Askeesi ja ”jumalanpelko”, ja nykymaailmassa vaikkapa ”ihmisen tuomiseminen luonnon tuhoajana”, aiheuttavat täysin turhaa kärsimystä, ja esimerkiksi Gautama Buddha neuvoi siksi ihmisiä kulkemaan elämässä ”keskitietä”, eli tavoittelemaan aina vain harmonian tunnetilaa, tietoisesti. Sillä tietoisesti harmoniatilassa oleva ihminen ei menetä mielenrauhaansa olosuhteiden muuttuessa, eikä hän reagoi muiden ihmisten negatiivisiin tunnetiloihin, laskeutumalla matalampiin tunnetaajuuksiin. Ja mielenrauha mahdollistaa onnellisuuden ja tyytyväisyyden myös tulevina hetkinä, koska vetovoiman laki mahdollistaa toiveidemme toteutumisen aina silloin, kun olemme yhteydessä korkeampaan minäämme. Sillä kaikki toiveemme OVAT OLEMASSA tuossa korkeassa tunnetaajuustilassa, jossa korkeampi minämmekin ikuisesti on.

Ja harmoniatilassa oleva ihminen on harmoniassa myös muun luomakunnan kanssa, samalla, kun hän hyödyntää luontoa omiin tarkoituksiinsa, ollakseen fyysisenä olentona onnellinen ja tyytyväinen. Esimerkiksi petoeläimethän eivät tunne syyllisyyttä siitä, että ne tappavat saaliseläimiä, eivätkä saaliseläimet tunne olevansa petojen ”uhreja”. Vaan molemmat ovat harmoniatilassa, ja toteuttavat sitä elämää, johon ovat omana olemuksenaan syntyneet.

Ja miksi mielenrauhan säilyttäminen ja onnellisuus on meille ihmisillekin niin tärkeää?  Me ihmisethän olemme siis ”tietoisia Luojia”, eli ajatuksilla luojia, kun taas eläimet ja kasvit sallivat elämää, ja luovat todellisuuttaan vähemmän tietoisesti.  Harmonisen mielentilan tavoittelu  on myös  ihmiselle tärkeää siksi, että tasapainoton, eli onneton ihminen, aiheuttaa itsensä lisäksi kärsimystä myös muille ihmisille ja luonnolle  – olkoonkin, että myös nuo muut ihmiset valitsevat itse kärsimyksensä –  eikä onneton ja tyytymätön ihminen voi koskaan auttaa ketään kärsivää kanssaihmistään tai luontoa, sillä vain korkeassa tunnetaajuudessa saamme yhteyden muiden ihmisten, ja muun luomakunnan korkeampaan olemukseen, joka on aina korkean tietoisuuden värähtelytaajuus. Ja jos tavoitamme tämä yhteyden, niin voimme myös ”kohottaa” muita ihmisiä olemuksellamme, ja intuitiivisella toiminnallamme,  ja auttaa myös luontoa. Eli korkeassa tunnetaajuudessa, eli harmonian tilassa oleva ihminen, on positiivisessa mielessä vaikutusvaltaisempi, kuin miljoonat matalammissa tunnetiloissa olevat. Rakkaus sammuttaa aina vihan.

Tästä johtuu, että esimerkiksi luontoa aggressiiviseti puolustavat, ja muita ihmisiä syyttävät ja syyllistävät  ihmiset, eivät todellisuudessa auta luontoa, sillä kaikki mitä vastustamme, lisääntyy aina. Ja tästä syystä aggressiivinen luonnonsuojelija luokin vain lisää sitä, mitä vastustaa. Koska hän on siis erossa korkeammasta itsessään.

Samalla tavalla negatiivisessa, tasapainottomassa tunnetilassa, ovat myös esimerkiksi kaikki ”narsistien uhrit”. He löytävät kyllä paljon samanmielisiä, eli samalla, negatiivisella  tunnetaajuudella olevia ihmisiä tuekseen – ja uhriutta tuntevien tukijoita ovat myös kaikki empatiaa  tuntevat ihmiset – mutta paradoksaalia on, että narsistien uhreiksi itsensä tuntevien uhreja  ovat vastaavasti myös kaikki nuo narsisteiksi syytetyt. Ja empaattiset ihmiset taas eivät voi auttaa sen kummemmin narsistien uhreja, kuin narsisteiksi syytettyjäkään, sillä empaattinen ihminen laskeutuu negatiivisiin tunnetiloihin ”ymmärtääkseen kärsivää”. Ja tuolloin hän ei siis ole itsekään  enää korkeassa, myötätunnon ja puhtaan rakkauden tunnetilassa, eikä yhteydessä omaan voimaansa.

