Jossain valmistumisen ja työelämään siirtymisen välimaastossa huomasin, että aloin stressata vatsallani. Vatsa torjui esimerkiksi tuoreen ananaksen, sipulin, ja leipäkin alkoi tökkiä. Myöhemmin ongelmaksi koitui nimenomaan se leipä. Viime syksynä päätin testata gluteenitonta ruokavaliota, josko olo helpottuisi. Ja kyllähän siinä niin kävi.

Hassua tässä on mielestäni se, että näitä tarinoita kuulee yhä enemmän. Gluteenittomat ruokavaliot lisääntyvät juuri näistä syistä. Ihmiset voivat paremmin ilman leipää, pastaa tai pullaa. Niin minäkin. Vaikka voi kuinka kaipaan croissanttia tai ihanaa lasagnea. Välillä testaan, mitä vatsani sanoo pienestä määrästä gluteenia, eikä lausunto ole kovin myönteinen. Mutta mielenkiintoista on, miten niin moni esimerkiksi ystäväpiirissänikin on herkistynyt gluteenille ja juuri tässä elämänvaiheessa? Voiko olla niin, että elämä muuttuu opiskelun jälkeen niin hektiseksi ja toisaalta jatkuvien ärsykkeiden kyllästämäksi, että kroppamme ei pysy mukana? Itse en ainakaan koskaan parikymppisenä kuvitellut, että stressaisin vatsallani. 

Onko sitten niin, että kun pää on niin täynnä kiireisiä ajatuksia, että stressi ei suoraan yllä sinne, vaan jää viipyilemään siihen vatsan tienoille. Tai tosi pahan hetken iskiessä nousee sydämen korkeudelle ja rupeaa tykyttämään ylimääräisiä lyöntejä. Sellaisenkin hetken olen kokenut yhtenä työpäivänä, jolloin tajusin, että nyt. R a u h o i t u. Piti mennä kotiin lepäilemään ja keräämään voimia. 

Koskaan ei saisi mennä siihen pisteeseen, että kehon täytyy kertoa tarpeestaan hidastaa. Mielen pitää mennä etunenässä. Tätä neuvoa olen koettanut tuon iltapäivän jälkeen noudattaa. Ole hyvä itsellesi. Älä anna minkään stressata liikaa.

Ystäväni hehkutti tätä uutta ihanaa kahvilaa Helsingin keskustassa, City Centerissä. Kuulkaa: tumma tattarijauhoista leivottu kana-avokadoleipä gluteenittomana. Avot. Törkeän hyvää. Törkeän hintaista. Ehkäpä, kun tämä raakakakku-gluteenittomuus -buumi lakkaa olemasta buumi, hinnatkin jossain vaiheessa hellittävät. Mutta siihen asti aion kyllä välillä hemmotella itseäni ja taltuttaa ruisleivän himoani tuolla leivällä.