Olemme mittaamattoman arvokkaita, koska luominen tapahtuu fyysisen elämämme kokemusten ansiosta

DSC_1209-002.JPG

Sinua ei voi koskaan erottaa omasta korkeammasta minästäsi, siis korkeasta tietoisuudesta sinussa. Tämä korkeampi olemuksesi on koko ajan olemassa myös korkeassa värähtelytaajuudessa, eli fyysinen olemuksesi on siis korkeamman tietoisuuden, Kaiken Mikä On,  ulottuvuus. Monien uskontojen tulkinnat ovat erottaneet tämän korkeamman tietoisuuden meistä ihmisistä, mutta tällaisen tulkintatavan ongelmana on, että ihminen kokee olevansa ”jumalan” alamainen, ja unohtaa oman mittaamattoman arvonsa ja sen, että hän on fyysisessä eämässsään aivan yhtä täydellinen, kuin ei-fyysisenä olentonakin. Ero korkean tietoisuuden olevaisuutemme ja fyysiseen minämme välillä on vain se, että fyysisessä olomuodossamme luomme siis ei-toivotun kokemuksen, eli resistanssin kautta. Eli olemme aina ja ikuisesti korkeampia olentoja, mutta varsinainen luomistyömme tapahtuu fyysisessä olomuodossa ollessamme. Siksi jokainen sielu on aina innokas syntymään uudelleen maan päälle, eli kokemaan korkean taajuuden euforian lisäksi myös vastoinkäymisiä, eli ei-toivottua.

Fyysinen olemuksemme on siis edellytys luomiselle. Olemme  maan päällä eläessämme sekoitus henkeä ja ruumista, eikä kumpaakaan voi olla ilman toista. Korkeampi minämme laajenee, koska luomme tunteillamme, toiveillamme  ja ajatuksillamme  maallisessa elämässämme. Meidän henkilökohtaiset toiveemme ovat siis merkki siitä, että ”universumi voi olla enemmän ja laajempi.”

Inhimillistä on myös se, että vaikka olemme korkean tietoisuuden tasolla yhtä myös kanssaihmistemme kanssa, niin haluamme nähdä itsemme selkeästi erillisinä, yksilöinä, joilla on ego, persoona ja oma tahto. Ja tämä onkin tarkoituksenmukaista siksi, että voimme tässä ”kehomme muodostelmassa” vaikuttaa vain omaan tunnetaajuuteemme, emme koskaan muiden ihmisyksilöiden taajuuteen. Voimme kyllä korkeassa tunnetaajuudessa ollessamme inspiroida kanssaihmisiämme sallimaan myös itselleen korkeamman tunnetaajuuden tunteita, mutta jokainen fyysinen ihminen hallitsee kuitenkin lopulta aina oma tunnetilaansa, ja luo siis itse oman todellisuutensa.

Olet ehkä joskus kokenut tunteen, jolloin olet ”henkisesti yhtä” kanssaihmisesi kanssa, eli olette kirjaimellisesti ”samalla taajuudella”. Tällainen tilanne voi syntyä esim. silloin, kun olet korkeassa tunnetilassa ja inspiroitunut, ja keskustelet ihmisen kanssa, joka on myös yhtä inspiroitunut. Tuolloin te molemmat kanavoitte korkeampaa tietoisuutta yhtä aikaa, ja keskustelusta tulee luovaa, pulppuavaa, ja te kumpikin kirjaimellisesti luette toinen toistenne ajatuksia, jotka ovat siis todellisuudessa korkeammasta tietoisuudesta lähtöisin olevia. Tällaiseen kommunikaatioon ei siis liity rajoittavaa resistanssia eli vastustusta, ennakkoluuloja, epäilyksiä, epävarmuutta tai pelkoja.

Ja tuossa keskustelussa ovat mukana myös ne, jotka ovat joskus eläneet maan päällä, ja siis omien kokemustensa myötä laajentuneet. Eli jos keskustelette jostakin erityisestä elämänalueesta, niin juuri tuolla alueella oivalluksia tehneet tarjoavat teille molemmille oman laajentumisensa eli luomistyönsä hedelmiä. Tästä syystä esimerkiksi inspiroitunut ja ennakkoluuloton tieteellinen keskustelu ja ajattelu mahdollistaa innovaatiot ja tieteelliset läpimurrot, jotka voidaan myöhemmin todistaa tieteellisesti. Innovaatioiden ja ns. keksintöjen  alkuperä on kuitenkin korkeassa tietoisuudessa. Edesmenneet tieteentekijät eivät siis ole ”kuolleita”, vaan edesauttavat tieteen kehitystä kanssamme koko ajan. Ja sama koskee kaikkia muitakin fyysisen elämämme aloja, kuten vaikkapa taidetta.

