Onnellinen elämä on loputon matka tyytyväisyydestä tyytyväisyyteen

kartanokuja talvella.jpg

Ainoa päämääräsi elämässäsi on tyytyväisyyden tunne. Mieti tätä lausetta mielessäsi. Jos sinulla siis on joku suuri unelma, niin tuon suuren unelman tavoittelu ei ole tehtäväsi elämässä, vaan sen salliminen. Eli tavoitteesi elämässä on matka kohti unelmaasi, ei unelmasi saavuttaminen. Ja matkasi kohti unelmaasi etenee, mikäli olet tyytyväinen nykyhetkeesi, jota elät juuri nyt. Matkaasi kohti unelmaasi kuuluu myös toimintaa, mutta ollaksesi onnellinen matkallasi, tuon toiminnan tulee tuottaa sinulle tyydytystä ja iloa. Jos toiminta tuntuu epämiellyttävältä, niin et ole resonanssissa oman korkeamman minäsi kanssa. Tyytyväisyyden tunne on siksi todellakin ainoa tavoitteesi. Saavutat siis unelmasi lopettamalla matalassa tunnetajuudessa yrittämisen.

Sinusta voi tuntua jopa turhauttavalta ajatella, että matkasi ei pääty koskaan, että tavoittelet elämässäsi aina ja loputtomasti jotakin unelmaasi. Elämäsi ei siis tule koskaan ”valmiiksi”. Kun tämä elämäsi päättyy, niin synnyt jälleen uudestaan, ja matkasi jatkuu. Mutta ongelmasi onkin vain se, että yli päätään odotat asioiden tulevan ”lopullisesti valmiiksi”. Sillä hyväksymällä jatkuvan, nautinnollisen matkasi elämän virrassa mahdollistat myös matkan varrella tapahtuvat lukemattomat manifestaatiot, eli toteutuvat toiveesi.

Elämän tarkoitus on siis olla tyytyväinen juuri nyt, tapahtui elämässäsi mitä tahansa. Niin sanotut vastoinkäymisetkin tapahtuvat vain siksi,  jotta oma päämääräsi selkiytyisi, ei siis siksi, että sinua ”koetellaan”, ei siksi että maksat ”karmavelkaa” tai että elämän tarkoitus olisi kärsimys. Näennäiset vastoinkäymiset matkallasi ovat ainoastaan tienviittoja: Ne paljastavat, mitä todella elämältäsi haluat – ja mitä et halua. Koet siis suurtakin kärsimystä vain siksi, että oma korkeampi minäsi on kanssasi täysin eri mieltä, että tunteesi kärsimyksen hetkellä on yksinkertaisesti väärä. Esimerkiksi: Suret läheisesi kuolemaa vain siksi, että kuolemaa ei ole olemassa, eikä kuolema siis ole menetys. Suret avioeroasi vain siksi, että korkeampi minäsi haluaa kertoa sinulle, että avioero mahdollistaa todellisen toiveesi toteutumisen, vaikka et erosi hetkellä tätä oivallakaan, vaan vasta jälkeen päin. Ahdistut pankkivelkasi takia vain siksi, että velkasi on luonut sinulle korken minäsi taajuudelle suuret rikkaudet, eli olet siis todellisuudessa suunnattoman rikas, et velkainen. Suru kokemasi yksinäisyyden takia kertoo siitä, että et ole koskaan yksin, ja että vain surun tunteesi estää sinua löytämästä toivomaasi kumppania.

Se, että olet tyytyväinen elämääsi, vaikka unelmasi ei ole vielä manifestoitunut fyysiseen todellisuuteesi, mahdollistaa siis unelmasi manifestoitumisen. Kärsimättömyys, pettymyksen tunteet ja hermostuneisuus taas hidastavat manifestaatioita. Monet pariskunnat esimerkiksi toivovat niin kiihkeästi omaa lasta, että he omalla voimakkaalla ”haluamisellaan” estävät lapsen manifestoitumisen. Mutta heti, kun he ”lakkaavat yrittämästä” ja keskittyvät muihin iloa tuottaviin asioihin elämässään, niin raskaus alkaa. Raskauskaan ei ole vielä ”lapsi”, mutta pelkkä sikiön olemassaolo helpottaa uskomista lapsen mahdollisuuteen, joten lapsi voi kehittyä ja manifestoitua. Tällainen luovuttaminen voi tapahtua  adoptoimalla lapsen, mutta lapsen syntymän ”salliminen” voi seurata mistä tahansa tyytyväisyyttä tuottavasta asiasta elämässä. Olennaista on se, että pariskunnan tunnetaajuus on korkea, eli että he eivät ole huolissaan ja pettyneitä. Jos taas tyytyväisyyskään ei saa aikaan raskautta, niin pariskunta ei todellisuudessa haluakaan lasta. Ajatus lapsesta voi olla vain jonkin muun, todellisen  unelman kuviteltu korvike. Mutta olemalla tyytyväisiä he manifestoivat lapsen sijasta tuon todellisen unelmansa.

Samoin jos toivot elämääsi paljon rahaa ja vaurautta, niin et voi saada rahaa tuntematta ensin tyytyväisyyttä.Tuon tyytyväisyyden syy voi olla aivan mikä tahansa, eli tyytyväisyyden syyn ei tarvitse liittyä rahaan millään tavalla. Monella meistä onkin niin voimakkaita negatiivisia tunnemuistoja liittyen rahaan, että tyytyväisyyden syitä kannattaa tietoisesti etsiä aivan muista asioista, kuin rahasta, mikäli toivot itsellesi rahaa. Sillä moni rahaa kiihkeästi haluava ei itse asiassa USKO rahan manifestaation mahdollisuuteen – vaan rahan puutteeseen. Tavoittele siis tyytyväisyyden tunteita jonkin sellaisen asian avulla, johon jo varmasti uskot. Rahan virtauksen mahdollistavaan tunnetaajuutesi kohoamiseen rittää, että tunteesi on aito. Voit siis saada rahaa ihastelemalla auringonnousua tai -laskua, viettämällä aikaa vakaasti korkeassa tunnetaajuudessa olevien eläinten, tai iloisten ja huolettomien ihmisten seurassa –  tai keskittämällä ajatuksesi tietoisesti mihin tahansa asiaan, jossa olet elämässäsi onnistunut. Muista, että raha on vain energiaa, ja rahaa riittää kaikille, jotka vain sallivat sen itselleen. Aivan kuten hengitysilman happea riittää kaikille, jotka ottavat tuon hapen vastaan sitä keuhkoihinsa hengittämällä.

Voit myös mielessäsi verrata rahaa rakkauteen. Rakkaushan on asia, jota miljoonat ihmiset maailmassa joka päivä tavoittelevat, mutta joka ei ole edes mitään materiaalista, vaan pelkästään tunnetila. Rakkauden voi saavuttaa, jos sallii itselleen tuon tunnetilan. Rakkaus on siis tunnemanifestaatio, ei muuta. Raha, jota itsellesi toivot, on aivan kuten rakkaus, korkean tunnetilan manifestaatio. Eli voit sallia rahaa itsellesi sallimalla itsellesi korkean tunnetilan, eli tyytyväisyyden nykyhetkeen. Jos taas koet, että et ole ”rahan arvoinen”, tai että raha on ”paha ja  maallinen asia”, niin  et joko saa rahaa – tai saat paljonkin rahaa, mutta se tuottaa sinulle surua ja syyllisyydentunteita. Saamme siis aina mitä haluamme – ja mitä emme halua – riippuen tunnetilastamme!

Älä myöskään koskaan pyri manifestoimaan mitään ”suurta”, vaan keskity ainoastaan olemaan tyytyväinen. Ajatus ja tunne unelmasi ”suuruudesta” saa tunnetaajuutesi laskemaan, sillä ”suuri” tuntuu usein myös ”vaikealta saavuttaa”. Mutta suuretkin unelmasi toteutuvat kuin itsestään, kun iloitset nykyhetkestä. Kun olet kerran universumilta jotakin asiaa pyytänyt, niin tuo yksi ainoa pyyntö riittää. Sinun tehtäväsi on vain sallia toiveesi toteutuminen.

Luovuta siis aina kaikki toiveesi ja unelmasi universumin hoidettaviksi. Luovuta myös pelkosi ja epäuskosi universumille. Sinun ainoa tehtäväsi elämässä on nauttia elämästäsi. Sillä Sinä Olet Luoja.

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä

Se, mihin keskität huomiosi – tunteesi, sanasi ja ajatuksesi – juuri sitä saat elämääsi lisää. Sen saa aikaan vetovoiman laki

Kännykkämaiae.jpg

Voimme valita joka hetki, mihin ajatuksemme keskitämme, positiiviseen vai negatiiviseen. Negatiiviset tunnemuistot, joihin emme kiinnitä huomiota, eivät aktivoidu – ja ne ”sulavat pois”, jos niitä tarkastelee korkeassa tunnetilassa. Samoin tässä hetkessä kokemamme asiat muuttuvat juuri sellaisiksi, kuin missä tunnetilassa niihin suhtaudumme.

Koemme siis kärsimystä elämässä vain siksi, että tarkastelemme kokemiamme ei-toivottuja asioita ”väärästä” näkökulmasta, eli emme hyväksy omia negatiivisen tunnetaajuuden luomuksiamme, vaan taistelemme edelleen negatiivisessa tunnetilassa niitä vastaan. Universumissa ei voi kuitenkan koskaan päästä eroon mistään vastustamalla sitä, voimme vain vetää puoleemme, sekä positiivista että negatiivista. Kylvemme siis negatiivisessa tunnetilassa ollessamme ”omassa katkerassa liemessämme” ymmärtämätttä, että voisimme milloin tahansa nousta epämiellyttävästä kylvystämme pois.

Esimerkkejä: Työskentelet työpaikassa, jossa et viihdy, ja jossa saat työstäsi ja persoonastasi paljon negatiivista palautetta. Kaikki negatiiviset kokemuksesi ovat omia luomuksiasi, ja voit milloin tahansa muuttaa negatiivisen kokemusmaailmasi positiiviseksi. Suhtaudu kaikkeen kokemaasi negatiiviseen pyyteettömälä rakkaudella eli aidolla myötätunnolla. Päästä irti oikeassaolemisen tarpeestasi. Päästä irti vihastasi. Kuin taikaiskusta ihmiset ympärilläsi alkavatkin kohdella sinua hyvin. Myötätunto ei ole alistumista eikä ”kynnysmattona olemista”, vaan päin vastoin: Myötätuntoinen ihminen on kaikkia muita voimakkaampi  ja vaikutusvaltaisempi, sillä hän on yhteydessä korkeampaan, universumia hallitsevaan voimaan, puhtaaseen positiiviseen energiaan. Alemmissa tunnetiloissa olevat ihmiset eivät pysty siis koskaan vahingoittamaan korkeassa tunnetilassa olevaa.”Rakkaus voittaa vihan” ei siis ole sanahelinää, vaan konkreettisesti totta.

Toinen esimerkki: Sinulla on velkaa, etkä ole kovasta yrittämisestä huolimatta löytänyt edes töitä. Velka on niin suuri, että sen maksaminen takaisin tuntuu toivottomalta, joten et ole todellisuudessa enää edes motivoitunut työntekoon. Syy, miksi et löydä töitä on siinä, että keskität matalassa tunnetaajuudessa ollessasi ajatuksesi velanmaksun toivottomuuteen, eli yhdistät tunnetasolla työnteon, velan ja toivottouuden toisiinsa. Mutta tilanne muuttuu, jos katsot velkaasi korkeamman minäsi silmin, eli arvostat sitä: Suuri, ei-toivottu velkasi on luonut korkeamman minäsi taajuudelle valtavat rikkaudet, sillä toiveesi toteutuvat korkean tietoisuuden tasolla aina välittömästi, kun jotakin toivot. Velkasi onkin siis pääomaa, ei velkaa. Jos sinulla ei olisi ollut tuota velkaa, niin et olisi luonut läheskään yhtä paljon rikkautta itsellesi. Velka on myös saanut sinut tuntemaan itsesi velkasi ”vangiksi”, eli olet siis luonut korkeamman minäsi taajuudelle valtavasti vapautta ja mahdollisuuksia. Ainoa asia, joka estää sinua sallimasta itsellesi korkeamman minäsi taajuudelle luomasi toiveet, olet sinä itse. Ala siis tietoisesti suhtautua velkaasi positiivisena pääomana, käännä miinusmerkki mielessäsi plusmerkiksi. Kuvittele, että sinulla on korkeassa tietoisuudessa pankkitili, johon olet tallettanut todella suuren summan rahaa – tuo summa koostuu kaikista niistä  toivomistasi euroista, joita olet rahan puutteessa toivonut. Ja se ON olemassa.

Kolmas esimerkki: Olet yksinäinen ja olet jo todella pitkään toivonut löytäväsi itsellesi kumppanin, joka rakastaa sinua. Koska olet matalassa tunnetaajuudessa, niin toiveesi toteutuminen on juuri nyt mahdotonta, vaikka toivomasi rakkaus on koko ajan ulottuvillasi. Toiveesi on siis vain seitinohuen ”verhon” takana, ja tuo verho väistyy heti, jos tunnetaajuutesi kohoaa. Voit siis muuttaa tilanteen keskittymällä rakkauden tunteeseen, pyrkimällä tuntemaan rakkautta ja arvostusta itseäsi ja elämääsi kohtaan. Tai etsimällä tietoisesti mitä tahansa ilonaiheita, siis asioita, jotka tuottavat sinulle aitoa iloa. On saman tekevää, MIKÄ asia saa sinut iloiseksi, tärkeintä on korkea tunnetaajuus. Sillä vain sinun oma tunnetajuutesi on se magneetti, joka vetää puoleesi kokemuksesi. Kun koet iloa ja rakkautta, niin vetovoiman laki tuo luoksesi lisää korkealla taajuudella värähteleviä asioita, ihmisiä ja kokemuksia. Ja korkeassa tunnetilasa havaitset myös korkeamman minäsi sinulle välittämät viestit eli inspiraatiot. 

Jokainen ajatus, joka on joskus ajateltu, on aina olemassa, mutta jos siis emme keskity negatiivisiin ajatuksiin ja uskomuksiin negatiivisessa tunnetilassa, niin niitä ”ei ole olemassa” negatiivisessa mielessä, siis ihan konkreettisesti. Oman korkeamman minämme tieto on se puhdas tieto ja viisaus, ja se on aina saatavillamme. Esimerkiksi universumin synkroniasta kertova astrologia on pelkästään säätiedettä, ja kuten voit missä tahansa säätilassa tuntea ekstaattista iloa ja olla yhteydessä korkeampaan, niin missä tahansa ”astrologisessa säätilassa” voit iloita ja toteuttaa toiveitasi. Astrologia on hyvä itsetutkiskelun väline, mutta astrologian usein monimutkaiset ja monitahoiset  tulkinnat saavat monen niitä lukevan keskittämään huomionsa pelkoon, ikään kuin ”hyväksymään väistämättömän” – omaan jumalalliseen olemukseensa ja korkeampaan tietoon luottamisen sijaan.

 

Muista, että korkeampi minäsi ei koskaan ”huuda korvaasi”, vaan välittää viestinsä hennolla äänellä, ikään kuin kuuntelisit omia ajatuksiasi. Et siis kuule harppujen soivan, etkä näe enkelien tanssivan, vaan saat kuiskauksen korvaasi. Terästä kuuloasi ja kuuntele sitä, se on korkeamman minäsi ääni.

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä