Inhimillisinä olentoina olemme tottuneet ajattelemaan, että jos emme VAADI jotakin, ja kärsi vaatimustemme puolesta, niin emme saa sitä, mitä haluamme. Eli negatiivisessa tunnetilassa ollessamme uskomme siihen, että meidän on saavutettava kaikki, mitä haluamme, taistelemalla ja yrittämällä.

Uskomme siis, että jos olemme tyytyväisiä siihen, mitä meillä on, niin tyytyväisyytemme pakottaa meidät jäämään paikallemme, KOSKA arvostamme nykytilaamme. Eli kuvittelemme, että vain haluaminen ja kamppailu negatiivisessa tunnetilassa voi ”laittaa asioita liikkeelle”

Totuus on kuitenkin aivan päinvastainen: Kaikki, mitä haluamme, on ulottuvillamme joka hetki, mutta estämme unelmiemme toteutumisen juuri haluamalla, yrittämällä ja taistelemalla, siis pysymällä negatiivisessa tunnetilassa – uskomalla, että unelmien toteuttaminen on vaikeaa. Ja tämä uskomuksemme johtuu siitä, että emme negatiivisella tunnetaajuustasolla tunne omaa mittaamatonta arvoamme, jolloin kuvittelemme, että meidän tulee ANSAITA arvokkuutemme.

Haluamisen ja tahtomisen tunnetila on kuitenkin siis paljon matalampi, kuin vastaanottamisen ja sallimisen tunnetila. Sananparret, kuten  ”vaatimattomuus kaunistaa”, tai ”raha ei tuo onnea”, johtavat meidät harhaan. Sillä jos arvostamme niukkuutta, vaatimattomuutta, köyhyyttä ja askeesia, ikään kuin jalompina asioina, kuin iloa, runsautta, nautintoja ja rajattomia mahdollisuuksia, niin todellisuudessa  tunnetilamme on kuitenkin negatiivinen, eli suhtaudumme fyysiseen elämään ja sen tarjoamiin nautintoihin ”vähemmän henkisinä”, ja siksi vähemmän arvokkaina. Ja jos uskomme, että näin on, niin oma uskomuksemme myös toteutuu. Olemme kuitenkin syntyneet maan päälle nauttimaan elämästämme fyysisinä olentoina, ja siksi meidän ei ole hyvä taistella omaa fyysisyyttämme vastaan, vaan nauttia elämästä. On kyllä täysin mahdollista elää onnellisena ja tyytyväisenä myös erossa ”modernista maailmasta”, siis mukavuuksista, tekniikasta, rahasta ja tavarasta, mutta oleellista on siis se, koetko aitoa tyytyväisyyttä, vai onko tunnetilasi todellisuudessa matala siksi, että YRITÄT olla ylevä ja henkinen.

Eli kärsimys on aina vain sitä, että toivot jotakin, mutta et salli itse itsellesi omaa toivettasi. Eli jos haluat elää ”ylevää”, henkistä elämää, mutta tunnetilasi on negatiivinen, eli et todellisuudessa nauti elämäsi fyysisestä ja materiaalisesta niukkuudesta ja askeesista, niin ylevyytesi ja henkisyytesi on turhaa. Aivan yhtä turhaa, kuin sellainen elämä, jossa kokoat kovasti taistelemalla materiaalista omaisuutta, mutta et kuitenkaan tunnetasolla nauti siitä, mitä olet onnistunut saavuttamaan. Sillä elämämme ainoa tarkoitus on ilo. Fyysisen elämämme tarkoitus ei siis ole muuttuminen ”jalommiksi ja paremmiksi henkiolennoiksi” – me OLEMME täydellisiä henkiolentoja, aina ja ikuisesti!

Ihmiskunta uskoo vaatimisen, haluamisen, yrittämisen ja taistelemisen välttämättömyyteen siksi, että vaikka pienet lapset tietävät ja muistavat  vielä olevansa kaikkivoipia, ja mittaamattoman arvokkaita, niin heidän vanhempansa useimmiten eivät enää usko tähän, ja kasvattavat siksi myös lapsensa uskomaan omaan ”vajavaisuuteensa”, ja siihen, että ihmiselämä on lähtökohtaisesti kärsimystä. Lapset ja nuoret kyllä protestoivat tätä negatiivista uskomusta vastaan, mutta ”aikuistuttuaan” useimmat heistä alkavat toistaa ja toteuttaa tuota samaa, negatiivista  uskomusta omassa tunne-elämässään ja käyttäytymisessään.

Ja koska ihmiskunnan historian aikana sankareina on hyvin usein pidetty juuri sellaisia ihmisiä, jotka ovat kokeneet paljon haasteita, ja saavuttaneet merkittäviä asioita, taisteltuaan ja kärsittyään paljon,  niin näiden historiallisten henkilöiden elämäntarinoiden toistaminen on ylläpitänyt mielikuvaa siitä, että kärsimys on ainoa tie ns. suuriin ja merkittäviin saavutuksiin elämässä.

Tämä negatiivisesta tunnetaajuudesta lähtöisin oleva uskomus on jopa niin vahva, että nekin ihmiset, jotka ovat saavuttaneet toivomiaan asioita – mainetta, rahaa, terveyttä, rakkautta ja hyvinvointia –  hyvin helposti, eivät usein puhu saavutuksiin johtaneista inspiraatioistaan ja onnenpotkuistaan, koska unelmien saavuttamista helposti ei yleisesti arvosteta. Ja esimerkiksi nekin suuret taiteilijat, jotka ovat tehneet suuren vaikutuksen ihmiskuntaan taiteellaan, olemalla pääosin inspiraation ja kevyen, euforisen ilon tilassa, ovat vastaavasti tunteneet niin voimakasta tuskaa ollessaan negatiivisissa tunnetiloissa, että monet tällaiset taiteilijat ovat lopulta päätyneet kärsimään, ja käyttämään esimerkiksi päihteitä tunnetilansa hetkelliseen kohottamiseen. Ja tällaiset, ”suurten persoonien” murheellisesti päättyneet elämäntarinat ovat edelleen vahvistaneet ihmiskunnan negatiivista uskomusta siitä, että meidän täytyy aina MAKSAA KORVAUS siitä, jos olemme hetken aikaa elämässämme  onnellisia ja tyytyväisiä.

Mutta tämä on siis suuri harha, ja täysin väärä johtopäätös. Negatiivinen tunnetilamme johtuu aina vain ja ainoastaan siitä, että olemme tuota tunnetta tuntiessamme erossa omasta, korkeammasta minästämme. Ja kun tunnemme negatiivista tunnetta, niin vedämme puoleemme negatiivisia kokemuksia. Eli  jos itse uskomme, että ”itku seuraa pitkästä ilosta”, niin näin myös käy. Mutta jos uskomme, että onnellisuus ei ole mitään muuta, kuin korkea tunnetila, ja että onnen tunne vetää puoleeensa unelmiamme, ja että voimme arvostaa myös joka ikistä negatiivista kokemustamme, arvokkaina tienviittoina polullamme, niin emme koe enää kärsimystä lainkaan. Sillä kärsimys on vain sitä, että jäämme kiinni negatiiviseen tunnetilaan, emmekä ymmärrä tuon tunnetilan viestiä: ”Kohdista ajatuksesi positiiviseen, ja negatiivinen haihtuu pois, koska et enää anna sille voimaa, ajattelemalla sitä”.

Älä siis yritä tulla onnelliseksi, vaan ole onnellinen juuri nyt, ja onnellisuutesi jatkuu.

Vihaisilla ja katkerilla ihmisillä on aina itsellään paha olla, eli he ovat todellisuudessa vihaisia itselleen, ja he vain kuvittelevat, että heidän paha olonsa johtuu muista ihmisistä. Vihainen ihminen on siis aina  vain erossa oman korkeamman minänsä korkeasta värähtelytasosta, jolloin hän tuntee arvottomuutta, voimattomuutta ja pelkoa. Ja viha kohottaa voimattomuuden harhassa elävän tunnetilaa, eli viha on pelokkaalle ihmiselle aina positiivinen, vapauttava,”parantava” tunne. Arvottomuuden, pelon  ja voimattomuudentunteita voi siis verrata fyysiseen loukkaantumiseen ja sairastamiseen: Sekä fyysisesti sairas tai loukkaantunut, että korkeasta tunnetilastaan erossa oleva, pyytävät molemmat ”apua”, koska eivät omassa negatiivisessa tunnetilassaan ollessaan tiedosta, miksi heillä on paha olla. Viha muita ihmisiä kohtaan perustuu siis tuossa tunnetilassa kokemaamme harhaan erillisyydestä: Syytämme muita ihmisiä, koska emme ymmärrä, että olemme itse vihaa tuntevina erossa omasta korkeammasta olemuksestamme.

Vaikka tietoisena Luojana tiedätkin totuuden värähtelytaajuuksista, ja siitä, että me ihmiset emme ole erillisiä, niin älä yritä tuntea empatiaa matalammassa taajuustilassa olevaa kohtaan, sillä tuntiessasi empatiaa oma taajuustilasi laskee. Kerro siis tunnetaajuuksista ja vetovoiman laista ainoastaan korkeassa, aidon myötätunnon  tunnetilassa, sillä kun sinun tunnetilasi on korkea, ja seurassasi on ”hyvällä mielellä” oleva toinen ihminen, niin hänenkin tunnetilansa on hetkellisesti korkea – muuten hän ei jäisi seuraasi- jolloin hän voi myös vastaanottaa tiedon, jonka kerrot, eli hän resonoi tuon tiedon kanssa.

Tavoittele siis aina vain omaa iloasi, ja pyri itse tyytyväisyyden mielentilaan, äläkä yritä ilahduttaa sellaista ihmistä, joka on taajuustasoltaan liian kaukana sinusta. Sillä jo se, että havaitset toisen ihmisen matalamman taajuustilan kertoo siitä, että sallit myös oman tunnetaajuutesi laskea.

Tietosi vetovoiman laista, ja jokaisen ihmisen korkeasta olemuksesta, voi järkyttää esimerkiksi uskonnollista ihmistä syvästi, sillä hän tietää sisäisesti, että tieto jokaisen ihmisen ”jumaluudesta” on totta. Ja siksi hän torjuu tuon tiedon, säilyttääkseen oman, turvallisen uskonsa. Sillä esimerkiksi ”kristuksen” ns. sovituskuolemaan uskovat ihmiset selviävät negatiivisista tunnetiloistaan helpommin turvaamalla uskoonsa ja ”jumalaansa”, ja jos he menettäisivät tuon turvan, niin he kokisivat  ikään kuin putoavansa ”tyhjyyteen”, siitäkin huolimatta, että he korkeassa tunnetilassa tiedostaisivat, että he itse todella ovat korkeampia olentoja, siis  Raamatussa mainittu ”elohim”. Ja että  persoonallinen ”jumala” on vain negatiivisten tunteiden luoma erillisyysharha. Mutta ongelmana siis on, että monet Raamatun opetukset, ja oma sisäinen tietomme, eivät ole resonanssissa, lukuunottamatta oppia ehdottomasta rakkaudesta.

Esimerkiksi huumeidenkäyttäjät, alkoholistit, ja voimakasta syyllisyyttä kokevat rikolliset, tulevat usein ”uskoon” siksi, että heidän uskonnollisissa tilaisuuksissa kokemansa euforian tunne – joka on siis uskomisen korkea taajuustila – on niin paljon korkeampi, kuin heidän aiemmin tuntemansa syyllisyys, masennus ja viha, että he ikään kuin tarrautuvat kristinuskon oppiin ja Raamattuun. Ja vaikka he hetkittäin, korkeassa tunnetilassa ollessaan, aistisivat, että tarinat synneistä, paholaisesta, helvetistä ja tuomitsevasta ”jumalasta”, eivät ole tunnetasolla heille totta, vaan pelkkä ihmisten luoma uskomusjärjestelmä, niin he eivät kuitenkaan uskalla päästää irti uskostaan, koska he ovat kokeneet niin voimakkaita negatiivisia tunteita. Vaikka toisaalta myös  korkeat, euforiset tunnetilat ovat olleet päihteidenkäyttäjille tuttuja myös ennen uskoontuloa, ns. nousuhumalassa, tai huumeiden vaikutuksen alaisina. Mutta koska uskonto määrittelee päihteidenkäytön ”synniksi”, niin he tuomitsevat itsensä syntisiksi, ja tarrautuvat kaikin voimin uskontoon,kuin hukkuva oljenkorteen. Mutta tuntevat siis edelleen itsensä arvottomiksi, KOSKA määrittelevät itsensä perisyntisiksi, uskonnon tarjoamasta ”armosta” huolimatta.

Jos vaikkapa ns. karismaattiseen lahkoon kuuluva kristitty yrittää kertoa muille ihmisille omasta uskostaan, ja kokemastaan euforiasta – liittäen tuon euforian ikään kuin tilannetodisteilla perustellen vain  oman ”jumalansa” rakkauteen – niin muut ihmiset torjuvat heidän käännytytsyrityksensä juuri siksi, että nuo muut ihmiset ovat kokeneet aivan samanlaista euforiaa, eli korkeaa tunnetta myös ilman jumaluskoa – tai uskoessaan jonkin toisen uskonnon oppiin. Eli toisuskoiset ja ei-uskovaiset eivät resonoi kristittyjen oman uskonnollisen ”tiedon” kanssa, vaan kokevat sen keinotekoisena, mitä se onkin, koska esim. Jeesuksen sovituskuolema on siis ihmisten luoma keinotekoinen oppi, jonka ovat luoneet negatiivisessa tunnetilassa olevat papit jo ajanlaskumme alussa. Eli koska profeetta Jeesuksen alkuperäistä oppia jokaisen ihmisen ”jumaluudesta” (”elohim”, JOH 10:34) ei ymmärretty, koska ns. messiasta oli hartaasti odotettu (messiaalle oli voimakas ”tilaus”), ja profeetta katosi ristiinnaulitsemisen jälkeen (Essealaiset paransivat hänet), niin ”jumalan ainokaisen pojan” sovituskuolema keksittiin, jotta uusi uskonto eli kristinusko voitiin perustaa. Jeesuksen oppihan oli alunperin hengeltään buddhalainen, ja siihen kuului tieto korkean tietoisuuden ikuisesta jälleensyntymästä, vetovoiman  laista, ja ihmisestä oman elämänsä, täydellisen vapaana ja kaikkivoipana luojana.

Minkä tahansa uskonopin seuraaja, tai mihin tahansa muuhun maailmankatsomukseen uskova ihminen kokee siis aivan samalla tavalla ”korkeaa tunnetta”, koska jokainen ihminen on korkean tietoisuuden ulottuvuus, ja sellaisena ”jumalan perillinen”, siis itsessään tuo korkein tietoisuus. Erilaiset uskonnot on vain luotu selittämään sitä, miksi maailmassa vallitsee aina täydellinen synkronia, miksi sattumaa ei ole, ja miksi toiveemme toteutuvat korkeassa tunnetilassa, ja ei-toivottu negatiivisessa tunnetilassa. Eli miksi kaikki, mihin itse uskomme, on aina totta.

