Todellinen päämäärämme on yhteys korkeampaan itseemme
Mielihyvää lukuunottamatta mikään, mitä tavoittelemme elämässä, ei ole todellinen tavoitteemme. Et todellisuudessa halua rahaa, ihmissuhdetta, mielekästä työtä, mainetta etkä terveyttä, vaan haluat vain tuntea resonanssin korkeamman minäsi kanssa. Me ihmiset siis vain kuvittelemme haluavamme erilaisia asioita, ”henkilökohtaisia saavutuksia”, jotta kokisimme itsemme merkityksellisiksi, ja elämämme turvalliseksi. Mutta myös merkityksellisyyden ja turvallisuuden tunteet tähtäävät lopulta aina vain yhteen asiaan: Haluun olla yhteydessä omaan korkeampaan minäämme – ja samalla kaikkien MUIDEN ihmisten korkeampaan minään, siis korkeampaan tietoisuuteen. Sillä me ihmiset emme ole erillisiä.
Ihmisryhmien, kuten kansojen jäseninä, saatamme toivoa myös kansallisia saavutuksia, mutta niitäkin toivomme vain siksi, että koemme kuuluvmme johonkin kansakuntaan, ja koemme mielihyvää, jos esimerkiksi omaa kansaamme edustava urheilija tai taiteilija saavuttaa jotakin maailmanlaajuisesti merkittävää. Mutta niin kansallisylpeys, kuin henkilökohtaisestakin saavutuksesta saamamme mielihyvä, ovat molemmat ehdollisia, eli voimme myös pettyä, eli kokea mielipahaa toiveemme tai yrittämisemme epäonnistumisen seurauksena.
Siksi voimme tuntea itsemme onnellisiksi vain, jos tunnemme myötätuntoa kaikkia muita ihmisiä kohtaan, ja myös iloitsemme kaikkien muiden ihmisten kokemasta onnellisuudesta, emme siis vain omasta, tai oman yhteisömme tai kansamme jäsenten onnellisuudesta. Eli niin kauan, kun tunnemme vaikkapa pelkoa, vihaa tai katkeruutta eri tavalla ajattelevia, ”ulkomaalaisia” tai ”toisuskoisia” kohtaan, niin vihaamme ja pelkäämme samalla myös itseämme.
Siksi ehdollinen onnellisuus, eli onnellisuuden tavoittelu yrittämällä saavuttaa asioita, ei ole koskaan pysyvää. Eli jos yritämme ”suorittaa elämää”, niin vaikka saavuttaisimmekin lopulta toiveen ja päämäärän, jonka oletimme tuottavan meille onnellisuutta, niin jos olemme olleet onnettomia tavoitellessamme toivettamme, niin petymme myös päämääräämme. Eli elämä on matka, joka päättyy onnellisesti vain, jos olemme nauttineet matkastamme. Matkan päämäärä ei siis ole koskaan kotiinpaluu – muutenhan emme lähtisi matkallemme lainkaan – vaan matkan päämäärä on matkalla oleminen, eli elämä itse.
Tavoitat siis onnellisuuden – ja myös toivomasi manifestaatiot – vain olemalla onnellinen, mistä tahansa syystä, sillä korkea tunnetaajuutesi vetää puoleensa samalla taajuudella värähteleviä unelmiasi. Sinun ei siis tarvitse keskittyä toivomiseen, eli jos joku toivomasi asia ei ole toteutunut, niin kyse ei todellakaan ole siitä, että universumi ei olisi kuullut toivettasi! Olet luonut valtavasti toiveita korkeamman minäsi taajuudelle – niin tässä, kuin kaikissa edellisisissäkin elämissäsi – ja voit siis vain päästää irti toiveistasi, ja keskittyä vastaanottamaan luomuksesi. Mutta jos ET päästä irti, ja jatkat toiveesi tavoittelua yrittämällä, niin tunnetaajuutesi pysyy unelmasi taajuutta matalampana. Eli yrittäesäsi saavuttaa jotakin tavoitat vain toiveesi ei-olevaisuuden, et itse toivetta. Etsiessäsi jotakin, joka on hukassa, uskot siihen, että etsimäsi on hukassa, jolloin et voi löytää etsimääsi. Pyri siksi aina toimimaan vain inspiroituneessa tilassa. Jos taas joku ulkopuolinen taho pakottaa sinua toimimaan ”itseäsi vastaan”, eli tunnet negatiivisen tunteen, niin pyri mielessäsi tuntemaan rakkautta ja myötätuntoa, ja negatiivisen tunteen sinussa aiheuttanut tilanne ratkeaa toivomallasi tavalla.
Älä siis koskaan jää tunnetasolla kiinni siihen SYYHYN, joka alunperin loi toiveesi – esimerkiksi rahan, rakkauden tai terveyden puuttumiseen – vaan pyri korkeampaan tunnetilaan, jolloin tunnet, miltä unelmasi tuntuu sen jo saavutettuasi.
Useimmille ihmisille onnellisen, innostavan ja helpon elämän saaavuttaminen on siis paradoksaalisti aivan liian yksinkertaista ja helppoa, jotta he saavuttaisivat sen. Samoin, kuin rakastamista yrittävälle rakkaus on vaikeaa, mutta rakastavalle – siis ehdotonta rakkautta tuntevalle – helppoa. Onnellisuus ei ole koskaan mitään muuta, kuin tunnetila, jonka koemme itse.
Ja manifestaatiot sinänsä eivät myöskään koskaan takaa onnellisuuttamme. Rikkaat ihmiset saavat usein paljon rahaa, halusivat he rahaa tai eivät. He saavat rahaa siksi, koska uskovat saavansa sitä. Mutta raha ei välttämättä tee heitä onnellisiksi, sillä manifestaatiomme tekevät meidät onnellisiksi vain, jos arvostamme niitä. Toisaalta raha ei myöskään välttämättä tee meitä onnettomiksi, sillä jos arvostamme rahaa ja materiaa, niin koemme onnellisuutta. Ja sama pätee ihmissuhteisiimme ja terveyteemme: Jos arvostamme ihmissuhteitamme ja terveyttämme, niin koemme onnellisuutta. Mutta jos emme arvosta näitä asioita, niin voimme myös menettää ne, koska vedämme puoleemme asioita aina tunnetaajuutemme perusteella. Ja yksinäisyys ja sairaus värähtelevät matalalla taajuudella, aivan kuten turhautuminen, viha, pelko ja masennuskin.
Arvostamalla näennäisesti ”pieniä” tai aineettomia asioita, voit siis saavuttaa”suuria”, aistein havaittavia ja käsinkosketeltavia asioita. Eli olosuhteista riippumaton arvostus, ehdoton rakkaus itseäsi ja kaikkia muita ihmisiä kohtaan, on avain mihin tahansa porttiin, jonka kuvittelet olevan esteenä matkallasi ilosta iloon.