Valitse aina helpoin polku, universumi ratkaisee ”suuret ongelmasi”

Kuva1455.jpg

Universumissa kaikki ns. edistys tapahtuu aina helpoimman polun kautta, eli polun, jossa on vähiten kitkaa, vastustusta eli resistanssia.

Jos sinulla on joku todella SUURI ongelma, johon olet lähes epätoivoisesti yrittänyt löytää ratkaisua, niin muista, että et voi  koskaan ratkaista ongelmaasi matalasta tunnetilasta käsin yrittämällä, sillä negatiivisessa tunnetilassa sinulta puuttuu usko ratkaisun mahdollisuuteen. Eikä sinun tehtäväsi siis ole ratkaista ongelmia, vaan kulkea huolettomana omaa polkuasi pitkin, helpointa mahdollista reittiä, luottaen universumin ohjaukseen, eli inspiraatioihin.

Eli elämämme tarkoitus ei ole ponnistella ja saavuttaa asioita kärsimyksen kautta, vaan nauttia elämästämme, ja ikään kuin ajelehtia vapaasti virran mukana kohti unelmiamme. Se, että joku kanssaihmisemme näyttää saavuttaneen jotakin kovalla työllä johtuu vain siitä, että hän on joko ollut raatamisensa ohessa myös inspiroitunut – tai että hän on suurten kärsimystensä keskellä joutunut luovuttamaan, eli päästämään irti tunnetasolla. Ja koska hänen toiveidensa virta on kaiken kärsimyksen seurauksena ollut valtavan voimakas, niin jo pelkkä luovuttaminen on mahdollistanut sen, että hänen unelmansa ovat lopulta manifestoituneet.

 

Harha siitä, että vain suurella kärsimyksellä ja suurilla uhrauksilla voi saauttaa merkittäviä asioita elämässä johtuu siis siitä, että emme koskaan voi tietää, millaisia tunnetiloja joku toinen ihminen on käynyt läpi ennen saavutustaan. Kulttuurimme ei arvosta ns. heikkoutta, ja siksi kovalla työllä menestystä saavuttaneet eli ”työn sankarit” vain harvoin myöntävät, että he ovat joutunet kokemaan myös valtavan suurta epätoivoa ja luovuttamaan, ennen kokemaansa menestystä.

Mutta keskuudessamme elää myös ihmisiä, jotka ovat saavuttanet suuria saavutuksia, rikkauksia ja mainetta todella helposti, ja sellainen menestys taas ei ole kulttuurissamme arostettua, koska perinteisesti menestys yhdistetään suuriin uhrauksiin ja ahkeruuteen. Tällaisia ”inspiraatioidensa hedelmien poimijoita” useimmat ihmiset pitävät vain onnekkaina, poikkeusyksilöinä, joilla on ”moukan tuuria”. Vaikka todellisuudessa juuri huolettomat ja usein korkeassa tunnetaajuudessa olevat ihmiset saavuttavat tavoitteitaan kirjaimellisesti ”naurettavan” helposti.

Jos tunnet kateutta tai katkeruutta tällaista ihmistä kohtaan, niin muista, että negatiivinen tunteesi kertoo, että korkeampi minäsi on kanssasi eri mieltä. Sinulla ei ole mitään syytä tuntea katkeruutta toisen ihmisen menestyksen takia, sillä olet itse täysin aivan yhtä arvokas, ja oikeutettu aivan yhtä suureen menestyseen kuin tuo kanssaihmisesi, jos vain sallit menestyksen itse itsellesi.

 

Onnekkaiden ihmisten ns. hyvä tuuri siis johtuu siitä, että kun tällainen henkilö tekee asioita korkeassa tunnetilassa, niin ”helpoin polku” kohti hänen unelmiaan on nopea ja vaivaton. Sillä unversumi toteuttaa kaikki toiveemme. Mitä korkeampi on tunnetaajuutemme, niin sitä helpommin vastaanotamme luomuksemme, koska olemme itse samalla tunnetaajuudella toiveidemme kanssa.

Vaikka sinulla olisi paljon negatiivisia tunnemuistoja, vaikka tuntisit aiempien eponnistumisiesi seurauksena suurta epäuskoa, niin sinäkin voit silti joka ikinen hetki lähteä etenemään kohti unelmaasi valitsemalla helpoimman mahdollisen polun. Eli älä tuskaile, että et ole VIELÄKÄÄN saavuttanut jotakin suurta tavoitettasi, jonka olisit toivonut  toteutuvań jo vuosia sitten, vaan keskity tuntemaan iloa pienistä asioista elämässäsi: Ihaile auringonnousua, siivoa huone tai komero, joka on jo kauan ollut epäjärjestyksessä, heitä pois turhia papereita, lajittele vanhoja vaatteitasi ja myy tarpeetomia kirpputorilla, tai anna niitä hyväntekeväisyyteen. Joissakin kulttuureissa esim. fyysisen elämänsä päättäneen henkilön kaikki tavarat ja vaatteet myös poltetaan, joka on omaisille eräänlainen irtipäästämisrituaali. Rituaalit saavat ”energian virtaamaan”, sillä myös mielesi ”puhdistuu” menneestä, kun päästät menneestä tunnetasolla irti. Sinun ei suinkaan tarvitse luopua kaikesta, joka liittyy menneisyyteesi, sillä asiat, joihin ei liity negatiivisia tunnemuistoja eivät estä sinua nauttimasta vaikkapa omaisuudestasi – omaisuutesi, joka tuottaa sinulle iloa on lahja universumilta. Mutta jos koet, että elämäsi on jämähtänyt ja pysähtynyt paikoilleen, niin kaikenlainen turhan tavaran ja taakse jääneen menneisyyden ”siivoaminen” voi auttaa sinua korkean tunnetilan sallimisessa.

Polkuasi keventää myös todella paljon se, että mielessäsi arvostat kaikkia niitä ihmisiä, joita kohtaan olet joskus tuntenut negatiivisia tunteita, sillä juuri nuo ihmiset ovat auttaneet sinua laajenemaan korkeamman minäsi taajuudella kaikkein eniten. Ja tämä johtuu siis siitä, että kaikki ei-toivottu luo aina toivottua, ja kaikki kokemamme kärsimys luo aina hyvää.

Älä siis ole koskaan huolissasi elämäsi suurista ongelmista, vaan etene luottavaisena askel kerrallaan pitkin helpointa polkua, seuraten pelkästään iloasi ja muita korkeita tunteita, kuten rakkautta – suuret ongelmat ratkeavat ajallaan itsestään.

Luovuta siis aina kaikki ongelmasi universumin hoidettaviksi, ja keskity nauttimaan elämästäsi. Olet suunnattoman arvokas sielu, ja oikeutettu vastaanottamaan kaikkein arvokkaimpia lahjoja elämältä.

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä

Positiivisia ajatuksia, joilla saat tunnetilasi kohoamaan. Kaikki voimasi on tässä hetkessä.

Hyytävän kaunista.jpg

Jos katsoisit itseäsi ja elämäntilannettasi juuri nyt korkeamman minäsi silmin, niin tuntisit pakahduttavan haltioitumisen tunteen. Olet kaikilla toiveillasi ja kaikilla ei-toivotun kokemuksillasi luonut niin valtavasti hyvää ja nautinnollista itsellesi, korkeamman minäsi aarrekammioon, että sitä kaikkea sinun on juuri nyt hyvin vaikea edes yrittää kuvitella. Mikään negatiivinen tunne, jota olet elämässäsi tuntenut, ei ole koskaan mennyt hukkaan. Mikään pettymyksesi, kärsimyksesi tai surusi ei ole koskaan ollut turha. Olet auttanut universumia laajentumaan valtavasti, olet luonut asioita, joista seuraavat sukupolvet hyötyvät, jos sinä et niitä itsellesi salli. Olet suunnattoman arvokas ja arvostettu sielu.

Mutta sinun ei tarvitse elää elämääsi uhrautuaksesi seuraavien sukupolvien takia, voit milloin tahansa lunastaa luomiasi aarteita käyttöösi juuri nyt ja nauttia elämästäsi tässä ja nyt. Aarrekammiosi ovi on auki, sinun tarvitsee vain avata ovi ja astua sisään! Ja astut sisään aina, kun tunnetilasi on korkea, kun uskot ja luotat ja TIEDÄT, että universumi hemmottelee sinua, aina kun niin tahdot.

Voimasi on tässä hetkessä, voimasi on positiivinen tunnetilasi juuri nyt. Tässä muutamia positiivisia ajatuksia mielentilasi kohottamiseen:

Ihania yllätyksiä on aivan  käteni ulottuvilla, ojennan vain käteni ja tartun universumin ojentamaan lahjapakettiin. Olen innoissani kuin pieni lapsi yrittäessäni arvata, mitä paketin sisällä on. Olen koko ajan matkalla kohti unelmiani, sellaisiakin, joita en enää edes muista joskus toivoneeni. Mutta kun  unelma on silmieni edessä, tunnen suunnatonta, pakahduttavaa iloa. Silloin ajattelen: Juuri näin tämän asian pitikin mennä! Kaikella kokemallani oli sittenkin tarkoitus.

Universumin kyky toteuttaa toiveitani on täysin rajaton, minun ei tarvitse huolehtia, miten tai milloin tai kenen toimesta toiveeni toteutuu, minä voin vain rauhallisena ja tyytyväisenä odottaa, että asiat järjestyvät parhaalla mahdollisella tavalla, juuri oikealla hetkellä. Minun ei tarvitse selittää – ei itselleni, eikä muille – miksi olen edelleen tässä tilanteessa, vaikka haluaisin olla aivan muualla. Minun ei tarvitse perustella, miksi en ole edennyt nopeammin, miksi kävi kuten kävi. Minun ei tarvitse tuijottaa menneisyyttä, katsoa taakse eikä alaspäin, voin katsoa ainoastaan eteenpäin, juuri sinne, missä unelmani ovat. Minun ei siis tarvitse kaivaa kuoppaa, ennen kuin nousen  ylös vuorelle, voin lähteä näiltä sijoiltani nousemaan vuorelle, kohti korkeuksia ja upeita maisemia. Olen todella lähellä toiveitani, ne ovat aivan silmieni edessä. Vaikka en aina näe niitä, niin ne ovat silti aina edessäni. Olen aina polullani, olen aina oikeassa suunnassa. Minun ei tarvitse taistella, minun ei tarvitse kääntyä takaisin, muistella ja katua menneitä virheitäni, voin täysin rauhassa ja luottaen ja iloisia odotuksia täynnä edetä vain eteenpäin.

Raha on vain energiaa, minun ei tarvitse tuntea kärsimystä tai tehdä kovasti töitä saadakseni rahaa, voin saada rahaa helposti. Olen täysin vapaa nauttimaan elämästäni, ja raha on vain väline, joka mahdollistaa vapauteni. Minun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että kaikilla ihmisillä ei ole yhtä paljon rahaa, sillä jokainen meistä luo itse oman todellisuutensa. Jos minulla on rahaa yli oman tarpeeni, niin voin saada inspiraation jakaa rikkaudestani tarvitseville, mutta minun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä, että olen itse onnellinen. En voi koskaan tulla tarpeeksi onnettomaksi, tehdäkseni kaikista muista ihmisistä onnellisia. Voin autaa muita ihmisiä löytämään oman onnellisuutensa vain olemalla itse onnellinen.

Jos etsin rakkautta, niin löydän rakkauden itsestäni, minä olen rakkaus. Ja kun olen löytänyt rakkauden itsestäni, niin vedän puoleeni myös kohteita rakkaudelleni, heitä jotka, ovat myös löytäneet rakkauden itsestään.

Jos olen sairas, niin voin luottaa omien solujeni valtavaan voimaan uusiutua ja parantaa itse itsensä. Soluni tekevät työtä minun hyvinvointini puolesta joka hetki. Minun ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin luottaa, että kaikki järjestyy aina parhain päin. Jos saan korkeammalta minältäni inspiraation pyytää apua, niin pyydän sitä. Mutta minulla ei ole koskaan mitään hätää, kaikki on hyvin. Jokainen tuntemani kipu on luonut korkeamman minäni taajuudelle toiveen terveydestä. Sairauteni on vain matalien tunteideni luomus. Kipuni kertoo vain siitä, että toiveillani luomassani todellisuudessa olen terve ja elinvoimainen.

Olen juuri nyt valmis vastaanottamaan unelmiani. Kaikki unelmani eivät toteudu samalla kertaa, koska haluan nauttia jokaisesta toteutuvasta unelmastani yksi kerrallaan. Toivotan unelmani tervetulleeksi, avaan oven aarrekammiooni ja odotan innoissani, mikä unelmani toteutuu tänään.

Aarrekammiossani on rikkautta, rakkautta, uusia kokemuksia, mahdollisuuksia, elinvoimaa, terveyttä. Elämäni muuttuu koko ajan vain helpommaksi, tunnetaajuuteni on jo selvästi kohonut, tunnen hyvää oloa paljon useammin kuin ennen, tunnen kehossani, että tunnetilani on korkea.

Olen hyvä ja arvokas ihminen, ansaitsen aivan kaikki ne asiat, joita haluan itselleni, nauttiakseni elämästäni. Olen itse luonut kaikki kokemukseni tässä elämässä, hyvät ja huonot, toivotut ja ei-toivotut, ja voin joka hetki valita positiivisia kokemuksia negatiivisten sijasta. Valinta on minun.

Tuntiesani positiivisia tunteita olen vastaanottavaisessa tilassa, jossa toivotan tervetulleiksi toiveitani. Vetovoiman laki tekee työn puolestani. Olen kuin magneetti, joka vetää puoleensa kaikkea, mitä haluan.

Vaikka joskus tunnen hetkellistä epäilystä ja epätoivoa, niin kohdistamalla huomioni positiiviseen, muuttuu epäilyni ja epätoivoni jo seuraavassa hetkessä helpotukseksi. Ja helpotus muuttuu  toivoksi. Ja toivo muuttuu uskoksi. Ja usko muuttuu tiedoksi, tietoisuudeksi omasta rajattomasta luomisvoimastani.

Juuri nyt nautin tästä uudesta päivästä, uusista mahdollisuuksista, luon todellisuuttani uudeksi joka hetki. Minun ei tarvitse raahata mukana menneisyyden raskaita kokemuksia, voin jättää ne taakseni, päästää irti. Askeleeni on kevyt. Nautin keväästä, nautin uudesta elämästä edessäni, jonka positiiviset tunteeni mahdollistavat. Uusi päivä on täynnä rajattomia mahdollisuuksia. Eikä minun tarvitse tehdä niitä saavuttaakseni mitään muuta, kuin tuntea iloa, elämisen riemua – juuri nyt!

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Syvällistä