Sinun vaurautesi ja hyvinvointisi ei tee kanssaihmisistäsi köyhempiä ja pahoinvoivia, vaan jokainen toive luo aina lisää sitä, mitä toivotaan
Kateuden ja syyllisyyden tunteet pitävät suuren osan ihmiskunnasta elämäntilanteessa, jossa he eivät itse salli itselleen toveitaan. Jos he ovat kateellisia ns. parempiosaisille, niin kateuden tunne kertoo siitä, että he eivät usko itse voivansa olla samalla tavalla hyväosaisia, jolloin he myöskään eivät ole sitä. Negatiivinen, kateuden tunne, kertoo siis siitä, että heidän oma, korkeampi minänsä, on tilanteesta täysin eri mieltä, ja TIETÄÄ heidän olevan täysin kaikkivoipia. Eli jos he tuntisivatkin ILOA itseään vauraampien ihmisten vaurauden havaitessaan, niin he voisivat itsekin vaurastua. Koska on lopulta aivan samantekevää, kuka meistä on vauras: Jos iloitsemme vauraudesta yleensä, niin vedämme puoleemme vaurautta. Me ihmiset emme ole erillisiä.
Vaurautta siis syntyy korkeaan tunnetaajuuteen koko ajan lisää, kun kuka tahansa meistä toivoo vaurautta, ja tuo toivominen tapahtuu myös joka kerta, kun joku ihminen tuntee negatiivisen tunteen siksi, että hänellä ei omasta mielestään ole riittävästi jotakin. Rajallisuuden tunne siis luo koko ajan lisää sitä, mitä kuvittelemme olevan rajallisesti. Emme vain rajallisuutta tuntiessamme ota vastaan sitä, mitä olemme itse luoneet. Universumi siis laajenee joka hetki valtavasti, mutta suurin osa maapallolla elävistä ihmisistä ei negatiivisen tunnetilansa vuoksi havaitse tuota laajenemista, vaan elää ”puutteen ja rajallisuuden sumussa”, vaikka he voisivat milloin tahansa kokea todeksi suurimmatkin unelmansa.
Vauraus on siis vain energiaa, ja sitä on universumissa aina rajattomasti tarjolla, aivan samoin, kuin rakkautta ja terveyttäkin. Tämä vaurauden ja rahan rajattomuus ja energialuonne onkin helpompi ymmärtää ajattelemalla terveyttä ja rakkautta, ja niiden rajattomuutta.
Jos sinä olet terve, niin sinun terveytesi ei ole pois muilta ihmisiltä, ja vastaavasti: vaikka olisit sairas, niin sairastamisesi ei tee muista ihmisistä terveempiä. Tai jos sinä tunnet rakkautta, niin sinun tuntemasi rakkaus – siis sinun OMISTAMASI rakkaus – ei millään tavalla vähennä muiden ihmisten kykyä ja mahdollisuuksia tuntea rakkautta, vaan asia on aivan päin vastoin. Jos sinä tunnet rakkautta, niin voit inspiroida myös kanssaihmisiäsi tuntemaan rakkautta, jolloin heiltäkään ei puutu rakkautta. Rakkaushan on ainoastaan tunnetila.
Samalla tavalla sinun omistamasi rahat eivät koskaan vähennä köyhemmän kanssaihmisesi mahdollisuuksia omistaa rahallista varallisuutta, sillä myös tuo kanssaihmisesi on omilla toiveillaan luonut itselleen valtavasti rahaa – hän ei vain ole sitä siis itselleen sallinut, eli hän ei usko rahan olemuksen rajattomuuteen.
Et siis voi koskaan auttaa rahalahjoituksia antamalla sellaista ihmistä, joka ei itse usko ansaitsevansa sitä rahaa, jonka hän sinulta saa. Sillä tuolloin olet itse antajana säälin matalassa tunnetilassa, ja rahan saaja puolestaan on arvottomuuden tunnetilassa. Tällaisesta tilanteesta kertoo myös sananlasku ”ei kannettu vesi kaivossa pysy”. Jos vaikkapa lottovoittaja on ollut sattumalta korkeassa tunnetilassa, joka on mahdollistanut hänelle suurvoiton, niin hän menettää rahansa hyvin nopeasti, ellei hän arvosta itseään, eli ei pidä itseään tuon voiton ”arvoisena”. Ja samasta syystä kaikkien kansojen parissa elää vahvana myös väärä uskomus siitä, että ”raha ei tuo onnea”. Raha ei siis tuo onnea sellaiselle ihmiselle, joka ei arvosta itseään, mutta sen sijaan ihminen, joka arvostaa ja rakastaa itseään ehdoitta, arvostaa myös saamiaan rahoja, jolloin raha myös välillisesti tekee hänet onnelliseksi, jos hän esimerkiksi nauttii aidosti rahan suomista mahdollisuuksista ja vapaudesta.
Tai jos itse keskityt haluamiseen ja tarvitsemiseen – siis esimerkiksi rahan puutteeseen – ja pyydät epätoivoisesti apua, koska uskot tarvitsevasi apua, koska et itse usko kykeneväsi auttamaan itseäsi, niin tunnetilasi on tuolloin negatiivinen, ja pakotat myös auttajasi laskeutumaan matalaan tunnetilaan, eli tuntemaan sääliä. Mutta jos taas arvostat itseäsi, ja saat mahdollisuuden ottaa vastaan apua, kokematta nöyryyttä, niin saat apua niin paljon kuin tarvitset, koska sallit tuon avun, ja mahdollistat silloin myös sen, että auttajasi tuntee iloa auttaessaan sinua.
Myöskään askeesi, vaatimattomuus, ja niukkuudessa eläminen, eivät tee ihmisestä onnellista, eivätkä myöskään ”parempaa” tai ”jalompaa”. Ns. nöyryyden, ja vaatimattoman hurskauden käsitteet, perustuvat aina negatiivisiin tunnetiloihin, ja ovat syntyneet sellaisten uskontojen vaikutuksesta, joissa ihannoidaan maallista kärsimystä, ja sen aikaansaamaa ”kirkkaampaa kruunua” ns. taivaassa. Tämä nöyryyden arvokkuus on kuitenkin vain itsepetosta, sillä vaikka fyysisestä maailmasta poistuttuamme koemmekin kaikki toiveemme todeksi (koska olemme tuolloin resonanssissa oman korkeamman minämme, eli korkean tietoisuustason kanssa), niin fyysisen elämämme tarkoitus ei ole kärsimys maan päällä, vaan fyysisestä elämästä nauttiminen ja iloitseminen. Eli vaikka luomme todellisuuttamme ei-toivotun kautta, niin tarkoitus ei ole jäädä tuijottamaan ei-toivottua, vaan sallia sen luoma laajentuminen, eli toivottu.
Tarvitsemisen ja haluamisen tunnetilassa vedämme siis puoleemme vain lisää tarvitsemisen ja haluamisen kokemuksia. Kun taas unelmoidessamme korkeassa tunnetilassa emme ole haluavia ja tarvitsevia, vaan vastaanottavaisia, sallivia.
Tarvitset siis elämääsi mitä tahansa – rakkautta, rahaa, uusia mahdollisuuksia, tai terveyttä – niin luota ja usko aina siihen, että toiveesi on jo kuultu. Ja keskity ainoastaan elämästä nauttimiseen – sillä iloitsemalla vedät puoleesi kaikkea sitä, mitä olet tarvitsemalla, eli toivomalla luonut.