”Taivas” ja ”helvetti” ovat mielentiloja, eivät paikkoja – eikä ns. kadotettuja sieluja ole olemassa
Monet uskonnot ovat ulkoistaneet sekä korkean tunteen (euforia, puhdas positiivinen energia), että hyvin matalan tunteen (syvä masennus, tunne täydellisestä arvottomuudesta) fyysisen maailmamme ulkopuolelle, ”tuonpuoleiseen”. Matalassa tunnetaajuudessa olevat ihmiset ovat yrittäneet tulkita profeettojen oppeja, mutta koska heidän oma tunnetilansa on siis ollut matala, niin he eivät ole voineet ymmärtää, mitä ”taivaallinen” tai ”helvetillinen” ihmisen elämässä todella symbolisoi.
Sekä ”taivas” että ”helvetti” ovat pelkkiä ihmismielen luomia, kuvitteellisia paikkoja. Korkeassa tunnetilassa oleva ihminen ymmärtää niden vertauskuvallisuuden, mutta matalassa tunnetilassa oleva – esim. kadotusta ja pahaa pelkäävä – ihminen pyrkii konkretisoimaan nämä molemmat käsitteet. Todellisuudessa ”se miltä tuntuu olla taivaassa” tai ”miltä tuntuu olla helvetissä” on pelkästään mielentila, siis tunne, ei paikka.
”Taivas” ei siis myöskään ole yläpuolellamme, eikä ”helvetti” ole alapuolellamme, vaan molemmat ovat olemassa omassa mielessämme, tässä. Samoin kaikki ne omaisemme, jotka ovat joskus eläneet, ovat tässä, eivät ylä- tai alapuolellamme, vaan kaikki henki, joka on joskus ottanut fyysisen muodon, ja ilmentänyt siten erillisyyttä Kaikesta Mikä On, on tässä, missä mekin olemme, eli korkea tietoisuus elää elämää meidän kauttamme.
Ainoa asia, joka erottaa meidät tuosta hengestä on se, että osa meistä kokee fyysisesä elämässämme myös matalia tunnetiloja. Suurin osa meistä on siis koko ajan korkeassa tietoisuudessa, mikä mahdollistaa sen, että yli päätään koemme ns. erillisyyttä ”itsestämme”, eli negatiivisia tunnetiloja. Emme siis ole koskaan kokonaan ”maassa”, emmekä kokonaan ”taivaassa”, vaan henkemme ilmentää elämää eri muodoissa ja eri taajuustasoilla. Mutta koska juuri nyt ilmennämme tätä fyysistä elämäämme tässä, niin ei ole tarkoituksenmukaista edes tietää, missä kaikkialla muualla korkein olevaisuutemme ”kokee elämää” – sillä luomme ajatuksillamme ja tunteillamme, eli tehtävämme, ja se, mihin ajatuksemme keskitämme tässä elämässä, on universumin laajentumisen kannalta tärkeää.
Samalla tavalla helvettiäkään ei ole olemassa tuonpuoleisessa, siis fyysisen ns. kuoleman jälkeen, vaan jokainen ihminen vapautuu euforian ja puhtaan positiivisen energian tunteeseen joka kerta fyysisen elämänsä jälkeen. Eli ei ole olemasa myöskään ”väärin uskovia”, tai ”liian syntisiä”, jotka eivät kokisi tuota puhdasta rakkautta nk. tuonpuoleisessa, sillä me olemme kaikki perusolemukseltamme korkean tietoisuuden, korkean tunnetaajuuden ulottuvuus. Pahuus ja paha ovat pelkästään negatiivisten tunteiden luomia ajatusmanifestaatioita.
