Voit aina tavoitella vain hieman nykyistä korkeampaa tunnetilaa – mutta silti voit kohota epätoivosta toivoon ja innostukseen muutamassa minuutissa

Matalassa tunnetilassa oleva ihminen ymmärtää tietoisen luomisen eräänlaisena ”pakkopositiivisuutena”, eli tosiasioiden kieltämisenä tilanteessa, jossa ihminen kuitenkin ”tietää olevansa ongelmiensa kanssa pulassa”.

Se, että yritämme väkisin uskoa johonkin ratkaisuun, johon emme tunnetasolla usko, onkin tällaista väkisin luotua, teeskenneltyä positiivisuutta, joka ei johda toiveidemme manifestoitumiseen. Mutta tietoisessa luomisessa ei ole kysymys tästä.

Voit kohottaa tunnetilaasi täydellisestä epätoivosta euforiseen iloon hyvin nopeasti, mutta et voi koskaan hypätä suoraan epätoivosta euforiaan, vaan voit aina tavoitella vain seuraavaksi korkeampaa tunnetilaa. Helpoin tapa tehdä tällainen ”tunteiden siltaaminen” on  pyrkiä tuntemaan hyvin negatiivisen tunteen, kuten epätoivoisen masennuksen sijasta ensin hieman korkeampaa tunnetta (viha, syyttäminen; vihainen ihminen ei siis tunne olevansa täysin voimaton), sen jälkeen varovasti positiivista tunnetta (turhautuneisuus, varovainen toiveikkuus), josta sitten pääset jo helposti toivon ja uskon taajuudelle, etsimällä elämästäsi arvostuksen aiheita. Arvostaminenkaan ei siis toimi,jos et tunnetasolla aidosti arvosta sitä, mitä yrität arvostaa, eli syvässä epätoivon tilassa et pysty arvostamaan edes  luontoa tai ystäviäsi, koska et arvosta itseäsikään. Masennushan on täydellisen arvottomuuden tunne. Mutta tuntemalla siis vihaa ja katkeruutta pääset arvottomuudentunteesta hieman ylemmäs tunneskaalassa, eli ”vihan voima  vapauttaa”. Älä kuitenkaan jää vihan tunteeseen, vaan pyri siinä vaiheessa siis varovasti arvostamaan jotakin sellaista, johon jo valmiiksi uskot.

Ns. haihattelu, idealismi ja toiveajattelu on mahdollista sekä korkeassa, että matalassa tunnetilassa. Se, mihin tulokseen unelmointi ja ”pilvilinnojen piirtely” johtaa, riippuu siis tunnetilasta, jossa olemme, kun odotamme unelmiemme toteutuvan. Unelma sinänsä on siis jo valmiiksi luotu molemmissa tapauksissa, mutta voimme vastaanottaa unelmamme vain korkeassa tunnetilassa.

Esimerkki toiveesta, johon ei yleensä liity kovin voimakasta vastustusta eli epäuskoa,   on  vaikkapa parkkipaikan löytäminen. Jos  olet korkeassa tunnetilassa ja huoleton etsiessäsi parkkipaikkaa, niin löydät parkkipaikan nopeasti ja helposti, koska olet ”resonansissa parkkipaikan löytymisen kanssa”, eli korkeampi minäsi ohjaa sinut intuitiosi välityksellä vapaan pysäköintipaikan luokse. Manifestoimme siis aina sen, mihi tunnetasolla itse uskomme. Mutta jos pysäköintipaikka on pakko löytää hyvin nopeasti, koska vaikkapa laiva on juuri lähdössä, niin on todennäköistä, että pysäköintipaikan etsijä kokee monenlaisia ongelmia ennen laivaanpääsyään, sillä vetovoiman laki vetää pelkäävän ja ahdistuvan ihmisen kokemusmaailmaan samalla matalalla tunnetaajuudella olevia asioita, eli ongelmia.

Jos suhtaudut vihaisesti poliiseihin, ja kapinoit tunnetasolla vaikkapa kännykkäänpuhumiskieltoa tai turvavyöpakkoa vastaan, niin päädyt paljon useammin ratsioihin, joissa samalla, matalalla tunnetaajuudella olevat poliisit etsivät juuri kaltaistasi, uhmakasta sääntöjenrikkojaa. Ja jos vielä kerrot muille samalla tavalla ajatteleville ja tunteville ikävistä kokemuksistasi poliisin kanssa, niin negatiivisessa tunnetilassa tapahtunut kritiikkisi ”manaa” elämääsi lisää samanlaisia kokemuksia, ja vahvistaa negatiivista suhtautumistasi poliiseihin.

Matalassa tunnetilassa oleva ihminen pyrkii myös usein neuvomaan huolettomia, idealistisempia ihmisiä ”hyväksymään elämän realiteetit”, ja ”katsomaan totuutta silmiin”, tai ”pelkäämään jumalaa ja kadotusta”, mutta hän antaa neuvojaan vain omasta näkökulmastaan käsin, eli hänen mielipiteidensä pohjalla on oma pelko,  ja omat negatiiviset uskomukset ja tunnemuistot. Ns. realisti tuntee negatiivisia tunteita idealistin seurassa siksi, että tunnetasolla realisti aistii, että idealistin tunnetila on juuri jotakin sellaista, jossa hänen itsekin pitäisi olla, kokeakseen onnellisuutta! Eli negatiivinen tunnetila on indikaattori realistin korkeamman minän tunnetaajuuden, ja hänen ”realistisia ajatuksia tukevan” matalan tunnetilansa välillä.

Esimerkiksi pienet lapset uskovat vielä tunnetasolla ”korkeampaan luojaan itsessään” eli unelmiinsa, mutta heidän vanhempansa pyrkivät usein ”romahduttamaan pilvilinnat”, ikään kuin suojellakseen lapsiaan pettymyksiltä. Todellisuudessa tällaiset hyväätarkoittavat vanhemmat opettavat lapsilleen pelkoa epäonnistumisesta, uskoa siihen, että elämä on kärsimystä,  eli lapset oppivat uskomaan omaan rajallisuuteensa, ja lakkaavat siis uskomasta omaan, rajattomaan  luomisvoimaansa.

Useimmat  ihmiset pelaavat esimerkiksi uhkaplejä toiveikkuuden taajuudella, jolloin voitot jäävät pieniksi, vaikka pelaaja  jonkin pienen voiton saatuaan ”uskoisikin” hetkellisesi voitamisen mahdollisuuteen. Mutta jos hänen perustunnetilansa ja tunnemuistonsa eli uskomuksensa suhteessa rahaan on pelko ja huoli, niin suurten voittojen voittaminen on epätodennäköistä. Siksi ”raha tulee rahan luokse”, eli ihminen, joka ei pelkää rahan puutetta, saa myös helposti rahaa. Toinen asia sitten tietysti on, arvostaako tällainen ihminen rahaa, eli jos hän ei arvosta rahaa, niin suuretkaan omaisuudet eivät kuitenkaan tee häntä onnelliseksi. Sillä ainoa asia jota kukaan ihminen koskaan elämässään tavoittelee, on lopulta aina onnellisuuden tunne, ei mikään materiaalinen, eivät edes ihmissuhteet. Voimmehan kokea rakkauttakin vain rakastamalla itse.

Siksi myös kuvitelmamme MUIDEN ihmisten oletetusta onnellisuudesta on poikkeuksetta harhakuva. Köyhä ihminen voi olla todella onnellinen, ja upporikas todella onneton.

Onnellisuus on siksi AINA suhteellista, ja onnea voimme tuntea aina vain tässä hetkessä, juuri nyt – ja elämäntilanteestamme ja olosuhteistamme täysin riippumatta.

hyvinvointi mieli syvallista hyva-olo
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *