Kun puhutaan manifestaatioista, tietoisen luomisen ”tuloksista”, niin useimmat meistä ajattelevat materiaa tai olosuhdetta: Rahaa, tavaraa, ihmissuhdetta, työpaikkaa, kehonsa olemusta tai terveyttä. Ja kun ajattelemme ja toivomme vain tällaisia aistein havaittavia asioita manifestaatioina, niin keskitymmekin itse asiassa niitä toivoessamme niiden puuttumiseen. Jolloin tunnetajuutemme laskee, ja resistanssi eli oman tunnetilamme luoma vastustus estää toivettamme toteutumasta.

Yritämme siis ikään kuin tavoittaa olevan, uskoessamme kuitenkin ei-olevaan. Tavoittelemme ”kuuta taivaalta”, vaikka emme kuitenkaan itse usko voivamme sitä koskaan tavoittaa.

Ongelma ratkeaa, kun lakkaat yrittämästä, päästät irti, luotat universumiin. Eli ymmärrät, että myös positiivinen tunteesi on jo manifestaatio. Ja tuon positiivisen tunteen SYY voi olla aivan mikä tahansa asia elämässäsi.

Sinun ei siis tarvitse tuntea positiivista tunnetta toivomasi tervehtymisesi takia, jos olet sairas. Voit  tuntea positiivista tunnetta siksi, että auringonnousu on kaunis.

Sinun ei tarvitse tuntea iloa unelmoimastasi rikkaudesta, jos sinulla ei ole rahaa. Voit tuntea iloa siitä, että kuulet iloista musiikkia.

Sinun ei tarvitse tuntea riemua rakkaudesta, jos olet yksin. Voit tuntea riemua katselemalla lintuja, jotka lentävät vapaina taivaalla.

Ja positiivinen tunne, jota tunnet, on siis avain oveen, jonka takana on materiaalinen toiveesi tai olosuhde, josta haaveilit.  Luot siis todellakin ihan koko ajan ajatuksillasi, ja sallit eli manifestoit tunteillasi. Sillä tunnetilasi on AINA manifestaatio!

Jos siis todella vahvasti uskot unelmasi voivan toteutua, niin hehkuta sitä, kuvittele haavettasi, ihaile unelmaasi mielessäsi. Mutta jos olet vain toiveikas, hieman epäilevä, niin ajattele vain sellaisia saavuttamiasi asioita, joihin varmasti jo uskot. Sillä olennaista manifestaatioiden sallimisessa on vain tunnetaajuutesi, ei siis se yksittäinen asia, joka korkean tunnetilasi aiheuttaa.

Älä siis keskity lopputulokseen, vaan positiiviseen tunteeseen. Jos tunnet epätoivoa, niin tunne ensin vihaa ja katkeruutta, ja pyri sen jälkeen  tuntemaan toivoa. Mutta jos olet niin korkeassa tunnetilassa, että tunteesi inspiroi sinua ajattelemaan toivomaasi lopputulosta, niin  ajattele ja ihastele mielessäsi  lopputulosta. Ja sillä hetkellä toiveesi on jo konkreettisesti totta, koska korkea tunnetilasi siis sallii sen olevan totta.

Todella monien ihmisten niin sanotut ”suuret unelmat” ovat toteutuneet hetkellä, jolloin unelmoijalla ei ole enää ”mitään menetettävää”. Hetkellä, jolla hän on lakannut yrittämästä. Kun hän on yrittänyt ja toivonut jo niin kauan, ja niin kiihkeästi, ettei yksinkertaisesti jaksa enää uskoa eikä toivoa. Ja unelma on toteutunut juuri tällä hetkellä siksi, että ainoa asia, joka unelman toteutumisen esti, oli unelmoijan oma negatiivinen tunnetila, joka siis johtui yrittämisestä – ilman uskoa. Eli yrittäminen ja toivominen kasvatti unelmaa koko ajan suuremmaksi, mutta unelmoijan usko vain väheni, koska hän ei uskonut ”näkymättömään unelmaan”, jonka oli luonut korkeamman minänsä taajuudelle, ja joka oli negatiivisten kokemusten myötä kasvanut jo suunnattoman suureksi. Oli ei-toivottu tai vaikea tilanteesi siis kestänyt kuinka kauan tahansa, niin voit silti milloin tahansa päästää irti airoista, eli negatiivisista tunteistasi, ja antaa toiveidesi virran viedä sinua huimaa vauhtia kohti toivettasi.

Sinun ei kuitenkaan tarvitse koskaan kärsiä saavuttaaksesi jotain ”suurta”. Toive luo, ei kärsimys. Kärsimys vain hidastaa toiveidesi toteutumista. Voit siis toivoa ”suuria toiveita” ja sallia ne uskomalla niihin, kärsimättä.

Tietoinen luominen on siis tiedettä, fysiikkaa, ei pelkkää toiveajattelua. Ja juuri siksi sinä olet oman elämäsi Luoja. Sillä sinulla, ja vain sinulla, on mahdollisuus päättää, missä tunnetilassa kulloinkin itse olet.

Portti unelmiisi on auki. Aina.

Matalissa tunnetiloissa tehdyt tulkinnat  profeettojen opeista ovat viimeisten vuosisatojen ajan vääristäneet käsitystämme ihmisen arvosta ja arvokkuudesta. Ja tästä syystä monet ns. uskovat ihmiset vaativat itseltään ja muilta nöyryyttä, ja kiitollisuutta ”jumalalle”.

Meidän ei kuitenkan koskaan tarvitse olla kiitollisia kenellekään, sillä olemme itse noita ”jumalia”, siis oman todellisuutemme luojia. Jos saamme apua joltakulta toiselta ihmiseltä, niin tunnemme arvostusta häntä kohtaan, kuten tunnemme arvostusta myös itseämme kohtaan. Mutta meidän ei tule tuntea nöyryyttä tarvitessamme ja saadessamme apua. Sillä jokainen meistä on kaikkivoipa. Eli jos saamme apua, niin olemme sallineet itse tuo avun, auttajamme on vain kanssaluojamme.

Samoin, jos autamme itse toista ihmistä, niin meidän ei tule odottaa kiitollisuutta häneltä, vaan auttamishalumme tulee olla täysin pyyteetöntä. Sillä auttaessamme kanssaihmistämme autamme samalla itseämme, ja korkeampaa meissä molemmissa, sillä emme ole erillisiä.

Matalassa tunnetilassa oleva ihminen pitää tällaista ajattelua ”ylimielisyytenä”, ”ylpeytenä”, ”kiittämättömyytenä” ja ”narsismina”. Mutta hänen tunteensa johtuu siis vain siitä, että hän on itse matalassa tunnetilassa, eikä juuri sillä hetkellä kykene arvostamaan itseään, eikä myöskään muita, korkeamman tietoisuuden ulottuvuuksina, siis  täydellisinä sieluina, ”jumalina”, joille mikä tahansa  on mahdollista joka hetki.

Eli jos haluat auttaa vaikkapa kerjäläistä, niin voit auttaa häntä vain, jos näet hänessä korkeamman olennon, täydellisen sielun. Mutta jos tunnet sääliä ja empatiaa häntä kohtaan, niin olet sääliessäsi matalassa tunnetilassa, etkä havaitse, että myös kerjäläinen on sinun kanssasi täsmälleen yhtä arvokas, ja kaikkivoipa luoja. Hän joutuu kerjämään vain siksi, että hän on matalassa tunnetilassa ollessaan estänyt itseään toteuttamasta toiveitaan. Sinä voisit itse olla aivan samassa tilanteessa, jos olisit elänyt samanlaisen elämän, kuin tuo kerjäläinen. Kumpikaan teistä ei siis ole toista arvokkaampi, mutta ei myöskään arvottomampi.

Samoin, jos elät perheessä, jolloin koko perheen hyvinvointi on sinulle tärkeää, niin iloitse kaikesta, mitä voit perheesi hyväksi tehdä. Mutta älä koskaan vertaa esimerkiksi omaa työpanostasi muiden perheenjäsentesi vastaavaan, älä vaadi kiitollisuutta perheenjäseniltäsi, mutta älä myöskään tunne syyllisyyttä ja riittämättömyyden tunteita. Ongelmia perheenjäsenten kesken syntyy ainoastaan silloin, jos perheenjäsenet eivät arvosta toisiaan, sillä silloin he eivät arvosta myöskään itseään. Ja ristiriidat ihmisten välillä ovat mahdollisia vain matalissa tunnetiloissa, jolloin nuo ihmiset ovat siis erossa ehdottomasta rakkaudesta.

Ja sama pätee kaikissa muissakin ihmisyhteisöissä: Me ihmiset emme ole erillisiä korkeamman minämme taajuudella. Kaikki se hyvä, mitä teemme muille, niin sen teemme aina myös  itsellemme.

”Antaessaan saa” pitää siis aina paikkansa, mikäli antaja ei koe uhrautuvansa, eikä vaadi kiitollisuutta saajalta.

Empatia eli sääli on aina matalan taajuuden tunne, ”laskeutumista alas” negatiivisessa tunnetilassa olevan taajuudelle. Kun taas myötätunto on sitä, että arvostamme myös negatiivisessa tunnetilassa olevaa kaltaisenamme, täysin riippumatta hänen teoistaan. Katsomme siis häntä korkeamman minämme silmin. Samaan tapaan, kuin vanhempina katsomme uhmaikäistä lasta, joka on ”poissa tolaltaan” suuttuessaan. Tiedämme, että kun uhmakohtaus on ohi, niin lapsi on jälleen rakastettava ja iloinen oma itsensä, eli ilmentää omaa korkeampaa, todellista  olemustaan.

Ja samalla tavalla kiitollisuus siis on matalan taajuuden tunne, kun taas arvostus on korkea tunnetila.

Kun arvostat, tunnet myötätuntoa ja pyyteetöntä rakkautta itseäsi ja kaikkia muita ihmisiä kohtaan, niin olet mestarillinen tietoinen luoja. Sillä korkeassa tunnetilassasi koet onnellisuutta, koska olet resonanssissa oman korkeamman olemuksesi kanssa. Ja tuossa tilassa myös kaikki toiveesi toteutuvat.

Ja ne toiveet ovat TODELLISIA toiveitasi, siis oman sielusi ja sydämesi toiveita, jotka monet ovat syntyneet jo edellisten elämiesi aikana, siis ennen syntymääsi tähän elämään. Ja korkeassa tunnetilassa tiedät myös tarkalleen, mitä nuo toiveet ovat, ja näet myös täysin selkeästi, miksi elämäsi polku on ollut sellainen, kuin se on ollut.

Korkeassa tunnetilassa näet myös jokaisen kokemasi vastoinkäymisen – kaikkein haastavimmankin niistä – suunnattoman arvokkaana lahjana universumilta. Sillä kaikki ei-toivottu, kaikki mikä on tuottanut meille surua ja ahdistusta, on tuon negatiivisen kokemuksemme hetkellä luonut  voimakkaan toiveen paremmasta. Jokainen surumme on siis ilomme kääntöpuoli, kaikki tuntemamme viha on luonut rakkautta.

Sinun ei siis tarvitse enää jatkaa pyytämistä, luovu negatiivisista tunteistasi, luovu pelostasi, luovu vihastasi, iloitse jokaisesta kokemastasi hetkestä, ja salli toiveidesi toteutua.