Todellisuutesi on aina oman uskomuksesi mukainen, mutta todellisuus itsessään on harhaa – nauti siis unesta, jossa elät!

Syy siihen, miksi niin harvat ihmiset ihmiskunnan historian aikana ovat todella oivaltaneet oman vapautensa Luojina on se, että jos uskomme itse luomaamme todellisuuteen, niin todellisuutemme ja kokemuksmme vahvistavat juuri tuota omaa uskomustamme. Eli jos uskot, että vetovoiman laki ei toimi, niin saat todisteita myös siitä, että se ei toimi. Koska kieltäydyt näkemästä sen toimivuutta. Samasta syystä ”jumala” on olemassa niille, jotka tähän olentoon uskovat – ja juuri sellaisena, ja sen nimisenä, kuin mihin he itse uskovat. Vihaiseen ja tuomitsevaan ”jumalaan” uskoville tuo ”jumala” siis ON vihainen ja tuomitseva.

Suurin osa ihmisistä kokee aivan liian radikaalina ajatuksen, että jokainen meistä on täydellisen vapaasti itse valinnut myös kaikki kärsimyksensä, ja että omasta luomistyöstä on otettava ”vastuu”, ennen kuin voi toden teolla alkaa luoda tietoisesti parempaa elämää. Elämä siis aateloi meidät, jos oivallamme universumin totuuden syvällisesti, emmekä siis pidä sitä ”tuntemattomien, meitä suurempien voimien” hallitsemana mysteerinä. Kaikki vastoinkäymiset, joita olemme kokeneet, ovat suuria ja suunnattoman arvokkaita lahjoja universumilta, sillä ne ovat kaikki luoneet toiveita paremmasta. Tai ne ovat poistaneet pelkojamme, kuten vaikkapa rakkaiden läheistemme fyysiset kuolemat, joihin kykenemme suhtautumaan ilolla, koska olemme tunnetasolla oivaltaneet, että kuolemaa ei ole olemassa.

Vapautemme luojina siis varmistaa sen, että aivan kaikki, mitä todella haluamme, ja mihin itse uskomme, voi myös toteutua. Usko, eli korkea tunnetila, korkea värähtelytaajuus, on siis ainoa asia, joka tarvitaan. Koko universumi on joka hetki meidän palveluksessamme, eikä koskaan kiellä meiltä mitään. Jos joku asia, jota haluat, ei toteudu, niin sinä itse kiellät sen itseltäsi, koska et usko siihen, tai et todella haluakaan sitä, mitä kuvittelet haluavasi.

Älä koskaan luo itsellesi uskomuksia sillä perusteella, mitä MUUT ihmiset ovat omassa elämässään saavuttaneet, ja kuinka nopeasti tämä on tapahtunut. Et nimittäin voi koskaan tietää, kuinka kauan he ovat toivoneet toiveitaan, etkä voi myöskään tietää sitä, ARVOSTAVATKO nuo ihmiset sitä, mitä he ovat saavuttaneet. Hyvin usein nimittäin ihmisen elämä saattaa näyttää ulos päin todella ihanalta, mutta tuota elämää elävä ihminen itse ei arvostakaan sitä, mitä hänellä on, jolloin hän ei koekaan onnellisuutta. Ja niin kauan, kun emme tunne onnellisuutta, emme ole onnellisia, eikä saavutuksillammekaan siis ole mitään arvoa. Onnellisuus on aina vain tunnetila, jonka koemme juuri nyt. Ihminen, jonka esimerkiksi raha tekee jostain syystä onnettomaksi, voi siis manifestoida valtavasti rahaa, KOSKA hän ei halua rahaa – ja tulla näin yhä onnettomammaksi. Mutta tämä ei siis tarkoita sitä, eteikö raha voi tehdä ketään onnelliseksi. Se, joka arvostaa rahan suomaa vapautta, kokee onnellisuutta, jos hänellä on rahaa, ja hän myös saa rahaa, koska hänen suhteensa rahaan on positiivinen.

Älä rajoita uskomuksiasi myöskään ajattelemalla ns. todennäköisyyksiä. Todennäköisyydetkin perustuvat vain uskomuksiin, samoin kaikki ”tutkittu tieto”. Mitään tieteellistäkään tutkimusta ei voi koskaan erottaa uskomuksista, havainnollisimpana esimerkkinä kaikki lääketieteellinen tutkimus. Terveytemme ja sairautemme perustuu uskomuksiimme. Voimme vahvistaa positiivisia uskomuksiamme lääkkeillä (plasebo), mutta yksikään lääke ei pelasta sellaista ihmistä, joka uskoo vahvasti sairautensa johtavan kuolemaan  (nosebo). Toisaalta ”henkiparantaja” voi parantaa minkä tahansa sairautemme, jos uskomme itse, että voimme parantua. Tuo parantaja on siis vain omaa uskoamme vahvistava elementti. Aivan samalla tavalla  uskoa vahvistavina ”toimivat” amuletit ja rituaalit. Jalokivetkin kyllä värähtelevät tietyllä taajuudella, mutta vain jos SINÄ uskot vaikkapa rubiinin tuovan sinulle rakkautta, niin se tuo sinulle sitä. Aivan yhtä hyvin voit uskoa vaikkapa graniitin rakkautta tuovaan voimaan.

Sanonta ”usko siirtää vuoria” on siis totta, mutta lähes kukaan  ihminen ei kuitenkaan pidä sitä kirjaimellisesti totena, koska lähes kukaan ei usko tarpeeksi vuorien siirtymisen mahdollisuuteen. Jos kuitenkin todella haluat siirtää vuoren paikaltaan, ja uskot siihen niin vahvasti, että tunnetilasi pysyy korkalla värähtelytaajuudella ajatellessasi vuoren konkreettista siirtymistä, niin universumi löytää ”helpoimman polun” tuon vuoren siirtämiseksi. Eli sinun kannattaa testata uskoasi hieman helpommin uskottaviin luonnonilmiöihin, kuten vaikkapa säätilaan. Me voimme todellakin vaikuttaa säätiloihin, jos uskomme, että voimme vaikuttaa niihin. Ja tässäkin asiassa korkealla värähtelytaajuudella olevat ihmiset ovat vaikutusvaltaisempia, kuin negatiivisissa tunnetiloissa olevat.

Uskoon, eli korkeaan tunnetaajuustilaan, perustuvat myös  ne itse tietoisesti aiheutetut fyysiset kuolemat ja henkiinheräämiset, joita joogit toteuttavat. Korkeaan värähtelytaajuuteen perustuu niin ikään  buddhalaismunkkien levitaatio, ja tarinat vaikkapa Jeesuksen vettenpäälläkävelemisestä. Tällaisia ilmiöitä eivät vain voi havaita sellaiset henkilöt, jotka eivät usko niihin, koska usko mahdollistaa tai estää myös havainnon. Eli jos joogi tai munkki on todella korkeassa tietoisuuden tilassa, niin hänen lähellään ei voi olla ihmisiä, jotka eivät ole samalla tunnetaajuudella. Vetovoiman laki tekee sen mahdottomaksi. Tästä johtuu, että taikuri James Randin rahapalkintoa ei ole jaettu: Randi itse on epäillessään matalassa tunnetilassa. Emme siis voi havaita sellaista, mihin emme itse usko. Ns. todellinen maailmamme kokonaisuudessaan on kollektiivinen uskomus, johon uskomme niin vahvastti, että emme voi millään käsittää (siis uskoa!)  sen olevan vain illuusio. Ja tämä illuusio on siis jokaisella ihmisellä erilainen, me vain kuvittelemme, että kaikki ihmiset kokevat maailmansa täsmälleen samanlaisena!

Jos toivot jotakin, ja sinun on vaikea hahmottaa toivettasi tarkasti, niin älä keskity sellaisiin yksityiskohtiin, joihin et usko. Unelmoi vapaasti, ja visualisoi sellaisia yksityiskohtia, joita ajatellessasi koet iloa ja mielihyvää. Kaikki muut toivomasi asiat asettuvat synkronisesti heti täydelliseen harmoniaan tuon toiveen ympärille. Näin et epävarmoihin yksityiskohtiin liittyvällä epäuskollasi estä toiveesi toteutumista. Älä siis ajattele mahdollisesti manifestoituvaa lopputulosta, vaan keskity hetkeen, korkeaan tunteeseesi juuri nyt. Luominen on aina helppoa ja vaivatonta, ellemme itse tee siitä hankalaa!

Kun ”päätät haluta” jotakin, niin pyri kokemaan tuo haluamasi asia arvokkaana, eli pyri korkeaan tunnetilaan ajatellessasi haluamaasi asiaa. Usein nimittäin saatamme jäädä jopa vuosiksi paikallemme ei-tyydyttävään tilanteeseen siksi, että emme oikein tiedä, mitä haluamme. Olemme koko ajan kuitenkin vain itse hidastaneet etenemistämme, koska ”energiamme vetävät eri suuntiin”. Mutta jos siis haluamasi asia vaikuttaa hahmottomalta, niin riittää, että ajattelet JOTAKIN siihen liittyvää yksityiskohtaa ilolla ja innostuksella. On aivan sama, mitä päätät, jos arvostat omaa päätöstäsi. Iloitse siis vain siitä, että olet menossa juuri siihen suuntaan, kuin minkä olet valinnut, universumi järjestää kaiken muun. Voimme joka hetki valita lukemattomia erilaisia unelmia ja suuntia, tärkeintä on vain lähteä aina sellaiseen suuntaan, joka tuntuu hyvältä. Ja vastaavasti: Olemalla tyytymättömiä, luomme vain lisää tyytymättömyyttä.

 

Ja muista: Älä yritä miellyttää päätökselläsi muita, vaan ensisijaisesti itseäsi! Sillä jos yrität ajatella, mitä muut haluavat, niin tunnetilasi laskee. Kaikki muut ihmiset luovat aina täysin vapaasti itse oman todellisuutensa. Voit ilahduttaa muita, mutta et voi koskaan päättää heidän puolestaan, mistä he ilahtuvat. Eli vain pyrkimällä aina itse kohti korkeamman minäsi viitoittamaa tietä, voit kokea täydellistä vapautta ja iloa.

Ja se, että sinä olet itse onnellinen, koituu aina myös läheistesi parhaaksi, kyse ei siis ole itsekkyydestä. Surusi, kärsimyksesi ja uhrautumisesi ei sitä vastoin KOSKAAN hyödytä ketään muuta ihmistä – eikä varsinkaan sinua itseäsi. Ja tämä siis johtuu siitä, että voimme tuntea tyytyväisyyttä elämässä vain silloin, kun toteutamme omia toiveitamme, eli kuljemme omia unelmiamme kohti. Muilla ihmisillä on vapaus kulkea kohti heidän unelmiaan, ja vain heidän omat unelmana tekevät heidät onnellisiksi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *