Paljon täysin turhaa kärsimystä saa aikaan yleinen uskomus siitä, että jos ihminen on kokenut aikaisemmin tässä elämässä – esimerkiksi lapsuudessaan – negatiivisia kokemuksia, niin hän on ikään kuin tuomittu kärsimään kokemuksistaan lopun elämäänsä, ja kantamaan niitä mukanaan taakkana, ja joita on pakko muistella uudelleen ja uudelleen, ja kertoa niistä myös muille ihmisille toistuvasti. Täysin väärä ja paljon kärsimystä aiheuttava uskomus siis on, että ihminen on vaikkapa lapsuuden negatiivisten kokemusten vuoksi ikään kuin ”merkitty” peruuttamattomasti uhriksi, ja että hän ei voi koskaan päästä eroon polttomerkistään, koska haavat ovat liian syviä.

Totuus kuitenkin on, että jos kuka tahansa meistä tuntee juuri nyt negatiivisia tunteita, eli ”tyhjyyttä” sielussaan, niin se on merkki AINOASTAAN siitä, että hän ei juuri NYT ole resonanssissa eli samalla taajuudella oman korkeamman minänsä kanssa. Negatiivisen tunteen ”tyhjyys” kertoo siis vain oman korkeamman olemuksesi ”poissaolosta”, eli siitä, että sinä värähtelet matalammalla tunnetaajuudella, kuin todellinen olemuksesi. Menneisyyden tapahtumat eivät siis saa sinussa aikaan negatiivisia tunteita ja ahdistusta, jos ET muistele niitä.

Se, että sinulla on negatiivsia tunnemuistoja, on kyllä totta, mutta jos jo nuorena ihmisenä olet kyennyt katsomaan kokemaasi korkeamman minäsi silmin, eli arvostamaan ei-toivotun luomaa toivottua – jokainen negatiivinen kokemuksemmehan luo positiivista korkeamman minämme taajuudelle – niin lapsuutesi kokemukset eivät enää aktivoidu tunnetasolla, etkä joudu kantamaan niitä taakkanasi läpi elämän. Nuoren ihmisen on myös yleensä helpompi ”puhdistaa” tunnemuistoja, koska elämänkokemuksia, ja siis myös arvottomuuden tunteita aiheuttavia negatiivisia tunnemuistoja on vähemmän, kuin vanhemmalla ihmisellä.

Tätä tunnemuistojen ”neutralointia” kutsutaan yleensä anteeksiannoksi. Anteeksianto on siis minkä tahansa negatiivisen kokemuksen katsomista oman korkeamman minän silmin. Eli jos joku toinen ihminen on omalla toiminnallaan saanut aikaan jotakin sellaista, josta sinulla on negatiivinen tunnemuisto, niin pääset mieltäsi ”vainoavasta” muistosta eroon näkemällä tuo toinen ihminen hänen todellisena olemuksenaan, eli korkeampana olentona, eli katsomalla hänen korkeampaa minäänsä sinun  oman korkeamman minäsi silmin. ”Jumaluus minussa katsoo jumaluutta sinussa”.

Kuinka sitten olla ajattelematta jotakin menneisyyden tapahtumaa, jos ET ole vielä tietoisesti ja tunnetasolla antanut sitä anteeksi, ja  siksi edelleen usein ajattelet tuota tapahtumaa? Totuus on, että universumissa ei voi koskaan hankkiutua eroon mistään,voimme aina vain vetää tunteita, asioita ja ajatuksia puoleemme. Pyri siis tunnetilaan, jossa taajuutesi on korkea. Syy tunnetilasi kohoamiseen voi olla mikä tahansa, tärkeää ainoastaan on, että olet resonanssissa oman korkeamman minäsi kanssa. Ja kun olet tilassa, jossa ”rakastat koko maailmaa”, niin ajattele sillä hetkellä myötätuntoisesti tuota kokemusta, joka on tapahtunut kauan sitten. Yksikään ihminenhän ei maailmassa koskaan tee toiselle ihmiselle mitään pahaa, ellei hän ole itse tekohetkellä matalassa tunnetaajuudessa, eli ns. uhri ja tekijä ovat aina samalla tunnetaajuudella. Ja ns. pahantekijät ovat myös itse olleet joskus uhrin asemassa. Kukaan ihminen ei siis koskaan ole ”sielultaan” paha, vaan jokainen ihminen on todelliselta olemukseltaan täydellinen sielu, puhdasta positiivista energiaa – siis se, mitä uskonnoissa kutsutaan ”jumalaksi”.

Kun tunnemuistosi on näin ”neutraloitu” – eli olet antanut kokemasi sen tekijälle  ns. anteeksi – niin sinulla ei ole enää tarvetta  muistella kokemustasi tai kertoa siitä muille ihmisille. Silloin olet vapautunut tunnemuistostasi. Mutta älä myöskään tietoisesti yritä enää muistella sitä, kertoa siitä ja aktivoida sitä, ollessasi ajoittain negatiivisessa tunnetilassa. Ihminen, joka ei ymmärrä vetovoiman lain vaikutusta, kokee usein -ollessaan syystä tai toisesta matalassa tunnetaajuudessa – voimakasta tarvetta jopa ”kehua” negatiivisilla elämänkokemuksillaan, koska jos tällainen henkilö ei ymmärrä, miksi hänellä on paha olo juuri nyt (ts. hän on vain hetkellisesti erossa omasta korkeammasta minästään), niin hän pyrkii ikään kuin perustelemaan pahaa oloaan, ja hakemaan sille oikeutusta, kertaamalla muistoja negatiivisista kokemuksistaan uudelleen ja uudelleen. Kun menneisyydessä syntyneitä tunnemuistoja näin tietoisesti aktivoidaan, niin vetovoiman laki vetää kertojan puoleen koko ajan lisää ja lisää negatiivisia kokemuksia, jotka puolestaan ylläpitävät hänen jo ennestäänkin negatiivista tunnetilaansa, jne. Tällainen noidankehä kestää pahimmillaan ihmisen koko elämän ajan.

Kaikki negatiiviset kokemukset, tunteet ja ajatukset, ovat luoneet myös tällaisen henkilön korkeamman minän taajuudelle valtavasti positiivista, mutta mikäli tällainen ihminen ei siis vapaudu matalista tunnetiloistaan, niin hän saattaa manifestoida erilaisia ongelmia, sairauksia, onnettomuuksia ja kaikkea mahdollista negatiivista jatkuvana virtana, jolloin tällaisen ihmisen koko identiteetti ja persoona on tavallaan ”olla epäonninen ja paljon kärsinyt”. Ja kaikki koettu kärsimys on kuitenkin koko ajan täysin turhaa, sillä kohdistamalla ajatukset tietoisesti mihin tahansa positiiviseen asiaan, voisi tämä ihminen  hyvin helposti ja nopeasti kääntää elämänsä suunnan täysin päinvastaiseksi, eli aikaansaada vastaavan ”positiivisen noidankehän”.

Sillä koska hän on kokenut ja tuntenut paljon negatiivista, eli luonut korkeamman minänsä taajuudelle valtavasti positiivista, niin myös hänen toiveidensa virta on poikkeuksellisen voimakas. Joten turhan taistelun ja kärsimisen lopettaminen, ja ”kääntyminen myötävirtaan”, on tällaiselle henkilölle itse asiassa helpompaa kuin sellaiselle, joka ei ole kokenut yhtä paljon negatiivisia tunteita, ja jonka toiveiden virta liikkuu siksi verkkaisemmin.

Sanonta ”kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat” on siis totta siinä mielessä, että luomme negatiivisilla kokemuksillamme aina positiivita. Mutta tarkoitus ei ole, että kärsimme mahdollisimman paljon, ja ”lunastamme palkkion” kärsimyksistämme vasta poistuessamme fyysisestä elämästämme, vaan tarkoitus on, että iloitsemme elämästämme maan päällä. Eli arvostamalla  kaikkea kokemaamme ei-toivottua voimme minimoida kokemamme kärsimyksen, mutta maksimoida samalla itse omilla toiveillamme luomamme ilonaiheet eli elämän runsaat lahjat.

Juuri tässä hetkessä sinulla on arvokkain aarre, mitä voit koskaan omistaa. Menneisyyttä ei enää ole, ja tulevaisuutesi tulee olemaan juuri sellainen, kuin millaiseksi sen parhaillaan itse tunteillasi ja ajatuksillasi luot.

Pyri siis aina arvostaman nykyhetkeä, etsimään siitä parhaat puolet, täysin riippumatta vallitsevista olosuhteista.

Positiivinen ajattelu ei ole haihattelua, turhaa toiveajattelua, tyhjänpäiväistä haaveilua, vaan sinä ihan konkreettisesti luot todellisuutesi tunteillasi. Sinun oma värähtelytaajuutesi juuri nyt on siis kaikkein kallein omaisuutesi, sillä se mahdollistaa – tai tekee mahdottomaksi – kaiken.

Mikään, mitä teet, koet ja tunnet ei siis ole koskaan merkityksetöntä, vaan aina portti ja polku tulevaan.

Jos esimerkiksi syöt, niin nauti aina kaikesta ruuastasi, arvosta jokaista suupalaa. Sinun ei tarvitse olla KIITOLLINEN ruuastasi, sillä meidän ei tarvitse koskaan olla kiitollisia kenellekään, ei ihmisille eikä ”jumalille”. Kiitollisuus värähtelee matalammalla taajuudella kuin arvostus, samoin kuin empatia on matalamman taajuuden tunne kuin myötätunto. Jos ruuanlaittaja odottaa kiitollisuutta syöjiltä, niin hän on valmistanut ruuan matalassa tunnetaajudessa, uhrautumisen tai katkeruuden tunnetilassa. Niin ruuan valmistajan, kuin sen syöjänkin suurin nautinto lähtee aina pyyteettömästä rakkaudesta ja pyyteettömästä arvostuksesta.

Pyyteettömällä rakkaudella valmistettu ruoka on tekovaiheessa koettujen, korkean tunnetilan inspiraatioiden seurauksena herkullista – ja arvostuksen mielentilassa nautittu ruoka edistää syöjänsä terveyttä, sillä myös elimistösi ravintoaieita vastaanottavat solut ovat arvostuksen mielentilassa tasapainossa.

Ja jos vaikkapa laihdutat, niin älä silti syö ruokaa koskaan syyllisyyden eli itsesyytösten mielentilassa, sillä jos tunnetaajuutesi on matala ja haluat laihtua, niin matala taajuutesi saa aikaan sen, että keskityt ajatukseen ”kaikki ruoka mitä syön, on minulle pahaksi, koska haluan laihtua”. Kun siis YRITÄT laihtua, niin keskityt tunnetasolla siihen, että ”et ole vielä laihtunut”, ja manifestoit siis todellisuudessa laihtumisen epäonnistumista, eli olet korkeintaan toivon, et siis laihtumista manifestoivan uskon taajuudella. Eli matalassa tunnetilassasi vedät puoleesi kaikkea, mitä ET toivo – lisää nälkää, ruuan puutetta, kuviteltua tai todellista kokemusta ylipainosta – eli luot edelleen samaa kehokuvaa, kuin missä parhaillaan tunnetasolla olet.

Et siis laihdu, koska kun kieltäydyt nauttimasta ruuasta, niin värähtelytaajuutesi saa elimistösi hälytystilaan, sinulle tulee syödessäsi vain enemmän nälkä, koska elimistösi ei matalan tunnetaajuutesi takia tulekaan ruuasta kylläiseksi, vaan sillä on ”hätä”, että kaikki ei ole hyvin.

Vertailun vuoksi: Kuvittele henkilö, joka on halunnut laihtua, koska pitää hoikempaa olemusta  itse viehättävänä, eli hän on luonut laihtumisen toiveen korkeamman minänsä taajuudelle. Kun tälllainen ihminen vaikkapa rakastuu, niin hän ei korkeassa tunnetilassaan ”koe nälkää”, sillä korkea tunnetila mahdollistaa hänen toiveensa manifestoitumisen – siis vaikkapa toiveen olla viehättävä ja hoikka rakastetun silmissä. Hänen ei siis tarvitse TAISTELLA laihtuakseen, vaan hän inspiroituu syömään vähemmän, ja kokee silti hyvää oloa, koska hänen tunnetilansa on rakastumisen seurauksena korkea. Kaikki onnellisuuden kokemuksemmehan johtuvat aina pelkästään omasta kulloisestakin tunnetilastamme, mitään muuta ”onnea” ei ole maailmassa koskaan olemassa.

