Kuvittele ihminen, joka on kasvanut jonkin tietyn uskonnon vaikutuspiirissä. Hän on oppinut ”turvautumaan” niihin oppeihin ja sääntöihin, joita oman uskonnon ns. pyhässä kirjassa lukee. Hän on mahdollisesti myös kokenut ”uskonnollisia tunteita”, eli ajatellessaan ”jumalan rakkautta”, luovuttaessaan itsensä ”jumalan huomaan”, on  hänen tunnetaajuutensa  kohonnut. Hän siis pitää kokemaansa korkeaa, euforista tunnetilaa ”todisteena” siitä, että juuri hänen oman uskontonsa opetus on ainoa oikea – ja että kaikkien muiden uskontojen opetukset ovat siis vastaavasti vääriä, koska hänen oma uskontonsa opettaa, että on vain ”yksi jumala” ja ”yksi totuus”.

Tällainen ”uskossa” oleva henkilö ei kuitenkaan ota huomioon  sitä – tai ei halua uskoa – että myös kaikki muut maailman ihmiset, uskonnosta tai aattetaustasta täysin riippumatta, kokevat usein elämäsään aivan samankaltaisia, korkean tunnetaajuuden tunteita.

Jos tällainen henkilö lukee oman uskontonsa ns. pyhää kirjaa, ja tuntee jotain kohtaa lukiessaan negatiivisia, eli matalan tunnetaajuuden tunteita, niin hän ei useimmiten kuitenkaan luovu uskostaan, vaan selittää tuntemuksensa muille uskovaisille niin, että ”jumala koettelee” häntä. Vaikka uskova ihminen siis on saanut selvän viestin omalta korkeammalta minältään siitä, että tuo tietty pyhään kirjaan kirjoitettu asia (esimerkiksi kertomus ”vihaisesta ja rankaisevasta jumalasta”) ei ole resonanssissa universumin totuuden kanssa, niin uskova ei kuitenkaan halua luopua uskostaan, koska se korkea tunne, jonka hän on saman uskonnon piirissä kokenut, on ollut niin voimakas. Hän siis TURVAUTUU tiettyyn uskontoon, sen sijaan, että turvautuisi omaan sisäiseen tietoonsa. Uskonnollinen tunne, jota käytetään jonkin tietyn uskonnon totuuden todisteluun,  on siis ”tilannetodiste”, joka todistaa kyllä oman itsensä, eli korkean tunnetaajuuden olemassaolon – mutta uskonnosta, johon tämä tunne yhdistetään, tuo tunne ei kerro mitään.

Uskonnollinen euforia ei siis ole todiste esimerkiksi siitä, että on olemassa ”isä jumala”, jolla on kaikki valta maailmankaikkeudessa, vaan euforinen tunne on todiste korkeasta tietoisuudesta, puhtaasta positiivisesta energiasta, jossa ei ole resistanssia. Se, kutsutaanko tätä tietoisuutta ”jumalaksi”, ”suureksi maailmanhengeksi”, ”rakkaudeksi” tai ”Kaikeksi Mikä On”, on toisarvoista. Korkea tunnetila on kuitenkin totta jokaiselle, joka sen on itse kokenut, henkilön omasta aatemaailmasta täysin riippumatta.

Monet uskonnolliset ihmiset haluavat myös korostaa, että he eivät seuraa ”uskontoa”, vaan ”ovat uskossa”. Mutta mikäli ”uskossa oleminen” tarkoittaa tietyn uskonnollisen tekstin – usein jo hyvin kauan sitten kirjoitetun – hyväksymistä absoluuttisena totuutena, niin kyse on ihmisen luomasta uskonnosta, eikä siis luottamuksesta ennen muuta oman sisäiseen tietoon. Ns. henkinen tietohan on ihmisen luomalla kielellä aina ilmaistava vertauskuvin, silllä se ei ole ”tästä maailmasta”. Ja se, miten nuo vertauskuvat ymmärretään, riippuu aina vastaanottajan omasta tunnetaajuudesta.

Esimerkiksi kristittyjen Raamattu on kirja, jonka Uuteen testamenttiin on kirjattu korkeassa tunnetilassa suuren osan elämästään eläneen profeetan eli Jeesus Nasaretilaisen opetuksia. Mutta Jeesus itse ei koskaan kirjoittanut omia opetuksiaan muistiin, eli kaikki hänen opetustensa tulkinnat ovat muiden ihmisten muistiin kirjaamia. Eli paitsi, että jokaisen Raamattua lukevan oma tunnetila eli taajuus vaikuttaa tekstin sisällön ymmärtämiseen, niin myös Raamatun kirjoittajien, tulkitsijoiden, editoijien ja kääntäjien tunnetila on vaikuttanut suuresti Raamattuun teoksena, siis sen sisältöön. Sanonta ”lukee kuin Piru Raamattua” pätee siis myös itseään hartaina uskovina pitäviin, mikäli uskovalla on voimakas tarve korostaa olevansa itse ”oikeauskoinen”, ja että kaikki muut maailman ihmiset ovat ”vääräuskoisia”. Jokaisella maan päällä elävällä ihmisellä on kuitenkin oma korkeampi minä, korkea tietoisuus, jolta hän saa milloin tahansa ns. totuudesta saman tiedon, kuin mitä esimerkiksi edellä mainittu profeetta Jeesus aikanaan opetti. Tunneresonanssi, eli jonkin asian ”todeksi tunteminen”, on kuitenkin paras tapa tutkiskella henkisiä asioita, sillä olemme vapaita vain silloin, kun luotamme omaan itseemme, emme siis ole kenenkään uskonnollisen auktoriteetin,  tai minkään oppijärjestelmän ”vallassa”.

Moni oman korkeamman minänsä ohjauksen itse sisäistänyt kysyy, kuinka tunneresonanssista ja vetovoiman laista voisi kertoa muille ihmisille. Vastaus on, että vain sellainen, joka on itse valmis vastaanottamaan tiedon, myös sisäistää sen. Eli emme voi koskaan opettaa mitään asiaa ihmiselle, joka ei ole vastaanottavainen. Sillä jos tiedon vastanottaja ei ole tiedon kansa samalla taajuudella, niin hän vastustaa tietoa, ja hänen tunnetilansa laskee entisestään, eikä hän myöskään silloin voi ymmärtää saamaansa korkean tietoisuuden tietoa. Siksi vetovoiman laista tulee kertoa muille ihmisille ainoastaan siten, että säilyttää oman korkean tunnetaajuutensa. Uskonnollisen ”käännyttäjän” tunnetaajuus on matala, eli hän laskeutuu itse oman korkeamman minänsä taajuudelta alas, eikä siinä tilasa siis edes KYKENE välittämään totuutta.

Ironisesti moni kristitty lähetyssaarnaaja on ollut luultavasti matalammalla tunnetaajuudella, kuin vaikkapa käännytettävänä olevan alkuasukasheimon shamanismia harjoittavat jäsenet. Mutta ”tuomiopäivällä” ja ”helvetillä” pelottelemalla on saatu käännytettyä paljon ei-kristillisiä ihmisiä kristinuskon kannattajuksi, sillä pelottelija ja pelkääjä ovat keskenään samalla tunnetaajuudella, eli ”samassa todellisuudessa”.

Kristinusko ei ole sen ”huonompi” uskonto, kuin shamanismikaan, mutta muiden uskontojen väittäminen vääräksi on aina lähtöisin matalasta tunnetaajuudesta. ”Oikea usko” voi siis aina olla vain jokaisen ihmisen oma henkilökohtainen tunne, ei koskaan ulkoapäin annettu.

Suuri osa inhimillisistä kärsimyksistämme johtuu pelosta. Pelko on negatiivinen tunne, jonka pohjalla on väärä uskomus omasta voimattomuudestamme, siitä, että emme ole arvokkaita ja kaikkivoipia, että emme voi hallita itse omaa elämäämme. Että olemme ”olosuhteiden uhreja”.

Pelko on kuitenkin aina ja poikkeuksetta ”väärä tunne”. Pelko siis tarkoittaa, että korkeampi minämme on täysin eri mieltä kanssamme silloin, kun pelkäämme.Pelko kertoo,että  mitään pelättävää ei ole. Korkeampi minämme kyllä jatkuvasti inspiroi meitä välttämään vaaratilanteita esim. liikenteessä, mutta emme useimmiten edes havaitse tätä vaistonvaraista ohjausta.

Negatiivisten kokemusten ja tunteiden tarkoitus on laajentuminen, eli se, että  saamme mahdollisuuden valita ei-toivotun sijasta toivotun, eli pääsemme vastoinkäymisistä yli valitsemalla negatiivisiakin kokemuksia kokiessamme korkean tunnetilan, matalan tunnetilan sijaan. Me siis ikään kuin ”neutraloimme” negatiiviset kokemukset suhtautumalla niihin positiivisesti, ja luottamalla siihen, että universumi hoitaa kaikki huolemme pois päiväjärjstyksestä, jos annamme universumille siihen vain mahdollisuuden.

Kokemamme kontrasti eli vastoinkäymiset siis luovat selkeyttä valintoihimme, toimivat tienviittoina: ”Älä kulje tähän suuntaan, tällä polulla vedät puoleesi lisää negatiivista, valitse siis helpompi polku, korkeampien tunteiden taajuus!”

Ei-toivottu luo siis elämäämme laajentumista, negatiivinen luo aina positiivista korkeaan taajuuteen, eli laajentuminen kuuluu elämään. Hyväksy siis pelkosi ”vain tunteena”, negatiivisen tunnetaajuuden ilmaiseimena, ja arvosta sitä –  katsomalla pelkoasi korkeamman minäsi silmin. Pelkosi kokemisen kautta kerrot universumille, mitä et halua. Negatiiviset kokemukset siis kuuluvat elämään, mutta meidän ei tarvitse KÄRSIÄ negatiivisista kokemuksistamme, eli jäädä negatiiviseen tunnetilaan.

Vastoinkäymiset luovat myös elämäämme vapautta, sillä sinulla on siis aina mahdollisuus itse valita, miten suhtaudut esim. pelottavaan asiaan. Negatiivinen tunteesi antaa sinulle siis mahdollisuuden kontrolloida elämääsi, ja mahdollisuus hallita elämääsi luo vapautta. Oma tunnetaajuutesi on nimittäin yli päätään AINOA asia, jota voit elämässäsi hallita. Et voi koskaan hallita muita ihmisiä ja maailmaa ympärilläsi, mutta hallitsemalla omaa tunnetilaasi päätät, mitä sinulle itsellesi maailmassa tapahtuu. Sillä vain sinä itse luot oman todellisuutesi, muut ihmiset luovat omansa.

Maailmassa on todella paljon asioita, joita emme voi kontrolloida, mutta joita luulemme olevan tarpeen kontrolloida. Ja kun yrität kontrolloida näitä asioita, niin sinulla on paha olla, koska tunnetaajuutesi on negatiivinen: Yrität hallita  elämääsi pelolla ja epävarmuudella. Jos TODELLA haluasit hallita noita asioita, niin sallisit tunnetaajuutesi kohota, ja luovuttaisit huolesi universumin, siis korkean tietoisuuden,  hoidettaviksi.

Otamme esimerkiksi vakuutuksia siksi, koska pelkäämme ”pahinta”. Mutta emme tarvitse vakuutuksia, jos emme pelkää. Jos siis luopuisimme pelostamme, emme loisi tilanteita, joiden korjaamiseen tarvitsemme vakuutuksia. Moni ihminen sanoo onnettomuuden tapahduttua, että ”olipa hyvä, että minulla oli edes vakuutus” – ymmärtämättä, että hän on itse ajatuksillaan ja negatiivisilla tunteillaan luonut onnettomuuden, johon tarvitsi vakuutusta.

Kun siis tunnet pelkoa, olet negatiivisessa tunnetilassa, ja vedät puoleesi lisää negatiivisia, eli ei-toivottuja kokemuksia. Siksi ”pelko ruokkii pelkoa”, pelko luo aiheita pelkoon. Kokemamme pelottava tilanne ei siis ole todiste siitä, että pelko oli aiheellinen, vaan pelottava tilanne syntyy, koska pelkäämme. Pelko on siis pitkittyessään aina järjetön tunne, sillä jos olet vaarassa etkä pelkää, niin korkeampi minäsi kyllä auttaa sinua välttämään vaaran, tai selviämään siitä.

Meille ihmisille kehittyy  myös usein täysin ”järjenvastaisia” pelkoja, jos olemme paljon negatiivisesa tunnetilassa, masentuneita ja stressaantuneita. Pelkäämme etukäteen sellaisiakin asioita, joista ei ole elämässämme merkkiäkään: Pelkäämme rikkovamme sääntöjä, joista meillä ei ole tietoakaan. Pelkäämme menettävämme jotakin meille arvokasta, koska aiemminkin on käynyt niin (negatiivinen pelkouskomus). Pelkäämme, että joku tekee meille pahaa, koska maailmassa on uskomuksemme mukaan paljon pahoja ihmisiä.  Pelkäämme, että olevamme arvottomia, kyvyttömiä, muiden ihmisten tai ”kohtalon” armoilla, että olemme huono-onnisia. Ja pelkäämme kuolemaa. Kuolemassa ei ole kuitenkaan siinäkään koskaan mitään pelättävää, sillä kuolemaa ei ole olemassa. Palaamme fyysisen elämämme päättyessä välittömästi korkeaan tunnetilaan, jossa suurin osa meistä -olemuksestamme – on tälläkin hetkellä (korkeampi tietoisuus meissä).

Kaikki tällaiset ”keksityt”  pelot ovat täysin turhia, sillä pelon tunne kertoo siis ainoastaan siitä, että oma korkeampi minäsi ei tunne pelkoa puolestasi.

Tunne siis joka hetki oma voimasi ja oma arvosi, ja elä rohkeasti ilman pelkoa. Luota universumin huolenpitoon. Olet turvassa, aina!