Ihminen, joka tuomitaan elinkautiseen vankeuteen, on itse luonut oman ns. kohtalonsa, kuten kaikki muutkin ihmiset, ja hänellä on myös täysin samanlainen mahdollisuus muuttaa tuon kohtalon suuntaa, kuin kaikilla muillakin. Usein näin ei kuitenkaan tapahdu, ja tämä johtuu siitä, että tuo henkilö tuomitsee itse itsensä, eli aktivoi jo tekemiään rikoksia, ajattelemalla niitä toistuvasti. Hän siis uskoo itse ”pahuuteensa”. Hänen korkeampi minänsä ei sen sijaan koskaan tuomitse tuota rikollista MISTÄÄN, ja juuri siksi tuo vanki kokee negatiivisia tunteita, tuomitessaan itsensä ”pahaksi”, tai ”paatuneeksi”. Eli rikollinen rankaisee itse itseään, esimerkiksi jatkamalla rikollista toimintaa niin kauan, että ehdoton vankeus katkaisee tuon kierteen.

Jos tällainen henkilö lopettaisi tietoisesti jo tekemiensä rikosten ajattelemisen, ja kohdistaisi ajatuksensa mihin tahansa myönteiseen asiaan, niin hänen toiveensa vapaudesta ja onnellisuudesta toteutuisi hyvin nopeasti, sillä hän on rikoksia tehdessään, ja itseään rangaistessaan, esittänyt erittäin voimakkaita toiveita täysin päinvastaisesta elämästä. Ja jos hän siis lähtisikin purjehtimaan ns. myötävirtaan, jatkuvan omaa itseään vastaan taistelemisen sijaan, niin hänkin kokisi onnellisuutta jokaisena tulevana hetkenään, sillä onnellisuus on aina vain sitä, että kuljemme todellista toivettamme kohti, ja vapaudumme astetta negatiivisemmasta tunnetilasta.

Se, että elinkautiseen tuomittu henkilö on rikoksia yli päätään tehnyt, johtuu sekin vain siitä, että hän on pyrkinyt kokemaan onnellisuutta! Sillä jos ihminen kokee arvottomuutta ja masennusta, niin hän ei voisi olla kauempana omasta, korkeammasta minästään, ja siksi viha – joka on useimmiten rikolliseen toimintaan johtava tunnetila – on masentuneelle ihmiselle aina helpottava tunne. Ja on myös muistettava, että myös rikollisen uhrit mahdollistavat aina rikoksen, olemalla samassa tunnetaajuudessa rikollisen kanssa. Vetovoiman laki on ehdoton luonnonlaki, eikä se erottele myöskään näennäisesti ”viattomia” uhreja, kuten pieniä lapsia ja eläimiä, muista uhreista. Vaikka lasten ja eläinten joutumista rikollisten uhreiksi on meistä monien vaikea hyväksyä, niin se, että emme hyväksy sitä, ei muuta vetovoiman lakia. Jos pieni lapsi syntyy maailmaan, ja joutuu jo hyvin varhain rikollisen uhriksi, niin tuo sielu on itse valinnut ns. kohtalonsa. Ja myös tuo rikollinen on pohjimmiltaan ”pieni lapsi”, joka on päätynyt tuntemaan vihaa ja kostonhimoa, koska hän on siis tuntenut itsensä arvottomaksi.

Kukaan ihminen ei siis koskaan ole perusolemukseltaan paha, vaan kaikki ns. pahat teot johtuvat poikkeuksetta aina vain negatiivisista tunteistamme – silloinkin, jos tekijä on ns. syyntakeeton, eli ei ”ymmärrä tehneensä pahaa”. Sillä silloinkin uhri on itse mahdollistanut rikoksen, olemalla negatiivisessa tunnetaajuudessa (pelko tai viha). Korkeampi minämme ei koskaan moralisoi ketään, eikä sääli ketään, sillä kaikkien meidän perusolemus on AINA puhdasta rakkautta, puhdasta positiivista energiaa. Negatiiviset tunteemme mahdollistavat täydellisen vapautemme oman elämämme Luojina, ja myös rikollisuus on siis mahdollista, koska olemme täydellisen vapaita kokemaan myös kärsimystä.

Ja myös nuo masennuksesta vapauttavat tunteet, eli viha, katkeruus ja kosto, johtavat siis aina kärsimykseen, jos jäämme noihin tunteisiin kiinni. Eli rikoksista kärsii kaikkein eniten aina tekijä itse, ja myös uhri kärsii, ellei hän kykene anteeksiantoon, eli olemaan ajattelematta kokemaansa rikosta negatiivisessa tunnetilassa. Anteeksianto ei siis ole koskaan mitään muuta, kuin sitä, että jätämme huomiota kokemamme negatiivisen kokemuksen, ja näemme meille rikoksen tehneessä ihmisessä oman itsemme, jolloin katsomme siis jokaista kanssaihmistämme aina korkeamman minämme silmin.

Jos taas katsomme kokemaamme rikosta ehdotoman rakkauden tunnetilassa, niin ymmärrämme, että rikollinen teki tekonsa vain siksi, että sen tekeminen sai hänet tuntemaan helpotuksen tunteen, ja että myös tuon rikollisen perusolemus on puhdasta rakkautta.

Olemme niin vapaita, että voimme valita myös kärsimyksen, joko tekemällä väärin muita (ja samalla itseämme) kohtaan, tai uhriutumalla, eli kärsimällä itse muiden ihmisten teoista. Mutta molemmissa tapauksissa valitsemme siis itse kärsimyksemme, keskittämällä ajatuksemme ei-toivottuun, eli aikaansaamalla taistelun jatkumisen jatkamalla itse taistelua.

Jokainen kokemamme ongelma, ja myös vakava rikos (joko tekijän tai uhrin asemassa koettu), on aina suunnattoman arvokas, sillä juuri kokemamme ongelmat saavat meidät toivomaan ei-toivotun sijasta toivottua. Jos siis elinkautiseen tuomittu katsookin tuomiotaan aidosti korkeamman minänsä silmin, nähden kokemuksensa arvokkuuden, eli negatiivisen kokemuksen luoman positiivisen – voimme missä tahansa olosuhteissa kokea iloa ja tyytyväisyyttä, sillä tyytyväisyys on tunnetila, ei olosuhde – niin myös hänen toiveensa toteutuu, ja tapahtuu jotakin sellaista, joka mahdollistaa myös tuon vangin toiveen vapaudesta toteutua. Vapautuminen voi tapahtua myös kuoleman kautta – kuolemahan on aina täydellinen vapautuminen negatiivisista tunnetiloista, jotka ovat kärsimyksemme ainoa syy – mutta universumille ei MIKÄÄN ole mahdotonta, joten vanki saatetaan myös armahtaa. Tai hän saa tavalla tai toisella tilaisuuden tehdä jotakin sellaista, joka tekeekin hänestä  arvostetun ja rakastetun henkilön, jolloin hän voi kokea onnellisuutta myös vankeudessa ollessaan, esimerkiksi tukemalla muita vankeja. Meidän mieltämme ja sieluamme ei kukaan toinen ihminen voi koskaan vangita, ja oman mielemme voima ja ongelmanratkaisukyky on täysin rajaton!

On hyvin tavallista, että juuri suurimmat kärsimykset, ja ”mahdottomimmat tilanteet”,  johtavat lopulta myös todella suuriin ilonaiheisiin, sillä kun koemme jotakin todella ”pahaa”, niin luomme samalla hetkellä yhtä voimakkaan toiveen ”hyvästä”. Sanonta: ”ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin” pitää siis aina paikkansa.

Käytännön esimerkkejä:

Koronavirus on helpottanut monen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevan velkaantuneen asemaa, sillä pankit ovat antaneet velallisille mahdollisuuden maksaa lainoista pelkästään korkoja.

Pandemia on antanut monelle stressaantuneelle ihmiselle mahdollisuuden jäädä kotiin tekemään etätöitä, ja myös pakolliset karenssit antavat  ihmisille mahdollisuuden levätä ja rauhoittua kotona.

Liikkumis- ja kokoontumisrajoitukset, sekä myös sairastumiset, ovat vastanneet monien toiveisiin siitä, että perheenjäsenet olisivat enemmän kotona. Länsimaissahan ihmiset ovat myös vapaa-aikanaan niin aktiivisia, että aikaa rauhoittumiseen, ja esimerkiksi perheenjäsenten kohtaamiseen, ilman jatkuvaa aikataulutettua harrastamista ja matkustamista paikasta toiseen, jää normaalitilanteissa hyvin vähän.

Lentoliikenne on vähentynyt pandemia takia, koska todella monet ihmiset ovat toivoneet, että saastuttava lentoliikenne vähenisi. Silti todella monet ihmiset toivovat edelleen myös pääsevänsä matkustamaan nopeasti ympäri maailmaa, ja universumi vastaa tähänkin toiveeseen, ja vähemmän saastuttavaa lentoteknologiaa kehitetään koko ajan, eli prosessi on koko ajan käynnissä, ja edistyy nyt nopeammin, voimakkaiden toiveiden seurauksena. Samaan aikaan matkailua rakastavat ihmiset pääsevät kuitenkin internetissä kokemaan elämää ja tunnelmia muissa maissa ja kulttuureissa. Ja myös pakolaisuus ja siirtolaisuus on tuonut noita muita kulttuureita lähemmäksi niitä ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita muista kulttuureista. Ja myös nuo pakolaiset ja siirtolaiset ovat toivoneet pääsevänsä parempiin olosuhteisiin toteuttamaan omia toiveitaan. Eli myös sodat ja luonnonkatastrofit toteuttavat lopulta ihmisten toiveita.

Musliminaiset, joita on pilkattu heidän kasvot peittävien burkhiensa takia, kokevat nyt helpotuksen tunteen, kun suuri osa heidän pilkkaajistaan kulkee maskit kasvoilla. Sekä nuo pilkasta kärsivät naiset, että virusta pelkäävät maskinkäyttäjät, ovat negatiivisessa tunnetilassa, mutta molemmat myös kokevat helpotusta: Naiset siksi, että pilkka on nyt vähentynyt, ja ”osunut pilkkaajien omaan nilkkaan”,ja maskinkäyttäjät siksi, että he kokevat turvallisuudentunteensa lisääntyneen, koska he USKOVAT maskin suojelevan heitä virukselta. Todellisuudessa he voivat kuitenkin suojautua sairaudelta vain uskomalla terveyteen, mutta maskinkäyttö tuntuu kuitenkin helpottavalta tilanteessa, jossa ihminen tuntee pelkoa ja voimattomuutta tuntemattoman uhan edessä.

Maski on siis kuin epätoivoisen jumaluskovaisen rukous, jonka voimaan uskova uskoo negatiivisessa tunnetilassa, jolloin rukous on hyödytön, kuten maskikin, mutta molemmat kuitenkin toisaalta helpottavat pelkäävän ihmisen epätoivon tunnetta, koska epätoivoinen voi ainakin YRITTÄÄ parantaa tilannettaan, eli tehdä aktiivisesti jotakin tilanteensa hyväksi – sen sijaan, että hän vain pelkäisi, joka on passiivisen kärsimyksen, eli täydellisen avuttomuuden tila.

Myös kaikilla muilla kriisi- ja poikkeustilanteilla on samanlaisia, positiivisia vaikutuksia. Ei ole sattumaa, että sota-aikoina on aina järjestetty paljon huvitilaisuuksia, sillä pelko saa ihmiset aina toivomaan voimakkaasti iloa ja rakkautta, ja rohkeutta jatkaa elämää.

Perheenjäsenen tai ystävän kuolema vähentää aina eloon jääneen läheisen omaa kuolemanpelkoa, ja vapauttaa myös jokaisen kuolleen ihmisen läheisen aina uuteen elämänvaiheeseen, sillä elämä ei koskaan ole seisova vesi, ja kaikki olosuhteet elämässämme muuttuvat jatkuvasti joka tapauksessa, eli siksi kuolema on aina vääjäämätön, sillä se mahdollistaa uuden syntymän. Ilman loppuja, ei voisi olla alkuja. Pysyvyys on elämässä siis aina pelkästään näköharha, eli jos joku tilanne ei näytä elämässämme muuttuvan, niin se johtuu aina vain siitä, että luomme ja sallimme koko ajan samanlaista, koska uskomme, että mikään ei voi muuttua.

Jos olet myymässä kotiasi, ja talo ei mene kaupaksi, niin helpoin polku, jonka voit valita, on pysyä korkeassa tunnetilassa, jolloin löydät jonkin toisen ratkaisun, kuin kotisi myymisen. Mutta voit valita myös ”dramaattisemman” vaihtoehdon, eli talosi voi palaa, jolloin voit myydä palaneen talon alla olevan maan tontteina, ja noista tonteista ja vakuutusmaksusta saat lopulta saman hinnan, kuin minkä olisit saanut talosta, joka ei mennyt kaupaksi . Ja jos tulipalossa kuolee ihminen, niin myös hänen kuolemansa on tuon ihmisen oma toive. Olemme aina myös toinen toistemme kanssaluojia.

Eli vastaus alkuperäiseen kysymykseen: Myös elinkautiseen tuomittu rikollinen on joka hetki täysin  vapaa toteuttamaan kaikki toiveensa, mikäli hän lakkaa itse tuomitsemasta itseään. Universumille mikään ei ole koskaan mahdotonta. Ja mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa, sillä kaikki, mitä koemme ns. todellisuudeksemme, on joka tapauksessa pelkkä uskomuksiimme perustuva tulkinta värähtelytaajuudesta.

Kun puhumme ”nykymaailmasta”, niin tulee muistaa, että tuo ”maailma” osatekijöineen on vain ajatus itsestään, ja koemme nuo ”maailmassa olevat asiat” aisteillamme, koska aistimme tulkitsevat niiden värähtelytaajuuksia: Näkö- , kuulo- , haju- , tunto- ja makuaistit tulkitsevat siis värähtelytaajuuksia, ja noiden tulkintojen perusteella kuvittelemme kokemamme todellisuuden. ”Maailma” tai ”yhteiskunta” ei siis ole mitään todellista, vaan aistiemme tulkinta. Esimerkiksi koiran tai ampiaisen maailma on aivan erilainen, kuin meidän maailmamme, emme vain voi kokea noiden eläinten todellisuutta, koska emme ole ampiaisia emmekä koiria.

Vapaus tehdä elämässä (teoriassa) täysin vapaasti juuri sitä, mitä haluamme tehdä, perustuu siihen, että oma kokemuksemme todellisuudesta on siis vain subjektiivinen tulkintamme värähtelytaajuuksista, eli todellisuus, jonka siis itse USKOMME olevan olemassa. Se, että uskomuksemme todellisuuden ominaislaadusta ja ilmentymistä on niin vahva, ja vaikuttaa pysyvältä, johtuu siitä, että emme ole ihmisyksilöinä tietoisuudeltamme erillisiä, ja siksi myös kanssaihmisemme uskovat suurin piirtein samanlaiseen todellisuuteen. Ja tästä syystä voimme ”näytellä elämän näytelmää” kanssaihmistemme kanssa, vaikka olisimme ajoittain eri tunnetaajuustiloissakin. Sillä se näkökulma, josta katsomme itse elämää, tuntuu niin vahvasti ”todelta”.

Meidän on siis vaikea ymmärtää todellisuushavaintomme kollektiivisuutta siksi, koska kuvittelemme itsemme yksilöiksi, vaikka emme ole ihmisinä erillisiä. Koemme saman todellisuuden kaikkien niiden maailman ihmisten kanssa, jotka ovat kulloinkin kanssamme samalla värähtelytaajuustasolla.

Ja aivan kuten emme pääse ampiaisen ”pään sisään” havainnoimaan maailmaa, niin emme pääse myöskään havainnoimaan todellisuutta kanssaihmistemme aisteilla, ja heidän tunnetiloistaan käsin. Ja siksi kuvittelemme, että noiden muiden ihmisten havainto, ja kokemus maailmasta on täysin samanlainen, kuin millaisena me itse sen koemme.

Niin sanottu todellisuutemme, ja myös todellisuutena kokemamme yhteiskunta, on siis vain unen kaltainen tulkinta eri asioiden taajuuksista, ja tuo uni on myös ihmiskunnan, ja sukupolvien kollektiivinen luomus, joka koostuu ajatusmanifestaatioista. Eli kaikki asiat, mitä päivittäin ja hetkittäin koemme, ovat vain ajatus itsestään, eli ne tuntuvat todelta, koska olemme tottuneet lapsesta lähtien elämään tässä todellisuudessa. Mutta esimerkiksi kun koemme fyysisen kuoleman, ja negatiiviset tunteemme häviävät, niin todellisuuskuvamme muuttuu täysin erilaiseksi, eli tuon vapautumisen hetkellä ”kaikki, mitä ajattelemme, on välittömästi olemassa ja mahdollista”. Ei-fyysisyys on siis tila jossa ei ole resistanssia, vaan ajatukset ovat välittömästi totta, ja voimme kokea tuossa tilassa elämää myös fyysisellä tasolla elävien aistien kautta.

Kun siis kuolemme, niin ”heräämme fyysisen elämän unesta” samalla tavalla, kuin herätessämme aamulla, ja unemme päättyy.

Yhteiskuntamme kaikkinensa on siis pelkkää kuvitelmaa, eli ajatus itsestään, mutta uskomme siihen vahvasti, joten voimme elää tuossa yhteiskunnassa. Ansaitsemme rahaa työllämme, koska uskomme, että työstä saa palkkaa. Jos taas uskoisit vahvasti, että voit muuttaa kiven kullaksi, niin kivi muuttuisi kullaksi (alkemia). Kaikki, mihin uskomme niin vahvasti, että tiedämme (korkein tunnetaajuus) sen olevan totta, on siis aina totta.

Tämä asia on helpointa ymmärtää tunnetiloja ajattelemalla: Jos uskot rakkauteen, ja tiedät, että rakastat, niin rakkaus on totta, sillä rakkaus on aina vain tunnetila, jonka itse koet, koska uskot siihen.

Eli miten yhteiskunta siis voi toimia tilanteessa, jossa kukaan meistä ei enää jatkaisi ”oravanpyörässä pyörimistä”?

Tämä olisi mahdollista silloin, jos jokainen ihminen maapallolla uskoisi kaikkivoipaisuuteensa, eli tietäisi kaiken tarvitsemamme – esim. rahan, ruuan, vaatteiden, asuntojen, kehomme, maailmankaikkeuden – olevan vain energiaa ja värähtelyä, siis ajatus itsestään. Emmekä tarvitsisi ruokaakaan, ellemme uskoisi, että tarvitsemme ruokaa pysyäksemme hengissä.

Mutta niin kauan, kun suurin osa ihmiskunnasta uskoo voivansa luoda hyvinvointia vain yrittämällä ja ponnistelemalla, eli tekemällä työtä, ja kokemalla myös kärsimystä, eli jäämällä kiinni negatiivisiin tunteisiin, niin yhtä kauan kollektiivinen todellisuususkomuksemme mahdollistaa tämän ”taistelunäytelmän”.

Kuvamme todellisuudestahan on jatkuvasti myös muuttunut, eli ihmiskunta on manifestoinut valtavasti sellaisia toiveita, joita se on ennen pitänyt ”mahdottomina fantasioina”. Tällainen ”järjenvastainen ihme” jokapäiväisessä elämässämme on edelleen esimerkiksi käyttämämme sähkö, jonka olemusta ei yleisesti tunneta. Samoin lääketiede perustuu pääosin pelkkiin uskomuksiin, koska ihmisen mielen suunnattomia voimia ei tunnusteta.

Myös fyysisesti raskaan työn tekeminen on – etenkin länsimaissa – ihmisten unelmien toteutumisen seurauksena vähentynyt todella paljon viimeisen sadan vuoden aikana, intuitiivisesti syntyneiden keksintöjen ansiosta. Ja kaikkein eniten maailmassa rahaa ansaitsevat ihmiset, eli ”rahaan uskovat”, tekevät kaikkein vähiten työtä, koska rahan saaminen helposti perustuu siihen, että rahaa helposti saava uskoo rahan saamisen helppouteen.

Hyvä esimerkki miljardien ihmisten unelmien manifestaatiosta on internet. Aiemmin vain harvat ihmiset kussakin maassa olivat ”julkkiksia”, kun taas nykyisin sadat tuhannet voivat kokea julkista ihailua, koska he ovat unelmoineet tällaisesta elämästä, ja nyt teoriassa kuka tahansa voi siis internetin avulla saavuttaa lähes välittömästi valtavan julkisuuden. Ja internet tekee myös mahdolliseksi rahan ansaitsemisen todella helposti, myös kehitysmaissa. Internet mahdollistaa siis unelmoinnin lähes kelle tahansa, ja myös unelmien manifestoinnin. Kaikki, mihin itse uskomme, on aina totta.

Internet mahdollistaa myö negatiivisen todellisuuden eksponentiaalisen laajenemisen, sillä vetovoiman laki on painovoiman kaltainen luonnonlaki, joka ei moralisoi, vaan jokaisella ihmisellä on täydellinen vapaus luoda myös negatiivista todellisuutta – itselleen. Se, että ”pahaan kiinni jäävillä” ihmisillä on internetissä myös uhreja, mahdollistuu siksi, että arvottomuutta ja pelkoa kokeva ihminen on esimerkiksi kostonhimoisen kanssa usein samassa taajuustilassa. Kostava ihminenhän pyrkii vihallaan korkeampaan tunnetilaan, nin ikään arvottomuuden tunnetilasta.

Eli kyse on siis edelleen vain siitä, mihin itse tunnetasolla uskot. Jos jättäydyt oravanpyörästä pois, mutta et kuitenkaan itse usko pärjääväsi (uskot, että voit saada rahaa pääosin vain töitä tekemällä), niin et ole valinnut helpointa polkua vaan vaikeimman. Jos taas JOUDUT pois oravanpyörästä, eli sinut erotetaan, jolloin sinulla ei ole mahdollisuutta ansaita rahaa entisellä työlläsi, niin saat rahaa jollain muilla tavoilla, koska sinun on tuossa tilanteessa tunnetasolla pakko päästää irti, eli lakata yrittämästä, jolloin sallit toiveesi rahasta.

Jos olet kovasti toivonut suuria rikkauksia, niin et saa niitä, olit töissä tai et, ennen kuin lakkaat yrittämästä, eli alat vain luottaa siihen, että toiveesi toteutuvat. Eli työstäsi saama palkka on myös uskomus, joka pysyy samanlaisena, ellet muuta uskomustasi. Huomaa kuitenkin, että ollessasi korkeassa tunnetilassa voit saada inspiraation toimintaan, joka johtaa rahan saamiseen. Tietoinen rahan luominen ei siis tarkoita passiivista odottamista, vaan intuitio voi ohjata sinut myös toimimaan niin, että saat toivomasi rahat.

Emme kuitenkaan voi universumissa koskaan päästä eroon mistään, voimme vain vetää asioita puoleemme, sekä toivottua, että ei-toivottua. Eli jos haluat jättää elämässäsi taaksesi jotakin, mitä tahansa, niin varmista, että et halua niin tehdessäsi KORJATA mitään. Sillä emme elä maailmassa korjataksemme epäkohtia (”maailma ei ole rikki”), vaan vastaanottaaksemme toiveitamme

Esimerkki ihmissuhteista: Jos haluat erota puolisostasi, koska hän ei ole mieleisesi, niin se, että puolisosi ei miellytä sinua, johtuu siitä, että katsot häntä negatiivisesta tunnetilasta käsin. Puolisosi ”viallisuus” johtuu siis vain sinun näkökulmastasi, eli uskot hänen olevan ”epäsopiva”. Ja jos löydät tuossa tunnetilassa uuden puolison, niin hän on juuri samanlainen kuin nykyinen puolisosi, tai mielestäsi ”pahempi”, koska sinun uskomuksesi parisuhteisiin liittyen on negatiivinen. Jos  taas erotessasi arvostat puolisoasi, eli tunnetilasi on korkea, ehdottoman rakkauden tunnetila, niin löydät uuden puolison, joka hänkin on korkeassa tunnetilassa.

Esimerkki työelämästä: Jos jättäydyt pois työstäsi, koska haluat uskoa, että vapaus tekee sinut onnelliseksi, mutta et kuitenkaan todella usko siihen, niin näennäinen vapautesi tekeekin sinusta vangin, koska tuomitset itsesi, eli tunnetaajuutesi on negatiivinen, jätettyäsi työsi.

Jos taas työskentelet työsuhteessa, rakastat työtäsi, mutta innostut yritysideasta, niin voit perustaa menestyvän yrityksen työsuhteessa edelleen ollessasi, sillä korkeassa tunnetilassa kaikki onnistuu aina todella helposti ja vaivattomasti.Ja kun ideasi alkaa tuottaa paljon rahaa, niin työsuhteen irtisanominenkin tapahtuu helposti ja luontevasti, korkeassa tunnetilassa. Ja koska jo valmiiksi uskot rahantuloon, työstäsi saamasi palkan takia, niin myös yritysideasi tuottaa sinulle rahaa.

Tämä ilmiö on syy siihen, että moni pitää maailmaa ”epäoikeudenmukaisena paikkana”, jossa rikkaat rikastuvat, ja köyhät köyhtyvät. Vetovoiman laki on kuitenkin todellisuudessa täysin oikeudenmukainen aina, sillä se on ehdoton luonnonlaki. Ja huomaa: Myös rikas voi olla onneton, eli lopullinen ja ainoa tavoitteemme, eli onnellisuus itsessään, on AINA suhteellista!

Ihmiset jotka jättävät työnsä ”kirjoittaakseen vihdoinkin sen kirjan” eivät yleensä kirjoita kirjaa, sillä kirjat syntyvät inspiraation korkeassa tunnetilassa helposti, ne eivät siis vaadi paljon aikaa syntyäkseen. Työsuhde ei siis estä kirjan kirjoittamista, vaan sen estää töissä käyvän negatiivinen tunnetila, jonka hän siis kuvittelee johtuvan siitä, että hän käy töissä. Ja vaikka hän kirjoittaisikin kirjan, mutta kirjan kirjoittaminen on tuskallista, niin kirja ei myöskään julkaisun jälkeen tuota kirjoittajalleen iloa. Onneton matka ei voi päättyä onnellisesti, sillä matka on juuri niin onnellinen, kuin ne hetket, joista tuo matka koostuu.

Vastaus alkuperäiseen kysymykseen siis on: Mikä tahansa on mahdollista, jos vain itse todella uskot siihen. Mutta et voi koskaan luoda toisen ihmisen todellisuutta, ainoastaan omasi. Jos muut ihmiset uskovat, että maailmassa pitää tehdä työtä ”elääkseen”, niin heidän uskomuksensa toteutuu. Mutta jos sinä uskot, että voit elää ja saada kaiken haluamasi jollakin muulla tavalla, niin myös sinun uskomuksesi toteutuu. Sillä kokemuksemme elämästä on juuri sellainen, kuin millainen itse tunnetasolla uskomme sen olevan.