Me  kaikki uskomme omaan kaikkivoipaisuuteemme pikkulapsina, sillä emme vielä ole kokeneet tarpeeksi vastoinkäymisiä, jotta synnynnäinen omanarvontunteemme olisi päässyt unohtumaan. Olemmehan  joka kerta fyysiseen elämään synnyttyämme korkeamman tietoisuuden ulottuuvuus maan päällä, ja suurin osa meistä, ”hengestämme”,  elää myös fyysisen elämämme aikana koko ajan korkeassa taajuudessa, korkeassa tietoisuudessa. Ja positiivisissa tunnetiloissa koet tämän korkeimman itsessäsi.

Koska pieni lapsi on kuitenkin riippuvainen omista vanhemmistaan, niin mitä turvatumpi hänen lapsuudenkotinsa on, niin sitä haavoittuvaisempi  lapsi saattaa toisaalta olla  kohtaamaan negatiivisia kokemuksia kodin ulkopuolella. Hyvinvoiva perhe, ja rakastavat, kannustavat vanhemmat toisaalta kyllä auttavat lasta säilyttämään omanarvontuntonsa, ja positiivisten kokemusten myötä luomaan positiivista omaan elämäänsä, mutta jos hän kokee elämänsä alussa hyvin vähän vastoinkäymisiä, ja vanhemmat ”tasoittavat lapsen tietä”, niin lapsi saattaa oppia, että hänen voimansa tulee hänen itsensä ulkopuolelta, eikä olekaan sisäistä.  Tällainen hyvin suojattu lapsuus saattaa siis paradoksaalisti saada lapsen jopa vihaamaan itseään ja omia vanhempiaan, pelkäämään negatiivisia tunteitaan, ja opettaa lapsen ehdolliseen rakkauteen: ”Rakastan sinua, koska tarvitsen sinua, eli koska en selviä elämästäni ilman sinun apuasi”. Lapsena koetut vastoinkäymiset eivät siis suinkaan ole huono asia, vaan ne auttavat lasta löytämään ja tiedostamaan oman voimansa, olosuhteista  ja muiden ihmisten tunteista riippumatta.

Ns. uhmaikä on ensimmäinen kriisivaihe, jossa ”jumala meissä” kapinoi fyysisen  elämän rajallisuutta vastaan. Uhmaikäinen lapsi siis tietää edelleen olevansa oman elämänsä luoja, ja kun häntä rajoitetaan, niin hän kokee negatiivisia tunteita, joilla hän samalla myös luo haluamaansa. Vanhempien tehtävä on tietysti suojella uhmaikäistä lasta, mutta pyyteettömän rakkauden tunnetilassa, ei siis alistumalla ja pelkäämällä lapsen vihaa – jolloin vanhemman oma tunnetila laskee –  vaan arvostamalla, ja katsomalla lasta korkeamman minän silmin, siis myötätunnolla.

Myös teini-iässä kokemamme voimakkaat tunnetilan vaihtelut johtuvat siitä, että sisäinen tieto omasta ”jumaluudestamme” joutuu koetukselle, kun  havaitsemme negatiivisten tunteiden vallassa, että vetovoiman laki vastaakin negatiiviseen negatiivisella. Ja toisaalta teini-ikäinen kokee myös edelleen hyvin voimakkaita positiivisia tunteita, jolloin hän on lapsen lailla resonanssissa oman korkeamman minänsä kanssa. Mutta tunnetaajuuksien rajut vaihtelut tekevät siis teini-iästä usein ”kivuliasta”, sillä nuori ihminen ei ole vielä turtunut negatiivisiin tunnetaajuuksiin, kuten paljon negatiivisia tunteita jo kokenut vanhempi ihminen usein on. Nuori siis kapinoi, koska hän kieltäytyy uskomasta, että unelmat eivät aina toteudu, koska hän edelleen sisäisesti TIETÄÄ, että kaikki unelmat voivat toteutua. Me siis ihmisinä opimme olemaan ”realisteja”, eli uskomaan fyysisen elämän rajoituksiin, vastoin omaa sisäistä tietoamme.

Moni ihminen kokee itsensä arvokkaaksi, ja uskoo elämän tarjoamiin runsaisiin mahdollisuuksiin kuitenkin myös vielä nuorena aikuisena, ja elämä tuntuu ajoittaisista vastoinkäymisistä riippumatta kuin ”soljuvan eteenpäin”, sillä uskomukset siitä, että jotkut asiat elämässä olisivat mahdottomia toteuttaa, eivät ole vielä kovin voimakkaita. Eli luottamus siihen, että ”elämä kantaa” on vahvempi, koska toiveet ja ajatukset manifestoituvat huolettoman elämänasenteen ansiosta helpommin, välittömämmin ja nopeammin. ”Sydän on kevyempi” nuorempana, kokeilunhalua ja leikkimielisyyttä on enemmän, eikä elämää oteta vielä liian vakavasti.

Mutta usein käy niin, että jossakin vaiheessa elämää  ihmiselle tapahtuu joku hyvin  voimakas, koko elämän perusteita vavisuttava muutos – vaikkapa läheisen kuolema, avioero, työpaikan menettäminen, sairastuminen vakavasti – joka sitten vetovoiman lain vaikutuksesta jää ikään kuin ”päälle”, eli aiheuttaa negatiivisten kokemusten ketjureaktion.

Vahva usko ”kohtaloon”, karmaan, tai ”jumalan hykäämäksi tulemiseen”, eli omaan sisäiseen arvottomuuteen johtuu tällaisista, jopa vuosikymmeniä kestävistä negatiivisista kokemuksista. Kyse ei kuitenkaan ole kohtalosta, vaan vetovoiman lain reagoinnista negatiivisiin tunnetiloihin. Eli koska olemme täysin vapaita Luojia, niin voimme luoda omaan elämäämme täysin vapaasti myös kärsimystä. Kukaan tai mikään voima tai kohtalo ei siis RANKAISE meitä negatiivisilla kokemuksilla, vaan omat negatiiviset uskomuksemme luovat näitä kokemuksia.

Tässä esimerkki tämänkaltaisesta ketjureaktiosta:

Esimerkkihenkilömme on ns. uraputkessa, työ tuottaa hänelle iloa, ja sitä kautta menestystä, sillä hänen tunnetilansa on usein korkea. Hän on kuitenkin jo lapsuudessaan kokenut voimakkaita negatiivisia tunteita, voimattomuutta ja arvottomuutta, koska hänen vanhempansa ovat olleet usein matalissa tunnetiloissa. Eli toinen vanhemmista on esimerkiksi ollut pelon, toinen taas masennuksen ja vihan taajuudella. Ja jos vanhemmat ovat yrittäneet kohottaa omia tunnetilojaan esimerkiksi alkoholilla tai lääkkeillä, niin he eivät ole itse hallinneet omia tunnetilojaan, vaan kemialliset aineet ovat hallinneet heitä. Ja lapsi on joutunut tottumaan siihen, että vanhepien tunne-elämä on hyvin epävakaata, eli lapsi on joutunut pelkäämään tunnetaajuuden vaihteluita, ja oppinut tuntemaan myös voimattomuutta, ja syyllisyyttä tilanteesta. Lapsi on siis oppinut olemaan ”ilmapuntarina” perheessä, ja reagoimaan muiden ihmisten negatiivisiin tunteisiin pelkäämällä, eli tuntemalla arvottomuutta.

Tällaiset voimakkaat syyllisyyden ja arvottomuuden tunteet ovat ansa, sillä henkilö antaa siis muiden ihmisten tunteiden vaikuttaa välittömästi omaan tunnetilaansa. Toisaalta tällaisten tunteiden kokeminen on myös vahvistanut tällaista henkilöä, sillä kun tunnemme voimakkaasti, mitä emme halua, niin luomme myös hyvin voimakkaasti sitä, mitä haluamme.

Tällaisen lapsuuden kokenut henkilö on siis jo varhain kehittynyt negatiivisten tunteidensa ansiosta henkisesti hyvin vahvaksi, eli hänen korkeampi minänsä on laajentunut voimakkaasti. Hänelle on siksi kehitynyt myös  vahva ns. karisma. Ja sen seurauksena hän  herättää muissa ihmisissä hyvin voimakkaita tunteita, sekä negatiivisia, että positiivisia. Ja kun tällainen henkilö etsii itselleen esimerkiksi parisuhdetta, niin  hän saattaa vetää puoleensa samalla tavalla negatiivisia tunteita – joko lapsena tai suhteen solmimisvaiheessa – kokeneita kumppaniehdokkaita, jotka saattavat tällaisen karismaattisen henkilön kohdatessaan kokea saavansa ”voimaa” ja turvaa tällaisesta ihmissuhteesta. Mutta toisaalta: He kokevat samalla usein myös  vihaa, koska ymmärtävät, että heidän oma voimansa jää tämän vahvan ja karismaattisen  persoonan sisäisen voiman varjoon. Eli karismaattinen ihminen on ”ylivoimainen” heidän omaan voimaansa nähden. Jos parisuhde vielä solmitaan tilanteessa, jossa osapuolet ovat molemmat jostain syystä matalassa tunnetilassa – joko masennuksen, vihan, katkeruuden tai kärsimättömyyden taajuudella – niin suhteesta  usein kehittyy negatiivisia tunteita vahvistava ja manifestoiva. Eli suhde tulee päättymään samassa perustaajuudessa, kuin missä se alkoikin. Suhteen alussahan koetaan aina myös positiivisia tunteita – rakastuessa nähdään uusi kumppani korkeamman minän silmin –  vaikka osapuolten perustaajuudet olisivat matalampia, eli rakastumisen tunne voi olla hyvin ohimenevä tunnetila, matalimmillaan ”helpotusta masennuksesta”, joka siis sekin ”tuntuu korkealta tunteelta”, suhteessa masennukseen.

Vetovoiman lain vaikutuksesta siis tällainen, matalassa tunnetilassa solmittu suhde saattaa sisältää myös paljon positiivisuutta ja iloa, eli puolisot kohtaavat toinen toisensa joillakin elämänalueilla myös rakastumisvaiheen jälkeen korkeamman minänsä taajuudella (esimerkiksi huumori voi olla molemmilla samankaltainen) , mutta suhteen alkutilanteen negatiiviset tunteet silti usein vain vahvistuvat suhteen edetessä. Jos tällaisessa kanssaluomistilanteessa ”karismaattisen ihmisen valossa” elävän puolison turhautuminen lisääntyy, eli tämä toinen osapuoli on esimerkiksi hylännyt oman elämänsä päämäärät ja toiveet – jos meillä ei ole omia päämääriä, niin ajaudumme väistämätä osaksi toisten ihmisten päämääriä – niin hän saattaa luoda itselleen vihan tunteillaan niin voimakkaita negatiivisia kokemuksia, että nuo kokemukset tavallaan mahdollistavat hänen toiveensa toteutumisen, eli ”irtautumisen” karismaattisen puolison vaikutuspiiristä. Tällaisessa tilanteessa esimerkiksi voimakasta vihaa tunteva saattaa menettää oman lapsensa joko eron, tai jopa kuoleman kautta, koska pohjimmiltaan hän siis vihaa itseään, koska on antanut muiden ihmisten kahlita vapauttaan. Hän siis ”kaivaa omaa hautaansa”, mutta pyrkii siis todellisuudessa vapautumaan ja tuntemaan oman arvonsa. Jos tällainen henkilö taistelee itsensä vapauteen parisuhteestaan esimerkiksi löytämällä uuden puolison, niin tuo uusi suhde on usein edellistäkin eponnistuneempi, sillä sekin on alkanut negatiivisten tunteiden vallassa, eli uusikin puoliso on ollut suhteen alkaessa masentunut ta vihainen. On hyvä  muistaa, että ”otamme oman itsemme ja vallitsevan tunnetajuutemme aina mukaamme, vaikka vaihtaisimme puolisoa”.

Samalla tällaiset voimakkaan negatiiviset kokemukset ovat myös suuri lahja universumilta, koska ne myös luovat hyvin voimakkaita toiveita kaikkien osapuolten korkeamman minän taajuudelle.

Mutta myös suhteen ns. karismaattinen ja menestynyt osapuoli saattaa joutua tällaisten tapahtumien seurauksena jopa vuosiksi negatiivisten tunteiden valtaan, ja luoda paljon negatiivisia kokemuksia elämäänsä, etenkin, jos hän on omassa lapsuudessaan oppinut tuntemaan syyllisyyttä muiden ihmisten negatiivisista tunteista. Syyllisyyttä tunteva kohtaa nimittäin elämäsään aina ihmisiä, jotka syyttävät, sillä syyllisen ja syyttäjän tunnetajuus on samanlainen. Eli myös omaan arvoonsa vahvasti uskova, menestyvä ihminen voi menettää omanarvontuntonsa, kokea itsensä vetovoiman lain vaikutuksesta ja negatiivisten kokemusten seurauksena, lopulta omasta mielestään niin arvottomaksi, että täysin riippumatta  lahjakkuudestaan ja kyvyistään hän ei ”onnistu enää missään”. Eli jos hän on vaikkapa kokenut aiemmin menestystä työssään, ja menettää muiden elämänkokemusten aiheuttamien negatiivisten tunteiden seurauksena työpaikkansa, niin hänen on niin vaikea käsittää, miksi menestys muuttui täydelliseksi epäonnistumiseksi, että hän alkaakin uskoa, että myös hänen aiempi menestyksensä oli täydellisesti ”kohtalon sanelemaa”, eikä hän todellisuudessa ollutkaan koskaan menestyksensä arvoinen. Tällöin puhutaan ns. crash and burn -kokemuksesta. Ulkopuolisten silmissä suurenmoisen lahjakas ihminen saattaa siis sisäisesti tuntea olevansa täysin arvoton, jos hänen oma tunnetilansa on matala. Ja syy matalaan tunnetilaan voi olla aivan mikä tahansa. Kulloinenkin tunnetilamme määrittää AINA kokemuksemme todellisuudesta.

Mutta kun tällainen henkilö, joka siis on voimakkaiden – sekä positiivisten että negatiivisten – kokemustensa seurauksena luonut korkeamman minänsä taajuudelle valtavasti positiivista, vihdoin löytää oman arvokkuutensa uudelleen, eli oppii jälleen rakastamaan itseään täysin pyyteettömästi, ja olosuhteista täysin riippumatta, eli hallitsemaan omia tunnetaajuuksiaan, antamatta muiden ihmisten tunteiden tai tekojen vaikuttaa omiinsa, niin tällaisesta henkilöstä on kehittynyt todella mestarillinen tietoinen luoja.

Ja tämä siis johtuu myös siitä, että kun epäonnistumisen syöksykierre pääsee positiivisten tunteiden seurauksena muuttamaan suuntaa, eli virtaus kääntyykin taas positiiviseksi, niin kaikki se positiivinen, joka on siis jo olemassa tällaisen henkilön korkeamman minän taajuudella, pääsee manifestoitumaan – ja tietysti samalla myös muuttaa henkilön omia negatiivisia uskomuksia positiivisiksi.

Jos toiveidesi virta on siis todella voimakas, mutta taistelet vielä sitä vastaan, eli olet epäuskoinen, ja koet usein voimakasta toivottomuutta, niin muista, että sinun ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin päästää irti airoista, ja antaa väkevän virran viedä sinua oikeaan suuntaan. Sinun ei siis tarvitse ”tehdä” mitään, lopeta vain taistelu ja matalasta tunnetilasta käsin raataminen.

Olet suunnatoman arvokas sielu, ja elämästä nauttiminen on oikeus, joka annettiin sinulle jo syntyessäsi. Rakasta siis itseäsi ja kaikkia muita ihmisiä ja koko luomakuntaa  täysin ehdoitta,ja iloitse siitä, että olet olemassa, juuri nyt.

Sinä Olet Luoja.

Ihmissuhteisiin, ja esimerkiksi romanttiseen rakkauteen, liittyy  usein kärsimystä siksi, että odotamme saavamme rakkautta muilta ihmisiltä, emmekä ymmärrä, että rakkaus voi olla lähtöisin vain meistä itsestämme. Todellista rakkautta on siis vain ja ainoastaan täysin pyyteetön, täysin ehdoton rakkaus, jota tunnemme, kun olemme resonanssissa oman korkeamman minämme kanssa. Eli kun arvostamme itseämme täysin ehdoitta, ja tunnemme ja tiedämme olevamme perusolemukseltamme puhdasta positiivista energiaa, niin näemme myös kaikissa muissa ihmisissä tuon saman täydellisyyden. Siis TÄYSIN riippumatta heidän teoistaan ja tunnetiloistaan. Tuolloin koemme siis olevamme yhtä jokaisen kanssaihmisemme kanssa, eli emme tunne myöskään persoonallisuuden piirteistä tai maailmankatsomuksista johtuvaa erillisyyttä. Jos siis tunnemme joskus negatiivisia tunteita toisia ihmisiä kohtaan, niin kyse on aivan samanlaisesta ”väärästä” tunteesta, kuin millaista tunnemme silloin, kun emme hyväksy jotakin puolta omassa itsessämme, eli kun emme arvosta ja rakasta ehdoitta omaa itseämme, ja usko olevamme täydellisen kaikkivoipia Luojia.

Monien uskontojen ns. pyhissä kirjoituksissa kyllä kerrotaan ehdottomasta rakkaudesta, mutta koska noiden kirjoitusten tulkitsijat eivät läheskään aina ole itse olleet korkeassa tunnetilassa, niin ”pyyteettömän rakkauden” käsite on muuttunut jonkinlaiseksi utopiaksi, jota kenenkään ihmisen ei uskota kykenevän omassa  elämässään toteuttamaan. Vain hyvin harva uskova ihminen on USKALTANUT toteuttaa omassa elämässäään täysin pyyteetöntä rakkautta, koska korkean tunnetilan voimaa ja dominanssia universumissa ei ole tunnetasolla ymmärretty, ja koska ajatukseen ehdottomasta rakkaudesta liittyy siis pelko ja epäilys. Eli koska profeetan sanomaa tulkitseva on ollut itse matalassa tunnetilassa, niin hän ei ole voinut itsekään uskoa, että matalassa tunnetilassa oleva ihminen ei yksinkertaisesti kykene vahingoittamaan korkeassa tunnetilassa olevaa siksi, että korkea tunne eli rakkaus sammuttaa aina vihan. Matala ja korkea tunnetila eivät resonoi keskenään, ja korkea tunnetila dominoi  aina, koska korkea taajuus on ainoa todellinen voima universumissa. Matalammat tunnetilat ovat vain ”olemista erossa” korkeasta tunnetilasta.

On kyllä esimerkkejä uskovaisista, jotka ovat lähes ”euforisessa tilassa” lähteneet esim. lähetystyöhön alkuasukasheimojen pariin, kertomaan ”vapahtajasta”, mutta koska he eivät ole ymmärtäneet, että myös kaikki nuo alkuasukasheimojen jäsenet ovat perusolemukseltaan korkeampia olentoja, ja luonnonuskonnon harjoittajina aivan yhtä ”oikeassa uskossa”, kuin kuka tahansa lähetyssaarnaajakin, niin heimosoturit ovat saattaneet surmata saarnaajan. Ja tämä on siis mahdollista siksi, että sekä saarnaaja että soturit ovat olleet todellisuudessa samalla tunnetaajuudella, ”sotajalalla” toisiaan vastaan. Mitään ”oikeaa” uskontoa ei ole olemassa, uskonnot ovat aina jossain määrin matalan tunnetaajuuden tulkintoja korkean taajuuden totuudesta, mikä johtuu siis tulkitsijoiden matalista tunnetiloista, ei siis siitä, että totuus ja korkea tietoisuus itsessään ei olisi olemassa.

Moniin uskontoihin on jo niiden historian alussa syntynyt kahtiajako ”messiaiden”, ”profeettojen”, ”jumalien” ja ns. tavallisten kuolevaisten välille. Esimerkiksi kristinuskossa on jo vuosisatoja korostettu ihmisen vajavaisuutta ja syntisyyttä sen sijaan, että olisi kannustettu ihmisiä löytämään ”jumaluuden” omasta itsestään. Ja jos joku ihminen ON löytänyt oman kaikkivoipaisuutensa, niin tällaista ihmistä on syytetty noidaksi, tai jonkinlaiseksi valepukuiseksi ”paholaiseksi”. Koska ns. ”jumala” on haluttu pitää tiukasti erillään ”tavallisista kuolevaisista”. Monet uskonnot ovat muuttunet osittain oman alkuperäisen ja viisaan oppinsa irvikuviksi siis siksi, että on ”halveksittu ja vähätelty ihmistä” (ja myös muuta luomakuntaa), kuvitteellisen ”jumalan” alamaisena, vajavaisena. Koko universumi on ”jumala”, eli  puhdasta positiivista energiaa. Kukaan tai mikään ei ole kenenkään tai minkään  ylä- tai alapuolella. Kyse on ainoastaan taajuuseroista, joita ilmennämme.

Totuus siis on, että me olemme kaikki perusolemukseltamme korkeamman tietoisuuden ulottuvuus. Erilaisuuden harmonia on universumin olemus, ja siksi meidän ei tule koskaan pyrkiä esimerkiksi ihmissuhteissamme etsimään ”samanlaisuutta”, vaan arvostamaan erilaisuutta, ja erilaisia näkökulmia (karrikoituna esimerkkinä ”miehen”ja ”naisen” näkökulmat). Sillä jokainen meistä on joka tapauksessa omana persoonallisena itsenään täydellisen uniikki, omien toiveidemme, ajatustemme ja tunteidemme luomus. Kontrastin kokeminen, eli kokemus siitä, mitä emme halua, tekee meistä kaikista ainutlaatuisia, sillä luomme itse jokaisena elämämme hetkenä myös oman itsemme, oman persoonamme.

Eli ei ole pelkkää sanahelinää sanoa, että kaikki ihmiset tulee hyväksyä juuri sellaisina, kuin millaisia he ovat, ja arvostamaan heidän ainutlaatuista näkökulmaansa elämään. Suurin osa ihmisistä pelkää ajatella näin, koska pyyteettömän rakkauden absoluuttista voimaa ei siis täysin ymmärretä, eli suurin osa ihmiskunnasta uskoo, että ”pahaa pitää vastustaa”, jotta paha, eli negatiiviset tunteet ja teot, eivät saisi valtaa. Totuus kuitenkin on, että vihaa ei voi koskaan eliminoida vihalla, eikä pahaa saada poistettua vastustamalla pahaa. Sillä se, mitä vastustamme, niin sitä tulee aina vetovoiman lain vaikutuksesta todellisuuteemme lisää.

Me kaikki ihmiset, täysin riippumatta teoistamme, olemme mittaamattoman arvokkaita ja täydellisiä sieluja.Ja jos katsot ketä tahansa ihmistä oman korkeamman minäsi silmin, niin myös tuo toinen ihminen voi ilmentää korkeampaa tietoisuutta, eli ”jumaluutta” omassa itsessään. Eli tästä siis johtuu, että korkea tunne eli rakkaus on universumissa aina täysin dominoiva voima.

Arvosta siis myös vaikkapa rikollista, joka on negatiivisissa tunnetiloissaan tehnyt asioita, jotka ovat saaneet hänet valitsemaan haastavan polun, jossa hän on kokenut poikkeuksellisen paljon ei-toivottua eli resistanssia. Hän on siis omilla negatiivisilla tunteillaan ”antanut vangita itsensä”, ”rankaissut itse itseään”. Kukaan toinen ihminen ei voi koskaan tuomita meitä, ellemme me itse tuomitse itseämme, muut ihmiset ovat vain meidän kanssaluojiamme, ja reagoivat meidän omiin tunnetaajuuksiimme. Ja kokiessaan kontrastia tuo rikollinen on toiveillaan luonut oman korkeamman minänsä taajuuteen valtavasti myös positiivista, eli hän on auttanut universumia muuttumaan ”paremmmaksi”, ”toivotun kaltaiseksi”.

Jos siis olet kanssakäymisessä kenen tahansa toisen ihmisen kanssa, niin älä koskaan keskity negatiivisessa tunnetilassa asioihin, jotka teitä erottavat, vaan keskity positiivisessa tunnetilassa eli arvostaen asioihin, jotka teitä yhdistävät. Sillä kuka tahansa toinen ihminen ilmentää vaikutuspiirissäsi omaa korkeampaa itsään, mikäli sinäkin teet niin. Eli sinun ei tarvitse koskaan kärsiä ihmissuhdeongelmista, jos tunnet aitoa pyyteetöntä rakkautta toista ihmistä kohtaan. Eikä sinun tarvitse koskaan surra esimerkiksi ihmissuhteen päättymisen takia, jos olet resonanssissa oman korkeamman minäsi kanssa, sillä korkeassa tunnetilassa ollessasi et koskaan joudu ”luopumaan” esimerkiksi rakkaudesta, vaan olet aina vain menossa ”kohti rakkautta”, koska rakkaus lähtee vain sinusta itsestäsi, eikä siis ole millään tavalla riippuvainen muiden ihmisten sinua kohtaan tuntemista rakkauden – tai vihan – tunteista.

Rakkaus ei siis voi koskaan kuolla, vaan voimme vain itse olla ajoittain matalassa tunnetilassa, jossa emme itse tunne rakkautta. Myöskään ihmissuhteemme eivät koskaan ”pääty”, sillä jos olemme jonkun ihmisen kanssa joskus yhdessä eläneet, niin olemme olleet toinen toistemme kanssaluojia, ja siis luoneet todella paljon yhteistä toiveillamme . Eli pyri aina myös tuntemaan suurta arvostusta ja myötätuntoa myös entisiä kumppaneitasi tai ystäviäsi kohtaan, vaikka ette enää olisikaan toistenne kanssa tekemisissä, ja vaikka välillänne olisi joskus menneisyydessä tapahtunut ”välirikko”. Sillä arvostamalla heitä omassa mielessäsi, ja tuntemalla myötätuntoa ilman mitään ehtoja, annat myös kanssaihmisillesi mahdollisuuden vapautua helpommin omista negatiivisista tunteistaan sinua kohtaan, eli ”negatiivisten tunteiden pato” välillänne pääsee murtumaan – siis energiatasolla, sinun ei tarvitse edes kohdata noita ihmisiä konkreettisesti.

Älä tunne myöskään syyllisyyttä, katumusta  ja häpeää omien tekojesi takia, vaan hyväksy kaikki, mitä menneisyydessä on tapahtunut, vaikka olisit ”polttanut siltoja takanasi”, sillä korkeampi minäsi ei koskaan katso taaksepäin. Et ole koskaan tehnyt ketään kohtaan mitään peruuttamattomasti väärää – eikä niin ole tehnyt myöskään kukaan muu sinua kohtaan. Teemme asioita elämässämme ainoastaan johtuen tunnetiloistamme, ja myös johtuen niiden ihmisten tunnetiloista, jotka ovat tekojemme kohteina.

Rakasta siis ”vihollistasi”täydestä sydämestäsi, sillä hän on aina sinun itsesi peilikuva. Ja arvosta sitä, että koska tuo toinen ihminen on saanut sinut tuntemaan negatiivisia tunteita, niin sinä olet puolestasi noilla  tunteillasi  luonut valtavasti positiivista, jonka voit nyt lunastaa omaan elämääsi.

Anna siis puhtaan positiivisen energian vapauttaa sinut negatiivisista tunteistasi  ja tunnemuistoistasi, ja voit toteuttaa kaikki unelmasi ilman, että itse olet omien unelmiesi esteenä.