Uhrautuminen toisten ihmisten puolesta on hyödytöntä

Jokainen meistä on aina vastuussa omasta taajuudestaan, omista tunteistaan ja omasta onnellisuudestaan. Olemme kaikki itse vastuussa siitä, millaisia ihmisiä tai tapahtumia vedämme puoleemme . Olemme kaikki mittaamattoman arvokkaita, eikä siihen tarvita muiden ihmisten arvostusta ja hyväksyntää. Toinen ihminen ei voi myöskään koskaan korvata kiitollisuudellaan  uhrautumistasi, jos olet ollut uhrautuessasi matalasssa taajuudessa, erossa korkeammasta minästäsi.

 

Jos siis haluat auttaa muita ihmisiä, niin älä koskaan uhraudu – äläkä odota kiitollisuutta. Kiitollisuus on aina matalampaa taajuutta kuin arvostus. Jos autat toista ihmistä korkeamman minäsi inspiroimana, on myös apusi kohde vetänyt puoleensa apuasi. Te olette molemmat -sekä auttaja että autettava- korvaamattoman arvokkaita sieluja, jotka vetovoiman laki on saattanut toimimaan yhteistyössä. Auttaja ei siis ole autettavaa arvokkaampi. Olemme kaikki elämässämme ajoittain sekä auttajia että autettavia. Mitään syytä uhrautumiseen tai kiitollisuuteen ei siis ole.

 

Niin kauan kun mittaamme omaa arvoamme muiden ihmisten mielipiteillä, olemme noiden muiden ihmisten eli olosuhteiden armoilla. Olemme siis olosuhteiden uhreja, emme oman elämämme hallitsijoita. Meidän tulee rakastaa ilman ehtoja myös itseämme, sillä jos emme rakasta itseämme, emme kykene rakastamaan myöskään muita ihmisiä. 

 

Kyse ei ole siitä, että jos rakastamme itseämme, olemme ylpeitä ja välinpitämättömiä. Myötätunto ei koskaan vaadi nöyrtymistä, siis itsensä alentamista. Jos joku syyttää sinua ylpeäksi ja syyllistyt, olette molemmat matalassa taajuudessa. Vedätte siis puoleenne toinen toisianne, koska taajuutenne on sama. Kun kohotat omaa taajuuttasi, et koe enää syyllisyyttä, eikä sinua voi enää syyllistää. Kun taajuutesi on kohonnut päästät myös syyllisyyttä aiheuttaneen tilanteen muuttumaan. Eli jos koet vaikkapa syyllisyyttä siitä, että perheelläsi on huono taloudellinen tilanne, niin tilanne ei pääse muuttumaan paremmaksi, ennen kuin luovut syyllisyydestäsi. Syyllisyydestä luopumalla vapautat myös sinua syyllistävät ihmiset heidän matalan taajuuden tunteistaan.

 

Kristinuskossa opetetaan rakastamaan lähimmäisiä samalla tavalla kuin omaa itseä ja rakastamaan myös vihollisia, mutta nämä opetukset tulkitaan usein eräänlaisiksi uhrautumisen ja nöyryyden vaatimuksiksi. Jeesus tarkoitti pyyteettömän rakkauden sanomallaan sitä, että meidän tulee aina pyrkiä yhteyteen korkeamman minämme kanssa ja rakastaa muita ihmisiä ilman mitään ehtoja, sillä korkeimmassa taajuudessa näemme lähimmäisemme korkeamman minämme silmin, siis täydellisinä sieluina. ”Viholliset” tuntuvat meistä vihollisilta vain siksi, että olemme omasta matalasta taajuudestamme käsin vetäneet heitä ja heidän tekojaan puoleemme. Olemme siis itse aina oman kohtelumme aiheuttajia.

 

Jeesuksen sanoma vääristyi, koska Jeesuksen kuolemasta alettiin puhua uhrautumisena ”meidän syntisten puolesta”. Siis tulkitsemalla, että Jeesus olisi ollut meitä muita ihmisiä ”korkeampi olento”. Jeesus ei koskaan tarkoittanut, että hän olisi ollut pyhempi tai ”jumalallisempi” kuin yksikään meistä. Hän ei myöskään tarkoittanut, että hänen ”kuolemansa” eli siirtymisensä toiselle tasolle olisi ollut millään tavalla erikoislaatuinen tapahtuma, josta ihmiskunnan tulee kantaa syyllisyyttä.  Jeesus halusi kertoa, että kuolemaa ei ole, vaan me olemme kaikki ikuisesti olemassa korkeassa taajuudessa – ja synnymme uudelleen ja uudelleen fyysiseen elämään. ”Syntisyys” on harhaanjohtava tulkinta siitä totuudesta, että eläessämmme fyysisellä tasolla olemme ajoittain matalammissa taajuuksissa ja tunnemme siis matalan taajuuden tunteita, teemme tekoja, jotka vahingoittavat itseämme ja muita. Jeesus siis tarkoitti ”syntien sovituksella”, että meidän tulee pyrkiä kohottamaan taajuuttamme, jotta voimme toimia puhtaan positiivisen energian taajuudesta käsin.

 

Jeesus ei siis uhrautunut meidän puolestamme, eikä kenenkään meistä tule uhrautua kenenkään muun puolesta. Kun elämme korkeamman minämme inspiroimina, toimimme aina siten, että olemme hyödyksi ja iloksi sekä itsellemme että muille.