Jos lähipiirissäsi on ihminen, joka on usein erossa omasta, korkeammasta olemuksestaan, eli hän tuntee arvottomuutta, vihaa ja pelkoa, niin voit auttaa häntä harjoittamalla tietoista ajatus- ja tunnemeditaatiota, jossa pyrit näkemään tuossa läheisessäsi hänen kaikkein parhaat puolensa, eli sen perusolemuksen, joka on kaikilla meillä sisimmässämme, siis aina ajoittain  negatiivisten tunteiden luoman ”sumun” peitossa. Menetelmä ei aina ole helppo toteuttaa, jos tuo toinen ihminen on tilanteessa läsnä, ja hyvin matalassa tunnetilassa, ja siksi tietoista arvostamista kannattaa harjoittaa negatiivisen ihmisen ollessa toisaalla, jolloin vaarana ei ole oman tunnetilasi laskeminen (negatiivisessa tunnetilassa et voi koskaan auttaa toista ihmistä). Mutta jos olet harjoitellut tunteidenhallintaa, ja pystyt kohdistamaan ajatukset ja tunteet hyvin tarkasti, eli oma arvostuksentunteesi on aito, eikä oma tunnetilasi laske negatiivisen ihmisen läsnäollessa, niin vihainen ja katkera ihminen ei pysty enää kohdistamaan vihaansa ja  katkeruuttaan sinuun, koska olette eri ”taajuudella”. Eli sinä  otat ikään kuin ”korkean tason” yhteyden korkeimpaan tunnetaajuuteen hänessä, oman korkean tunnetilasi kautta. Jeesushan käytti tätä samaa menetelmää parantaessaan sairaita: Hän ei ”nähnyt sairautta” parannettavissaan, vaan näki vain heidän täydellisen, korkean olemuksensa, jolloin hän korkean tunnetilan, ja ehdottoman rakkauden vaikutusvallallaan, sai myös parannettavansa uskomaan omaan terveyteensä – jolloin he paranivat. Samalla tavalla toimii kaikki ns. henkiparannus, eli se perustuu parannettavan omaan uskoon, eli tunnetaajuuden kohoamiseen. Solumme siis parantavat itse itsensä, jos tunnetilamme on korkea. Sairaudet johtuvat aina vain ”terveyttä vastustavasta, negatiivisesta tunnetilastamme”, eli tunneresistanssista. Olemme sairaita,jos uskomme olevamme sairaita.

Tämä ”korkean tunnetaajuuden yhteys”-menetelmä toimii välittömästi, eli se on kuin taikuutta, koska korkea tunnetaajuus dominoi aina universumissa. Oma intuitiosi eli inspiraatiosi kertoo sinulle, millä hetkellä tämä yhteys kannattaa muodostaa, eli silloin, kun läheisesi on hieman korkeammassa tunnetilassa (kukaan ihminen ei ole koko ajan negatiivisissa tunnetiloissa), jolloin tunnetilan kohoaminen vielä korkeammalle on helpompaa. Tämä sama menetelmä toimii myös toisella puolella maapalloa olevaan ihmiseen, eli fyysinen etäisyys ei vaikuta mielemme taajuuksiin, ja yhteyteemme muihin ihmisiin tunnetasolla. Ja juuri siksi myös telepatia toimii, maantieteellisestä sijainnistamme riippumatta.

Pienten lasten vanhemmille menetelmä on tuttu, koska omaa lasta on helppo rakastaa ilman mitään ehtoja, eli vanhemmat käyttävät tätä samaa  menetelmää usein intuitiivisesti uhmaikäistä lasta käsitellessään: Lastaan rakastavat vanhemmat näkevät, että uhmakohtaus johtuu vain lapsen tunnetilan laskusta, eli että lapsi pyrkii uhmaamalla kohoamaan tunnetasolla  voimattomuuden- ja arvottomuudentunteestaan ylemmäs. Eli vanhempien tehtävänä on vain pysyä ehdottoman rakkauden tunnetilassa, kunnes uhmakohtaus on ohi. Kaikki inhimillinen viha, katkeruus, kostonhalu  ja ”pahuus” johtuu siis samalla tavalla pohjimmiltaan  arvottomuuden ja pelon tunteista, eli siitä, että vihainen ja katkera ihminen on erossa omasta, korkeammasta olemuksestaan.

Ehdottoman rakkauden tunnetilassa oleva ihminen ei tunne arvottomuutta, vihaa eikä pelkoa, vaan hän tietää olevansa korkean tietoisuuden ulottuvuus, ja kaikkivoipa, oman elämänsä Luoja.

Meidän tulee siksi rakastaa kaikkein eniten juuri ”pahoja” ja  vihaisia ihmisiä, koska puhdas rakkaus sammuttaa aina vihan.