Haluamme lukea tarinoita ja katsoa elokuvia, koska koemme niiden kautta tunnetasolla elämää, olematta kuitenkaan itse osallisina draaman käänteissä. Ja kaikissa hyvissä tarinoissa ja elokuvissa tarinankerronta perustuu ns. Aristoteleen logiikkaan, eli tarinassa on alku, keskikohta ja loppu, ja  niiden välissä dramaattiset huippukohdat. Juuri ennen loppuratkaisua draamassa on kohta, jossa päähenkilön ongelma tuntuu niin mahdottomalta, että hän kokee toivottomutta, ja tavalla tai toisella luovuttaa, eli lakkaa yrittämästä. Ja juuri silloin lopullinen ratkaisu pääsee tapahtumaan, ”kuin ihmeen kaupalla”. Ratkaisu ei kuitenkaan ole ihme, vaan täysin looginen seuraus siitä, että päähenkilö on toivonut ja yrittänyt voimallisesti, mutta ei ole kyennyt lopettamaan yrittämistä, eli taistelua negatiivisesta tunnetilasta käsin. Ja siksi ratkaisu tapahtuu vasta, kun hän päästää irti, eli lakkaa taistelemasta.

Unelmien saavuttamisen vaikeus on siis draamaa rakastavan ihmisen oma uskomus, eli koska ihminen uskoo nykyhetken todellisuuteensa, siis siihen todellisuuteen, jota hän juuri nyt havaitsee ympärillään, ja uskoo, että sen muuttaminen paremmaksi on hyvin vaikeaa, niin se myös on sitä. Eli hän tuijottaa jalkoihinsa, ei horisonttiin. Eli draaman kaaren lopun haasteellisin piste on tavallaan ”katkeamispiste”, ja sitä edeltänyt dramaattisuus tarpeetonta, sillä jos draamaa kokenut olisi jo alussa suhtautunut ongelmaansa vain tärkeänä opasteena, valinnan mahdollistajana, niin hän olisi välttynyt draamalta, ja manifestoinut unelmansa välittömästi. Unelmien saavuttamisen vaikeuteen uskominen vahvistaa siis aina itse itseään. Ja koska meillä on usein tarve kertoa ”sankariarinoita”, eli kertoa muille ihmisille, kuinka selvisimme  vaikeuksistamme, niin vaikka olisimmekin selvinneet jo monesta vaikeasta tilanteesta, niin luomme menneitä vaikeuksia ja niihin liittyvää dramatiikkaa kertaamalla itsellemme aina uusia vaikeuksia, joista joudumme selviämään.

Jotkut ihmiset kertovat itsestään tarinaa ”kovan kohtalon uhrina”, ja koska he kertovat tätä tarinaa usein, niin juuri tuo tarina saa myös heidän käytännön elämässään vahvistusta, eli he kokevat asioita, jotka sopivat tuohon ”kovan kohtalon elämään”, koska luomme ja manifestoimme aina sitä, mitä ajattelemme, ja mihin itse tunnetasolla uskomme. Myös suurin osa ihmiskunnasta uskoo tähän ”elämä on kärsimystä” -tarinaan, ja ihailee sankareina ihmisiä, joilla on ollut todella vaikea elämä.

Tällaiset tarinat periytyvät usein myös sukupolvelta toiselle, ei jos isovanhemmat ovat kertoneet tarinaa, kuinka suvussa on ”aina” koettu paljon dramaattisia asioita, niin lapsenlapset alkavat uskoa, että koko suku on ikään kuin kohtalonomaisesti tuomittu kokemaan dramaattisia asioita. Esimerkiksi hyvin varakkailla suvuilla saattaa olla suku-uskomus, että raha ei tuo tämän suvun jäsenille onnea, ja kaikki, jotka uskovat tähän tarinaan, kokevat elämänsä onnettomana, rikkauksista huolimatta – tai siis itse asiassa niiden vuoksi!

Myös tiettyihin rakennuksiin voidaan liittää negatiivisia uskomuksia, ja mitä vaikuttavampi rakennus on kyseessä, niin sitä vahvempi on usein negatiivinen, eli pelkoon perustuva uskomus. Samanlaisiin uskomuksiin perustuvat ns. kummitushavainnot, eli aaveita havaitaan vanhoissa, ja hieman pelottavalta tuntuvissa arvokkaissa rakennuksissa enemmän siksi, että kunnioitusta, ja usein myös pelkoa herättävät rakennukset aikaansaavat ja ylläpitävät vahvempia uskomuksia. Voimme missä tahansa rakennuksessa aistia – tietyllä negatiivisella tunnetaajuudella ollessamme – tuossa rakennuksessa aiemmin tapahtuneita dramaattisia asioita, ja niihin liittyneitä voimakkaita tunnetiloja. Mutta havaitsemiseen vaaditaan siis pelon tunnetila, ja vahva negatiivinen uskomus, ja siksi kartanoissa ja linnoissa havaitaan poikkeuksellisen paljon tällaisia ilmiöitä.

Dramaattiseen elämään uskomisesta on usein myös hyvin vaikea luopua, vaikka negatiivisen uskomuksen muuttaminen positiiviseksi muuttaisi kertaheitolla koko elämän paljon helpommaksi. Ja tämä johtuu siitä, että dramatiikkaan tottunut ihminen on niin tottunut ja turtunut negatiivisiin tunnetiloihinsa, että hän saattaa kokea ”vaikeuksista luopumisen” paradoksaalisti jopa pelottavana, ikään kuin hänen koko elämältään ”putoaisi pohja”, jos hän lakkaisi kokemasta ”tuttuja ja turvallisia” vaikeuksia!

Länsimaisen yhteiskunnan tunnetuimpia draamanluojia oli Paavali Tarsolainen, joka oli alun perin kristittyjen vainoaja ja fariseus, mutta kääntyi myöhemmin kristityksi. Paavali oli hyvin damaattinen henkilö, ja vaikka hän julistikin pyyteettömän rakkauden profeetan, eli Jeesuksen  oppia, niin hänellä oli itsellään runsaasti negatiivisia tunnemuistoja aiemmasta elämästään fariseuksena, ja hän eli siksi hyvin dramaattisen elämän, eli tuomitsi itseään ja muita. Paavali ei siis useinkaan ollut ehdottoman rakkauden tunnetilassa, ja tuomitsi mm. homoseksuaalit, eikä monien aikalaistensa tapaan arvostanut naisia miesten veroisina, ja hänen ajattelunsa ja tulkintansa ovat todella paljon vaikuttaneet kaikkien kristillisten kirkkojen ja lahkojen oppeihin. Ja ”paavalilaisesta” kristinuskosta on tullut paljon enemmän kärsimystä, syyllisyyttä ja syntisyyttä  korostava oppi, kuin millainen oli ehdotonta rakkautta ja ihmisen omaa rajatonta luomisvoimaa korostava,  alkuperäinen ”jeesuslainen”, perustaltaan buddhalainen oppi.

Rakastaminen ja tuomitseminen ei siis ole koskaan mahdollista yhtä aikaan, sillä rakkauden ja tuomitsemisen värähtelytaajuudet ovat täysin erilaiset. Ja siksi myös monien uskovien näkemys ”vääräuskoisuudesta”, ja myös persoonallisesta ”tuomarijumalasta” on negatiivisten tunnetilojen luomaa harhaa. Korkein meissä ei KOSKAAN, eikä mistään syystä,  tuomitse meitä.

Jos  siis haluat unelmiesi toteutuvan nopeasti, niin älä usko niiden toteutumisen vaikeuteen, vaan  pyri uskon korkeaan tunnetilaan millä tahansa keinolla, esimerkiksi ”vähemmän tärkeitä” asioita manifestoimalla. Jos taas YRITÄT tavoitella unelmiasi, ja tahtosi on hyvin vahva, niin koet väistämättä draamaa, koska yrittämisesi siis laskee tunnetilaasi, eli purjehdit kyllä unelmiasi kohti, mutta ”karikoiden kautta”. Kova yrittäminen siis saa sinut manifestoimaan ”ei-toivottuja” asioita, eli asioita, joita et todella itsekään toivo, vaan kuvittelet vain toivovasi. Käytännön esimerkkinä tilanne, jossa yrität kovasti saada jonkun ihailemasi henkilön rakastumaan itseesi. Koska olet yrittämisen negatiivisessa tunnetilassa, niin tuo henkilö saattaa tosiaan kiinnostua sinusta, mutta koska tunnetilasi oli siis ennen manifestaatiota matala, niin tuo henkilö ei olekaan ”unelmiesi kumppani”, vaan kaikkea muuta, eli hän, ja hänen seurassaan kokemasi kokemukset, ”resonoivat matalan tunnetilasi kanssa”.

Ja vastaavasti:  Jos ainoa tavoitteesi matkallasi kohti unelmiasi on ilo, ja unelmoit vain korkeassa tunnetilassa, niin unelmasi toteutuvat hyvin nopeasti. Et siis tarvitse kärsvällisyyttä, ellet itse usko kärsimisen välttämättömyyteen. Usko siis iloon ja rakkauteen, ja kaikki unelmasi saapuvat luoksesi, helposti ja ilman ponnistuksia, ilman kärsimystä.

Aina, kun syytät, paheksut, halveksit tai vihaat muita ihmisiä, niin tunnet näitä samoja tunteita todellisuudessa itseäsi kohtaan. Negatiiviset tunnetilamme vain synnyttävät harhan erillisyydestämme, ja siksi muiden ihmisten syyttäminen kohottaa tunnetilaasi, jos tunnet syyllisyyttä itse, eli ”syyttäminen helpottaa syyllisyydentuntoisen oloa”. Negatiivinen tunteesi kertoo siis POIKKEUKSETTA vain siitä, että olet itse erossa omasta korkeammasta minästäsi, eli rakkaudesta. Negatiivinen tunteesi ei siis kerro mitään siitä toisesta henkilöstä, jota kohtaan tunnet negatiivisia tunteita! Sillä korkeampi minäsi rakastaa tuota toista ihmistä – ja myös sinua – aina täydellisesti ja ehdottomasti.

Älä kuitenkaan jatka tätä negatiivisten tunteiden kierrettä syyttämällä itseäsi siitä, että syytät muita, ja tunnet vihaa, sillä syyllisyyden ja syyttämisen noidankehä vain jatkuu, jos et pyri pääsemään negatiivisista tunnetiloistasi korkeampiin tunnetaajuuksiin. Hyvin moni ihminen ikään kuin sahaa edestakaisin masennuksen ja arvottomuudentunteen, syyllisyyden ja syyttämisen, ja katkeruuden ja vihan välillä. Vaikka katkeruudesta ja muiden ihmisten halveksimisesta on jo hyvin lyhyt matka turhautumisen tunnetilaan, ja turhautumisen jälkeen voit jo tuntea toiveikkuutta, ja toiveikkuuden jälkeen uskoa parempaan,  sekä iloa. Ja kun tunnet puhdasta iloa ja jopa euforiaa (jota tuntevat usein esim. pienet lapset), niin olet jo resonanssissa korkeamman minäsi kanssa, ja tuolloin TIEDÄT, että me ihmiset emme ole erillisiä, eikä kukaan meistä ole perusolemukseltaan koskaan ”paha”, vaan puhdasta rakkautta, puhdasta positiivista energiaa.

