Albert Einstein kysyi: ”Onko universumi ystävällinen paikka?” Ja tällä kysymyksellä hän tarkoitti sitä, että voimme itse vapaasti  valita oman todellisuutemme laadun, ystävällisen tai epäystävällisen universumin. Voimme siis valita myös ei-toivotun, mistä kertovat negatiiviset tunteemme, mutta kaikki toiveemme lisäävät silti aina hyvinvointiamme, sillä myös kärsiessämme luomme koko ajan lisää vain sitä, mitä toivomme kokevamme.

Universumi siis laajenee koko ajan ”paremmaksi”, eli pyrkii harmoniatilaan,  vaikka negatiivisetkin ajatuksemme ovat ikuisesti olemassa, matalan taajuuden ajatusvirtoina. Se, että negatiivisia ajatusvirtoja on olemassa, ei siis koskaan tarkoita, että meidän tulee vastaanottaa niitä, ja elää niitä omassa elämässämme todeksi. Esimerkiksi ”paholainen” ja ”demonit” ovat vain ihmiskunnan tuntemien pelkojen luomia ajatusmanifestaatioita, joita emme koskaan voi kokea todellisiksi ollessamme resonanssissa, eli samassa taajuustilassa korkeamman minämme, eli korkean tietoisuuden kanssa.

Eikä kukaan toinen ihminen voi koskaan vihata sinua, jos sinä itse tunnet puhdasta rakkautta tuota toista ihmistä kohtaan, koska rakkauden korkeassa, selkeyden tunnetilassa, et vedä puoleesi matalissa taajuuksissa olemassaolevia vihan ajatuksia, ja pahoja tekoja, eli matalan tunnetaajuuden inspiraatioita – oli niiden toteuttaja sitten sinä itse, tai joku muu ihminen. Eli sinulla ei ole elämässäsi koskaan mitään pelättävää, jos valitset korkean tunnetaajuustilan.

Ihmiskunta ei voi koskaan päästä eroon mistään, mitä se on ajatuksillaan luonut, eli kaikki, mitä on koskaan ajateltu, on ikuisesti olemassa, ja kaikella tuolla ”ajatuksella jostakin” on tietty taajuus. Mutta sinun ei siis tarvitse valita sellaista todellisuutta, joka saa sinut tuntemaan negatiivisia tunteita. Ja koska sinä tunnet jo tämän universumin totuuden, eli tiedät olevasi oman todellisuutesi täysin vapaa luoja, niin et voi enää koskaan tuntea yhtään negatiivista tunnetta tiedostamatta, mitä se tarkoittaa. Et siis voi enää palata takaisin elämään, jossa vain ”siedät” sellaista elämää ja kokemuksia, joita et haluaisi kokea. Tietoisuustasosi on siis kohonnut ja laajentunut niin paljon, että negatiiviset tunnetilasi tuntuvat sinusta nyt paljon epämiellyttävämmiltä, kuin silloin, kun et vielä tiennyt olevasi itse vastuussa omista kokemuksistasi.

Jos sinua joskus jopa pelottaa tämä täydellinen vapautesi ja vastuusi, niin mieti, miten paljon pelottavampaa oli uskoa, että joku sinun ulkopuolellasi elävä voima – sattumasta puhumattakaan – hallitsisi elämääsi!

Täydellinen vapaus kyllä  antaa lisää vastuuta, mutta tietoisuus vapaudestamme vapauttaa meidät myös pelosta, sillä oman todellisuutemme vapaina luojina hallitsemme elämäämme täydellisesti, jos vain niin haluamme.

Rakasta ja arvosta siis kaikkea hyvinvointia, jota olet jo itsellesi sallinut, syyllisyyttä tuntematta, sillä sinä itse olet vetänyt tuon kaiken puoleesi, ja arvostamalla sitä, manifestoit elämääsi lisää samanlaista. Eli sinun ei tarvitse tuntea kiitollisuutta ja nöyryyttä, jos koet ja vastaanotat asioita, joista nautit, sillä olet itse luonut tuon kaiken. Äläkä vaadi myöskään kiitollisuutta kanssaihmisiltäsi, jos inspiroidut auttamaan heitä, sillä auttamalla muita saat myös muut ihmiset auttamaan sinua. ”Hyvä kiertää”, emmekä me ihmiset ole erillisiä. Hyvät asiat, joita teet muille, teet myös itsellesi, ja hyvät asiat, joita sallit itsellesi, hyödyttävät myös kaikkia muita.

Universumi tarjoaa sinulle omia toiveitasi jokaisena elämäsi hetkenä. Et enää edes muista, mitä kaikkea olet toivonut, mutta voit olla varma, että jos pysyt korkeassa tunnetilassa, niin vastaanotat aina jonkin oman toiveesi. Eli korkea tunnetilasi on aina kuin vihreä liikennevalo, joka kehottaa: ”Kulje tähän suuntaan!”

Ja  jos tunnet masennusta ja toivottomuutta, niin muista, että myös vihan tunne on tuossa tunnetilassa  toiveesi täyttymys, sillä toiveesi on aina hieman korkeampi tunnetila, kuin missä juuri nyt olet. Iloitse siis myös  vihan, kateuden  ja katkeruuden tunteistasi, sillä nekin ilmentävät  haluasi kokea oma voimasi  ja vapautesi – mutta älä jää noihin negatiivisiin tunteisiin kiinni, vaan tunne katkeruuden jälkeen turhautumista, ja sen jälkeen toiveikkuutta, joka johdattaa sinut uskon, tiedon ja ehdottoman rakkauden tunnetiloihin.

Ja tuntiessasi sisimmässäsi puhdasta iloa, puhdasta, ehdotonta rakkautta, niin itseäsi, kuin koko muuta luomakuntaa kohtaan, niin olet vaikutusvaltaisempi, kuin miljoonat muut. Eli nauti elämästäsi, ja elä todeksi omia unelmiasi, ja auta samalla myös muita ihmisiä elämään todeksi omia haaveitaan, omalla esimerkilläsi.

Sinä olet Luoja, sinä olet Valonkantaja.

Vaikka eläimetkin pyrkivät vaistojensa ohjaamina synnyttämään ja ylläpitämään elämää, ja myös niiden evoluutio perustuu tähän vaistomaiseen tarpeeseen, niin ne eivät toisaalta kuitenkaan koskaan vastusta kuolemaa, sillä ne tietävät, että kuolemaa ei ole olemassa, vaan fyysinen elämä on vain unta.

Me ihmiset emme myöskään voi kokea elämää eläimen tavoin, koska me tulkitsemme elämäämme omien aistiemme vastaanottamina värähtelytaajuuksina, ja eläimet vastaanottavat nuo samat taajuudet omien aistielintensä välityksellä. Emme siis voi koskaan täysin tietää, miltä elämä, kärsimys, tai kuolema eläimestä ”tuntuu”, koska koemme elämää vain omasta kokemuksestamme käsin.

Emme voi ihmisinä kokea eläimen kokemusta elämästä, ellemme ole hyvin korkeassa, intuition tunnetilassa.

Eläimet eivät usko fyysisten olomuotojen rajallisuuteen, vaan ne tietävät, että fyysisiä olomuotoja syntyy tarvittaessa uusia rajattomasti. Eläimet eivät siis ihmisen tavoin ”pelkää elämän rajallisuutta”.

”Olemassaolon taistelu” on siis eläimillekin koettua todellisuutta eli olemassa, mutta se ei ole samalla tavalla negatiivisista tunnetiloista lähtöisin olevaa taistelua, kuin ihmisillä, vaan paremminkin ”elämän tanssi”, siis näytelmää, johon ei liity paremmuutta ja huonommuutta, ei moralismia uhreista ja tappajista, pahoista ja hyvistä eläimistä. Aivan kuten näytelmissäkään näyttelijät eivät muutu ihmisinä ”pahoiksi”, jos he esittävät pahaa tekevän, ja kärsimystä aikaansaavan ihmisen roolia.

Eikä eläimen kokemaan todellisuuteen sisälly myöskään mennyttä ja tulevaa, vaan ainoastaan meneillään oleva hetki, elossa olemisen kokemus.

Eläimetkin kyllä luovat elämällään todellisuuttaan ja kokemuksiaan, mutta sallimalla aina helpoimman polun. Esim. saaliseläin ei ole huolissaan siitä, että se on saaliseläin, vaan se nauttii elämästään ollessaan hengissä. Linnunpoikanen nauttii syntymästä, ja vaikka se kuolisi tunnin päästä kuoriutumisesta, niin se on siili elänyt, luonut elämää, nauttinut elämästä. On ymmärrettävä, että eläimelle ja kasville elämä itsessään on arvokasta, ei sen pituus. Eläimet ja kasvit tiedostavat konkreettisesti,että aikaa ei ole olemassa, eivätkä ne siksi koe aikaa, eivätkä kärsi esim. jonkin asian saamisen hitaudesta, tai jonkin tapahtuman kokemisen ”liiallisesta” nopeudesta.

Jos eläin kituu, niin se ei sure kitumistaan, vaan elää hetkessä. Eli siinä missä ihmisen matalan tunnetaajuuden pelkoajatukset pahentavat kitumista, niin eläin vain sallii kitumisen. Vastaavastihan ihminenkin voi jopa nauttia kivusta, jos hän ei vastusta sitä.

Kituminen on siis kärsimystä, jos vastustamme kokemustamme, mutta osa elämää, jos emme vastusta sitä. Samasta syystä esim. synnytysvalmennuksessa ohjataan synnyttäjiä rentoutumaan, eli kokemaan kiputiloja vastustamatta niitä, tai synnyttäjä voidaan hypnotisoida kokemaan kipu neutraalina, tai jopa nautintona.

Kun ihminen katsoo nälkään kuolevaa jäniksenpoikaa, hän on negatiivisessa tunnetilassa, ja tuntee sääliä ja empatiaa. Mutta jäniksenpojat itse ovat korkeassa tunnetilassa, sallien nääntymisen, pelkäämättä sitä. Niiden vaistot kyllä ohjaavat niitä refleksinomaisesti syömään, jos ruokaa on tarjolla, mutta jos ruokaa ei ole, niin ne aivan yhtä refleksinomaisesti nääntyvät ja kuolevat.

Tietä ylittävä siiliemo kyllä seuraa vaistojaan parhaansa mukaan, mutta siilien evoluutio ei ole vielä tehnyt niistä ”autonpyöränkestäviä”, jolloin siili voi kuolla autonpyörän alle – vaikka siilit ovatkin jo kehittäneet taidon vastustaa piikeillään monia muita uhkia.

Esim. runsaasti jälkeläisiä vuosittain tuottavat rotat ja hiiret luovat itsestään koko ajan kestävämpiä esimerkiksi ihmisen kehittämille myrkyille, mutta rottaa tai hiirtäkään ei silti huoleta kuoleminen, vaan elämä itsessään luo evoluutiokehityksen. Evoluutio, eli tarkoituksenmukaisemmaksi muuntuminen on elämän luonne, eli ”elämä luo itse itseään tarkoituksenmukaisemmaksi” koko ajan, ilman moralismia, ilman ajallisia tavoitteita, tai ”lopullisia päämääriä”. Sillä elämä ja luominen on ikuista, ja itsessään arvokasta, itse itseään ylläpitävää.

Eläimet, kasvit ja ihmiset ovat myös toinen toistensa kanssaluojia, ja ihminen toivoo ja manifestoi elämäänsä esimerkiksi lemmikkejä, jotta hänen tunnetaajuutensa pysyisi korkeampana. Eläimet vastaavat tähän toiveeseen, myös silloin, jos ihminen on hyvin masentunut, ja joskus myös kyvytön huolehtimaan eläimestä, tai lopettamaan eläimen silloin, kun eläin olisi jo valmis lopettamaan elämänsä. Luonnossa huonokuntoisen eläimen kanssaluoja on usein toinen eläin, joka auttaa eläintä kokemaan helpommin ja nopeammin vapautumisen fyysisestä olomuodosta.

Ihmisen seurassa elävät eläimet – etenkin laumaeläimet – voivat kyllä oppia ihmiseltä huolehtimisen ja stressaantumisen tunnetiloja, mutta silti esim. koira ja hevonen sallivat elämää, ja nauttivat elämästään aina, kun se vain on mahdollista, myös eläessään ihmisen seurassa ja ”armoilla”. Ja mitä enemmän kesyn laumaeläimen ympäristössä elää ihmiseen vähemmän kiinnittyneitä eläimiä, sekä kasveja,niin sitä vapaammaksi vanha ja kipeäkin laumaeläin itsensä tuntee. Sillä kipeä koirakaan ei ajattele olevansa kipeä koira, vaan se kokee ennen kaikkea olevansa elossa.

Ihmisen seurassa elävä kesy eläinkään ei siis ajattele ja arvota omaa elämäänsä arvokkaaksi tai vähemmän arvokkaaksi hyvinvointinsa tai pahoinvointinsa mukaan, koska kipu on eläimelle vain tunne, jota eläin ei siis ihmisen lailla vastusta. Kipu on eläimelle vain osa elämää, ei siis negatiivinen,eli ei-toivottu. Eläin kuitenkin sallii solujensa parantaa itsensä, kun taas ihmisen negatiiviset tunteet usein estävät soluja palauttamasta harmoniatilaa.

Kesyjen eläinten allergiat ja syövät ovat kyllä ihmisen negatiivisten tunnetilojen vaikutuksesta lisääntyneet, mutta lemmikkieläin siis itse etsii vaistomaisesti koko ajan keinoja vapauttaakseen itseään ihmisen tunnetilojen vaikutuksesta. Eikä tästä huolimatta siis moralisoi tai syyllistä kuitenkaan ihmistäkään. Vaikka ihminen voi omilla peloillaan ja huolillaan manifestoida lemmikilleen sairauden samaan tapaan, kuin ihminen voi manifestoida käteensä kivun, ja tuohon kätensä kipuun keskittymällä ylläpitää ja pahentaa käden kipua. Sillä ei-toivottuun keskittyminen lisää aina vetovoiman lain vaikutuksesta ei-toivottua.

Vaikka negatiivisissa tunnetiloissa usein olevan ihmisen seura voikin sairastuttaa eläimen, niin eläin ei siis tuomitse ihmistä, joka on negatiivisessa tunnetilassa, vaan kokee yhteyden tämän korkeimpaan olemuspuoleen, eli elämään itsessään. Aivan samoin, kuin vastasyntynyt vauvakin tietoisesti syntyy olosuhteisiin, joissa se saattaa kokea kärsimystä. Syntyessään tuo vauva on kuin eläin, joka on siis vanhempiensa kanssaluoja, joka uskoo, että hänen korkeampi olemuksensa voi auttaa vanhempaa kohottamaan omaa tunnetaajuuttaan. Pieni vauva ei siis pelkää elämää, ja sen mahdollistamia, tulevia kärsimyksiä, eikä elämää pelkää myöskään lemmikkieläin, joka vastaa lemmikkiä toivovan masentunen ihmisen toiveeseen,olemalla olemassa ja läsnä ihmisen kanssaluojana.

Ihminen manifestoi omia uskomuksiaan myös suhteessa omiin lemmikkeihinsä, aivan kuten ihminen manifestoi kokemuksia omaan elämäänsä yleensäkin. Lemmikkieläimen ”kohtalo” heijastelee aina tavalla tai toisella sen omistajan omaa elämäntilannetta, ja uskomuksia. On ihmisiä, joiden kaikki eläimet ovat terveitä ja pitkäikäisiä, koska niiden omistaja uskoo lemmikkien terveyteen ja pitkäikäisyyteen. On ihmisiä, joden eläimet sairastavat paljon, mutta pysyvät silti hengissä pitkään. On ihmisiä, joilta  on jäänyt useita kissoja auton alle, ja ihmisiä, joiden kissat eivät koskaan jää auton alle, vilkasliikenteisissäkään taajamissa. On ihmisiä, joiden kaikki koirat ovat kokeneet odottamattoman kuoleman nuorina, mitä erilaisimmilla tavoilla, koska omistaja uskoo ja pelkää, että hänen koiransa kuolevat helposti, ja odottamatta. On ihmisiä, joilta on kuollut ja sairastunut useita hevosia monista eri syistä, vaikka omistaja on pitänyt hevosista todella hyvää huolta. Ja tämä jhtuu siitä, että tuon omistajan pääasiallinen tunnetila on ollut huoli, ja pelko hevosten menettämisestä. Hevosten kuoleminen loppuu vasta sitten, kun omistaja lakkaa pelkäämästä sitä.

Monet lemmikkieläimetkin pyrkivät kuolemaan ihmisen matalien tunnetilojen ulottumattomissa, mikäli se suinkin on mahdollista, sillä ihmisen negatiiviset tunnetilat vaikeuttavat jossain määrin eläimen luonnollista kuolemaa. Esimerkiksi pihatossa elävä hevonen saattaa pyrkiä kuolemaan kauempana laitumella tai tarhassa, ja kissa vetäytyy kuolemaan metsään.

Mutta eläin ei silti koskaan moralisoi negatiivisessa tunnetilassa olevaa, surevaa omistajaansa, jonka on vaikea lopettaa eläintä, syyttämällä tätä ”kiduttajaksi”, sillä eläimet eivät tuomitse, vaan ne seuraavat vain vaistojaan, ja vaiston taajuus on korkein taajuus. Eläimelle siis kärsimyksen hetki on yhtä arvokas, kuin harmonisempikin elämän hetki.

Elämä eri olomuodoissaan ei koskaan lopu, ja eläin tietää ja tiedostaa sen. Syntymä, elämä ja kuolema ovat eläimelle täsmälleen yhtä arvokkaita.

Eläin ei siis vastusta elämää eikä kuolemaa, ja kärsimys ja nautinto ovat eläimelle vain kokemuksia. Eläin pyrkii vaistomaisesti kyllä valitsemaan helpoimman polun, mutta jos helpoin polku on kärsimys, niin eläin hyväksyy myös kärsimyksen, sillä kärsimyksen hyväksyminen on helpompi polku, kuin kärsimyksen vastustaminen.