Eli jos ajattelemme vaikka kristittyä, joka uskoo siihen, että vain ”Jeesukseen uskovat” pääsevät ns. taivaaseen, tai Muhammediin ja Allahiin uskovia, jotka uskovat samalla tavalla oman uskontonsa olevan ainoa tie ”paratiisiin”, niin nuo molemmat uskovat ovat rakentaneet elämänsä uskomuksen varaan, joka ei ole totta, mutta josta he eivät uskalla päästää irti, koska heidän ajoittain korkeat uskontoon liittyvät tunnetilansa ovat ikään kuin tuon rajoitetun, ja tietyksi uskonnoksi nimetyn uskomuksen varassa. Eli kun he ”luottavat uskomukseensa”, niin kaikki muut uskomukset näyttäytyvät uhkana heidän uskolleen, vaikka kaikkien uskontojen pohjalla onkin sama, universaali totuus. Ns. kirjauskovaisuus perustuu siis pelkoon uskon menettämisestä, eli negatiiviseen tunnetilaan. Uskontoja tunnustavat ihmiset tietysti kokevat eämässää myös paljon positiivisia tunteita, mutta heillä on taipumus suodattaa myös kaikki positiiviset tunteensa oman uskontosuodattimensa läpi. Eli uskovainen käyttää sekä positiivisia että negatiivisia tunteita ja kokemuksia ”tilannetodisteina”, jotka tukevat hänen omaa uskontoaan. Ja paradoksi tietysti on, että kaikkien uskontojen piirissä löydetään nämä samat tilannetodisteet.
Monet uskovat siis kyllä saarnaavat ”armosta” – eli siitä, että korkeampi minämme ei koskaan muutu vähemmän arvokkaaksi, riippumatta teoistamme, vaan että olemme ikuisesti korkeampia olentoja – mutta he eivät samalla näe sitä, että tuo armo koskee samalla tavalla aivan kaikkia ihmisiä, ei siis pelkästään tietyn uskonnon edustajia. Eli uskonnot ovat kuin sumuverhoja, jotka peittävät totuuden, joka on edessämme.
Ja tämä ”vääräuskoisuuden” pelko mahdollistaa jatkuvat uskonsodat ja esimerkiksi lähetystyön, sekä toisella tavalla uskovien ja elävien tuomitsemisen, VAIKKA kaikkien uskontojen pohjalla on siis alun perin ollut rakkauden sanoma, eli minkäänlainen tuomitseminen, rakkaudettomuus, saati viha ja väkivalta, eivät ole uskonnon alkuperäisen opin mukaista.
Monet idän uskonnot ovat alun perin sallineet myös muut uskonnot ja filosofiat ”tienä valaistumiseen”, eli universumin totuuden ymmärtämiseen, mutta koska uskonnot ovat aina ihmisten perustamia ja toteuttamia, yhteisöllisiä instituutioita, niin sekä jokaisen uskovaisen, että jokaisen uskonnollisen opettajan, tai hengellisen johtajan, oma mielentila vaikuttaa koko ajan myös uskontoon, ja uskontoelämään kokonaisuutena.
Ja vaikka moni ns. karismaattisesti uskova – esimerkiksi ”karismaattinen kristitty” – sanoo hylänneensä uskonnot, ja pelkästään uskovansa eli ”tuntevansa uskoa”, niin silti pyhiksi kirjoiksi väitettyjen teosten opetukset ja sosiaalinen, uskovien yhteisö, rajoittavat myös tällaisen uskovan omaa intuitiota, eli korkeampaa tietoisuutta totuudesta. Myös ns. pyhien kirjojen opetuksethan ovat aina ihmisten kirjoittamia, ihmisten tulkitsemia, ja moneen kertaan editoimia, eli moni uskova hyväksyy totuudeksi myös sellaiset asiat, joiden kanssa hänen oma korkeampi minänsä ei todellisuudessa lainkaan resonoi – KOSKA uskova ei halua menettää uskoaan, eli uskonnollista viitekehystä, johon liittyy useimmiten siis myös sosiaalinen tukiverkosto, eli muut samalla tavalla uskovat.
Jos haluat pysyä totuudessa, eli uskoa vain sellaiseen totuuteen, jonka kanssa oma korkeampi minäsi resonoi, niin suodata aina kaikki ns. henkinen tieto oman ”valheenpaljastimesi” läpi, eli ajattele väitettyä uskonnollista opetusta ollessasi itse korkeassa tunnetilassa. Mikäli tuo väitetty totuus laskee tunnetilaasi, niin totuudeksi väitetty ei ole totta. Tai jos jotakin uskonnollista tai filosofiata lausetta lukiessasi, tällaista lausetta kuunnellessasi tai tällaisesta asiasta itse puhuessasi tunnet ”kylmiä väreitä”, niin voit olla varma, että juuri tuo lause on totta. Solusi siis resonoivat totuuden kanssa, eli koet oivalluksen myös fyysisesti.
Korkeampi tietoisuus sinussa ei ole koskaan väärässä. Ja sinä siis olet korkean tietoisuuden ulottuvuus, Luoja.