Voit myös olla hyvin positiivisessa tunnetilassa, kun yhtäkkiä kohtaat tilanteen, joka saa sinut ”pois tolaltaan”, eli  tunnetilasi laskee äkisti. Tällaisten tilanteiden tarkoituksena ei ole ”universumin kosto”, eli ”itku pitkästä ilosta”, ikään kuin ilossasi olisi ollut jotakin tuomittavaa – päin vastoin. Vaan tällaisten tilanteiden tarkoitus on puhdistaa vanhoja tunnemuistoja, jotka ovat sinussa, mutta jotka eivät ole olleet aktivoituneina. Korkea tunnetilasi kuitenkin mahdollistaa tällaisten tunnemuistojen neutraloinnin, ja saattamisen ”pois päiväjärjestyksestä”, ja siksi siis törmäämme yllättäviin ongelmiin usein juuri silloin, kun olemme hyvällä mielellä. Sillä korkeampi minämme tietää aina, mitkä kokemukset, ja niiden aikaansaamat tunnemuistot,  ovat jääneet käsittelemättä, eli joita emme ole vielä kyenneet katsomaan ”korkeamman minämme silmin”, toisin sanoen näkemään ongelmiemme luomaa positiivista puolta. Jokaisella elämämme aikana kokemallamme ongelmalla on nimittäin aina positiivinen ulottuvuus, sillä jokainen ongelma luo aina välittömästi positiivista korkeampaan tietoisuustasoon, samalla hetkellä, kun tunnemme tuon negatiivisen tunteen. Ja korkeassa tunnetilassa kykenemme siis näkemään tämän positiivisen arvon.

Ja tällöin negatiivinen tunnemuistomme haihtuu pois, eikä se voi enää aktivoitua uudelleen.

Eli konkreettisesti: Kokemamme ahdistus rahapulasta luo aina toiveen rahasta, ja voimme lunastaa tuon rahan konkreettisesi, kun olemme korkeassa tunnetilassa, eikä meillä ole enää negatiivisia uskomuksia suhteessa rahan saamiseen. Toisin sanoen: Emme ole koko ajan huolissamme rahan riittävyydestä, vaan päästämme huolestamme irti, jolloin emme aktivoi mielessämme rahan puutetta. Ja tällöin toivomamme rahavirta kääntyy siis kohti meitä, koska oma tunnetilamme on kohonnut.

Hyvin monella meistä on negatiivisia tunnemuistoja, jotka saavat meidät tuntemaan syyllisyyttä. Usein tällainen oman itsen syyttely on alkanut jo lapsuudessa, mutta itsesyytökset ovat vain lisääntyneet, jos olemme myöhemmin aikuisina tehneet jollekin toiselle ihmiselle jotakin konkreettista pahaa, olleet esimerkiksi väkivaltaisia, pettäneet tai olleet muulla tavoin epärehellisiä tai epäoikeudenmukaisia. Negatiivisten tekojemme kohde ei välttämättä edes muista tekoamme, mutta jos itse kannamme syyllisyyttä tuollaisesta teosta, niin syyllisyytemme aktivoituu hyvin helposti aina, kun teemme elämässämme jonkin ”virheen”. Ja tällöin vedämme myös vetovoiman lain vaikutuksesta puoleemme ihmisiä, jotka myös tuntevat syyllisyyttä, ja syyttävät itseään. Eli olemme noiden kanssaluojiemme kanssa kirjaimellisesti samalla taajuudella, ja syyttelemme toinen toisiamme. Syyllisyys heijastuu myös kaikille muille elämänalueille, eli saatamme hankkia itsellemme velkaa, saatamme  jäädä työttömiksi, ja tuntea sen vuoksi arvottomuutta, saatamme tuntea mustasukkaisuutta, tai saatamme itse pettää toista ihmistä.

Hyvin monet varakkaat ihmiset tuntevat syyllisyyttä myös siitä, että he ovat varakkaita. Ja tällöin tuo varakkuuskaan ei tee heitä onnellisiksi, koska syyllisyys siis laskee heidän tunnetilaansa.  Alkoholistin lapset saattavat tuntea syyllisyyttä siitä, että heidän toinen vanhempansa kärsi, ja tunsi puolestaan itse syyllisyyttä puolisonsa juopottelusta. Eli nuo lapset saattavat tuntea syyllisyyttä siitä, että eivät ”olleet tarpeeksi hyviä ja arvokkaita”, jotta heidän vanhempansa olisi lopettanut juopottelun. Voimme siis kokea syyllisyyttä lähes mistä tahansa asiasta, jos olemme syyllisyyden tunnetaajuudella, sillä tuossa tunnetilassa ”kanavoimme” syyllisyydeaiheita ihmiskunnan loputtomasta syyllisyydentunteiden virrasta, koska taajuustilamme on siis syyllisyyden värähtelytaajuus.

Ja kaikki tämä johtuu siitä, että syytämme itseämme jo valmiiksi, joten itsesyytöksemme tunnetaajuus vetää puoleemme asioita ja kokemuksia, jotka saavat itsesyytöksemme jatkumaan. Syyllisyyskierteen alkusyy on arvottomuuden tunne, eli tunnetila, jossa olemme hyvin kaukana omasta perusolemuksestamme, joka on puhdasta rakkautta.

Pääset siis kuitenkin helposti eroon syyllisyydestä, jos tyhjennät meditoimalla ajatusmelun mielestäsi säännöllisesti, jolloin tunnetaajuutesi kohoaa automaattisesti, ja taajuutesi kohoaa myös yleisesti, ja pääset puhdistamaan negatiivisia tunnemuistojasi. Voit myös arvostaa itseäsi ja läheisiäsi tietoisesti, kirjoittamalla paperille kaikkia sellaisia asioita, joita omassa elämässäsi arvostat: Terveyttä, kotia, perheenjäseniäsi, ystäviäsi ja tuttaviasi, ruokaa, työtä, esineitä ja lemmikkieläimiä, luontoa ympärilläsi, liikennevälineitä ja niiden suomaa vapautta, lahjakkuuttasi ja taitojasi, myötätuntoasi ja apuasi muita kohtaan, planeettojen vakaata liikettä linnunradalla, kaunista musiikkia, eli mitä tahansa asiaa, jota arvostat vilpittömästi. Älä siis YRITÄ arvostaa sellaisia asioita, joiden suhteen tunnet epäonnistuneesi, sillä sellaisten asioiden ajatteleminn aktivoi usein vain negatiiviset tunnemuistosi, eli ”hartaan toiveesi puuttumisen”.

Mutta kun olet jo vakaammin korkeassa tunnetilassa, niin voit vähitellen kokeilla arvostaa myös epäonnistuneita parisuhteitasi, suurimpia epäonnistumisia ja pettymyksiä kouluaikoina tai työssäsi, tai pahoja tekojasi, jotka ovat saaneet sinut joskus tuntemaan hyvin voimakasta häpeää. Tunnetilasi kyllä kertoo näitä asioita ajatellessasi, oletko jo vapautunut syyllisyydestäsi niiden suhteen, eli ymmärrätkö jo, että emme koskaan tee mitään ”pahaa” mistään muusta syystä, kuin siksi, että olemme itse tekomme hetkellä negatiivisessa tunnetilassa.  Jos tunnetilasi pysyy korkeana, ja näet  epäonnistumisiesi arvokkuuden, eli varjon sijasta valon, niin olet vapaa!

Syyllisyydestä vapautuminen on siis suunnattoman arvokas asia koko elämäsi kannalta, sillä syyllisyydentunteesta vapautuminen mahdollistaa onnistumisen ja ilon millä tahansa elämänalueella.

Muista, että sin olet aina ja ikuisesti täydellinen sielu, korkeamman tietoisuuden ulottuvuus, eikä korkeampi minäsi lakkaa koskaan, eikä mistään syystä,  rakastamasta sinua.