Miksi uskonnot muuttuvat niin usein hyvän sanoman irvikuviksi?

Monen uskonnon perustana on alun perin ollut profeetallinen sanoma, siis kanavoitu viesti ja oivallus, joka on lähtöisin korkeammasta tietoisuudesta. Moni profeetta on siis ollut korkeassa tunnetaajuudessa ja saanut inspiraation välittää tietoa universumin laista kanssaihmisilleen.

 

Uskontojen ongelma ei siis useinkaan ole alkuperäisessä, korkeassa tunnetaajuudessa kanavoidussa opissa, vaan uskonnollisen opin tulkinnassa – siis tulkitsijoissa: Muistiinkirjoittajissa, kääntäjissä ja tekstin mahdollisissa muokkaajissa – puhumatakaan kirjoitetun viestin vastaanottajista.

Ajatellaan vaikka tilannetta, jossa suomenkielinen lause käännetään vieraalle kielelle, ja sen jälkeen tuo vieraan kielen lause käännetään takaisin suomen kielelle. Mitä abstraktimpi ja vertauskuvallisempi lause on kyseessä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä alkuperäinen viesti ei ole enää sama, kuin tämän yksinkertaisen käännösprosessin alussa. Ja uskonnolliset tekstit ovat usein hyvin vertauskuvallisia, sillä uskonnolliset opit käsittelevät usein asioita, jotka eivät ole ”tästä maailmasta”.  Uskonnolliset termitkin voi käsittää hyvin monella tavalla, riippuen täysin tulkitsijasta ja vastaanottajasta. Tällaisia sanoja ovat esim. uskonnoissa hyvin yleiset termit kuten ”jumala”, ”rakkaus”, ”sielu” tai ”uudestisyntymä”.

 

Suuri osa uskonnoista on myös perustettu, ja uskontojen ns. pyhät kirjat kirjoitettu, hyvin kauan sitten, täysin erilaisessa maailmassa ja yhteiskunnassa, kuin missä nykyisin elämme. Jos hyvin vanhaa uskonnollista tekstiä siis yritetään tulkita kirjaimellisesti nykypäivänä, niin myös historiallisten aikakausien väliset erot vaikuttavat suuresti siihen, miten tuo kauan sitten kirjoitettu teksti ymmärretään tänä päivänä. 

 

Ei siis ole ihme, että vaikka profeetallinen tieto olisi uskontojen pohjalla ollut alun perin korkeammasta tietoisuudesta peräisin, niin tuon tiedon syvällinen ymmärtäminen – ikivanhaa ja useimmiten vieraasta kielestä käännettyä, ja mahdollisesti myös historian saatossa moneen kertaan editoitua tekstiä tulkitsemalla – voi olla vaikeaa. Etenkin, koska profeetat ja kanavat eivät läheskään aina ole itse kirjoittaneet ylös oppejaan – ja myöskään vastaanottajat eivät ole läheskään aina tekstiä lukiessaan korkeamman minänsä taajuudella.

 

Tieto universumin laista – siis puhtaan positiivisen energian ja puhtaan rakkauden dominanssista universumissa – muuttuu siis uskonnoksi muovautuessaan hyvin usein ”totuuden irvikuvaksi”, ellei uskonto salli jäsenilleen vapautta tulkita uskonnollista oppia heidän omasta korkeasta tunnetaajuudestaan käsin, vaan vaatii uskovia kirjaimellisesti noudattamaan esim. pyhää kirjaa, ja sen papiston rajaamaa tulkintaa – siitäkin huolimatta, että uskontokunnan jäsen ei sisäisesti resonoisi tuon tekstin ja tulkinnan kanssa.

Uskonnot aiheuttavat siis paradoksaalisti kannattajissaan usein myös ahdistusta, sillä negatiivinen tunne osoittaa, että ”pyhän kirjan” uskonnollinen tulkita ei ole aina resonanssissa korkeamman tietoisuuden ja universumin totuuden  kanssa. Ja jos uskovalla ei siis ole lupa kuunnella omaa sisäistä intuitiotaan, vaan hän joutuu ”kilvoittelemaan” ja ”horjumaan” uskossaan, ja papisto selittää tällaisten negatiivisten kokemusten johtuvan vain siitä, että ”jumala testaa” uskovan uskoa, niin uskontokunnasta saattaa muodostua uskovaisille enemmän pelkkä sosiaalinen ryhmä, jonka jäsenet kokevat elämän raskaana, rukoilevat toinen toistensa puolesta, ymmärtämättä läheskään aina, miksi ”jumala rankaisee omiaan” – ja odottavat kuolemaa ja ”taivaspaikkaa”, tai tuomiopäivää. Inhimillisesti katsoen erityisen vaikeaan tilanteeseen joutuvat esim.  homoseksuaalit sellaisissa uskonyhteisöissä, joissa homoseksuaalisuus on tulkittu tuomittavaksi.

 

Myös uskonsodat ovat suuri paradoksi, sillä useissa uskonnoissa tappaminen ja väkivalta ovat matalan tunnetaajuuden ilmentyminä alun perin ollut profeetallisen opin vastaista. Mutta koska uskonnon tulkitsijat ja kannattajat ovat hyvin usein itse matalalla tunnetaajuudella, niin opin kanssa selvästi ristiriidassa olevat asiat voivat muodostua jopa ”normiksi”. Samantyyppinen uskonnollinen lieveilmiö on myös monien shamanististen  kulttuurien perustaa murentanut kristillinen lähetystyö,  ja yli päätään ”vääräuskoisten” käännyttäminen omaan, ”oikeaan” uskoon. Lisäksi maallinen valta on kautta ihmiskunnan historian käyttänyt hyväkseen uskontoja omien valtapyrkimystensä tehostajana, sillä uskonnolla on hyvin helppo pelotella, – ja siten hallita – suuriakin ihmisjoukkoja.

 

Meillä jokaisella on joka hetki suora yhteys korkeampaan minäämme ja korkeaan tietoisuuteen, ja mahdollisuus siis milloin tahansa vastaanottaa universaalia totuutta ja vastauksia kysymyksiimme. Uskonnot ja niiden rituaalit eivät suinkaan aina ole ihmiselle vahingollisia, mutta  tuo henkilökohtainen, korkeassa tunnetaajuudessa kokemamme yhteys  on silti ainoa täysin luotettava kanava vastaanottaa universaalia tietoa. Sillä me OLEMME osa korkeampaa tietoisuutta, me OLEMME Kaikki Mikä On.