Toisaalta: Ollessamme matalassa tunnetilassa voimme saada myös matalan taajuuden inspiraatioita. Niiden lähteenä ovat matalassa tunnetaajuudessa olevat, ja siis joskus jossakin koetut, tunteet ja ajatukset. Kaiki ajatukset, joita on koskaan ajateltu, ovat kaikki ikuisesti olemassa, ja juuri siinä tunnetaajuudessa, kuin jossa ne ovat syntyneet. Negatiivisen tunnetaajuuden ajatusmanifestaatio on myös monissa uskonnoissa kuvattu ”paholainen” tai ”pahat henget”. Korkea värähtelytaajuus eli puhdas rakkauden taajuus hallitsee kuitenkin universumissa, eli siksi ”pahaa” ei ole olemassa muille kuin niille, jotka sitä pelkäävät, eli ovat itse samalla taajuudella.

Kaikki ihmiset voivat kuitenkin aina löytää toinen toisensa ”jumaluuden”  korkeassa tunnetaajuudessa. Vaikka kaksi henkilöä edustaisi esimerkiksi kahta eri uskontoa, mutta tähän erilaisuuteen ei kiinnitetä mitään huomiota, niin ”sielutasolla” eri tavalla uskovat ja ajattelevat ihmiset voivat olla yhtä, mikäli heidän tunnetasonsa on korkea, eli negatiiviset tunteet eivät ole kommunikoinnin esteenä. Esimerkiksi kaikki uskonsodat ja eri uskonryhmien väliset konfliktit loppuisivat välittömästi, mikäli eri tavalla ajattelevat ihmiset eivät keskittäisi ajatuksiaan niihin asioihin, jotka erottavat näitä uskontoryhmiä, vaan huomio kiinnitettäisiin niihin asioihin, jotka yhdistävät eri tavalla ajattelevia. Toki uskonnollisiksi konflikteiksi nimettyjä kriisejä ylläpitävät monenlaiset muutkin negatiiviset tunnemuistot, kuin uskontoihin liittyvät, mutta uskonnolla on helppo hallita ja motivoida omaa uskonryhmää, ja siksi uskonnosta tehdään usein vain keinotekoinen tekosyy vihan ja väkivallan ylläpitämiselle. ”Jumalia”, joita väitetään ”ainoiksi oikeiksi” suhteessa ”vääriin jumaliin”, ei ole universumissa olemassa muuten, kuin matalan tunnetaajuuden manifestaatioina. Ja tällaisia jumalmanifestaatioita käytetään ikään kuin sotapäällikköinä lietsottaessa vihaa toisenlaisen maailmankatsomuksen omaavia ihmisiä vastaan.

 

Konkreettinen ja havainnollinen  esimerkki sielutason rajattomuudestamme ja on myös tilanne, jossa sodassa rintamalinjan eri puolilta tulevat kaksi ihmistä kohtavat toisensa ja rakastuvat. Tällöin puhdas positiivinen energia eli pyyteetön rakkaus voittaa vihan, sillä rakkaus on aina vihaa korkeampi tunne.

 

Muista aina oma mittaamaton arvosi, ja kaikkien kanssaihmistesi mittaamaton arvo, täysin riippumatta teoista, joita sinä tai muut elämässänne teette tai koette. Kohtele siis itseäsi ja muita ihmisiä aina sellaisina, kuin mitä he todellisuudessa ovat, eli korkeampina, pyhinä olentoina. Sillä jos haluat auttaa itseäsi tai muita, niin voit tehdä sen vain tuntemalla puhdasta rakkautta, ilman mitään ehtoja.

 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä

Myös jokainen ajatus on manifestaatio. Ja positiivinen ajatus luo tunnetilan, joka manifestoi toiveesi konkreettisesti

21062012876.jpg

Olet mestarillinen luoja silloin, kun kykenet kohdistamaan ajatuksesi ja tunteesi positiiviseen täysin  olosuhteista riippumatta. Eli kun uskot kokemustesi ja intuitiosi vakuuttamana vetovoiman lakiin, eli tunnetasolla TIEDÄT, että se saa universumissa aikaan kaiken, mitä tapahtuu, ja mitä on, ja siihen, että kaikki ns. konkreettinen on lopulta vain itse luomaasi illuusiota – niin pystyt kirjaimellisesti ”taikomaan” elämääsi haluamiasi asioita.

Tällöin ymmärrät, että myös jokainen ajatuksesi on manifestaatio, eli tunnetilasi mahdollistavat joko positiiviset tai negatiiviset ajatukset, riippuen siis mielesi värähtelytaajuudesta. Eli ajatus on siis kuin siemen, joka kasvaa ”tunteittesi maaperässä”. Jos positiivinen ajatuksesi ei saa vettä, valoa eikä ravinteita, niin se ei pääse versomaan, mutta siemen itsessään on edelleen olemassa, ja odottaa vain suotuista säätilaa, tai  mahdollisuutta siirtyä parempaan kasvupaikkaan.

 

Kun manifestoit positiivisen ajatuksen mieleesi, niin nauti siitä, vaali sitä, eli keskity vain onnelliseen hetkeen, kiirehtimättä, odottamatta konkreettisia tuloksia. ”Kylve onnellisuuden tunteessa”. Sillä ns. asioiden edelle meneminen on kärsimättömyyttä, ja kärsimättömyyden tunnetilassa ”hetken  taika katoaa” – ja tuo taika, toiveidemme luomisen ydin,  on siis positiivisessa hetkessä, positiivisessa tunnetilassa. Eli älä ajattele positiivisesti siksi, että haluat saavuttaa jotain, vaan ajattele positiivisesti siksi, että nautit positiivisista ajatuksista itsessään. Iloitset siis manifestoimistasi positiivisista ajatuksista.

 

Sillä lopulta: Onnellisuus ei ole koskaan mitään muuta, kuin  onnellisuuden tunne, eli juuri tuo hetki, jossa koet onnellisen ajatuksen ja tunteen. Siis täysin riippumatta siitä, MIKSI koet tuon onnellisuuden tunteen. Moni meistä kuvittelee, että tulee onnelliseksi SITTEN, kun on jonkin suuren toiveensa saavuttanut, mutta tämä on harhaa. Sillä voit tulla onnelliseksi vain tuntemalla onnellisuutta.

Eikä kyse ole siitä, että meidän pitäisi olla lopun elämäämme onnellisia vain tunnetasolla ja ajatuksissamme, ilman, että saavutamme tavoitteitamme. Vaan kyse on siitä, että meidän pitää kyetä tuntemaan olosuhteista riippumatonta onnellisuutta ja elämäniloa, JOTTA voimme saavuttaa päämäärämme. Moni meistä on  opetettu ajattelemaan, että tavoitteita voi saavuttaa vain kovan työn, uhrautumisen  ja kärsimyksen kautta, mutta se ei ole totta. Se, että joku ihminen, joka on uurastanut ja kärsinyt paljon, on saavuttanut lopulta tavoitteensa, on näköharha, ”turhaa sankaruutta”. Hän on saavuttanut tavoitteensa, koska on jossain kohtaa raskasta uurastustaan ”luovuttanut”, eli kokenut epätoivoa, ja antanut tunnetasolla periksi, lakannut yrittämästä – ja sallinut siis tunnetasonsa kohota hetkellisesti. Ja tuo hetkellinen tunnetason kohoaminen on lopulta mahdollistanut manifestaation, ei siis kärsimys. Hän olisi saavuttanut aivan saman asian  olemalla alusta alkaen korkeassa tunnetilassa, ja toiminut vain inspiroituneena, ilman kärsimystä. Ja hän olisi saavuttanut unelmansa paljon nopeammin.

Voit luoda positiivisia tunnetiloja ja ajatuksia myös esim. musiikin kautta, eli kuuntelemalla musiikkia, joka saa sinussa aikaan ”haltioituneen” tunnetilan. Kun olet kerran kokenut tämän tunteen kuunnellessasi juuri tuota musiikkia, niin sama musiikki herättää sinussa saman tunteen myös uudelleen. Älä kuitenkaan kuuntele ”haikeaa” musiikkia, sillä nostalginen tai surullinen musiikki saa sinut manifestoimaan surullisia ajatuksia, ja tuo mieleesi surullisia muistoja ja ajatuksia – ja manifestoit elämääsi asioita, jotka saavat sinut haikeaksi tai surulliseksi. Mutta jos taas haikea musiikki saa sinut nauramaan, eli katsot musiikintekijän luomaa haikeutta myötätuntoisesti, niin haikeankaan muisiikin kuuntelu ei laske tunnetaajuuttasi. Huumori siis ”nyrjäyttää” matalat tunnetilat korkeiksi.

Jos taas olet masentunut, niin aggressiivinen musiikki voi nostaa sinut masennuksesta vihan taajuudelle, jolloin tunnetilasi siis kohoaa – tästä syystä monet masentuneet ja pelokkaat ihmiset kuuntelevat esim. synkkää hevimusiikkia. Mutta älä jää vihan taajuudelle, vaan pyri kohoamaan turhautumisen tunteen kautta toivon tunnetilaan, sillä toiveikkuudesta sinulla on mahdollisuus nousta ilon, rakkauden, uskon ja tiedon korkeisiin taajuuksiin. Murheelliset uskonnolliset virret taas eivät nosta masentunutta ihmistä edes vihan taajuudelle, eli etenkin synkkää, syntiä ja kärsimystä korostavaa  uskonnollista musiikkia on hyvä välttää, sillä se mahdollistaa ihan konkreettisesti vain matalan tunnetilan pysyvyyden, jolloin ilo ihan kirjaimellisesti on mahdollista ”vasta taivaassa”!

 

Vaali siis positiivisia ajatuksia ja tunnetiloja, sillä  korkeassa tunnetilassa  TIEDÄT – ilman mitään epäilyksiä – olevasi oman elämäsi Luoja.

 

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä