Pääsykokeisiin lukemisen on aika alkaa, jälleen kerran
Pääsykoeprojekti 2018 on alkutaipaleellaan. Tässäpä hieman ajatuksiani menneestä pyrkimisestä ja uuden aloituksesta.
Olen hakenut yliopistoon kaksi kertaa aiemmin. Lukion jälkeen abikeväänä 2016 hain lääkikseen. Silloin olin todella, todella varma, että se on minun unelma ja juuri se mitä haluan. Luin ensin tietenkin kovasti ylppäreihin ja sen jälkeen pääsykokeisiin. Aikaa tuntui olevan vain aivan liian vähän, kun viimeiset lukiokurssit ja ”muut ylppäriaineet” veivät siitä osansa. Minulla on ihan hyvä pohja lukiosta, sillä luin pitkän matematiikan, kemian, biologian ja fysiikan, joista ehdoton suosikkini oli fysiikka. En ollut missään erityisen hyvä, vaan kaikessa sellainen tasaisen ”ok”. Kävin kirjoitusten jälkeen kuuden viikon intensiivisen valmennuskurssin ja paiskin töitä aivan hulluna (tai silloin luulin niin, siitä myöhemmin lisää…). Pääsykoepäivä tuli, eikä minua edes jännittänyt juurikaan. Olin jo etukäteen pyrkinyt ajattelemaan r
ealistisesti, etten pääsisi välttämättä sisään. Tulosten tultua selvisi, että en jäänyt kovinkaan kauaksi sisäänpääsystä. Moni kaverini pääsi sisään ja koin ehkä jonkinlaista alemmuutta asiasta. Pidin itseäni huonona, koska en yltänyt samaan kuin moni tuttuni ylsi. Oikeastaan minua ei silti edes koskaan harmittanut, etten päässyt sisään. Enemmän olin harmissani siitä, etten ollut niin hyvä kuin luulin. Se sai ajatukseni heräämään. Jos minua ei harmita, etten päässyt sisään niin halusinko edes koskaan sisään.
Aloin itsekseni pohtimaan paljon sitä, mitä oikeasti haluan ja etsimään sisäistä ääntäni. Sitten se välähti. Lukioon mennessäni halusin olla eläinlääkäri. Harrastukseni pyörivät rakkaiden koirieni ympärillä ja olen aina tykännyt eläimistä. Se oli siis jotenkin ilmiselvää, haluan olla eläinlääkäri. Jossain vaiheessa lukiossa se ajatus sammui, eikä siitä koskaan puhuttu vaihtoehtona. Aina puhuttiin lääkiksestä ja ihmiset ympärilläni hakivat sinne. Siksi minäkin hain. Ja perusajatushan molemmissa ammateissa on sama, auttaminen. En siis ollut aivan hakoteillä. Molemmissa on tismalleen sama pääsykoe, joten valmistautumiseni ei ole mennyt hukkaan, vaan luonut tälle hyvää pohjaa.
Päätin olla osittain töissä välivuoteni aikana ja samalla lukea pääsykokeisiin ajoissa. Aloitin pääsykoeurakan marraskuussa valmennuskurssin avulla ja sitä jatkui yhtäjaksoisena kevääseen saakka. Luin useampana päivänä viikossa, mutta tein myös paljon muuta. Harrastin ja näin ystäviä, koska se oli minulle tärkeää vastapainoa. En käynyt valmennuskurssillani kuin minulle ”tärkeillä tunneilla” ja harjoituskokeissa. Luin pääasiassa kotona ja sain luettua hyvin. Opin paljon syvemmin ja enemmän, kuin aiemmassa kokemuksessani. 2016 luulin tehneeni töitä aivan hulluna, mutta nyt asiat olivat ihan uudessa perspektiivissä ja ymmärsin, että nyt minä vasta oikeasti luin. Löysin kotona selkeän lukurutiinin ja arki rullasi tasaisesti opiskellessani. Sain melko hyvän laskurutiinin ja tehtävät alkoivat tuntua jo osittain helpommilta. Kaikki ei enää ollut utopiaa.
Pääsykoepäivä kun koitti, minua jännitti enemmän kuin mikään koskaan aiemmin. Unohdin aamiaiseni kotiin ja automatkalla rutistin tyynyä takapenkillä täristen. Kun pääsin koepaikalle, tiputin kynäni pitkin lattioita ja keinuin kyykyssä edes takaisin. Koetilanteessa sain tehtäviä tehtyä hyvin, ja vähän ratkaistua jokaisesta jotakin. En kuitenkaan saanut kaikkia tehtyä, en osannut kaikkea ja ratkaisematta jäi myös helpompia tehtäviä ajanpuutteen vuoksi. Olin varma, etten päässyt tänäkään vuonna kouluun ja niinhän siinä kävi. Pääsin kuitenkin varasijoissa aika lähelle ja se oli minulle ihmetyksen aihe. Olin kuitenkin osannut siis jotain. Tällä kertaa minua harmitti todella suuresti, etten päässyt kouluun. Itkin sitä paljon. Kuitenkin tarmokkaana päätin, että en aio luovuttaa. Samalla kävin paljon ajatuksia läpi siitä, miten jaksan sen urakan taas. Olen molempien pääsykokeiden jälkeen ollut loppu ja loman tarpeessa. Päätin kuitenkin, että se on jaksettava. Eläinlääkis on unelmani, ja sinne on nyt päästävä.
Miten käytännössä jaksan jälleen aloittaa pääsykoeurakan alusta nyt?
Sen kun tietäisin.
Vietin syksyn töissä kokonaan, enkä stressannut silloin lukemisesta. En ehtinyt töiden ohella opiskella juurikaan ja päätin, että se jää kevääseen. Sen jälkeen päätin viettää pienen joululoman, ja nyt uuden vuoden tultua tulisi aloittaa jälleen uusi lukuprojekti. Olen aloittanut kevyesti lueskelemalla ja kertaamalla, etsien sopivaa päivärytmiä ja rankempaa vaihdetta. Jos vaan sormia napsauttamalla saisi itselleen rytmin lukemiseen, elämä olisi paljon helpompaa. Mutta kun ei saa, sitä pitää hakea. Tiedän tasantarkkaan kuitenkin mitä minun täytyy lukea. Päivitin vanhan lukusuunnitelmani uusiksi ja kaiken tekemisen pitäisi nyt olla selkeää. Pikkuhiljaa, päivä päivältä tämä helpottuu ja tarmokkuuteni kasvaa. Urakka edessä on hurja, mutta onnistunut lopputulos varmasti sen väärtti.
