Pyyntö värähtelee aina eri taajuudella kuin salliminen – lopeta siis kysyminen ja salli itsellesi vastaus

Monelle meistä tietoisen luomisen vaikein asia on paradoksaalisti irtipäästäminen, siis toiveidemme vastaanottaminen, salliminen.

Jos olemme koko elämämme ajan tottuneet saavuttamaan asioita kovalla yrittämisellä ja ”vaikeimman kautta”, niin huoleton ja iloinen luottavaisuus, jota manifestaatioiden salliminen edellyttää, voi olla vaikeaa. Eli moni meistä jatkaa kiihkeästi  pyytämistä, kysymistä ja yrittämistä, vaikka vastaukset olisivat jo kauan olleet valmiina vastaanotettaviksi.

 

Tällainen elämä saattaa tuntua siltä, kuin yrittäisi epätoivoisesti tavoittaa jatkuvasti loittonevaa päämäärää. Elämä ei siis koskaan tunnu rauhalliselta ja tyydyttävältä, koska joku hyvin tärkeä päämäärä on koko ajan saavuttamatta. Elämässämme tuntuu siis olevan joku ”kohtalokas puute”, ”mahdoton unelma”, johon keskitämme ajatuksemme, ja joka ei siksi voi koskaan toteutua – koska se että jotakin puuttuu on eri taajuudella kuin se, että tuo jokin ei enää puutu.

 

Tällaisessa tilanteessa pitäisi osata päästää irti ja luottaa universumin kykyyn korjata tilanne, olosuhteista riippumatta. Sillä olosuhteet joissa elämme ovat ”vanha uutinen”, sen mitä olemme jo fyysiseen elämäämme manifestoineet (esim. velka tai sairaus) pitäisi antaa tilaa sille, minkä olemme luoneet korkeammalle taajuudelle. Joskus käy niin, että pitkään toteutumattomana pysynyt unelma -siis sen puute- hallitsee ajatuksiamme niin paljon, että ainoa keino sallia unelman toteutuminen on lopettaa unelman ajatteleminen kokonaan. Eli tehdä rauha olosuhteidemme kanssa. Keskittyä arvostamaan kaikkea sitä hyvää, mikä meillä on, uhraamatta ajatustakaan sille, mitä meillä ei ole. Olemalla aidosti iloinen siitä, että lasi on puoliksi täynnä – vaikka se samalla onkin puoliksi tyhjä.

 

Jatkuva kysyminen estää siis vastauksen saamisen. Se, että emme vielä tiedä, miten jostakin tilanteesta selviämme, estää meitä selviämästä – ellemme uskalla päästää irti huolesta ja pelosta.

Meille ihmisille on myös tyypillistä puhua ongelmistamme muille, siis odottaa muilta ihmiltä vertaistukea ja vastauksia kysymyksiimme. Ongelmista ja huolista ääneen puhuminen kuitenkin vain vahvistaa ongelmien taajuutta, eikä empatian pyytäminen kanssaihmisiltämme läheskään aina auta meitä vastaanottamaan omaa sisäistä tietoamme. Ystävämme ja läheisemme voivat kyllä auttaa meitä saamalla meidät iloisemmiksi, jolloin saatamme löytää ratkaisun ongelmiimme ”vahingossa”, positiivisen mielialamme takia. Mutta ratkaisu ongelmaamme ei todellisuudessa ole toisen ihmisen empatia tai hyvä neuvo, vaan oma sisäinen tietomme, jonka vastaanotamme positiivisemmassa mielialassa, korkeammassa taajuudessa. Ja joskus muiden ihmisten neuvoihin luottamisesta voi olla meille myös haittaa. Sillä toisilla ihmisillä on aina omat unelmansa ja omat motiivinsa antaa meille neuvoja. Jos kysyt kiinteistönvälittäjältä, mikä asunto sinun kannattaisi ostaa, hän suosittelee sinulle asuntoa,  jonka myymisestä on eniten hyötyä hänelle itselleen, ei välttämärrä sinulle.

 

Jos sinulla siis on ongelma, johon olet jo kauan etsinyt ratkaisua, niin löydät ratkaisun helpoimmin ja nopeimmin olemalla iloinen ja huoleton, arvostamalla niitä asioita jotka sinulla jo elämässäsi on – ja unohtamalla ”suuren ongelmasi” hetkeksi kokonaan. Älä siis kysy MILLOIN ongelmasi voi ratketa ja kuinka kauan ratkaisun löytymiseen vielä menee, sillä unelmasi esteenä ei ole aika vaan taajuutesi. Eli jos kuuntelet radioasemaa, jossa ei koskaan soiteta musiikkia, niin älä jää puheradion taajuudelle turhautuneena odottamaan, että kuulisit kauniin kappaleen – vaihda radiokanavaa, vaihda taajuutta. Oikealla taajuudella sallit siis unelmiesi -tai korkeamman minäsi ohjauksen- toteutua välittömästi – väärällä et koskaan.