Sillä hetkellä, kun tiedostat ja tunnet, että toiveesi on jo korkeassa todellisuudessa olemassa, voi toiveesi myös manifestoitua

Kun toivomme jotakin, mutta epäilemme, niin epäilys toteuttaa itseään. Kun toivomme jotakin ja pelkäämme, niin pelko toteuttaa itseään. Mutta kun toivomme ja uskomme ja TIEDÄMME, että toiveemme on olemassa välittömästi, kun toiveemme esitämme, niin myös usko ja tieto toteuttaa itseään. Epäilys ja pelko värähtelevät matalalla taajuudella, usko ja tieto korkealla. Voimme siis tavallaan esittää myös ”negatiivisia toiveita”, eli toteuttaa elämässämme epäilyksiämme ja pelkojamme, silloin kun olemme matalalla tunnetaajuudella.

 

Mestarillinen luoja olet siis silloin, kun tunnetasolla tiedät, että se mitä toivot, on. Se mitä elämääsi luot, on siis väistämättä ja varmasti ”totta”. Universumi ja korkeampi minäsi ohjaa sinua joka hetki väsymättä oikeaan suuntan, eli vain sinä itse tunnetaajuuksinesi voit olla manifestaatiosi esteenä tai hidasteena. Manifestaatioiden ajoitus siis ei liity aikaan, nopeuteen tai hitauteen, vaan sinun valmiuteesi vastaanottaa manifestaatio.

 

Kun siis koet toiveesi tunnetasolla samalla tavalla, kuin miten korkeampi tietoisuus, korkeampi minäsi sen tuntee, niin toiveesi voi manifestoitua myös fyysiseen elämääsi.

 

Mitä sitten voimme tehdä, jotta kokisimme luomamme toiveet todeksi tunetasolla? TIETÄISIMME että ne ovat totta? Vastaus on yksinkertainen, mutta rationaaliselle, fyysistä todellisuutta alati havainnoivalle  mielellemme usein vaikea: Meidän tulee lakata havainnoimasta, että toivemme EI ole vielä manifestoitunut. Toisin sanoen: Päästää irti, lakata yrittämästä, sallia, ottaa vastaan. Luottaa universumiin. ”Saat sen, mistä luovut.”

 

Vaikka sinulla olisi kokemustesi vahvistamia uskomuksia siitä, että toiveesi ei voi toteutua, koska se ei ole toteutunut tähänkään saakka, niin olemalla jonkin aikaa kiinnittämättä huomiota toiveeseesi -ja sen myötä negatiiviseen uskomukseesi- voit ikään kuin de-aktivoida negatiivisen uskomuksesi ja sallia manifestaatiot. Suurin osa ihmiskunnasta manifestoi toiveitaan ”vahingossa”, eli ei tiedosta oman tunne-elämänsä yhteyttä niihin asioihin, joita he elämäänsä itse luovat. Onnistumiset elämässä yhdistetään usein esim. kovaan työntekoon ja raatamiseen, vaikka todellisuudessa matalasta tunnetaajuudesta käsin tapahtuva uurastus on enemmänkin hidastanut manifestaatioita, kuin nopeuttanut niitä. Inspiroitunut -siis korkeassa tunnetasossa suoritettu  toiminta ja työskentely- sitä vastoin tuntuu aina helpolta, sillä inspiroituneina toteutamme korkeamman minämme meille tarjoama ”helppokulkuisinta polkua”. Silti nekin meistä, jotka eivät tunne universumin lakia, manifestoivat toivomiaan asioita: Ollessaan aina ajoittain korkeassa tunnetaajuudessa. Mutta yhtä usein he EIVÄT manifestoi hartaimpiakaan toiveitaan, koska eivät ymmärrä, että epäuskoisina ja turhautuneina, eli matalassa tunntaajuudessa, vedämme vetovoiman lain vaikutuksesta puoleemme sitä, mitä emme halua – emme siis sitä, mitä haluamme.

 

Monissa uskonnoissa toiveidemme toteuttamisvastuu on annettu ihmisen ulkopuolisille ”jumalille”,  mutta tieto ”uskon voimasta” on uskontoihin silti useimmiten jäänyt. Mutta esim. ikivanhat uskonnolliset rituaalit, joilla on alun perin pyritty vahvistamaan omaa uskoamme itseemme Luojina, on jo kauan sitten ymmärretty -matalasta tunnetaajuudesta käsin- siten, että rituaaleilla ”lepytetään jumalia”. Toisin sanoen ne uskonnolliset auktoritetit, jotka ovat itse olleet matalassa tunnetaajuudessa, ovat alkaneet opettaa ihmisiä ”kunnioittamaan jumalia”, vaikka elämämme ainoa luojajumala olemme me itse. Eli ”jumalia” ei tule palvoa, vaan meidän tulee vain tiedostaa oman korkeamman minämme suunnaton ja rajaton suuruus ja voima.

 

Meidän tulee siis ennen muuta rakastaa itseämme, sillä rakastamalla itseämme näemme, koemme ja tiedämme, että universumissa kaikki on yhtä. Rakastamalla itseämme rakastamme siis samalla koko universumia. Myös Raamattuun on jäänyt tämä usein myös hieman väärin ymmärretty lause: ”Rakasta lähimmäistäsi kuten itseäsi.” Meidän tulee siis rakastaa ennen muuta itseämme, voidaksemme rakastaa myös muita. Voimme siis nähdä universumin ykseyden vain korkeammasta tunnetaajuudesta käsin, olemalla yhtä korkeamman minämme ja korkean tietoisuuden kanssa.