Korkea tunnetaajuus, korkean tietoisuuden taajuus, siis yhdistää joka hetki koko luomakuntaa. Ja tästä johtuu myös se, että esiintyessään (useimmiten) korkeassa tunnetilassa olevat taiteiljat ovat aina olleet niin rakastettuja, sillä he kirjaimellisesti  ”koskettavat” korkeinta meissä itsessämme. Ja samasta syystä itse paljon kärsineet taiteilijat tekevät meihin ”vaikutuksen”, sillä he ovat toivoneet tässä elämässään keskimääräistä enemmän ja voimakkaammin, ja kun he sitten esittävät taidettaan, niin noiden toiveiden manifestaatio toteutuu heidän taiteessaan, vaikkakin usein vain hetkellisesti (esim. laulajan laulaessa). Eli taiteilija ei kykene ylläpitämään tietoisesti korkeassa inspiraatiotilassa kokemaansa harmoniatilaa, vaan hänen elämänsä on tunnetasolla ”vuoristorataa”, ja esim. päihteitä käyttävä taiteilija yrittää palauttaa tunnetilaansa tuohon nautinnolliseen intuitiotilaan päihteillä, mutta hän ei hallitse itse päihteitä, vaan päihteet hallitsevatkin häntä.

Ja kärsimyksestä johtuu myös se, että hyvin monet suuret taiteilijat ovat tulleet ihailluiksi vasta fyysisen kuolemansa jälkeen, sillä eläessään he eivät ole itse sallineet itselleen menestystä. Mutta vapauduttuaan negatiivisista tunnetiloistaan fyysisessä kuolemassa he ovat lopettaneet välittömästi unelmiensa vastustamisen, jolloin myös muiden ihmisten on ollut mahdollista havaita heidän luova neroutensa. Tuo nerous sinänsä ei ole lähtöisin pelkästään heistä, vaan ns. suuret taiteilijat – siis sellaiset, joita miljoonat ihmiset ihailevat – saavat aina inspiraatioita korkean tietoisuuden tasolta, ei-erillisyyden tilasta, eli he ilmentävät taiteessaan koko ihmiskunnan, ja myös ei-fyysisellä tasolla olevien taiteilijoiden yhteistä, korkeaa tietoisuustasoa. ”Suuri taide” on siis aina kollektiivista, ja ”taiteilija” – ihan kirjaimellisesti – kollektiivisten tunteiden tulkki.

Kärsimys on tästä huolimatta kuitenkin AINA tarpeetonta, sillä vain hetken kestävä negatiivinen tunnekokemus, riittää luomaan suurimmatkin toiveet. Kärsimyksen ihannointi johtuu vain siitä, että paljon kärsineet ihmiset saavuttavat lopulta kuitenkin usein lopulta tavoitteitaan. Mutta he siis saavuttavat tavoitteensa, eli haluamansa, vasta sitten, kun ”kamelin selkä katkeaa”, ja kun he vihdoin lakkaavat yrittämästä, jolloin heidän tunnetaajuutensa pääsee luovuttamisen myötä kohoamaan. Kärsimyksen arvokkuus on siis aina näköharha.

Kärsivä ihminen nimittäin kuvittelee, että juuri HÄNEN tulee saavuttaa elämässä suuria ja merkittäviä asioita kärsimällä, eikä hän siis oivalla, että hän voisi iloita myös muiden ihmisten saavutuksista, jolloin hänen ei itse tarvitsisi saavuttaa niin paljon! Kärsivä ihminen yrittää siis aina todistella omaa arvokkuuttaan ymmärtämättä, että hän on jo perusolemukseltaan täydellinen, ja mittaamattoman arvokas. Ja että juuri kunnian ja maineen tavoittelu aikaansaa kärsimystä, eikä kunniaa ja mainetta niiden itsensä vuoksi tavoitteleva voi koskaan tavoittaa harmoniaa ja onnellisuutta, sillä hän YRITTÄÄ tavoitella sellaista, joka jo on hänessa itsessään. Eikä tuota arvokkuutta voi siis tunnetasollakaan koskaan saavuttaa yrittämällä, koska yrittäminen tapahtuu aina negatiivisessa tunnetilassa. Todella aidosti kunnioitettu ihminen voi siis olla vain sellainen, joka arvostaa sekä itseään, että kaikkia muita ihmisiä.

Egotietoisuus on siis kärsimyksen syy, kun taas harmoninen ihminen tuntee yhteyttä kaikkiin kanssaihmisiinsä, korkean tietoisuustason välityksellä. ”Kärsimyksen syynä on elämän jano” tarkoittaa siis sitä, että toisaalta haluamisen ja tahtoimisen, ja toisaalta sallimisen tunnetaajuudet, ovat täysin erilaiset. Jos et jää kiinni tahtomisen tunnetilaan, niin sallit unelmasi. Ja materiaalisten asioiden haluaminen on elämässä tärkeää siksi, että emme voi fyysisinä olentoina tuntea todellista onnellisuutta, jos pyrimme askeesiin, nöyryyteen ja vaatimattomuuteen, vastoin omia toiveitamme, eli ”kieltämällä elämän”. Ja materia ja fyysisyys ei ole koskaan ”paha” asia ihmiselämässä, koska kaikki materia on sekin hengestä syntynyt. Mitään henkisempää ei sis ole olemassa, kuin juuri materia!

Nöyryys, ja toisten ihmisten puolesta  uhrautuminen, ovat  nekin lähtöisin negatiivisista tunnetaajuuksista, eivätkä ne tee onnellisiksi uhrautujaa itseään, eivätkä noita muitakaan ihmisiä, eli niitä ihmisiä, joiden puolesta uhrautuja uhraa itsensä, eivätkä myöskään niitä, jotka säälivät uhrautujaa.

Sillä elämän ainoa tarkoitus on ilo ja onnellisuus, ja ne toteutuvat silloin, kun olemme harmonian ja tasapainon mielentilassa, eli yhteydessä omaan, korkeampaan minäämme. Tuossa mielentilassa tunnemme oman, mittaamattoman arvokkuutemme, ja sen, että olemme oikeutettuja vastaanottamaan rajattomalta universumilta aivan kaiken, mistä unelmoimme, helposti, ja ilman kärsimystä.

Miksi maailmassa on sekä erittäin rikkaita ihmisiä, että todella köyhiä ihmisiä? Miksi jollekin ihmisille on tarjolla useita kumppaneita, kun taas toiselle ei yhtään? Miksi yksi ihminen ei sairasta juuri koskaan, kun taas toinen sairastaa kaikki mahdolliset sairaudet?

Kyse ei ole koskaan elämän ”epäoikeudenmukaisuudesta”, vaan täydellisestä oikeudenmukaisuudesta, jonka aikaansaa vetovoiman laki.

Olemme joka hetki  täydellisen vapaita valitsemaan sen, mitä ajattelemme, ja siten myös täysin vapaita vetämään puoleemme sitä, mihin itse uskomme. Myös ne olosuhteet, joihin synnymme, on oma valintamme. Ja jos tämä ajatus aikaansaa sinussa torjuvan reaktion, koska vauvat syntyvät maapallolla hyvin erilaisiin olosuhteisiin, niin muista myös, että onnellisuuden kokemus on aina täysin suhteellista, eikä esimerkiksi taloudellinen hyvinvointi tee kenestäkään ihmisestä suunnattoman paljon onnellisempaa, kuin millaisena elämänsä kokee köyhempi ihminen, sillä kuka tahansa maailman ihminen kokee onnellisuutta aina vain silloin, kun hänen edellisen hetkensä astetta negatiivisempi tunnetila vaihtuu hieman positiivisemmaksi,eli kun hän vapautuu kokemaan  astetta korkeampaa tunnetilaa.

Onnellisuus on siis aina vain korkeampi tunnetila suhteessa edelliseen, matalampaan  tunnetilaan. Eli onnellisuutta ei  voi kokea lainkaan ilman negatiivisia tunnetiloja, sillä luomme toivottua kokemalla ei-toivottua. Mutta jos vaikkapa todella vauras ihminen ei arvosta vaurauttaan, niin hän on todellisuudessa onnettomampi, kuin köyhä ihminen, joka arvostaa vähäistä vaurauttaan. Eli vaurauteen tottunut ihminen on  usein aivan yhtä onnellinen, kuin köyhä ihminen, tai tuota köyhää onnettomampi – mikäli hän ei siis itse arvosta omaa vaurauttaan. Ja vastaavasti myös köyhä ihminen on onneton, jos hän EI arvosta vähäistä vaurauttaan,eli sen kummemmin vauraus kuin köyhyyskään ei tee ketään onnelliseksi tai onnettomaksi, vaan onnellisuutemme määrittää se, miten ajatus- ja tunnetasolla itse suhtaudumme omaan elämäämme.

Uskomuksemme siis toteutuvat, ja ns. realismi, eli ”vallitsevaan todellisuuteen uskominen” elämänasenteena, toteuttaa ja vahvistaa itse itseään. Eli jos vaikkapa uskot, että on hyvä kulkea elämässä aina ”jalat maassa”, unelmoimatta ja toivomatta liian suuria asioita, niin valmis uskomuksesi siitä, että tuollainen elämä on ”järkevää ja turvallista”, myös toteutuu. Ja tuolloin elämäsi pysyy hyvin samanlaisena, ”tuttuna ja turvallisena”, koska vaikka  luot kyllä elämääsi uudeksi joka ikinen hetki, niin koska luot koko ajan samanlaisia kokemuksia, niin tästä syntyy vaikutelma, että juuri mikään elämässäsi ei muutu, eikä VOIKAAN muuttua. Ja kun sitten näet hmisiä, jotka näyttävät toteuttavan hyvin helposti suuria, ja sinun silmissäsi todella hullujakin unelmiaan, niin ajattelet, että he ovat vain ”onnekkaita”, tai että he ovat turhamaisia, materialisteja, tai huikentelevaisia, ja että hekin joutuvat kuitenkin jossain vaiheessa ”palaamaan maan pinnalle”, ja kohtaamaan elämän ”karun arjen”. Ja jos jollekin unelmiaan toteuttaneelle KÄY juuri niin, niin saatat jopa tuntea vahingoniloa siksi, että oma, negatiivinen  uskomuksesi ja ”ennustuksesi” toteutui. Vahingonilo ja ns. jäkiviisaus on aina kohottava, eli positiivinen  tunne arvottomuutta ja rajallisuutta itse kokevalle. ”Kosto on suloinen”, sanotaan. Mutta koston ja vahingonilon negatiiviseen tunnetilaan KIINNI jääminen sen sijaan aikaansaa kärsimystä vain katkeralle ihmiselle itselleen, sillä hän on siis koko ajan erossa omasta, korkeammasta itsestään, tuntiessaan nautintoa siksi, että joku toinen ihminen kokee kärsimystä.

Tällaisia, useimmiten negatiivisten tunnetilojen inspiroimia sananparsia ovat myös: ”ahneella on paskanen loppu”, ”joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa”, ja ”ylpeys käy lankeemuksen edellä”. Jälkimmäisen sanonnan alkuperäinen opetus ei kuitenkaan ole ollut se, että ihmisen ei tulisi arvostaa itseään, vaan tuo sanonta on siis todellisuudessa varoittanut negatiivisesta, koston ja kateuden tunteisiin perustuvasta ylpeydestä, ei suinkaan omanarvontunteesta. ”Kuuseen kurkottamisesta” taas on kansanperinteessä varoitettu siksi, että liian suuria unelmia liian nopeasti, ja kärsimättömänä  tavoitteleva ei pettyisi, ja menettäisi uskoaan unelmiinsa kokonaan. Tämäkään sanonta ei siis kehota olemaan unelmoimatta, vaan vahvistamaan vain omia uskomuksia vähitellen, eli ”valamaan uskoa” pikkuhiljaa, korkean minän inspiroimana, sillä ”hiljaa hyvää tulee”. Ja ahneuden taas on tiedetty olevan vahingollista siksi, koska ahne uskoo rajallisuuteen, ja ahnehtii esimerkiksi rahaa siksi, koska pelkää köyhyyttä. Rajattomaan vaurauteen, ja omaan rajattomaan luomisvoimaansa uskova, ei sen sijaan ole koskaan ahne, koska hän tietää ja uskoo jokaisen toiveemme lisäävän vaurautta, ja että universumi on täysin rajaton, ”runsaudensarvi”, ajatustemme luomus.

Koska uskomuksemme siis toteutuvat aina, niin voit vahvistaa omaa uskomustasi omaan luomisvoimaasi ajattelemalla ja toivomalla tietoisesti sellaisia asioita, joiden saavuttamiseen sinulla ei liity valmiita, voimakkaita negatiivisia uskomuksia. Eli toivo mielessäsi kevyesti jotakin sellaista asiaa, jonka toivominen tuntuu sinusta hyvältä, mutta joka ei ole sinulle kuitenkaan niin tärkeä asia, että sen toteutumatta jääminen aikaansaisi sinussa suurta pettymystä. Ja koska toiveesi kohteena oleva asia ei siis ole sinulle ”elintärkeä”, etkä  yritä saada sitä väkisin toteutumaan, niin tuollainen toive pääse myös toteutuman helposti, koska siihen liittyvä uskomuksesi ei ole valmiiksi negatiivinen.

Tällaisia ns. testitoiveita voivat olla vaikkapa tietynlaiset linnut, höyhenet, automerkit, ja myös arkielämässäsi hieman harvinaisemmat asiat, joiden manifestoitumisen havaitset selvemmin, koska ne kiinnittävät huomiosi. Ja jos et rajoita mielessäsi sitä, MITEN JA MISSÄ universumi toiveesi toteuttaa, niin tavoitat nuo manifestaatiot helpommin, koska uskot itse vahvemmin niiden todellistumisen mahdollisuuteen. Tai tarkemmin ilmaistuna: Epäuskosi ei estä sinua niitä havaitsemasta, sillä seuraat intuitiotasi, eli korkeamman minäsi ohjausta, joka johdattaa sinut tuon ”testitoiveesi” luokse.

Tällainen toive voi myös olla esimerkiksi niinkin ”arkipäiväinen” asia, kuin oman puolisosi sinuun kohdistama rakkaus. On hyvin tavallista, että syytämme  omaa puolisoamme siitä, että hän ei osoita rakkauttaan ja kiintymystään meitä kohtaan käytännössä, nk. arkipäiväisissä tilanteissa. Ja saatat jopa kokea paradoksaalisesti loukkaavana sen, että puoliso kyllä kehuu sinua kavereilleen ja tuttavilleen, mutta ei koskaan sano sinulle itsellesi kauniita sanoja, eikä puhu rakkaudestaan.  Tällainen tilanne on kuitenkin aina oma luomuksesi, eli todellisuudessa sinä itse et ajattele rakkaudella puolisoasi, sillä rakkaus voi olla vain sinusta itsestäsi lähtöisin oleva tunne. Ja sinua siis ärsyttää puolisosi ”rakkaudettomuus”todellisuudessa vain siksi, että et itse tunne rakkautta häntä kohtaan, eli tunnetilasi on negatiivinen. Projisoit vain oman, negatiivisen tunteesi puolisoosi. Mutta jos suhteenne on pohjimmiltaan vakaa, nin voit milloin tahansa aikaansaada oman toiveesi välittömän  manifestaation ajattelemalla puolisoasi aidolla rakkaudella. Hän vastaa tunteeseesi välittömästi, tavalla tai toisella.

Ja samanlainen voima on positiivisilla tunteillasi ketä tahansa ihmistä kohtaan. Eli olit sitten työpaikallasi, kaupan kassalla, tai sosiaalisessa mediassa, niin ihmiset, joihin kohdistat AIDON positiivisen tunteen vaistoavat rakkautesi heitä kohtaan, vaikka he olisivat parhaillaan toisella puolella maapalloa. Me ihmiset emme ole erillisiä suhteessa toisiimme, emmekä myöskään suhteessa koko muuhun luomakuntaan. Eli tuntemalla puhdasta rakkautta vastaanotat puhdasta rakkautta muilta, koska juuri tuo korkein tunnetila, eli korkean tietoisuuden taajuus,  yhdistää kaikkia elollisia olentoja maapallolla.

Ja pyrkimällä tietoisesti elämään aina juuri sitä hetkeä, jossa kulloinkin olet, ja keskittymällä mahdollisimman positiivisiin ajatuksiin tuosta hetkestä, ja sitä seuraavista hetkistä, voit pysyä hyvin vakaasti ns. flow-tilassa, jolloin onnistumiset, ja iloa  tuottavat tilanteet seuraavat toisiaan jatkuvana virtana. Ja kun havaitset, että sinulla todella on omissa ajatuksissasi tällainen ”supervoima”, eli että ajatuksesi vaikuttavat siihen, mitä sinulle tapahtuu, ja miten muut ihmiset sinua kohtelevat, niin myös uskomuksesi hieman suurempien unelmien toteutumisen mahdollisuuteen vahvistuu. Sillä korkea tunnetilasi mahdollistaa mitä tahansa, ei siis pelkästän sellaisia asioita, jotka ovat alun perin aikaansaaneet tuon korkean tunteen.

Hetkeen keskittymisen voima perustuu siis siihen, että et ole huolissasi tulevaisuudesta, vaan pyrit tuntemaan onnellisuutta ja tyytyväisyyttä tietoisesti juuri nyt, jolloin vetovoiman laki tekee seuraavasta hetkestäsi väistämättä samalla tavalla onnellisuutta tuottavan. Tätä positiivista ”noidankehää” tarkoittavat sananparret ”nousta oikealla jalalla sängystä”, ”hyvä kello kuuluu kauas”, ja ”rakkaus parantaa kaikki haavat”.

*************************

Ilmoittaudu Korkean tunnetaajuuden kohtaamiseen 17.10.2020! Ilmoittautumiset ja lisätiedot Barbaarikartanon FB-sivulla. Tervetuloa! <3  https://www.facebook.com/Barbaarikartano/