Miksi synnymme maailmaan, vaikka korkean tietoisuuden tilassa tiedämme, että voimme kokea elämässämme myös kärsimystä?

Vastaus kysymykseen on yksinkertainen: Koska korkean tietoisuuden tilassa, ennen syntymäämme, me tiedämme, että kärsimys on aina pelkkää harhaa.

Ja koska me tiedämme myös, että juuri negatiiviset tunteemme mahdollistavat onnellisuuden, jota koemme, koska niiden avulla luomme toiveitamme, ja onnellisuus on fyysisessä elämässä aina MATKA kohti toiveitamme, ei siis koskaan pysyvä onnellisuuden tila. Olemme aina matkalla jonnekin, kohti uusia toiveita ja unelmia.

Eli korkean tietoisuuden värähtelytaajuudessa me tiedostamme, kuinka suunnattoman tärkeitä me kaikki ihmiset olemme universumin laajentumisen kannalta, koska elämän ainoa tarkoitus on ilo, jota luominen aikaansaa. Ja ilman meitä ei tapahtuisi tietoista luomista. Kasvit ja eläimet pitäisivät kyllä yllä jatkuvaa evoluutiota, ja elämän henki säilyisi niissä, mutta me olemme tuosta evoluutiosta syntyneitä ja laajentuneita, eikä se, mikä on laajentunut,  voi koskaan tapahtua taakse päin, taantua.

Ja vaikka siis olisimme kärsineet elämässämme paljonkin, niin kun myöhemmin katsomme kärsimystämme korkeamman minämme silmin, niin emme näe enää kärsimystä, vaan tunnemme suurta tyydytystä siitä, mitä olemme luoneet. Ja kun fyysisesti ”kuolemme”, niin tunnemme suunnatonta iloa siitä, että olemme eläneet. Sillä kuoleman hetkellä koemme todeksi aivan kaiken, mitä näennäisillä ongelmillamme olemme luoneet. Ja juuri tuolla, korkealla  tietoisuuden tasolla ovat myös ns. edesmenneet läheisemme, kunnes he jälleen syntyvät innokkaina uudelleen.

Korkeamman minämme tunnetaajuudessa me tiedämme, että kärsimys johtuu PELKÄSTÄÄN siitä, että katsomme negatiivista kokemustamme negatiivisessa tunnetilassa, jolloin syntyy näköharha kärsimyksestä, ja ”toivottomuudesta”.

Ihmiselämässä ei siis ole todellisuudessa yhtään ongelmaa, sillä jokainen ongelma on itsessään jo luonut ratkaisun itseensä. Eli vain meidän negatiivisessa tunnetilassa tekemämme havainto ongelmasta luo harhan kärsimyksestä.

Jos ajattelet elämäsi käytännöllisiä ongelmia, vaikkapa sairauksia tai rahahuolia, niin keksit aina tekosyitä sille, kuinka ongelmista kuitenkin TÄYTYY olla huolissaan, jotta ei olisi ”vastuuton”. Eli luot itse kärsimyksesi pelkäämällä, ja olemalla huolissasi, sillä juuri huolehtimisesi ja pelkosi  vetävät puoleesi vain lisää ongelmia.

 

Mutta kun ajattelet rakkautta, niin ymmärrät, että kärsimystä ei ole! Sillä jos rakastat, niin tunnet rakkautta. Et siis koskaan saa rakkautta keneltäkään muulta ihmiseltä, vaan voit vain tuntea rakkautta itse. Kun tunnet rakkautta, niin vedät kyllä puoleesi muita ihmisiä, jotka hekin tuntevat rakkautta. Mutta sinun rakkautesi on vain ja ainoastaan sinussa, sillä sinä OLET perusolemukseltasi rakkaus.

 

Rakasta siis myös kaikkia ongelmiasi, täysin ehdoitta, ilman selityksiä – ja niitä ei enää ole.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *