Tunnet pelkoa siksi, että ymmärtäisit lopettaa pelkäämisen ennen sen synnyttämää negatiivista tapahtumaketjua

Pelko on turha tunne siinä mielessä, että meillä ei tietoisina Luojina ole koskaan mitään pelättävää. Pelottomina saamme aina kaiken, mitä itse haluamme, koska pelottomina olemme korkeassa tunnetilassa, eli toiveidemme sallimisen tilassa. Mutta toisaalta pelko on myös tärkeä indikaattori siitä, että pelätessämme tunnemme ”väärää tunnetta”, eli olemme menossa väärään suuntaan. Pelko on siis aina ”punainen liikennevalo”, joka kehottaa meitä olemaan pelkäämättä, koska juuri pelko saa meidät manifestoimaan asioita, joita emme itse toivo kokevamme.

Jos luet tätä matalassa tunnetilassa, niin saatat protestoida: ”Jos seison kallionkielekkeellä ja pelkään, niin eikö pelkoni muka ole aiheellinen?” Kyllä, pelkosi siis neuvoo, että älä putoa alas kallionkielekkeeltä, suuntasi on väärä, jos  haluat jatkaa fyysistä elämääsi, etkä usko osaavasi lentää. Jos taas haluat vapautua fyysisestä elämästä, niin suuntasi on ”oikea”, sillä vapaudut kaikista negatiivisista tunteistasi välittömästi, ”kuollessasi”  fyysisesti.

Jos taas seisot kallionkielekkeellä, mutta ET pelkää – etkä halua myöskään lopettaa elämääsi maan päällä – niin olet korkeassa tunnetilassasi resonanssissa korkeamman minäsi kanssa, ja tiedät siksi intuitiivisesti koko ajan, missä kohtaa sinun tulee seistä, että et putoa, ja missä asennossa kehosi pysyy  tasapainossa. Eli korkeampi minäsi ”varjelee”  sinua koko ajan, ja toteuttaa siis toivettasi pysyä turvassa, koska tunnetilasi on korkea. Tätä tarkoittaa, kun sanotaan, että pienillä lapsilla ja iloisilla humalaisilla on  usein ”suojelusenkeli”. Se on heidän oma, korkeamman tietoisuuden ulottuvuutensa, korkeampi minuus, intuitio. Eli he selviävät usein vaarallisistakin tilanteista siksi, koska korkea tietoisuus eli intuitio ohjaa heitä.  Ns. enkelit ovat omia, manifestoituneita mielikuviamme  korkeasta tietoisuudesta, jonka ulottuvuuksia olemme siis me kaikki.  Meidän ei  tarvitse ”anella enkeleitä” suojelemaan itseämme, vaan ainoastaan luottaa siihen, että olemme turvassa, koska suojelemme luottamusta tuntiessamme itse itseämme.

Tästä samasta syystä nuorallakävelijän ei tule koskaan kävellä nuoralla, jos hän tuntee pelkoa, koska hän kykenee kävelemään nuoralla vain siksi, että hän EI pelkää. Hänen intuitionsa ja uskonsa auttaa häntä pysymään tasapainossa. Hänellä on siis aiempien kokemustensa vahvistama, valmis  positiivinen uskomus, että hän voi pysyä nuoralla putoamatta, ja siksi hänen uskomuksensa myös toteutuu. Hän voi toisaalta myös milloin tahansa alkaa epäillä kykyään kävellä nuoralla, ja silloin todennäköisyys putoamiseen kasvaa, koska negatiivinen uskomus aikaansaa negatiivisia kokemuksia, jotka puolestaan vahvistavat negatiivisia uskomuksia.

Koko elämämme perustuu omaan uskomukseemme siitä, että pysymme ns. hengissä. Useimmat meistä eivät ole ihan koko ajan huolissaan siitä, lyökö sydämemme varmasti joka hetki, tai saammeko happea keuhkoihimme myös seuraavalla sisäänhengityksellämme. Mutta jos alat kantaa usein huolta siitä, että sydämesi ehkä yhtäkkiä pysähtyy, tai että keuhkosi eivät toimikaan, eli et saakaan vedettyä happea keuhkoihisi säännöllisesti, niin pelkosi alkaa toteutua, ja saat oireita noiden elinten toimintaongelmista.

Tästä syystä ehdollisen rakkauden takia sureva ja pelkäävä tuntee ”kipua sydämessään”. Hänen pelkonsa rakastetun menettämisestä siis manifestoituu konkreettisena kipuna. Emme voi koskaan menettää EHDOTONTA rakkautta, koska se on aina oma, korkea tunnetilamme, ja sellaisena täysin riippumaton muiden ihmisten tunnetiloista. Mutta ehdollinen rakkaus perustuu sen sijaan siis aina pelkoon ”toisen ihmisen tunteman rakkauden tunteen loppumisesta”. Emmekä voi koskaan hallita kenenkään toisen ihmisen tunnetiloja, ainoastaan omiamme.

Ja samasta syystä ahdistuneen on usein vaikea hengittää, ja hänelle saattaa ”puhjeta astma”. Hän siis ”pelkää elämää, ja pelkää kuolemaa”, ja manifestoi fyysisiä oireita, jotka vahvistavat hänen omaa pelkoaan.

Ns. turvallisuuskulttuuri, eli pyrkimys ”riskien minimoimiseen” ennakoimalla vaaratilanteita, on sekä hyvä että huono asia. Toisaalta vakuutukset, kypärät, varashälyttimet, palovaroittimet, liikennesäännöt ja liikennerikkomusten kriminalisointi ym. lisää turvallisuutta siksi, että niihin uskovat ihmiset vahvistavat omaa uskoaan siitä, että he ovat ”enemmän turvassa”, kun riskejä joutua onnettomuuteen on ns. ennakoitu. Ja tällöin he myös ovat enemmän turvassa, koska heidän tunnetilansa on rauhallisempi ja vakaampi, siis korkeampi. Mutta jos turvavälineitä käyttävän, tai sääntöjä noudattavan ihmisen käytös perustuukin pelkoon, niin mikään turvallisuuden lisäämiseen tähtäävä ennakointi ei ”pelasta” pelkääjää. Tästä kertoo sanonta ”onnettomuus ei tule koskaan kello kaulassa”. Pelkoon perustuva, turvallisuutta lisäävä toiminta, on siis aina näennäistä, ja pelkkä illuusio: Se rauhoittaa pelkääjää hieman, mutta koska turvallisuushakuisuuden pohjalla on pelko, eli turvallisuutta etsivä keskittyy pelottavien asioden ajattelemiseen, niin turvallisuuteen pyrkiminen ei todellisuudessa lisää pelkääjän turvallisuutta, se vain ”siirtää riskin toiseen paikkaan”. Koska pelkomme siis manifestoituvat negatiivisina kokemuksina. Kyse ei ole siis siitä, että universumi olisi ”pahantahtoinen” turvallisuutta kaipaavaa, pelokasta ihmistä kohtaan, etsiessään arvaamattoman ja yllätyksellisen polun saattaa ihminen vaaraan, vaan kyse on siitä, että vetovoiman laki on ehdoton, eli jos pelkäät, niin luot myös aiheita omaan pelkoosi. Me olemme täysin vapaita myös valitsemaan elämäämme vaarallisia tilanteita, onnettomuuksia ja tragedioita.

Konkreettinen esimerkki pelon manifestoitumisesta on hevosella ratsastaminen: Hevonen on äärimmäisen herkkävaistoinen eläin, ja aistii joka ikinen hetki ratsastajan tunnetilan, siis solujemme värähtelytaajuuden. Jos ratsastaja ratsastaa ilman kypärää ja turvaliiviä, ja uskoo tekevänsä ”väärin”, eli uskoo itse olevana ”vaarassa” siksi, että rikkoo ”sääntöjä” (tuntien siis  syyllisyyttä), niin hänen pelkonsa toteutuu. Jos taas ratsastaja ei tunne syyllisyyttä ja pelkoa, niin hän ei manifestoi vaaratilanteita.  Ja toisaalta: Turvavarusteita käyttävä, pelkäävä ihminen ei ole ”enemmän turvassa”, kuin sellainen, joka ei niitä käytä, koska pelko onnettomuudesta manifestoi onnettomuuden  siksi, että pelkääjä pelkää, turvavarusteet eivät siis vaikuta siihen, mitä tapahtuu. Eli tuo tapahtuva onnettomuus on sellainen, että turvavarusteet eivät estä loukkaantumista pelänneen loukkaantumista. Turvavarusteet saattavat siis vahvistaa ratsastajan uskoa turvallisuuteen, ja estää siten onnettomuuksia, mutta toisaalta, jos ratsastaja uskoo olevansa turvassa ilman noita varusteita, niin hänkin on turvassa, jos hän siis uskoo olevansa turvassa, eli ei pelkää onnettomuutta.

Samalla tavalla turvavyötä käyttävä, ja sitä käyttämätön ihminen, ovat loppujen lopuksi molemmat täysin yhtä turvassa tai turvattomia – ihminen voi esim. kolarissa joko pelastua, tai  kuolla siksi, että käytti turvavyötä –  omat uskomuksemme toteutuvat aina. Silti turvallisuusohjeita on hyvä noudattaa etenkin sellaisten ihmisten, jotka tuntevat usein pelkoa. Koska usko turvallisuuteen siis vahvistaa uskoa turvallisuuteen, eli uskomuksemme toteutuvat

Hevonen puolestaan aistii ratsastajan negatiivisen tunnetilan, ja saattaa käyttäytyä arvaamattomasti, jos ratsastaja pelkää. Hevonen on laumaeläin, joka luottaa tunnetilaltaan vakaaseen laumanjohtajaan (kun laumanjohtaja on rauhallinen, niin lauma laiduntaa kaikessa rauhassa, eikä lauman siis tarvitse olla huolissaan vaarasta), mutta epävarma ja pelokas laumanjohtaja laukaisee hevosessa luonnollisen pakoreaktion. Ja hevonen ei ”muistele” asioita, vaan elää aina hetkessä, ja reagoi aina siihen tunnetaajuuteen, jonka se aistii juuri nyt. Hevosellakin saattaa kyllä olla negatiivisia  tunnemuistoja, ”traumoja”, mutta silti se siis reagoi  ihmisen kanssa ollessaan jokaisen ihmisen senhetkiseen tunnetilaan, ja tästä syystä hevoset saattavat käyttäytyä eri ihmisten seurassa täysin eri tavalla. Hevosen negatiiviset tunnemuistotkaan eivät aktivoidu, jos ihminen on tunnetilaltaan vakaa, eli ihmisen tunnetila on korkea. Ja se, että hevonen on lajityypillisesti ”pakoeläin”, on täysin epäolennaista ratsastajan turvallisuuden kannalta, sillä hevonen on tässä tapauksessa vain ihmisen kanssaluoja, ja ihminen siis luo täysin vapaasti itse omat onnettomuutensa. Jo sana ”onnettomuus” itsessään kertoo vetovoiman laista: Koemme ”onnen puutetta” vain silloin, kun uskomme nk. onnen hylänneen meidät.

Jos samassa lentokoneessa on monta ihmistä, jotka ”haluavat kuolla”, niin vetovoiman laki saattaa heidät samaan lentokoneeseen, joka joutuu onnettomuuteen. Mutta lento-onnettomuuksistakin on joskus pelastunut esimerkiksi pieniä vauvoja, joiden tarkoitus  siis ei ole ollut kuolla fyysisesti. Se, että samassa lentokoneessa kanssasi saattaa olla ihmisiä, jotka pelkäävät lentämistä ja kuolemaa, ei tarkoita, että sinunkin tulisi heidän pelkojensa takia pelätä lentämistä – jokainen ihminen luo aina itse oman todellisuutensa. Se, joka pelkää elämää tai kuolemaa, voi manifestoida oman fyysisen kuolemansa aivan yhtä hyvin kaatumalla terminaalin rullaportaissa, ”kuolemalla nauruun”, eli saamalla sydänkohtauksen lentoaseman kahvilassa, kun joku kertoo hauskan vitsin (korkea tunnetila mahdollistaa toiveidemme manifestaatiot), tai joutumalla kolariin taksimatkalla lentoasemalta kotiin, tai putoamalla kotonaan keittiöjakkaralta –  vaikka hän olisikin siis selvinnyt  ”vaarallisemmasta” lentomatkasta elävänä. Universumin synkronia on aina täydellinen, ja omien toiveidemme mukainen. Ja kaikki ne ihmiset, jotka ovat osallisia kokemuksissamme, ovat aina kanssaluojiamme, ja vedämme toinen toisiamme puoleemme synkronisesti aina sen mukaan, kuin millaisia kokemuksia haluamme manifestoida. Eli rattijuoppo, joka täysin yllättäen ajaa päin toista autoa, ei osu paikalle koskaan ”sattumalta”. Ja toisaalta liikenne, joka sujuu turvallisesti, kovista ajonopeuksista huolimatta, perustuu kuljettajien intuitioon, eli meditatiiviseen tilaan, joka on autoilijoilla usein tiedostamaton. Intuitio siis mahdollistaa turvalliset ohitukset ja kaistanvaihdot, jotka voisivat aivan yhtä hyvin aiheuttaa jatkuvasti onnettomuuksia. ”Läheltä piti” -tilanteet liikenteessä – ja myös kaikissa muissa elämämme tilanteissa – ja niiden seurauksena tapahtuva säikähtäminen, on oman korkean minämme viestittämä varoitus: ”Jos jatkat edelleen negatiivisessa tunnetilassa, niin negatiivinen tapahtumaketju tämän seurauksena voimistuu, ja voit joutua vakavampaan vaaraan”.

Pelko, kuten muutkin negatiiviset tunteet, ovat siis turhia ja vahingollisia, jos jäämme niihin ”kiinni”, jolloin negatiiviset tunteemme saavat aikaan negatiivisia kokemuksia. Mutta toisaalta jokainen negatiivinen tunteemme on arvokas tienviitta, ja sellaisena mahdollistaa täydellisen vapautemme, eli sen, että valitessamme negatiivisen tunteen sijasta positiivisen, kuljemme kohti toiveitamme, emmekä koe kärsimystä. Ja ilman negatiivisia tunteitamme  emme kokisi myöskään positiivisten tunteidemme arvokkuutta, samoin kuin ilman pimeyttä emme arvostaisi valoa, ilman kylmyyttä emme arvostaisi lämpöä, ilman nälkää emme arvostaisi kylläisyyttä,  ilman janoa emme arvostaisi juomista, ilman yksinäisyyttä emme arvostaisi  kumppania, ilman köyhyyttä emme arvostaisi vaurautta jne.  Negatiiviset tunnetilamme luovat siis kontrastin, joka ylläpitää elämänhaluamme  fyysisinä olentoina. Elämän mielekkyys syntyy siis juuri negatiivisten ja positiivisten tunnetilojen vaihtelusta.

Älä siis pelkää elämää, mutta älä pelkää myöskään pelkoasi! Jos nimittäin koet pelkoa, eli havaitset ”punaisen liikennevalon”, mutta et kuitenkaan anna pelollesi ”valtaa”, vaan luovut kontrollintarpeestasi, etkä yritä väkisin hallita elämää, niin et koe kärsimystä. Ja tämä johtuu siis siitä, että pelko, jonka tunsit, loi välittömästi sitä tunnettuasi ratkaisun, joka teki pelkosi aiheettomaksi. Eli korkea tunnetila ja pelottomuus, täydellinen luottamus elämään, on aina helpoin mahdollinen polku, ja johtaa aina varmasti oikeaan suuntaan –  toiveidesi suuntaan.

Elämän tarkoitus, ja väistämätön ”rangaistus” elämänhalustamme,  ei siis ole kärsimys, vaan valitsemme vain itse usein kärsimyksen, koska pelkäämme elämää. Ja kun pelkäämme, niin manifestoimme samalla todisteita siitä, että pelkomme oli ”aiheellinen”. Mutta totuus on, että pelkomme vain toteutti itse itseään, ja valitsimme täysin vapaasti itse omat negatiiviset kokemuksemme.

Voit valita milloin tahansa myös ilon ja nautinnon, valitsemalla juuri nyt pelottomuuden, luottamuksen universumiin, eli korkean tunnetilan. Olet täydellisen vapaa, oman elämäsi Luoja.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *