Suuri osa  onnellisuudesta, jota tunnemme toisten ihmisten seurassa, on ehdollista rakkautta. Onnellisuudentunne sinänsä johtuu vain ja ainoastaan korkeasta tunnetaajuudestamme, siis yhteydestämme omaan korkeampaan minäämme, mutta se, että tunnetilamme on muiden ihmisten seurassa korkea, johtuu usein noiden muiden ihmisten korkeasta tunnetaajuudesta. Kun sitten nuo muut ihmiset ovatkin matalassa tunnetaajuudessa – emme voi koskaan kontrolloida kenenkään muun ihmisen tunnetaajuutta – niin meistä tuntuu, että ”meidät on petetty”. Eli ihmiset, joista aiemmin ”pidimme” tai joita ”rakastimme”, eivät yhtäkkiä olekaan ”rakastettavia”. Ja havaitessamme tämän, annamme myös oman tunetaajuutemme laskea, jolloin tunnemme negatiivisia tunteita: Pettymystä, vihaa ja katkeruutta.

Mutta voimme myös elää koko elämämme tuntematta ihmissuhteiden aiheuttamia negatiivisia tunteita. Ainoa asia, joka meidän tulee syvällisesti ymmärtää on, että positiiviset tunteet johtuvat aina ja poikkeuksetta vain siitä, että olemme samalla värähtelytaajuudella oman korkeamman minämme kanssa. Olosuhteet, joissa elämme, ja ihmiset, joiden kanssa olemme tekemisissä, eivät siis ole koskaan onnellisuutemme tai onnettomuutemme todellinen syy. Ehdollinen onnellisuus on aina PELKÄSTÄÄN näköharha.

Miksi tämä harha on sitten niin tavallinen? Miksi suurin osa ihmiskuntaa masentuu, pelkää, on huolissaan, vihaa, katkeroituu, kostaa ja suree lähes päivittäin – ja syynä näihin negatiivisiin tunteisiin näyttävät hyvin usein olevan heidän suhteensa muihin ihmisiin?

Harha syntyy siitä, että vaikka ymmärtäisimmekin, että onnellisuutemme johtuu vain ja ainoastaan omasta korkeasta tunnetaajuudestamme, niin koska olosuhteet ja toiset ihmiset aiheuttavat meissä joko tunnetaajuuden kohoamista, tai sen laskua, niin yhdistämme kuitenkin omassa mielessämme kokemamme onnellisuudentunteen ja olosuhteet toisiinsa. Meidän on siis hyvin helppo ”unohtaa” se, että olemme todellisuudessa korkeampia olentoja, Luojia, Kaikki Mikä On. Ja tämä ”unohdus” tapahtuu usein heti, kun tunnetaajuutemme laskee, ja samalla myös kokemuksemme todellisuudesta muuttuu.

Mutta tietoisena luojana voit harjoitella korkean tunnetaajuutesi sallimista ja ylläpitämistä, jolloin havaitset jokaisen negatiivisen tunteesi välittömästi sen ilmaannuttua, eikä sinun tarvitse enää antaa matalille tunnetaajuuksille ”valtaa”. Kun siis tunneherkkyytesi kasvaa, on kehosi kuin huippuunsa viritetty soitin, jonka epävireisyyden havaitset heti, ja ehdit siis tietoisesti kohdistaa huomiosi ja ajatuksesi positiiviseen, jolloin tunnetaajuutesi jälleen kohoaa. Näin ”negatiivinen ajatus- ja tapahtumaketju” ei saa voimaa, ja negatiiviset ajatuksesi ”haihtuvat” pois. Emme siis voi universumissa vasustaa koskaan mitään – eli emme saa negatiivisia ajatuksia pois mielestämme työntämällä niitä pois – vaan voimme ainoastaan vetää puoleemme positiivista, kohdistamalla ajatuksmme positiiviseen, tai meditoimalla, eli hiljentämällä mielestämme ajatusmelu. Kun mielemme on tyhjä, niin  tunnetaajuutemme kohoaa automaattisesti,  sillä korkeampi minämme on  ”todellinen minämme”.

Meidän ei siis tarvitse elämässämme koskaan tuntea negatiivisia tunteita ihmissuhteidemme takia, eikä myöskään ihmissuhteiden menettämisen tai niiden puuttumisen takia. Sillä jos lähellämme elää muita ihmisiä, ja katsomme heitä aina korkeamman minämme silmin, niin emme koskaan tunne surua, pettymystä, pelkoa tai turhautumista heidän käytöksensä takia. Koska onnellisuutemme ei siis yli päätään ole millään tavalla riippuvainen noiden muiden ihmisten käytöksestä, vaan ainoastaan suhteestamme omaan korkeampaan minäämme. 

Monet meistä tuntevat surua läheisen kuoleman takia, mutta tämäkin suru kertoo vain siitä, että mitään syytä suruun ei ole, sillä kuolemaa ei ole. Kuolemassa ei siis ole mitään suremista. Surun tunne on siis aina indikaattori, korkeamman minämme viesti siitä, että suremme täysin turhaan.

Tai jos ihmissuhteesi on riitaisa, ja pelkäät sen päättymistä, niin pelon ja vihan tunteet kertovat ainoastaan siitä, että olet itse erossa korkeammasta minästäsi tuntiessasi niitä. Kokemalla negatiivisia tunteita, luot myös itse aina lisää ”syitä” negatiivisiin tunteisiisi, eli negatiivisia kokemuksia. Puolisosi ei siis koskaan ole syyllinen negatiivisiin tunteisiisi. Se, että esimerkiksi avioliitot päättyvät usein eroon, johtuu vain siitä, että keskitymme negatiivisiin tunteisiin ja ei-toivottuihin asioihin suhteessamme, eli rakkautemme on ehdollista. Jos taas huolehdimme ensisijaisesti omasta tunnentaajuudestamme, eli pyrimme olemaan yhteydessä omaan korkeampaan minäämme – täysin riippumatta puolisomme tunnetiloista tai käytöksestä – niin rakkautemme on aidosti pyyteetöntä, emmekä tunne ahdistusta, pelkoa, emmekä vihaa. Ja jos sitten puolisomme päättää lopettaa suhteen, niin korkea tunnetaajuutemme vetää puoleemme siinäkin tilanteessa ainoastaan korkean tunnetaajuuden kokemuksia, eli emme missään vaiheessa koe ”menettäneemme” mitään. Ja myös erotilanteessa kohtaamamme ihmiset ovat kanssamme samassa, korkeassa tunnetaajuudessa.

Jos sitä vastoin eroamme negatiivisten tunteiden vallassa, eli tunnemme vihaa ja katkeruutta puolisoamme kohtaan, niin eromme ei ”vapauta” meitä olemaan onnellisia, vaan negatiivisten tunteidemme vallassa vedämme edelleen puoleemme negatiivisia kokemuksia, ja matalissa tunnetaajuuksissa olevia ihmisiä. Siksi avioerosta voi ”selvitä” vain arvostamalla edellistä puolisoa, eli katsomalla häntä korkeamman minän silmin, täydellisenä sieluna, täysin riipumatta hänen teoistaan. Edellistä puolisoaan vihaava löytää siis vetovoiman lain vaikutuksesta seurakseen vastaisuudessakin vai lisää vihattavia.

Muista myös, että olet myös itse aina tavalla tai toisella oman päättyneen ihmissuhteesi luoja. Vaikka emme voikaan vaikuttaa muiden ihmisten tunnetiloihin ja ratkaisuihin, niin toimimme läheistemme kanssa kuitenkin aina ”kanssaluojina”, eli omat ”sydämemme toiveet” johtavat usein eroamiseen ihmissuhteesta. Näennäinen syy eroon voi olla mikä tahansa, mutta jos olemme voimakkaasti toivoneet toisenlaista kumppania, kuin se, jonka kanssa elämme, niin toiveemme myös toteutuu, ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Ihmisuhteen osapuolten korkeammat minät siis ikään kuin ”ohjaavat yhdessä erodraaman”, jonka näyttelijöinä suhteen osapuolet ovat. Erot ovat siksi usein jälkeen päin tarkasteltuina ”elämämme parhaita ratkaisuja”. Niihin liittyvä tuska johtuu siis ainoastaan matalasta tunnetaajuudestamme, ei siitä, että ero olisi ”väärä päätös”.

Ja toisaalta: Jos hallitsemme omaa tunnetaajuuttamme, eli kykenemme pyyteettömään rakkauteen puolisoamme kohtaan, riippumatta hänen ominaisuuksistaan tai teoistaan, niin meidän ei tarvitse koskaan erota ollaksemme onnellisia. Sillä se, joka on korkeassa tunnetaajuudessa, on aina suunnattoman paljon vaikutusvaltaisempi, kuin matalassa tunnetaajuudessa oleva. Eli korkealla tunnetaajuudellasi, eli pyyteettömällä rakkaudellasi, on aidosti ihmeitätekevä, kanssaihmistesi tunnetaajuuksia kohottava vaikutus. Korkeassa tunnetaajuudessa olevan ihmisen lähellä ei nimittäin voi edes pitkään elää ihminen, jonka tunnetaajuus on matalampi: Hänen on joko sallittava oman tunnetaajuutensa kohoaminen – tai poistuttava ”rakkauden ilmapiiristä” alempiin värähtelytaajuuksiin.

Ja lopulta: Mikään ihmissuhteemme ei koskaan pääty lopullisesti. Tämä johtuu siitä, että olemme toinen toistemme kanssaluojina luoneet korkeamman minämme taajuudelle toisisiimme liittyviä toiveita, jotka tulevat joskus toteutumaan. Jos ne eivät toteudu tässä elämässä, niin jossakin seuraavista. Sillä elämme ikuisesti, ja myös kanssaluominen jatkuu ikuisesti. Korkeamman tietoisuuden tasolla olemme kaikki yhtä, Kaikki Mikä On.

Ajattele ensin jotakin elämäsi ongelmaa, ja ajattele sitten sen mahdollista ratkaisua. Ongelma eli kysymys värähtelee matalalla taajuudella, kun taas sen ratkaisu eli vastaus on jo syntynyt korkeassa taajuudessa. Vastaus kaikkiin ongelmiisi ja kysymyksiisi on siis jo olemassa. Jos et vielä täysin tietoisesti ymmärrä, että universumi eli korkein tietoisuus sinussa ”ratkaisee” aina kaikki ongelmat, niin yrität tehdä sen itse, eli yrität ikään kuin väkisin keksiä ratkaisun, ajattelemalla kovemmin. Tällöin tunnetaajuutesi on siis ongelman, ei sen ratkaisun taajuudella. Ja jos sitten yrität samalla tavalla pakottaa eli ”runnoa läpi” tuon keksimäsi ratkaisun, niin koet, että ratkaisua ei syntynytkään, vaan ainoastaan lisää ongelmia. Tämä johtuu  siitä, että olet koko tuon prosessin ajan elänyt ”matalan taajuuden todellisuudessa”.

Jos ajattelemme todellisuutta maapallolla ja eri värähtelytaajuuksia erilaisina ”maailmoina” – siis matalan tunnetaajuuden maailmat ovat alempana, ja korkeamman tunnetaajuuden maailmat ylempänä – niin valitset siis oman kulloisenkin maailmasi valitsemalla tunnetilasi: Turhautuneena tai vihaisena elät matalamman tason maailmassa, kun taas iloisena ja luottavaisena elät korkeamman tason maailmassa.

Voit kuvitella nuo maailmat myös käsikirjoitettuina näytelminä ja ”teatterin” monikerroksisena rakennuksena. Alemmissa kerroksissa esitetään matalamman tunnetaajuuden tragediaa, kun taas yläkerrassa korkeamman tunnetaajuuden komediaa. Voit kyllä näyttelijänä siirtyä näytelmästä toiseen, mutta vain siten, että muutat tunnetaajuuttasi, ja valitset oman roolisi uudessa näytelmässä. Käsikirjoitus eli synkronia yhdistää aina niitä, jotka ovat mukana samassa näytelmässä. Ylemmässä teatteritalon kerroksessa esitetään siis aivan erilaista tarinaa, kuin alakerrassa.

Kaikki nuo värähtelymaailmat ovat myös jatkuvassa liikkeessä, sillä kaikilla maailman ihmisillä on vapaa tahto tehdä joka hetki omia ratkaisujaan, ja kaikki nuo ratkaisut vaikuttavat kaikkeen muuhun, sillä myös kaikissa noissa taajuustasoissa on oma synkroniansa, eli kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaikki maailmassa elävät ihmiset liikkuvat siis omien tunteidensa mukaan noissa eri maailmoissa, ja vaikuttavat omalta osaltaan kunkin tunnetaajuuden synkroniaan.

Kaikki universumissa siis muuttuu koko ajan, koska luominen tapahtuu koko ajan. Joka ikinen hetki voit valita myös tunnetaajuutesi ja ”näytelmän” eli ”maailman”, jossa olet mukana.

Jos siis sinulla on ratkaisematon ongelma, ja valitset matalan tunnetaajuuden, eli keskityt ongelmaan, ja ajattelet sitä ”kuumeisesti”, niin tuolla hetkellä valitset myös matalalla värähtelevän ”todellisuuden”, ja olet mukana luomassa todellisuutta tuon valitsemasi matalan taajuuden synkroniassa. Kanssaluojinasi tuossa taajuudessa ovat siis täsmälleen samalla tunnetaajuudella olevat ihmiset, ja koet matalamman taajuuden asioita ja tapahtumia, eli negatiivisia tunteita ja kokemuksia.

Tästä johtuu, että esimerkiksi masentuneena kohtaat muita masentuneita ihmisiä, ja tilanteesi – siis todellisuutesi eli ”maailmasi” – tuntuu myös pysyvän toivottomana. Samasta syystä mielialasi ei myöskään kohoa, jos joku säälii sinua, eli on empaattinen, sillä empaattinen ja säälivä ihminen laskeutuu kanssasi alemmalle tunnetasolle, eli toivottomuuden tunne vain vahvistuu tämän ”kanssaluojasi” seurassa. Jos sen sijaan kohtaat iloisen ja myötätuntoisen ihmisen, joka pysyy itse korkeassa tunnetilassa sinut kohdatessaan, niin hänen korkeampi tunnetilansa toimii omaa tunnetilaasi kohottavana, mikäli itse sallit tuon tunnetason nousun. Sillä korkeammat värähtelytaajuudet dominoivat aina universumissa. Sinä siis ”löydät oman korkeamman minäsi totuuden” helpommin aidosti myötätuntoisen, kuin empaattisen ja säälivän ihmisen seurassa.

Samasta syystä myös monet hyvää tarkoittavat uskonnolliset ihmiset, jotka etsivät henkistä totuutta ikivanhoista uskonnollisista kirjoista, ovat usein uskontoaan saarnatessaan matalassa tunnetaajuudessa, muita uskontoja ja ”synnintekijöitä” tuomitsevia ja  tuomiopäivää ja kadotusta pelkääviä, koska etsimällä tuota totuutta oman sisimpänsä sijasta kirjasta, jonka jotkut muut ovat vuosisatoja sitten kirjoittaneet, joutuu  tuo uskova hyväksymään myös sellaista tietoa, jonka kanssa hänen oma korkeampi minänsä ei olekaan resonanssissa. Sillä myös jokainen ”pyhän kirjan” kirjoittaja, kääntäjä ja editoija on ollut aikanaan jossain tietyssä tunnetilassa, emmekä voi mitenkään tietää, missä tunnetilassa kukakin heistä on kulloinkin ollut. Myös jokainen uskonnollista oppia aikanaan ”korkeammalta” kanavoinut profeetta on ollut vain ihminen, ja hänkin on voinut kertoa matalassa tunnetaajuudessa ollessaan aivan muuta totuutta, kuin korkean minänsä totuutta. Uskovaiset ihmiset, jotka yrittävät siis elää kirjaimellisesti ja kritiikittä vaikkapa Raamatun, Koraanin tai Tooran ohjeiden mukaan, ajautuvat väistämättä mataliin tunnetaajuuksiin, sillä kaikissa noissa teoksissa on paljon myös matalissa tunnetaajuuksissa värähtelevää legendamateriaalia, joiden avulla on aikanaan peloteltu ja hallittu ihmisiä, tai ne ovat olleet pelkästään aikansa ”kauhukertomuksia”, siis matalan tunnetason viihdettä. Ei siis ihme, että monet ”kirjauskovaiset” – uskontokunnasta riippumatta – usein kiihkeästi odottavat tuomiopäivää ja ”paratiisia”, sillä he kokevat usein kärsimyksenä pyhien kirjoitusten kirjaimellisen noudattamisen, koska eivät ole tunnetasolla resonanssissa läheskään kaikkien noiden kirjoitusten kanssa, joita on vuosisatoja väitetty ”jumalan sanaksi”, mutta joista monet siis ovat syntyneet kertojansa tai kirjoittajansa omassa matalassa tunnetaajuudessa.

Jos siis kaikkien uskontojen piirissä keskityttäisiin vain pyytettömään rakkauteen ja myötätuntoon, ketään toisuskoista, tai yli päätään ketään toista ihmistä koskaan tuomitsematta, niin myös uskovien ihmisten maanpäällinen elämä  voisi kirjaimellisesti olla lähellä ”taivaallista” eli ”paratiisia” ja ”nirvanaa”. Paradoksaalistihan ”omaatuntoaan” kuunteleva ateisti voi  olla korkeammassa tunnetaajuudessa paljon suuremman osan elämästään, kuin ”jumalaan” ja pyhiin kirjoituksiin turvautuva uskovainen.

Jokainen meistä valitsee ja luo  uudeksi siis jokaisena elämämme  hetkenä oman ”kokemusmaailmansa” eli todellisuutensa. Tietoisena luojana voit valita aina korkeamman minäsi todellisuuden, jo luomistasi eli nykyisistä elämänolosuhteistasi täysin riippumatta. Sillä luot elämääsi uudeksi joka hetki.