Kyse ei ole siitä, että ihminen ei voisi rakastua tai kokea rakkautta laihtumatta, vaan kyse on kunkin ihmisen omista toiveista, jotka toteutuvat siis korkeassa tunnetilassa.

Kaikki perinteiset häärituaalit esimerkiksi pohjautuvat alunperin vetovoiman lain ymmärtämiseen: Häissä tarjotaan paljon herkullista ruokaa, koska jo muinoin on ymmärretty, että runsaasta ruuasta nauttiminen vetää puoleensa runsautta ja ruokaa vastavihittyjen, ja myös häävieraiden elämään. Sormukset ovat olleet mahdollismman arvokasta metallia, kuten kultaa, jotta liitostakin tulee sormusten arvostamisen myötä ”arvokas” ja onnistunut. Hääparille annettavat lahjat symbolisoivat myös rikkauden ja runsauden toiveiden manifestaatioita. Monissa kulttuureissa häihin liittyy myös ihan konkreettista rahan ”kylvämistä” – vertauskuvana siis sille, että raha ei lopu, vaikka sen ”laittaisi kiertämään”, päin vastoin. Astioiden rikkominen joidenkin kulttuurien häissä on myös ollut rituaali, jonka on niin ikään uskottu tuovan onnea ja rikkautta tuoreeseen liittoon. Pohjimmiltaan siksi, että jos on ”varaa rikkoa astioita, niin niitä riittää aina”, eli ajatuksena siis on, että puutetta on olemassa vain, jos sitä tunnetasolla manifestoi. Universumi itsessään  on aina loputon aarreaitta ja runsaudensarvi.

Häärituaaleilla on pyritty luomaan sekä materiaalista menestystä, että ”lapsirikkautta”, eli hedelmällisyyttä. Häissä esitettävä, usein rytkimäs musiikki sekä tanssi kohottaa tunnetilaa ja mahdollistaa symbolisesti – ja myös konkreettisesti – alkaneen liiton onnellisuuden. Samoin häämatkan tarkoituksena on ollut ”aloittaa iloinen yhteinen matka”, sillä ilo matkan alkaessa mahdollistaa ilon myös matkan edetessä.

Rituaalien tiedostettu merkitys on saattanut aikojen saatossa ihmisten mielissä muuttua, mutta pohjimmiltaan kyse on siitä, että ihmiskunta on intuitiivisesti ja myös konkreettisesti ymmärtänyt  jo muinoin vetovoiman lain universumia ylläpitävän voiman. Monissa uskonnoissa on myöhemmin ”demonisoitu” esim. tunnetilaa kohottava rytmikäs musiikki, juhliminen,  tanssiminen, iloisen ”holtiton” suhtautuminen rahaan ja ruokaan, mutta tämä johtuu esim. kristinuskossa profeetan alkuperäisen sanoman väärinymmärtämisestä, joka on tapahtunut tulkitsijoiden ollessa itse matalassa tunnetaajuudessa.

Monien uskontojen ongelma on siinä, että niissä keskitytään ”pahan torjumiseen” sen sijaan, että pyrittäisiin ”sallimaan hyvää”. Universumssa ei nimittäin voi vastustaa mitään, vetämättä sitä samalla puoleensa. Siksi monen uskovaisen kokemus on, että ”jumala rankaisee syntistä”, ja että autuus ja ilo odottaa meitä vasta ”taivaassa”. Todellisuudessa jokainen meistä voi rangaista tai ilahduttaa vain itse itseään. Ja voimme milloin tahansa luoda taivaallisen olotilan itse itsellemme – omaan maalliseen elämäämme, tässä ja nyt.