Vain rakastaessasi itse voit kokea rakkautta, ja vain tyytyväisenä vastaanotat unelmiasi

Jos tunnet olosuhteista riippumatonta tyytyväisyyttä ja selkeyttä, niin vedät puoleesi asioita, jotka tekevät sinut tyytyväiseksi. Et voi koskaan olla täysin ja lopullisesti tyytyväinen ja onnellinen, koska luot koko ajan myös uusia toiveita, mutta jos arvostat aina sitä, mitä olet jo luonut – hyvää tai pahaa – niin myös uusien toiveidesi toteutuminen mahdollistuu.

Ja luodessasi todellisuuttasi uudeksi, luot samalla koko universumia uudeksi, eli kaikki se, mitä toivot, hyödyttää Kaikkeutta. Esimerkiksi edesmenneet läheisesi, jotka eivät tällä hetkellä elä fyysisessä maailmassa, kokevat elämää koko ajan sinun kauttasi, tuntematta kuitenkaan negatiivisia tunteita, vaan kokien täydellisesti ja konkreettisesti todeksi kaikki ne unelmat, joista sinä olet joskus unelmoinut.

Uskonnoissa kuvattu ”paratiisi”, ”nirvana” tai ”taivas” tarkoittaa siis koko ihmiskunnan kaikkien unelmien synnyttämää todellisuutta, joka on se ”todellinen todellisuus”, korkea tietoisuus, se, josta me olemme lähtöisin, ja jonne aina palaamme. Tuossa todellisuudessa on siis kaikki rakkaus, kaikki runsaus, ja kaikki mahdollisuudet. Tästä syystä ns. rajatilakokemuksen kokeneet ikään kuin ”syntyvät uudelleen”, sillä he ovat usein kärsineet paljon, ja lopulta voimakkaiden toiveidensa seurauksena ”kuolevat”, jolloin  he vapautuvat negatiivisista tunnetiloistaan. Ja tuolla hetkellä he MUISTAVAT jälleen, keitä ovat, eli korkeampia olentoja, korkeaa tietoisuutta, ja rajattomia, kaikkivoipia  Luojia.

”Paratiisi” ei siis ole paikka, vaan taajuustila – sekä fyysisen elämämme ulkopuolella, että fyysisessä elämässämme.

Eli vain tyytyväisyyden ja onnellisuuden korkea tunne voi  tehdä sinut tyytyväiseksi ja onnelliseksi myös tulevaisuudessa, samoin kuin vain rakastamalla itse voit kokea rakkautta. Rakkauden ja tyytyväisyyden saavuttaminen jatkamalla haluamista ja tarvitsemista on siis aina  mahdotonta, koska rakkaudeton ja tyytymätön ei voi kokea kumpaakaan.

Älä siis jatka pyyttämistä, vaatimista, toivomista ja yrittämistä, vaan tunne oma korkeampi minäsi, ja kaikki mahdollisuudet todeksi juuri nyt – jolloin ne OVAT todellisuuttasi, koska havaitset ne todeksi. Totta ne ovat olleet siitä saakka, kun niitä toivoit, mutta olemusmuodossa, vailla omaa havaintoasi. Kun havaitset asian, jonka olet jo luonut, se siis muuttuu todellisuudeksesi.

Eli aivan kuten äänikin on vain värähtelyä, jota ”ei kuulu ilman ääniaallon havaitsijaa,eli kuulijaa”, niin samoin myös kaikki, mitä elämässämme koemme todellisuudeksemme, on vain värähtelyä, jonka omilla aisteillamme ”havaitsemme todeksi”. Ja riippuen värähtelytaajuudesta eli tunnetilasta, jossa itse olemme, havaitsemme erilaisia asioita. Negatiivisissa tunnetaajuuksissa havaitsemme siis negatiivisten tunteidemme  luomuksia, kuten pelkojamme – positiivisissa tunnetaajuuksissa taas unelmiamme, eli asioita, jotka tekevät meidät onnellisiksi.

Jos sinulta puuttuu elämästäsi jotakin, jota haluaisit tai jota tarvitset, niin toivomalla uudelleen ja uudelleen tuota asiaa aktivoit vain tuon asian puutteen, ei-olevaisuuden. Yksi ainoa toive riittää, ja toiveemme on jo samalla hetkellä luotu. Samoin, kuin jos etsit jotakin, jonka uskot olevan hukassa, niin et voi löytää sitä, koska uskot sen olevan hukassa. Kaikki mihin uskot, toteutuu. Kun siis havaitset, että joku asia on hukassa, niin älä etsi hukassa olevaa, vaan salli sen löytyminen, eli ota vastaan ”löytyvä”, olemalla korkeassa tunnetilassa. Toivova ja etsivä ovat aina matalassa tunnetilassa.

Jos et voi olla ajattelematta toivettasi, niin voit kuitenkin saada sen ajattelemalla, MIKSI haluat sitä, mitä haluat. Sillä syy siihen, miksi haluat jotakin, on aina olemassa, syy haluamiseesi ei siis  koskaan ”puutu”, toisin kuin ne asiat, joita sinulla ei vielä ole!  Ja tämä johtuu siitä, että  haluamme mitä tahansa asioita elämäämme aina vain siksi, että kokisimme onnellisuutta. Eli siksi vain tuntemalla onnellisuutta voimme myös tulla onnellisiksi.

Voimme siis aina valita joko läsnäolevan olevaisen taajuuden, tai puuttuvan olevaisen taajuuden. Myös negatiivisilla, eli ei-toivotuilla asioilla, on oma läsnäolon taajuutensa, siis negatiiviset tunnetilamme  – ja negatiivisten asioiden ”puutteen taajuus” taas on vastaavasti korkea taajuus, sillä korkassa tunnetilassa emme koe ei-toivottua.

Muista, että kun saavutat vihdoin jotakin, jota olet kauan  toivonut, niin älä palaa muistelemaan aikaa, jolloin sinulla ei vielä ollut sitä, minkä lopulta sait. Eli älä jää tuntemaan kiitollisuutta,  taivastelemaan,  mistä kaikesta selvisit. Älä koe nöyryyttä, älä vähättele itseäsi, mutta älä kerro myöskään dramaattisia ”sankaritarinoita”.  Sillä aktivoit tunnetasolla aina sen, mitä muistelet, jolloin manifestoit samanlaista lisää. Suurin osa sotaveteraaneista ei muistele kärsimyksiään, vaan arvostaa hyvinvointiaan juuri nyt, ja siksi moni heistä ei tunne kateruutta, mutta ei myöskään ylimielisyyttä.

Sillä kärsimystä ihannoiva sankarillisuus, kärsimyksestä selviämisen helpotus, nöyryys ja kiitollisuus, värähtelevät kaikki matalalla taajuudella. Arvostuksen ja  kiitollisuuden taajuus on siis aivan erilainen. Tätä havainnollistaa se, että kun tunnet voimakasta kiitollisuutta, niin saatat kyynelehtiä, tunnet ”helpotusta”. Itkeminen purkaa aina resistanssia, eli kohottaa tunnetilaa. Kiitollisen ihmisen tunnetila on siis matala.

Arvostava ihminen ei koskaan itke, sillä hän ON jo aidosti korkeassa tunnetilassa. Samoin empaattinen ja sääliä tunteva ihminen saattaa itkeä, mutta myötätuntoinen ei itke, sillä myötätuntoinen TIETÄÄ olevansa korkeampi olento, ja hän tietää myös myötätuntonsa kohteen olevan sitä.

Meillä ihmisillä on tapana ”pyydellä anteeksi” muilta ihmisiltä menestystämme , ja tuntea huonoa omaatuntoa onnellisuudestamme, koska pelkäämme toisten ihmisten tuntevan kateutta menestyksemme takia. Eli onnistuessamme pelkäämme konkreettisesti jäävämme YKSIN, vähemmän onnekkaan ihmisyhteisön ulkopuolelle. Juuri tämä pelko, kyvyttömyys arvostaa itseään, saa esimerkiksi monen lottovoittajan tuntemaankin ilon sijasta pelkoa,  onnettomuutta onnellisuuden sijaan. Aitoa onnellisuutta tunteva ei kuitenkaan  koe yksinäisyyttä, sillä onnellinen on sisäisesti kokonainen, siis resonanssissa oman korkeamman minänsä kanssa.

Matalassa tunnetilassa olevat ihmiset taas tuntevat kateutta, koska he sisäisesti tietävät, että jos he olisivat itse korkeassa tunnetilassa, niin hekin kokisivat menestyksen. Eli he aistivat onnellisen ja menestyneen ihmisen läheisyydessä, että he ovat  itse  erossa omasta korkeammasta minästään. Mutta menestyvän ja onnellisen ihmisen ei tule laskeutua noiden muiden ihmisten kanssa negatiivisiin tunnetiloihin, sillä se on täysin hyödytöntä, ja vain ”himmentää” onnellisen ihmisen onnea, koska hänenkin tunnetilansa siis laskee.  Ihmisten eriarvoisuus maailmassa johtuu siis siitä, että jokainen ihminen luo todellisuutensa aina itse. Mutta toisaalta esim. materiaalinen hyvinvointi ei myöskään takaa onnellisuutta, eli erilaisissa oloissa elävät ihmiset maapallolla ovat todellisuudessa paljon tasa-arvoisempia keskenään, kuin mitä kuvittelemme, jos käytämmekin arvokkuuden ja hyvinvoinnin mittana onnellisuutta.

Voit auttaa muita ihmisiä ja itseäsi vain korkeasta tunnetilasta käsin. Arvosta siis aina sekä itseäsi, että kaikkia muita.