Me muuttui minuksi

Vuoden ja kahdeksan kuukautta elin niinsanotussa kaukosuhteessa, kunnes eron hetki koitti kaksi päivää sitte. Voi tätä tunteiden myllerrystä ja ikävää. Olin jo aikaisemmin suunnitellut blogin perustamista, koska pidän kirjoittamisesta ja pohdiskelusta, mikäs siis sen parempi tapa aloittaa toipuminen erosta, kun aloittaa uusi miellyttävä harrastus ja purkaa tunteet tähän. 

Moni varmaan tietää sen tunteen, kun luulee löytäneensä itselleen ensimmäistä kertaa sen ihmisen, jonka kanssa voisi suunnitella elävänsä aina loppuun saakka. Se niin kutsuttu ”se oikea” . Tässä tapauksessa niin kävi minulle. En usko kuitenkaan kokonaan tähän ”se oikea” juttuun vaan enemmänkin muotoilisin sen niin, että jokaiselle löytyy se oikeanlainen ihminen jonka kanssa on hyvä elää ja olla. En tiedä tajuaako kukaan mitä horisen. 😀 Uskoin kuitenkin löytäneeni sellaisen ihmisen rinnalleni. Näin ei valitettavasti kuitenkaan ollut ja tässä sitä nyt pää sekavana ja sumuisena koitetaan porskuttaa eteenpäin. Olohan on siis aivan järkyttävä. Erosta on kaksi päivää ja vieläkin alkaa oksettamaan, kun ajattelen niitä sanoja, kun minut jätettiin. Ruokahan ei ole maistunut vaan olen väkisin joutunut jotain närkkimään, ajatuksissa ei muuta pyörikkään kun ikävä ja halu ottaa yhteyttä toiseen, mutta siihen en sorru. Ensimmäinen kerta koskaan kun olen tajunnut sen, että kun erotaan on parempi olla rauhassa ja antaa toisenkin olla. 

Miksi sitten minut jätettiin… Syyhän oli se, että miehellä oli aivan liikaa omia asioita korjattavanaan ja oli ehkä surkein näkemäni ihminen puhumaan ja avautumaan ongelmistaan ja tunteistaan. Ongelmat siis vaikuttivat hänen mieleensä niin vahvasti ja samalla meidän suhteeseemme, että hän ei kokenut voimiaan riittäviksi korjaamaan enään suhteessamme olevia vikoja. Itsehän olisin halunnut vielä pysyä siinä vierellä ja tukea ja koettaa parantaa suhdettamme, mutta ei sille minkään mahda jos toisen voimat on kuluneet ja ymmärrän hänen päätöksensä vaikka kovasti sattuukin. Pysymme ystävinä, mutta luulen, että tästä jää ikuinen arpi joka ei koskaan mene umpeen. 

Tulen päivittämään blogiini erosta toipumiseni erivaiheita ja mahdollisista uusista seikkailuistani sitten kun on niiden aika. Tavoitteenani on kasvaa ihmisenä ja oppia rakastamaan taas itseäni.