi manifestoitumista olla – koska myös nuo rajut kokemukset ovat todellisuudessa sinun omia toiveitasi. Et ehkä enää muista kaikkia toiveitasi, tai et halua myöntää, että olet toivonut niitä, mutta ne kuitenkin lopulta ovat sinun syvimpiä, sydämesi toiveita.

Tässä muutamia esimerkkejä tilanteista, jossa vanha ”kuolee” uuden tieltä, eli ns. vastoinkäyminen mahdollistaa toiveemme toteutumisen ja ikään kuin lopullisen läpimurron:

Jos  kaksi ihmistä ovat eläneet pitkään parisuhteessa, mutta suhteessa on ollut paljon ongelmia, ja joko vain toinen, tai kumpikin osapuoli ovat lähes koko ajan olleet turhautuneet tilanteeseen, niin toiveita paremmasta parisuhteesta on lähetety universumiin niin paljon, että suhteen on lopulta pakko päättyä. Tällaisia liittoja kutsutaan usein ”kulissiliitoiksi”. Se, mitä kulissin takana tapahtuu, on usein ainoastaan pariskunnan omassa tiedossa. Tällaisessa tilanteessa siis vähintään toinen osapuoli ei tunne pyyteetöntä rakkautta puolisoaan kohtaan lainkaan, jolloin tuo rakkaudeton osapuoli saattaa  lopettaa suhteen, ja etsiä itselleen matalassa tunnetaajuudessa ollessaan uuden puolison. Todellisuudessa kuitenkin se osapuoli, joka tuli jätetyksi,ja joka koki jonkin verran pyyteetöntä rakkautta, olikin eron varsinainen alkuunpanija, sillä hänen positiivinen tunteensa mahdollisti molempien osapuolten toiveiden manifestaation (korkea taajuus dominoi aina universumissa). Ja jättäjä puolestaan otti uuteen parisuhteeseensa mukaan oman matalan tunnetaajuutensa, eli hänen uusi parisuhteensa ei siksi voinut olla ”parempi”, vaan päin vastoin vielä vaikeampi, kuin edellinen, sillä vetovoiman laki veti jättäjän puoleen edelleen negatiivisia kokemuksia. Eli myös tuo uusi parisuhde oli tuollainen ”ei-toivottu” kokemus, ja sellaisena siis jo lähtökohtaisesti ”tuhoon tuomittu”- johtuen siis jättäjän negatiivisesta tunnetilasta erotilanteessa.

Tässä esimerkissä siis näennäinen vastoinkäyminen, eli jätetyksi tuleminen, on jätetyn toiveiden todellinen täyttymys, sillä vain tulemalla jätetyksi hän sallii itselleen oman toiveensa päästä epätyydyttävästä parisuhteesta pois, ja mahdollistaa siten itselleen uuden suhteen. Ja nimen omaan pyyteetön rakkaus on se portti, joka mahdollistaa tällaiset manifestaatiot. Se, että jätetty osapuoli tuntee usein voimakkaampaa tuskaa erotilanteessa, kertoo vain siitä, että mitään syytä tuntea negatiivisia tunteita ei ole, eli että hänen korkeampi minänsä on tapahtuneesta  täysin eri mieltä.

Jos taas parisuhteen osapuolista molemmat olisivat tunteneet toinen toisiaan kohtaan pyyteetöntä rakkautta, niin eroa ei olisi tapahtunut, vaan molemminpuolinen rakkaus olisi mahdollistanut molempien toiveiden manifestaatiot, ja parisuhde olisi vain vaikeuksien seurauksena ”syntynyt uudeksi”. Kun uskonnoissa puhutaan avioliitosta, joka solmitaan ajatuksella ”kunnes kuolema meidät erottaa”, niin tällä on alunperin tarkoitettu konkreettisesti molemminpuolista pyyteetöntä rakkautta, joka ”ratkaisee kaikki ongelmat”. Ei siis sitä, että osapuolten tulee ”kärsiä yhdessä viimeiseen saakka”, koska ”jumala” on niin päättänyt, vaan sitä, että korkea tunnetila eli rakkaus ilman ehtoja muuttaa liiton molempia osapuolia heidän oman korkeamman minänsä kaltaisiksi (”jumaliksi”, ”valaistuneiksi”) , jolloin kaikki eteen tulevat ongelmat voidaan ratkaista helposti ja ilman kärsimystä.

Ja vaikka ero tapahtuisikin, niin kerran yhdessä koettu liitto ON aina ikuinen. Ja tämä taas johtuu siitä, että kun kaksi ihmistä elää yhdessä, niin he toivovat päivittäin asioita myös yhteiseksi hyväksi, eli heidän toiveensa yhdistävät heitä korkean tietoisuuden tasolla ”ikuisesti”, vaikka he eivät enää eläisikään fyysisessä elämässään yhdessä. Korkeammat minämme eivät koskaan tunne negatiivisia tunteita ketään kohtaan, ja korkean tietoisuuden tasolla olemme aina kaikki yhtä.

Jos siis olet kokenut eron ihmissuhteessasi, niin pyri arvostamaan entistä puolisoasi korkeassa tunnetilassa, täysin riippumatta niistä negatiivisistakin kokemuksista, joita olette yhdessä kokeneet. Siten et ota seuraavaan ihmissuhteeseesi mukaan matalan taajuuden tunnemuistojasi.

”Näennäisiä vastoinkäymisiä, jotka mahdollistavat muutoksen” on monia muitakin. Esimerkiksi vakavasti sairas ihminen vapautuu kärsimyksistään ns. kuolemalla – kuolemaa ei todellisuudessa ole olemassa, mutta fyysisessä kuolemassa resistanssi ja sen myötä kärsimys häviää. Väsynyt ihminen vapautuu hetkeksi raskaasta työstä sairastumalla tai jäämällä työttömäksi. Talo, joka on suurella tontilla, voi palaa, jos se ei mene kaupaksi, jolloin pienemmille tonteille löytyykin ostajat. Ihminen, jolla on paljon rahaa, joka ei kuitenkaan tuota hänelle iloa, voi menettää rahansa, ja löytää ilon elämäänsä aineettomista asioista. Myös kaikki ihmiskunnan keksimät innovaatiot ja keksinnöt ovat saaneet alkunsa toiveista, eli ei-toivottu kokemus on inspiroinut keksijää, ja saanut aikaan toivottua.

Kaikki kokemamme menetykset ja vastoinkäymiset ovat siis ihan kirjaimellisesti ”kultareunaisia”. Meidän on vain opittava näkemään kaikki kokemuksemme korkeamman minämme silmin.